keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt


Lauran Beukes oli vuoden 2018 Finnconin yksi kunniavieraista. Koska olin mukana tapahtuman järjestämisessä, halusin tutustua minulle ennalta tuntemattomaan kirjailijaan. Luin ensiksi Beukesin kirjan Zoo City – Eläinten valtakunta. Itse tapahtumasta taas ostin (ja pyysin siihen nimmaria) Beukesin ensimmäisen suomennetun teoksen Säkenöivät tytöt.

Säkenöivät tytöt kertoo sarjamurhaajasta, joka matkustaa ajassa. Romaani sijoittuu Chicagoon noin vuosikymmenten 1930–1990 välille. Vuonna 1931 Harper Curtis -niminen mies saa haltuunsa avaimen, joka vie hänet eriskummalliseen taloon. Talosta löytyy lista naisten nimiä. Nimet kiehtovat Harperia. Pian hän huomaa, että talon kautta on mahdollista matkustaa eri aikakausiin, ja joka aikakaudesta löytyy nuori nainen, joka säkenöi. Harper ei voi olla huomioimatta näitä naisia, ja pian hän tajuaa haluavansa tappaa jokaisen säkenöivän tytön. Hän kulkee aikakaudesta toiseen murhaten tyttöjä, kunnes yksi heistä jää eloon vuonna 1989.

Kirby Mazrachi ei saa rauhaa, vaan alkaa pahoinpitelystä toivuttuaan selvittää, kuka hänen murhaajansa on. Hän onnistuu löytämään kaavan, joka on jatkunut vuosikymmenestä toiseen, kauemmin kuin mitä yksikään ihminen pystyisi jatkamaan aktiivisena. 

Säkenöivien tyttöjen idea on mehukas, mutta toteutus lattea. Beukesin kirjoitustyyli ei iske minuun. Hän käyttää paljon sanoja tarkkojen yksityiskohtien kuvailuun, mutta kielestä puuttuu elävyys. Tuntui, kuin luetteloa olisi lukenut. Beukes on vienyt näytä, elä kerro -metodin niin pitkälle, että minä ainakin pitkästyin. Pitkästymistä jatkui noin vuosi. Aloitin kirjan nimittäin jo kesällä 2018, jumituin syksyllä ja vasta syksyllä 2019 päätin lukea kirjan loppuun. Päätöksen jälkeen kirja eteni varsin reippasti. Beukes paljastaa juonta sen verran sopivissa annoksissa, että tarinassa jaksaa pysyä perässä. Emotionaalista sidettä juoneen ja hahmoihin ei kuitenkaan pääse muodostumaan.

Tunnesiden puute on aika iso puute kirjassa, joka käsittelee niinkin vakavaa aihetta kuin naisten sarjamurhia. Voiko tunnekylmyys jopa olla kirjallinen keino, jolla etäännytään lukija muuten liian raskaista aiheista? Kirjan lukeminen olisi ollut hyvin raskasta, jos olisin reagoinut jokaisen nuoren naisen kuolemaan voimakkaasti. Ainoa, joka lopulta onnistui koskemattamaan minua, oli tieteellisellä urallaan pitkälle edenneen naisen murha.

Monet tuttuni ovat sanoneet, että Säkenöivien tyttöjen lukeminen oli ahdistavaa tai että kirja jopa jäi kesken sen raakuuden takia. Ahdistavaa tässä teoksessa on kaiken sen murhaamisen jälkeen se, ettei lopullista oikeutta tapahdu. Yksi murhaaja ehkä saadaan kiinni, mutta pahuus ei poistu maailmasta. 

LAUREN BEUKES: SÄKENÖIVÄT TYTÖT
ALKUPERÄINEN NIMI: The Shining Girls
SIVUJA: 361
KUSTANTANUT: Schildts & Söderströms
JULKAISTU: 2013 (suom. 2013) 
SUOMENTANUT: Virpi Vainikainen
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

maanantai 2. syyskuuta 2019

Jack of Hearts (and Other Parts) - valistusta ja väristyksiä

Jack Rothman on seitsemäntoistavuotias newyorkilainen high school -opiskelija, jolla on maine. Hän rakastaa juhlimista, muotia ja poikia, eikä pelkää näyttää sitä. Joka maanantai hän on koulunsa puheenaihe. Mitä hän teki viikonloppuna? Kenen kanssa hän meni sänkyyn? Kuinka humalassa hän oli? Jackia ei haittaa olla huhupuheiden kohteena. Villien juorujen kuuleminen on hänestä oikeastaan huvittavaa. Hänestä on kiinnostavaa kuulla, mitä muut ajattelevat hänestä.

Jack kuitenkin huomaa, että hänen koulunsa oppilaat tietävät melko vähän seksistä. Ystävänsä Jennan ehdotuksesta Jack alkaa pitämään Jennan verkkosivuilla kolumnia, jossa hän antaa seksivinkkejä Bees & Honey -tyyliin. Vaikka palaute kolumnista on enimmäkseen positiivista, Jack huomaa saaneensa salaisen ihailijan, joka muuttuu hyvin nopeasti söpöstä stalkkeriksi.

Stalkkeri, jota Jack ja hänen ystävänsä Jenna ja  Ben alkavat kutsua Pinkyksi pinkkien kirjelappujen takia, alkaa vaatia Jackilta entistä enemmän. Ensiksi Jackin pitäisi lopettaa kolumni. Sitten hänen pitäisi lopettaa biletys ja poikien iskeminen. Sitten Jackin pitäisi lähettää Pinkylle alastonkuvia.

Jack of Hearts (and Other Parts) on sekoitus kevyttä, opettavaista ja karmivaa. Kirja jatkaa high school -kirjallisuuden perinnettä, mutta samalla ravistelee sitä rohkeasti. Jack of Heart -kolumni kokoaa yhteen lukuisia seksiin liittyviä kysymyksiä, joita tämän päivän nuoret pohtivat joka päivä. Jack vastaa niihin asiantuntevasti – minä en löytänyt niistä mitään valittamista. Loppusanoissa kirjailija L. C. Rosen kertoo tunteneensa vastuunsa käyneensä vastauksia usean asiantuntijan kanssa läpi, jotta vinkkejä lukevat todelliset teinit saavat mahdollisimman hyviä vinkkejä seurusteluelämäänsä. Kirja tekee suuren palveluksen lukijakunnalleen. Valitettavasti juuri tästä syystä kirja saattaa olla lukuisten yhdysvaltalaisten koulujen kielletyllä listalla.

Sivistävän mausteensa lisäksi Jack of Hearts (and Other Parts) keskittyy salapoliisimaiseen juoneen, jossa Jack, Jenna ja kaveriporukan kolmas jäsen, ensirakkaudesta haaveileva Ben yrittävät selvittää, kuka Pinky on. Tilanne on hyvin ahdistava. Koulun rehtori ei ole Jackin puolella, vaan sanoo Jackin saaneen stalkkerin oman käytöksensä takia. Pikku hiljaa Jack alkaa itsekin uskoa, että on syyllinen vainoajansa käytökseen.

Yllättävää kyllä, mielestäni tämä kirja muistuttaa hyvin paljon Harry Potter -kirjoja. Koulun kultainen kolmikko, Jack (Harry), Ben (Ron) ja Jenna (Hermione) taistelevat välinpitämättömiä aikuisia vastaan ja onnistuvat lopussa saamaan oikeutta nokkeluutensa ansiosta. Taikamaailma on päivitetty nykypäivän yhdysvaltoihin, mutta silti teinien ongelmat ovat universaaleja. 

JACK OF HEARTS (AND OTHER PARTS)
KIRJOITTANUT: L. C. Rosen
SIVUJA: 337
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Penguin Books
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

perjantai 30. elokuuta 2019

Blogistanian 24h lukumaraton 30.-31.8.2019. Päivittyvä postaus ja yhteenveto


Miten olen taas tilanteessa, että olen kauhean kiireen keskellä heti kun Blogistanian lukumaraton alkaa? Aion silti yrittää. Maratonin aikana minun on muun muassa noudettava hukkaan mennyt lompakkoni sekä tehtävä yksi haastattelu. Mutta kaiken lomassa yritän lukea edes jonkin verran. Päivitän prosessiani tähän alle.

Klo 17.00
Maraton alkaa


Istun bussissa matkalla Turkuun. Takana on työviikko harjoittelussa ja vähäiset yöunet flunssan takia. Katsotaan, saanko jotain luettua. Jatkan Terhi Rannelan Kiivaita, jonka aloitin jo eilen.

Klo 7.40

Toistaiseksi maraton ei ole sujunut hyvin. Luin bussissa Kiivaita 22 sivua, mutta torkahdin sitten. Saavuin kotiin ja päätin torkkua lisää, jotta jaksaisin illalla hoitaa vähän hommia. En kuitenkaan meinannut päästä sängystä enää ylös, joten päätin mennä suihkuun ja kunnolla uudestaan yöpuulle.

Nyt kuitenkin olen hereillä, joten kokeilen lukea hiukan lisää.

Sivuja luettu: 22

Klo 9.30

Päätin lukea Nagata Kabin My Solo Exchange Diary 2 -sarjakuvaa, sillä minun pitää palauttaa se kirjastoon Turussa ollessani. Päädyin lukemaan koko sarjakuvan loppuun yhdeltä istumalta. Sarjan kolmas osa pääsi viimein siihen, mitä olin jo vähän odottanut: ammattiapuun.

Sivuja luettu: 154


Klo 14.45

Kuulkaas, minun on pakko nyt vähän huijata. En ole aamun jälkeen ehtinyt lukea lainkaan, sillä olen käynyt hoitamassa asioita kaupungilla ja valmistautunut erääseen tapaamiseen. Päätin, että teen tästä maratonista lukuviikonlopun. Kirjaan tähän bloggaukseen, kuinka paljon saan luettua viikonlopun aikana. Ehdin seuraavan kerran lukea oikeastaan vasta illalla.

Sunnuntai 1.9.
Klo 11.15

Tänä aamuna luin Fence-sarjakuvan toisen albumin. Hain sen eilen kirjastosta. Fence on jännä sekoitus pottermaista sisäoppilaitosmenoa Harry/Draco-dynamiikalla, yhdistettynä sports mangaan. Sarjakuva saa florettimiekkailun vaikuttamaan kiinnostavalta, mutta välillä toivoisin mukaan jotain muutakin kuin pelkkää miekkailukarsintaa loppukisoja varten.

Sivuja luettu:  266


Yhteenveto

Aina ei voi mennä täydellisesti. Kun ilmoittauduin lukumaratoniin, viikonloppuni oli vielä täysin tyhjä. Sitten menin hukkaamaan lompakkoni, joka muutti aikatauluja. Lisäksi tajusin, että samainen viikonloppu on ainoa, jolloin ehdin tehdä erään haastattelun ennen kun on auttamattomasti liian myöhäistä. Yritin lukea aina kun ehdin, mutta tajusin pian yliarvioineeni jaksamiseni. Lukumaraton siis jäi osaltani tyngäksi.

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että sain luettua kaksi sarjakuva-albumia. Olen viima aikoina lukenut paljon sarjakuvia, sillä haluan oppia lukemaan niitä enemmmän. Aina, kun aloittaa jonkun uuden kirjallisuudenlajin, kestää hetki, ennen kun pääsee siihen sisälle. Olen nyt lukenut sarjakuvia aktiivisemmin pari vuotta ja pikku hiljaa alan hahmottaa, mikä on mielestäni hyvä sarjakuva.

Kokonaissivumääräksi tuli 266 sivua.

maanantai 12. elokuuta 2019

Hyvän mielen scifiä: Becky Chambersin The Long Way to A Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisromaani The Long Way to A Small, Angry Planet aloittaa sarjan, joka kertoo kaukaisesta tulevaisuudesta. Ihmiset ovat jo kauan sitten poistuneet Maasta, josta on tullut asuinkelvoton. Heidän vakituinen asuinpaikkansa on maankaltaistettu Mars, mutta ihmiskunta on levittäytynyt vieläkin kauemmas, muiden planeettojen ja kansojen joukkoon. Ihmiset ovat päässeet osaksi Galactic Commonsia, tuttavallisemmin GC. Galactic Commons on eri kansojen ja lajien liitto, jolla on omat lakinta ja tapansa. Tarkat lait ovatkin tarpeen, sillä yhteiselämä erilaisten kulttuurien, tapojen, lajien ja elämäntyylien kanssa on usein haastavaa.

Tarina seuraa Rosemary Harperia, jolla on salaisuus ja joka on hylännyt vanhan elämänsä Marsissa ja hakenut töitä Wayfarer-nimiseltä alukselta. Alus puhkoo avaruuteen madonreikiä, jotka helpottavat pitkän matkan matkustamista. Rosemarya odottaa rauhallinen elämä aluksen sihteerinä, ja rauhallisuus onkin sitä, mitä hän nyt kaipaa. Hänen suurimpia haasteitaan ovat tottuminen aluselämään ja tutustuminen muuhun miehistöön. Pian Rosemaryn tulon jälkeen miehistö saa kuulla, että GC on tehnyt sopimuksen liittoutuman ulkopuolisen sotaisan toremi-kansan kanssa. Toremit asuvat kaukana, joten parantaakseen matkustusyhteyksiä Wayfarer palkataan matkustamaan toremien planeetoille ja puhkaisemaan sieltä reiän lähemmäs muita GC:n alueita. Alkaa pitkä matka pienelle vihaiselle planeetalle.

The Long Way to A Small, Angry Planet on melko perinteistä avaruusalusscifiä siinä mielessä, että kaikki päähenkilöt ovat miehistön jäseniä ja että suurin osa tapahtumista tapahtuu aluksella. Mutta toisin kuin lukuisat avaruusaluskertomukset, jotka keskittyvät yleensä miehistön sisäisiin konflikteihin, tämä kirja taas keskittyy siihen, miten miehistö parhaan kykynsä mukaan yrittää ymmärtää toisiaan. Poissa ovat äksyt hahmot, jotka myrkyttävät koko ilmapiirin. Kaikki ovat kivoja toisilleen. Tämän seurauksena kirja tuntuukin kuin pehmeältä viltiltä, johon voi kääriytyä samalla kun juo kupin hyvää teetä.

Osallistuin keväällä 2019 Turun yliopiston järjestämään spekulatiivisen fiktion iltaan, jossa kirjailija Shimo Suntila haastatteli kirjailijoita Magdalena Hai ja Boris Hurtta erilaisista spekulatiivisen fiktion asioista. Yhdessä vaiheessa keskustelua päädyttiin puhumaan siitä, kuinka dystopiat alkavat olla menneen talven lumia ja kuinka utopiat alkavat nostaa päätään. Magdalena Hai vinkkasi silloin Becky Chambersin tuotannon. Vaikka Chambersin romaanin maailma ei ole kaikin puolin täydellinen ja oikeudenmukainen, sen asukkailla on aina hyvät aikomukset mielessään.

Kirjaa onkin nimitetty Goodreadsin arvosteluissa hyvän mielen scifiksi. Allekirjoitan väitteen täysin. Kirjaa on nimitetty myös Tumblr-sukupolven scifiksi, mikä ei sekään ole kaukaa haettu määritelmä. Tunnistin kirjasta monia juttuja, jotka ovat tuttuja myös Tumblrista: vahva ystävyyden kuvaus, ennakkoluulottomat rakkaussuhteet ja tarve turvallisuuteen.

Vaikka The Long Way to a Small, Angry Planet onkin suloinen kirja, se ei ole kevyt. Se on täynnä yksityiskohtia tulevaisuuden maailmasta. Jokainen luku esittelee entistä enemmän erilaisia planeettoja, tapoja ja kansoja. Kirja vaatii keskittymistä, mutta keskittyminen lopulta palkitsee.

Lisäksi kirjan rakenne voi olla joillekin lukijoille haastava. Vaikka kuvailinkin kirjan alussa hiukan kirjan juonta, varsinaisesti kirjalla ei ole sitä. On totta, että Wayfarer matkustaa kohti toremien aluetta koko kirjan ajan, mutta matkaan mahtuu monta pientä sattumusta. Jokainen luku on oma tarinansa. Kirjan rakennetta voisi parhaiten kuvata vanha scifi-TV-sarja, jossa jokainen jakso kertoo aina yhdestä tapauksesta. Tällainen rakenne voi olla ihastuttava, mutta jotkut lukijat kaipaavat vahvempaa juonta ollakseen kiinnostuneita kirjasta. Jollekin lukijalle saattaa nousta kynnyskysymykseksi myös se, ettei alussa pedattu Rosemaryn salaisuus olekaan koko romaania kannatteleva tulipylväs. Siinä vaiheessa, kun hänen menneisyytensä paljastuu muulle miehistölle, kirja on kuitenkin ehtinyt lumota lukijan niin, että loppuun asti on pakko jatkaa.

Juonen ohuus on korvattu hahmojen rikkaudella. Wayfarerin miehistö on ihastuttavan monipuolinen. Neljän ihmisen, Rosemaryn, kapteeni Ashby, mekaanikkojen Kizzyn ja Jenksin sekä polttoainemestari Corbinin lisäksi miehistöön kuuluvat tekoäly Lovey, aandrisk-reptiliaani Sissix, navigaattori sianat-pari Ohan ja Dr. Cheff, grum joka on sekä aluksen kokki että lääkäri. Jokaisella hahmolla on oma menneisyytensä. Romaanin edetessä heidän taustansa selviävät myös lukijoille. Lisäksi mukana nähdään joukko sivuhahmoja, kuten Ashbyn salainen rakastaja, universaalisti häikäisevän kaunista lajia edustava aeluon Pei sekä Jenksin kaveri Pepper, joka on sarjan seuraavan osan yksi päähenkilöistä.

The Long Way to a Small, Angry Planet oli minulle henkilökohtainen haaste. Halusin kokeilla, riittääkö kielitaitoni englanninkieliseen avaruusscifiin. Halusin myös selvittää, riittääkö mielenkiintoni lukemaan avaruusalukselle sijoittuvaa tarinaa, sillä yleensä pidän enemmän historian ja fantasian havinasta kuin teknologiasta. Vaikka alku olikin hidasta, vauhti kiihtyi loppua kohti, ja kirjan lopussa olo oli kuin voittajalla. Samalla tajusin, etten ennen ollut lukenut kokonaista romaania näin puhdasta avaruusalusscifiä. Novelleja kyllä, mutta en romaaneja. Tämän kirjan avulla todistin jälleen itselleni, että mukavuusalueelta kannattaa joskus poistua. Tiedän, minkälaisista kirjoista pidän, mutta joskus sen ulkopuolelta voi löytyä helmiä. Tämä on yksi sellainen.

Becky Chambers on toistaiseksi julkaissut vain Wayfarers-sarjan kirjoja, ja ne ovat menestyneet hyvin. The Long Way to a Small, Angry Planet oli Arthur C. Clarke Awardin lyhytlistalla. Molemmat jatko-osat, A Closed and Common Orbit sekä Record of a Spaceborn Few ovat olleet ehdolla Hugo Awardissa parhaan romaanin kategoriassa. A Closed and Common Orbit ei voittanut vuonna 2017, mutta vuoden 2019 tulokset ja sitä kautta Record of a Spaceborn Few'n sijoittuminen selviävät tällä viikolla Irlannin Worldconissa. 

THE LONG WAY TO A SMALL, ANGRY PLANET
KIRJOITTANUT: Becky Chambers
SIVUJA: 404
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Hodder & Stoughton
JULKAISTU: 2015 (julkaistu omakustanteena 2014)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Kirja on osa scifi-lukuhaastetta, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...