maanantai 24. lokakuuta 2011

Nälkäpeli-trilogia

 Varoitus! Sisältää hieman juonipaljastuksia Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjasta!

Kaikki tuntuivat puhuvan siitä. Näin siitä viittauksia aina kun menin nettiin. Muutama kaverini oli jo lukenut sen ja kuulin että siitä on tekeillä elokuva. Olin nähnyt itse kirjoja muutaman kerran kirjastossa. Mutta sitten kun näin joidenkin vertailevat Pottereita ja tätä sarjaa toisiinsa, minun oli aivan pakko ottaa selvää mistä nyt on oikein kyse.

Hieman yli kuukausi sitten lainasin kirjastosta Nälkäpeli-sarjan ensimmäisen osan, nimeltään Nälkäpeli. Kirjoitinkin siitä jo jotain ajatuksia entiseen blogiini, vertaillen enimmäkseen päähenkilöä Katnista Twilight-sarjan Bellaan. Syy tähän vertailuun tuli tietenkin siitä, että itse kirjasarja on saanut paljon kehuja Stephenie Meyeriltä. Siksi en voinut sille mitään, että sarjaa lukiessani vertasin sitä kokoajan Stephenie Meyerin kirjoihin ja hänen surullisenkuuluisaan kirjoitustyyliinsä.

Ilokseni voin ilmoittaa, että totesin Nälkäpelin olevan hieman parempi kuin Twilight-saaga. Kutakuinkin itsenäinen päähenkilö auttoi paljon asiaa, vaikken Katniksesta paikoitellen pitänyt, mutta kirjoissa oli paljon muutakin mitä Twilightista jäi puuttumaan. Suurinpana syynä tietenkin syy-seuraus -suhteet.


Ensimmäinen kirja nappasi heti mukaansa. Valehtelematta voin sanoa, etten ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka olisi niin hyvin koukuttanut jo ensimmäisestä luvusta lähtien. Teksti oli helppolukuista eivätkä luvut olleet liian pitkiä, joten sivu toisensa jälkeen kääntyi todella nopeasti. Muutenkin, kirjojen alut yleensä menevät nopeasti sillä kaikki on uutta ja haluaa tietää lisää. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo lukenut noin kolmasosan.

Itse juoni on hyvin yksinkertainen: Katniss joutuu mukaan Nälkäpeliin, johon osallistuu 23 muuta nuorta. Pelin ainoa idea on, että pelaajien täytyy tappaa toisensa ja viimeiseksi elossa oleva on voittaja. Kaikessa yksinkertaisuudessa peli kuitenkin aiheutti minussa todella paljon ajatuksia. Jos vain yksi voi jäädä henkiin, miksi pelaata liittoutuivat keskenään? Miksi auttaa toista selviämään jostain tilanteesta, kun tietää että toisen on kuoltava jokatapauksessa jos haluaa itse voittaa?

Koko kirja oli myös täynnä piilotettua yhteiskuntakritiikkiä. Nälkäpeli kertoo yhteiskunnasta, jossa yksi diktaattorivalta pitää koko kansaa kurissa ja muistuttaa tällä julmalla pelillään kuinka kansa ei mahda mitään hallitsijalle. Vaikka kirjan pystyy ihan hyvin lukemaan vain jännittävänä seikkailuna, rivien välistä saattoi lukea (joko kirjailijan vahingossa tai tarkoituksella sinne laittamaa) kritiikkiä nykyhteiskunnasta. Minä ainakin itse tulkitsin Capitolin, eli etuoikeutettujen ihmisten asuinkaupungin, vertauksena länsimaihin, kun taas Vyöhykkeen 12, eli vyöhykkeen jossa Katniss asui, vertauksena kehitysmaihin. Vyöhykkeen 12 asukkaat taistelivat jokapäiväisestä ruoasta sillä aikaa kun Capitolin asukkaiden päivän suurin ongelma oli se, että viinirypäleet olivat loppu lähikaupasta. Capitolilaiset eivät myöskään tajunneet kuinka naurettavilta vaikuttivat vyöhykkeiden silmissä.

Kaiken kaikkiaan, sanoisin että ensimmäinen osa oli todella jännittävä kertomus. Sitä lukiessa kohtasin saman ongelman minkä kanssa kamppailen aina jotain hyvää lukiessa: haluaisi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta pelkää lukea koska sitten kirja loppuu. Luin kirjan kaikenkaikkiaan kolmessa päivässä mikä on minun kiireiselle aikataululleni nykyään todella lyhyt kirjanlukuaika. (Voi niitä yläasteaikoja jolloin luin helposti kolme kirjaa viikossa.) Kirjan loppuratkaisu sai sitäpaitsi haluamaan jatkoa.


Onneksi jatkoa todellakin oli tiedossa. Ei nyt ehkä ole kauhean yllättävää, että Katniss selvisi keinolla jos toisella Nälkäpelistä kotiin. Mutta ei siinä kaikki. Katniss on nimittäin onnistunut suututtamaan Capitolin ja sen presidentin Snow'n. Toinen kirja keskittyykin siihen, kuinka Snow on pidettävä tyytyväisenä, ja kun siinä ei oikein onnistuta, Snow keksii jotain hauskaa kaikkien Nälkäpelin joskus voittaneiden kesken.

Kuten kaverini Nalle sanoikin minulle kun juttelimme kirjasta messengerissä, tämä on selkeästi trilogian keskimmäinen osa. Osa, joka täyttää aukot edellisestä kirjasta ja valmistelee seuraavaan. Ensimmäisessä kirjassa oli hyvin selkeä rakenne ja selkeä päämäärä, mutta tässä kirjassa se tuntui puuttuvan kokonaan. Ensimmäinen puolisko oli edellisen osan spekulointia, jonka jälkeen alkoi vasta itse action. Action taas tuntui loppuvan kuin seinään, sillä jännittävän loppukohtauksen jälkeen kirjassa oli enää vain muutama sivu jossa nopeasti vain selitettiin muutama asia.

Selkeä cliff hanger, jotta lukija tarttuisi vielä viimeiseen osaan.


Jotenkin minulle tuli tätä kirjaa lukiessa sellainen olo, että kirjailija yritti tavoitella suurta ja eeppistä kansakunnan taistelua, mutta epäonnistui siinä aika monellakin saralla. Ensinnäkin, kirjat ovat selkeitä nuortenkirjoja, joihin on tungettu vähän liikaa seurusteludraamaa ja vähän liian vähän sanoja, jotta puitteet eeppiseen sotakertomukseen täyttyisivät. Toiseksi, Katniksen asenne koko sotaan Capitolia vastaan aiheutti sen, ettei itseäni ainakaan lopulta kiinnostanut kovin paljon, kuinka koko tarinassa käy. Vaikka nykyaikana yritetään päästä eroon tietynlaisesta täydellisestä sankarihahmosta, antisankarikaan ei aina ole paras vaihtoehto. En edes tiedä, voiko Katnista kutsua antisankariksi. Viimeisessä kirjassa hän on muuttunut lähes taistelutahdottomaksi heikoksi tytöksi joka mieluiten vain käpertyy nurkkaan piiloon toivoen, ettei kukaan löydä häntä. Moneen otteeseen olisi tehnyt mieli tarttua tyttöä olkapäistä ja ravistaa häntä. Ymmärrän, että ihmiset käyttäytyvät joskus hyvin säälittävästi, mutta ei sellaista jaksa lukea koko kirjan ajan.

Tietenkin Katniss ryhdistyi aina aika-ajoin. Mutta valitettavasti hän joutui sen seurauksena aina johonkin vaaratilanteeseen, joka päättyi tajunnan menettämiseen ja sairaalassa heräämiseen. (Tämä temppu tuntuu olevan kirjailijoilla joskus liian yleistä. Tietenkin on helppoa laittaa hahmo tajuttomaksi ja tehdä aikahyppy jonka jälkeen selitetään asiat, kuin oikeasti kertoa mitä tapahtuu.)

Verrattuna ensimmäiseen osaan, tämän lukemiseen meni yli viikko. Kirja ei kannustanut itse jatkamaan eteenpäin, vaan jouduin aina pakottamaan itseni avaamaan se siitä kohdasta johon viimeksi jäin. Tietenkin siinä oli omat hienot hetkensä, mutta yleisesti ottaen minulle jäi vähän nihkeä olo koko päätösosasta. Vaikka sanoinkin, että toinen osa oli selkeä toinen osa, oli se kuitenkin päätösosaa parempi.

Luin kirjan loppuun eräänä yönä vaikka minun olisi pitänyt jo olla nukkumassa. Loppuratkaisu oli minusta hieman sekava ja siitä saattoi huomata kuinka fanit olivat painostaneet kirjailijaa tiettyyn suuntaan. Lopussa oli tietenkin muutama varsin yllättävä käänne, mutta itse olisin tehnyt monta asiaa toisin. Ottean huomioon kuinka suureksi tarinaksi sarja tuntui pyrkivän, muutamat viimeiset luvut tekivät todella mahalaskun.
Kaiken kaikkiaan, yhteenvetona voisin sanoa, että jos haluat lukea jotain hyvin jännittävää, lue Nälkäpeli ihmeessä. Mutta vaikka kuinka tekisikin mieli tarttua toiseen osaa, suosittelen pikemminkin juonipaljastusten lukemisen netistä. Kirjat olivat kuitenkin ihan luettavia, joten jos kestät sen ettei ensimmäisen hyvän osan jälkeen ole enää parempaa tiedossa, voit kyllä aivan hyvin lukea jatko-osatkin. Varsinkin, jos olet vielä yläasteikäinen. Itse 19-vuotiaana koin monta kertaa olevani jo hieman liian vanha tälle sarjalle.

En kuitenkaan kadu että luin ne. Harvoin minä kadun minkään lukemista. Mielestäni lukeminen on aina hyväksi. (Kyllä, vaikka se olisikin Twilight. Silloin kuitenkin kannatan hyvin kriittistä lukemista.) Nyt kun olen tähänkin sarjaan tutustunut, tiedän mistä puhutaan kun näen Nälkäpeliin liittyviä vitsejä. Mutta samalla saatan ihmetellä ihailevia tekstejä/kuvia nähdessäni: Lukivatko he oikeasti saman sarjan?

Loppuun vielä Luke Conardin, Joey Graceffan ja Whitney Milamin Britney Spears parodia Nälkäpelistä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Klaine plus Owl City on yhtä kuin yliannostus sokeria



Löysin tämän videon juuri Tumblrista ja ajattelin jakaa sen kanssanne. Yleensä tämänkaltaiset videot ovat melko huonoja, mutta tämä oli sen verran suloinen että sai minut hymyilemään varmasti todella hölmön näköisesti. Erityisesti pidin siitä, kuinka videon tekijä oli käyttänyt aina yhtä ihanaa Owl Cityä taustamusiikkina.

Syysloma alkaa kohta ja voisinkin lupailla että kirjoittelen ylös joitain ajatuksia Nälkäpelistä. Olen myös katsonut elämäni ensimmäistä kertaa Skinssiä, joten minulla olisi siitäkin jokunen sana sanottavana,

lauantai 15. lokakuuta 2011

Jokilaakso

Olin noin kuukausi sitten käymässä lapissa, josta äitini suku on lähtöisin. Tätini asuu joen rannalla, joten jossain välissä hiippailin ulos ja otin muutaman luontokuvan kännykän kameralla.





tiistai 11. lokakuuta 2011

Boy Meets Boy

Tekstissä saattaa olla pieniä juonipaljastuksia, vaikka yritin pitää ne vähäisinä!


Kirjoittanut: David Levithan
Kieli: Englanti
Sivuja: 185
Julkaistu: 2003
Kustantanut: Knopf Books for Young Readers

Näin kaverini lukeman kyseistä kirjaa töissä ja pyysin katsoa sen takakannen. Kiinnostuin kirjasta sen verran, että pyysin sitä lainaan.

Kirja kertoo Paulista joka on high schoolin sophomore (tokaluokkalainen) ja avoimesti homo. Hän elää suhteellisen suvaitsevaisessa nimeltämainitsemattomassa amerikkalaisessa kaupungissa ja käy aivan tavallista koulua.

Aluksi kirja ei herättänyt minussa kovin suuria tunteita. Olihan se vain alle 200 sivua pitkä (laskeskelin, että suomennettu voisi ehkä olla noin 220-230 sivuinen kirjanen) joten en odottanut että se osaisi mennä hahmoihin tarpeeksi syvälle. Kirja kertoo Paulin arkipäiväisestä elämästä, johon kuuluu kuitenkin varsin värikkäitä persoonia. On hänen paras kaverinsa Joni, joka ei ehkä enää ole hänen paras kaverinsa ja joka tuntuu pelkäävän sinkkuutta niin paljon että on valmis ottamaan melkein kenet tahansa kun on eronnut entisestään. On Infinite Darlene, jopa koulun muiden drag queenien mielestä yliampuva tapaus. On exä. On Tony, jonka kiihkouskovaiset vanhemmat yrittävät käännyttää lastaan heteroksi ja antavat Tonyn hengata ystäviensä kanssa vain koska he luulevat heidän pitävän Raamattupiiriä. Ja Noah, koulun uusi oppilas.

Osittain kirjan juoni oli varsin ennalta-arvattava high school draama. Uusi oppilas kiinnittää kaikkien huomion, erityisesti päähenkilön. Siinä sitten seurustellaan, erotaan, draamaillaan, selvitetään ongelmia ja yritetään saada Tony kotivankilastaan vapauteen.

Kaiken tuon ennalta-arvattavuuden lisäksi kirjassa oli paljon hyviä juttuja, joita en usein nuortenkirjoissa näe. Minusta oli todella virkistävää lukea tarina, jossa ei joka viikonloppu ryypätty. Nuortenkirjallisuuskokemukseni on kuitenkin pääsääntöisesti suomalaista, joten en osaa sanoa oliko tämä kirja englanninkielisessäkin kirjallisuudessa poikkeus. Tietenkin amerikkalainen siveellisyys tunki jonkin verran läpi. Joskus toivoisin sitä olevan vähän myös suomalaisessa, nimimerkillä Häräntappoaseen lukenut ja sen kiroilusta ja sekstaamisesta erittäin vähän nauttinut. Virkistävää oli myöskin se, että päähenkilö oli homo. Sitä ei millään tavalla korostettu, minusta hän vaikutti aivan tavalliselta ihmiseltä. Harvoin kuitenkin pääsee lukemaan (julkaistua) tarinaa jossa päähenkilö edustaa seksuaalivähemmistöä. Tähän väliin voisin myös sanoa sen, että oli mukavaa lukea niin sanottu slash tarina joka ei ollut fanityttöjen kirjoittama boy love fantasia.

Pääsääntöisesti kirja kertoi Paulin ja Noahin tarinan kaikkia kliseitä välttäen. Kirjan wikipediasivulla kirjailija Levithan sanookin, että yritti välttää tarinassa mahdollisimman paljon kliseitä. Mutta vaikka tarina keskittyikin Pauliin ja Noahiin, eniten minua ehkä kuitenkin kosketti Tonyn tarina. Tony kertoi minusta ehkä turhan usein vaietun tarinan lapsesta, jonka vanhemmat rakastavat lastaan niin paljon, etteivät anna lapsen olla oma itsensä. Tässä tapauksessa vanhemmat uskoivat Tonyn tosissaan joutuvan helvettiin jos hän aikoo jatkaa elämäänsä homoseksuaalina. Joidenkin korvaan se saattaa kuulostaa ihan naurettavalta, mutta kannattaa aina muistaa että tuollaisia ihmisiä oikeasti on. Eikä vain Amerikassa. Vaikka en itse ole täsmälleen samassa elämäntilanteessa kuin Tony, hän oli kuitenkin hahmo johon pystyin kirjassa eniten samaistumaan.

Kirjan alkupuheessa käy ilmi, että tarina on alunperin kirjoitettu ystävänpäivätarinaksi kirjailijan ystäville. Vaikka tarina käy välillä hyvinkin angstin puolella, lupaus ystävänpäivätarinasta jaksoi jatkaa eteenpäin. Sillä eihän ystävänpäivätarina voi päättyä huonosti!

Jos jollain keinolla onnistut hankkimaan kirjan käsiisi, suosittelen lukemaan. Tämä kappale on ostettu ihan Suomesta, mutta nopealla kirjastohaulla ainakaan Oulun kirjastosta ei löytynyt kappaleita.

Ps. Tänään muuten vietetään National Coming Out Day'ta! Vaikka kirjassa ei ole yhtään eeppistä kaapista ulos astumis kohtausta, sivuaa se aihetta kuitenkin tarpeeksi läheltä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hei! :)

Uuden blogipalvelun kunniaksi voisin kertoa muutaman faktan itsestäni, aivan kuin olisin uusi bloggaaja.

1. Olen 19-vuotias, syntynyt vuonna 1992. Minua pelottaa noin puolen vuoden päästä olevat syntymäpäiväni jolloin ikäni alkaa kakkosella!

2. Ennen vihasin syksyä, mutta jostain syystä olen tänä vuonna tykännyt siitä. Mitä "huonompi" sää, sitä innostuneempi olen.

3. Kirjoitan oikealla kädellä, mutta olen huomannut että teen todella monia juttuja myös vasemmalla. Esimerkiksi piirtäessä tai käsitöitä tehdessä moni asia hoituu paremmin vasemmalla, ja liikunnanopettaja aina valitti kun pelasin tennistä "väärällä" kädellä.

4. Minulla ei ole hajuakaan tulevaisuudesta. Minulla on töitä joulukuuhun asti, mutta... mitä sitten?

5. Olen vapaa-ajallani varsinainen no-life. Kun avaan tietokoneen, se pysyy päällä siihen saakka että menen nukkumaan. En kuitenkaan usko että olisin todellinen tietokonenörtti, sillä minulla on aina koneen kanssa sellaisia ongelmia joita en osaa ilman apua korjata...

6. Tumblr on koukuttava paikka.

7. En lukenut pienenä juurikaan lastenkirjoja. Muistan, etten edes ollut mikää lukutoukka ekaluokalla, vaikka opinkin lukemaan jo ennen koulun alkua. Innostuin lukemisesta 9-vuotiaana kun avasin ensimmäisen Potterin.

8. Sen sijaa lastenelokuvia katsoin hyvinkin ahkerasti. Ja katson edelleenkin.

9. Saatan olla joskus todella suorasanainen ja piikikäs, mutta todellisuudessa olen todella arka ja sosiaalisesti awkward.

10. Pidän blogia koska aina kun olen keksinyt jotain ajatuksiaherättävää, en osaa olla hiljaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...