tiistai 24. heinäkuuta 2018

Finncon-ostoksia

Katselin tällä viikolla Ariel Bissettin YouTube-videota, jossa hän puhui niin sanotuista haul-videoista. BookTuben puolella on tavallista tehdä säännöllisesti book hauleja, joisa kerrotaan viimeaikaisista kirjaostoksista. Bisset oli sitä mieltä, että hankintavideoiden teko on tavallaan helppoa sisältöä, sillä niiden eteen ei ole tarvinnut nähdä paljon vaivaa. Kun BookTubettaja (tai kirjabloggaaja) kertoo kirjasta, sen lukemiseen on täytynyt käyttää aikaa. Hankintavideot ja -bloggaukset taas vaativat käytännössä sen, että on ollut aikaa ja rahaa tehdä ostokset, mikä on tietystä näkökulmasta paljon helpompi keino tuottaa sisältöä. Samalla Bissett kuitenkin toteaa, että book haulien tekeminen on mukavaa, sillä niissä pääsee jakamaan ensimmäisiä ajatuksia ennen kirjan lukemista. Ja totta, niiden tekeminen on myös helppoa. (Pääset katsomaan Bissetin videon tästä.)

Tähän helppouteen minä tartun, sillä voi pojat kun olen ollut epäaktiivinen. Ensiksi pedagogiset opinont, sitten Finncon. Nyt kun Finncon on ohi, suunnitelmanani on kirjoittaa siitä blogiin jotain, mutta toistaiseksi energia ei riitä muuta kuin tähän. Niinpä on siis aika käydä läpi, mitä kaikkea ostin Turun Finnconista 14.-15.7.2018.


Tänä vuonna Finnconin ostosten teko oli siinä mielessä erikoista, että olin ollut Finnconin pöytävastaava. Kun aloin ennen conia laatia listaa siitä, mitä kirjoja haluaisin ostaa tapahtumasta, huomasin pian, etteivät kaikki tarvitsemani kustantamot olekaan siellä paikalla. Ensiksi tuli olo, että olen täysin epäonnistunut pöytämyynnissä, kunnes muistin, että monia tahoja oli kyllä pyydetty tapahtumaan, mutta kaikki eivät luonnollisesti päätä osallistua. Lisäksi tilat olivat jo hyvin täynnä myyjiä - enempää ei olisi mahtunut ilman että järjestyksenvalvovat olisivat alkaneet hermostua liian ahtaista kulkutiloista.

Vielä ennen kun mennään itse ostoksiin, haluan korostaa, että ostokseni vastaavat henkilökohtaisia mieltymyksiäni lukijana ja fanittajana, eivätkä ostosvalintani ole minkäänlainen kannanotto esimerkiksi myyjien kiinnostavuuteen. Tapahtumassa myytiin paljon kiinnostavia asioita, mutta budjettini oli rajallinen, ja jollain kerralla panostetaan toiseen, jollain kerralla toiseen tuotteeseen. 



Olin Finncon 2018:n coniteassa, joten minulla ei ollut hirveästi luppoaikaa tapahtuman aikana. Siksi olin nostanut etukäteen summan käteistä juuri shoppailua varten. Lauantai-iltapäivänä sitten kiersin koko alueen läpi ja tein kaikki hankintani noin varttitunnin aikana.

Ihan ensimmäisten joukossa mukaan lähti Pimeä Galaksi -lehti, joka on 10. numero jo aikoinaan lakkautetun Star Wars -faniseuran Tähtiallianssin Vapaa Galaksi -lehteä. Jossain aiheessa nimi vain on muuttunut. Tähtiallianssi kokosi voimansa yhteen vielä viimeisen kerran, jotta lehtiä saataisiin kasaan tasaluku.

Minuun vetosi lehden hieno kansi sekä siisti taitto, sisällön lisäksi siis. Olen kiinnostunut lukemaan, mitä vanhat Star Wars -fanit sanovat, ja kenties sen jälkeen etsin käsiini aiemmat Tähtiallianssin lehden numerot.




Anna Kaijan Tulen tahto ja Veden vaisto olivat olleet jo pitkään ostoslistallani. Kun marssin Sateenkaarifantasian pöydän ääreen ostaakseni näitä kahta, Maan mahti -kirjaa (bloggaus tulossa) jatkavaa osaa, silmäni osui myös kustantajan toiseen julkaisuun, S. A. Keräsen Näkyviin piilotettuun. Takakannen mystisyys herätti kiinnostukseni, eikä kirjailija suostunut paljastamaan mitään lisään. Ainoaksi vaihtoehdokseni jäi kirjaan tutustuminen. Näkyviin piilotettu on Gummeruksen suuren romaanikilpailun semifinalisti.



Kuluneen parin vuoden aikana seura, jonka hallituksessa istun (Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.) on työstänyt novelliantologiaa Suomen presidenteistä. Viimein Finnconin alla se saatiin painosta ulos. Vaikka olenkin seurannut antologian tekoprosessia, en todellisuudessa ole lukenut kokoelmasta kuin ainoastaan yhden novellin. Siksi hankin Valitut. Suomen presidenttien salaisen historian heti kun se oli ostettavissa. Toimittanut Pasi Karppanen.

Minulla oli suuria suunnitelma lukea Finnconon yhden kunniavieraan Lauren Beukesin romaani Säkenöivät tytöt ennen Finnconia. Enhän minä tietenkään ehtinyt. Niinpä ostin hänen kirjansa tapahtumasta ja pyysin siihen saman tien myös nimikirjoituksen.



Viime aikoina olen lähtenyt siihen, että pyrin keräämään itselleni suomalaista tai suomennettua spefiä. Niiden painokset ovat yleensä pienet, ja toinen painos on harvinaisuus. Siksi pyrin nappaamaan mukaani lähes kaiken suomenkielisen spefin, joka edes hiukan herättää mielenkiintoani - koskaan ei tiedä, milloin se muuttuu mahdottomaksi saada käsiin. 

Suhtaudun Viivi Hyvösen kirjoihin erikoisella tavalla. Olen niistä kiinnostunut, mutta en ole toistaiseksi lukenut muuta kuin Etsijän, joka ei ehkä ollut aivan fantasian loistavimpia hetkiä. Minkälaisia kirjoja Hyvönen on sen jälkeen kirjoittanut? Se minua kiinnostaa suuresti. Apina ja uusikuu tarttui mukaan kirjakirppispuolelta.

Magdalena Hai taas on julkaissut uuden kirja, uuden sarjan aloittavan Kolmannen sisaren. Kirja on saanut kehuja lähestulkoon kaikilta, joiden olen kuullut sitä lukeneen. 

Viimeisenä kirjana Finnconista mukaan tarttui Rjurik Davidsonin Caeli-Amur-sarjan toinen osa, The Stars Askew. Kirjaa jaettiin Tutkan pöydällä ilmaiseksi jokaiselle, joka osti jonkun muun kirjan. 


Viimeiseksi mainittakoon, että Dead Dogissa (= conin tekijöiden kiitosbileissä) roskakirjailija Shimo Suntila lahjoitti minulle nipun hänen omakustanteitaan, joissa on sekä novelleja että raapaleita. Päällimmäisenä nähtävissä lehdykkä, jonka novelli löytyy myös Valitut-antologiasta.

Nyt jos vielä olisi oikeasti aikaa lukea nämä kaikki.

Ainakin yhden säännön loin: seuraavan kerran saan ostaa kirjoja vasta Turun kirjamessuilla.

PS. Mitä erikseen kuvaamatta jäi: The Lord of the Rings: Two Towers Extented Edition -DVD. On aika aloittaa omien Extended Edition -DVD:iden kokoaminen. Lisäksi ostin söpön mukin ja sain lahjoituksena yhden CD-levyn.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Joskus kotimaiset spefikirjat pääsevät ilmestymään ennen kun olen ehtinyt niistä kuulla. Yksi sellainen on Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras.

Törmäsin kirjaan Goodreadsissa, kun näin jonkun lukevan sitä. Luulin aluksi, että kyseessä on käännösteos - kannen ulkoasu ja kirjan nimi vihjailivat voimakkaasti siihen suuntaan. Mutta hetkinen, kirjailijallahan on suomalainen nimi! 

Pikainen tiedonhaku paljasti, että kyseessä on suomalaisen steampunk-henkinen romaani, joka sijoittuu  1800-luvun lopun Helsingiin. Suomalaista steampunkia, no mikä jottei, minä ajattelin ja pistin kirjan kirjaston varausjonoon.

Aiheen ja miljöön lisäksi olin kiinnotunut siitä, että kyseessä on suuren kustantamon julkaisema spefiteos. Halusin ottaa selvää, minkälainen spefi läpäisee ison kustantamon seulan. Minkälaista pitää olla, että se pääsee julkaisuun?

*

Taikuri ja taskuvaras kertoo Mina-nimisestä 16-vuotiaasta tytöstä, joka on päätynyt kadulle. Hänen vanhempansa ovat kuolleet ja Minan moraali on rapistunut sitä mukaan kun nälkä on kasvanut. Eräänä päivänä hän näkee kadulla nuoren miehen, joka vaikuttaa varakkaalta. Taskuvarkaus ei kuitenkaan suju suunnitelmian mukaan: Mina jää kiinni, ja vastoin kaikkia odotuksia nuori mies tarjoaa Minalle töitä! Hämillään Mina päättää ottaa työn vastaan. Hänelle tarjotaan niin hyvää palkkaa, että vuoden työskentelyn jälkeen Mina voisi aloittaa uuden, itsenäisen elämän.

Minasta tulee Tom-nimisen taikurin ja samassa taloudessa asuvan professorin apulainen. Pian Mina ylenee siivoushommista Tomin avustajaksi taikurin lavalle. Nuori taikuri tuntuu tekevän Minaan vaikutuksen, mutta tämä ei kuitenkaan tunnu huomaavan, kuinka Minan silmät säihkyvät nuorta miestä kohti.

Romaanin lukeminen oli melko ristiriitainen kokemus. Siinä on paljon elementtejä, joista pidän hyvin paljon. Pidän siitä, että tarina on häpeilemättömästi sijoitettu 1890-luvun Helsinkiin. Sitä kuvaillaan kuin Lontoota tai muuta aikansa suurkaupunkia. Romaanista huokuu ihastuttavan taianomainen tunnelma, aivan kuin olisi ollut keskellä vanhanaikaista lelukauppaa. Pidän siitä, kuinka suomalaisen kirjallisuuden realistisuus on heitetty romukoppaan - usein jopa spekulatiivinen fiktio tuppaa Suomessa usein pitävän jalat tiukasti maassa. Toisin on tässä romaanissa. Jos joku on kirjaimin mahdollista kertoa, se tapahtuu.

Siitä huolimatta romaani kuitenkin tuntuu liian lennokkaalta. Erikoiset juonekäänteet tuntuvat seuraavan toisiaan liian vauhdikaasti. Välillä tuntuu, ettei romaani tiedä, mistä se oikein haluaa kertoa. Kertooko se köyhyydestä ja sen voittamisesta? Kertooko se siitä, kuinka hylkiöt löytävät toisensa ja perustavat yhteisen, vapaasti valitun perheen? Onko se jännittävä seikkailu vai onko se rakkaustarina? Kaiken lennokkuuden joukosta on vaikea poimia kirjan pääjuonta.

Lennokkuudesta huolimatta odotin jatkuvasti jotakin. Tuntui, että romaani panttasi jotakin. Aivan kuin se ei olisi aivan uskaltanut mennä siihen suuntaan, johon se olisi halunnut mennä. Useaan otteeseen koin hetkiä, jolloin aavistelin upeaa juonekäännettä. Entä jos hyvänä pidetty hahmo onkin koko ajan ollut paha? Entä jos Minan menneisyydessä on jotain vielä kauhempaa? Entä jos, entä jos? Mutta ei sittenkään! Kun kirjan lopussa aletaan tipautella suurempia paljastuksia, ne eivät enää tunnu miltään. Suurien paljastusten aika olisi ollut hiukan kirjan puolen välin jälkeen, jolloin lukija odotti käännettä.

Lennokkuudesta huolimatta koin myös, ettei romaani käsittellyt tarpeeksi syvällisesti kaikkea, mitä se heitti lukijan eteen. Jossain vaiheessa tarinaa muun muassa paljastuu, että Tomeja on periaatteessa kaksi. Tom on rakentanut itsensä näkäisen robotin, joka on niin taidokkaasti tehty, että sitä voi luulla ihmiseksi. Robotti, Sotamieheksi kutsuttu, pystyy tallentamaan muistilevylleen tietoa kuin tietokoneeseen, kommunikoimaan, oppimaan ja lopulta jopa tuntemaan tunteita.

Siis 1890-luvun vaihtoehtoisessa Helsingissä harjoitetaan sellaista huipputekniikkaa, jota ei edes 2010-luvun maailmassa ole olemassa! Sotamies alkaa tarinan edetessä osoittaa enenevissä määrin inhimillisiä piirteitä, mikä olisi ollut loistava paikka pohdiskella oikein syvällisesti ihmisyyttä, mutta valitettavasti Sotamiehen päätehtävä vaikuttaa romaanissa olevan Minan pään sekoittaminen. Koskaan ei voi olla ihan varma, onko vastaan tullut henkilö itse Tom vai Sotamies.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä romaanista enemmän. Välillä koin hetkiä, jolloin oikeasti nautin dickensmäisestä tunnelmasta, jossa hiippailla loskaisilla kaduilla ja kiivetään ullakolle. Välillä kuitenkin koin, että kirja on hiukan liian naiivi. Päähenkilö on hiukan liian naiivi. Mina on 16-vuotias teinityttö, joka tukeutuu tiukasti häntä auttaviin henkilöihin. Olisin kaivannut itsenäisempää päähenkilöä.

Vai olenko minä vain liian vanha tälle kirjalle? Olisiko vain pitänyt hyväksyä, että 16-vuotias ripustautuu muihin, koska ei ole vielä saanut mahdollisuutta itsenäistyä? Toivon, että Mina kasvaa jatko-osien aikana.

*

Taikurista ja taskuvarkaasta tuli valitettavasti sellainen olo, että kirja oli päässyt julkaistavaksi keskeneräisenä. Kirjan sivuilla oli nähtävissä hieno tarinan, joka olisi kaivannut vielä hiomista, niin juonellisesti kuin kielellisestikin. Lukiessani en voinut olla miettämättä: tässäkä on nyt suomalaisen suuren kustantamon taso? Tämäkö on se nyt se kirja, josta on tehty kaunis kovakantinen painos?

En usko, että ongelma on kirjailijassa. Taikuri ja taskuvaras on Mikaman esikoisromaani, eikä kukaan ole seppä syntyessään. Uskon, että jokaisen kirjailijan romaanikäsikirjoituksessa on vaiheita, jolloin teksti ei toimi. Esilukijoiden ja kustannustoimittajan tehtävä on auttaa siinä, että teksti toimisi paremmin. Mielestän tämä kirja olisi kaivannut selkeyttämistä. Mikä on pääjuoni? Mihin keskitytään? Kuinka säilyttää ihana taianomaisuus, mutta tehdä kaikesta kuitenkin hiukkasen uskottavampaa?

Kaikesta tästä huolimatta olen erittäin kiinnostunut jatkosta. Vaikka Taikuri ja taskuvaras on paikoin epäuskottava, arvostin sitä, kuinka häikäilemättömästi se vyörittää tapahtumia eteensä. Jotain tämänkaltaista olen viime aikoina kaivannutkin. Jotain hauskaa ja viihdyttävää, jota ei tarvitse lukea otsa rypyssä. Tätä kirjaa lukiessa ei tylsisty.

SIVUJA: 411
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kevätkuulumisia

Jotkut kliseet ovat totta - kännykänmenevä aukko leikattuna
saksalaiseen 80-luvulla kirjoitettuun nuortenkirjaan.
Löydetty kasien tunnilla.
Jälleen kerran edellisestä bloggauksestani on vierähtänyt erittäin pitkä aika. 

Silti tuntuu, että ihan vastahan minä bloggasin Sudenverestä. Eihän siitä ole kun vain kuukausi!

Kuluneen lukuvuoden aikana olen joutunut aivan uudenlaiseen tilanteeseen, joka ei varmaan ole juuri kenellekään kuitenkaan ennenkuulumatonta. Olen ollut tilanteissa, joissa minun on ollut oikeasti, aivan pakko, tehdä jotain. Toki tällaisia tilanteita on aiemminkin ollut, mutta ei viime vuosien aikana. Olen nauttinut yliopiston akateemisesta vapaudesta, minkä seurauksesta olen voinut melko rauhassa sumplia aikatauluni harrastusten ja opintojen kanssa.

Toista on pedagogisten opintojen kanssa. Kun harjoitustunti on määrätty tietylle päivälle tiettyyn aikaan, tuntisuunnitelma vain on saatava valmiiksi, tai muuten on pulassa. 

Tällaisissa tilanteissa on todellakin mennyt prioriteetit uusiksi. Olen aina ennen sanonut, että kyllähän kirjoille löytää aikaa, kun vain oikein paljon haluaa. Nyt olen kuitenkin todennut, että joskus nukkuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin lukeminen, ihan niin kuin yleisen hyvinvoinnin takia. Kirjatkin parantavat hyvinvointia, mutta mieluummin niitä lukee virkeänä kuin silmät ristissä.

Minulla oli viime perjantaina viimeinen oppitunti. Tavallaan koen, että oikeasti viimeinen "perinteinen" oppituntini oli jo maaliskuun lopussa, sillä sen jälkeen pitämäni oppitunnit ovat olleet hyvin erilaisia verrattuna perinteiseen, kahdenkymmenen oppilaan luokkiin. Perjantaina opetin hyvin pienelle ryhmälle kirjallisuuden tyylisuuntia. Vaikka olo oli tietenkin haikea, minulla oli myös tyytyväinen olo. Vuoden opinnot ovat selvästi tehneet jotain, sillä olin lähtenyt oppitunnille aamulla itsevarmana. Kyllä minä osaan, kyllä minä hallitsen opetettavan sisällön. Yleensä ennen oppitunteja olen ollut paniikissa, ja rauha on tullut vasta oppituntien jälkeen. Ennen viimeistä oppituntia rauha tuli kuitenkin jo ennen oppituntia, kello yksi yöllä, kun olin tehnyt viimeiset muokkaukset PowerPoint-esitykseen. Kaikki tehtävä oli tehty, ja edessä oli enää improvisoinnin mahdollisuudet.

Tunnelma sunnuntaina 13.5.2018.
Nyt minulla on sellainen olo, että kesäloma on alkanut. Se ei tietenkään ole täysin totta, sillä edessä on vielä viikko pedagogisten opintojen sivuaineseminaarin istuntoja. Tiedossa on myös työhaastatteluja. Tällä hetkellä elän epävarmuudessa - joko vietän ensi kesän lomallen ja lukien kirjatentteihin, joita teen syksyllä, tai saan jotakin kesätyötä. Kesätyö olisi erittäin tervetullutta, mutta lomakin houkuttelee.

Odotan kesältä erityisesti sitä, että on aikaa lukea kirjoja. Jos saan työtä, uskon, että minulla on silti enemmän aikaa lukea kuin kuluneen vuoden aikana. Jos töissä on kahdeksan tuntia päivässä, se jättää vielä kahdeksan valveillaolotuntia kaikelle muulle. Viime aikoina lähes kaikki tunnit on pitänyt käyttää oppituntien valmisteluun tai muuhun opettajan työhön liittyvään tekemiseen.

Odotan sitä, että pääsen kunnolla uppoutumaan tarinaan. Ei mitään luku siellä, toinen täällä -tyyliä, vaan kunnon istuntoja. 

Suunnitteilla on ainakin yksi lukumaraton. Kirjabloggaajat ovat organisoimassa jälleen kesämaratoneja, joihin pyrin parhaani mukaan osallistumaan, mutta tarpeen tullen voin pistää pystyyn sellaisen itsekin. Koen, että lukumaraton on tällä hetkellä paikallaan, sillä tarvitsen jonkun hyvän rykäisyn. Olen ostanut viime aikoina paljon hyvältä vaikuttavia kirjoja, joihin haluaisin päästä käsiksi. 

Blogissani saattaa myös pian näkyä intensiivinen kirjallisuuden opiskelu. Minulla on vielä muutama kirjapaketti tenttimättä, ja pedagogiset opinnot ovat antaneet minulle aivan uuden motivaation niihin. Olisi ollut niin paljon helpompaa mennä vetämään oppitunteja, jos olisin oikeasti lukenut ne kirja, joita opetin! Klassikkokirjojen tentit ovat saaneet päässäni uuden merkityksen. Saatan siis lähitulevaisuudessa blogata esimerkiksi suomalaisista klassikoista.

Lauantain ostoksia:
David Mitchell: Black Swan Green
Philip Pullman: Vedenpaisumus
Mitäs muuta?

Olen mukana järjestämäsä Finnconia Turkuun heinäkuuksi. Se on työllistänyt minua jonkin verran, mutta isoin puserrus on vielä edessä. 

En pysty lupaamaan, että blogi aktivoituu yhtäkkiä erityisen paljon. Olen luonnostellut joitain postauksia, mutta en tiedä, milloin saan ne julkaistuksi. Aion ottaa rennosti. Kirjoitan silloin, kun ehdin. 

Minua pystyy seuraamaan sekä Instagramissa että Twitterissä. Molemmat tilit ovat siinä mielessä henkilökohtaisia, etten mitenkään erityisesti brändää niitä vain blogiani varten. Jos arkiset asiani kiinnostavat, niitä saa toki seurata. Jaan ja luon sisältöä useasti muun muassa kirjoista, joita luen.

Turussa on ollut upeat kesäsäät tällä viikolla, mikä on
aiheuttanut kesävaatteiden kaivamista kaapin syövereistä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Ihmissudet, nuo eläimelliset kuun vangit, jotka joko ulvovat yksinäisyyden tuskaansa metsissä tai muodostavat voimakkaan hierarkkisia yhteisöjä. He ovat eläimellisiä ja vaarallisia eivätkä aina pysty kontrolloimaan itseään.

Ihmissudet eivät koskaan ole ensivalintani, jos päätän tarttua urbaaniin fantasiaan. Silti valitsin luettavakseni Jenny Kangasvuon Sudenveren, ja onneksi valitsin. Mikä huima teos!

Muutama kuukausi sitten kuulin kaveriltani, että Kangasvuon romaani on saanut makulointituomion. Kangasvuo oli lunastanut kirjat itselleen ja myi niitä nyt kiinnostuneille. Laitoin välittömästi hänelle sähköpostia, sillä suomalaisen spefin epäsäännöllisellä keräilijänä halusin Sudenveren kirjahyllyyni ennen kun sen löytämisestä tulisi lähes mahdotonta. Olin myös kuullut kirjasta paljon hyvää. Ostin kirjan vähän päälle kymmenen euron hintaan. Posti toi paketi turvallisesti perille ja ehdin jo aloittaa sen lukemisen, kunnes elämä tuli hetkeksi tielle.

Sitten tuli pääsiäisloma. Neljä päivää ilman mitään menoja. En ollut suunnittellut lukevani tätä kirjaa loman aikana, mutta niin vain huomasin imaisevani sen muutamassa päivässä melkein kannesta kanteen.

Sudenveri ei ole pelkästään ihmissusitarina. Kyllä, siinä on ihmissusia, jotka ovat päähenkilöitä, mutta henkilöhahmojen ihmissuteus on pikemminkin tarinankerronnallinen keino kuin koko kertomus. Tietenkin tarina kertoo ihmisisusista - ihmissuteus ei ole pelkkää symbolinen elementti, joka pitäisi tulkita fantasian ulkopuolelle. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kirja kertoisi samalla myös jostain muusta. Juuri tällä tavalla toivoisin spekulatiivista fiktiota kirjoitettavan.

Sudenveri kertoo yhdestä suvusta ja sen vaiheista. Tarinaa seurataan kolmesta näkökulmasta: Martan, Vargan ja Marraskuun. Martta on suvun vanhin, Lauman johtaja, jolla on tiukat näkemyksensä siitä, miten kaiken pitäisi olla. Hän yrittää pitää Lauman kasassa, vaikka jokaisella jäsenellä on omat toiveensa. Suden muodossa lauman hallinta onnistuu, sillä susien valtajärjestys tulee luonnostaan, mutta ihmisten johtaminen on vaikeampaa. Silti Martta haluaa, että Lauma viettäisi mahdollisimman paljon aikaa ihmisinä. 

Varga taas on Laumasta lähtenyt nuori nainen, joka on päättänyt elää ihmisenä kaupungissa. Hän on menestynyt taiteilija, joka haluaisi viettää rauhallista elämää lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumien jälkeen. Menneisyys kuitenkin ilmestyy hänen kotiovelleen, kun Lauman jäsen, epämuotoinen poika Rasmus löytää hänet. Rasmus haluaa vapaaksi Martan tiukan katseen alta, mutta ei tiedä, minne asettua, kun on yhtä aikaa sekä susi että ihminen. 

Kolmas näkökulma on annetu Marraskuulle, Vargan tyttöystävälle. Marraskuu haluaisi päästä lähemmäs Vargaa, mutta mitä enemmän hän yrittää, sitä etäämmäksi Varga tuntuu käyvän. Marraskuu on tajunnut, ettei tiedä mitään Vargan menneisyydestä, ja yhtäkkiä Vargan asuntoon on muuttanut sukulaisen koira, josta Varga ei suostu kertomaan enempää. 

Sudenveri nojautuu takaumiin. Suurin osa romaanista menee taustojen selvittämiseen - miten päästiin siihen, missä ollaan nyt. Martan kautta käydään läpi Lauman vaiheet toisesta maailmansodasta lähtien kun taas Varga ja Marraskuu pohtivat omaa lähimenneisyyttään. Varga panttaa tietoa pisimpään - vasta kun hän lopulta kertoo kaiken, kokonaisuus alkaa hahmottua. Tarina saavuttaa ratkaisunsa, kun ollaan päästy taas nykyhetkeen.

Kirja ei ole erityisen juonivetoinen, mutta siitä huolimatta tekstin imu on hyvä. Eniten sivutilaa saa Martta, johon on hyvin vaikea suhtautua. Hän on erittäin inhimillinen hahmo. Hän tekee paljon kauheita päätöksiä, mutta samalla häntä ymmärtää hyvin pitkälle. Martan nostaminen näin suureen rooliin romaanin sivuilla vaikuttaa riskiltä, mutta se toimii. En rakastunut Marttaan, mutta hän oli hyvin tarpeellinen hahmo. Hän ei ollut hyvis, mutta ei pahiskaan.

Erityisesti pidin Sudenveressä siitä, kuinka se oli luettavissa hyvin monella tapaa. Se on ihmissusitarina, joka kertoo yhden Lauman vaiheista. Kirja esittelee jälleen yhden version siitä, minkälaisia ihmissudet voisivat olla. Tässä versiossa ihmissudet eivät esimerkiksi ole millään lailla riippuvaisia kuusta. Ihmissudet voi kuitenkin lukea myös minkä tahansa tiiviin ja sujetun yhteisön allegoriaksi. Näin Lauman osittain myös tiukkana uskonnollisena yhteisönä, jossa ulkopuolisille ei ole tilaa ja josta poistuminen katsotaan koko yhteisön hylkäämiseksi.
"Ennen minulla ei ollut mitään epäilyksiä. Tiesin, miten pitää olla susi, eikä minun tarvinnut teeskennellä sitä. Ihmisenä oleminen raamitettiin miljoonin säännöin, jotka muut ihmiset olivat opetelleet sillä aikaa, kun minä odotin ajan kuluvan ja itseni vanhenevan tarpeeksi, jotta voisin palata metsään, olla susi ja perustaa oman lauman." s. 142.
Loppuun minulla ei enää ole muuta sanottavaa kuin että lukekaa tämä kirja. Varsinkin, jos kaipaatte spekulatiiviseen fiktioonne samanlaista otetta kuin mitä löytyy nykypäivän valtavirtakirjallisuudesta. Jos pidätte Otavan tai Keltaisen kirjaston kirjoista, mutta voisitte maustaa lukemistoanne jollain yliluonnollisella, lukekaa tämä kirja. Jos ette ole koskaan innostuneet yliluonnollista elementeistä, haastakaa itsenne. Ja jos olette jo valmiiksi suuria ihmissusifaneja, silloin tämän kirjan lukeminen kuuluu ihan silkan ihmissusiyleissivistyksen joukkoon.

SIVUJA: 313
KUSTANTANUT: Teos
JULKAISTU: 2012
MISTÄ MINULLE: Oma ostos
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...