lauantai 5. marraskuuta 2011

Seikkailu pakkokoehauissa

Olen tällä hetkellä työkkärin kautta kouluavustajana ala-asteella. Sen seuraksena olen saanut kokea byrokratian hampaat muutamaan otteeseen. Aluksi jouduin käymään paperisotaa monenlaisten työtodisten takia, mutta sen jälkeen minua odotti uusi ongelma: syksyn yhteishaut. Systeemi vaati, että minun on haettava jokaikisessä yhteishaussa mitä vuoden aikana järjesteteään, tai muuten työharjoittelustani ei makseta rahaa.

Koska tavoitteenani ei ollut päästä minnekään sillä aion pyrkiä yliopistoon ensi keväänä, perehdyin yhteishakuun vähemmän kuin maitopurkin tuoteselosteeseen. Viimeisenä mahdollisena hakupäivänä tein yhteishaun mahdollismmat suosittuihin aloihin, jotta en joutuisi pääsykokeisiin. Niin kuitenkin kävi, että sain kutsun jokaikiseen paikkaan jonne olin hakenut.

Eilen minun siis piti tehdä mutka Oulaisiin, jonne olin hakenut jotain terveyteen liittyvää alaa. Menin sinne kaverini Helin kanssa, joka oli myös saanut kutsun samoihin pääsykokeisiin. Päivittelimme koko matkan ajan mitä ihmettä tulee tapahtumaan. Meidän olisi pitänyt kirjoittaa jonkinlaiset 4-6 sivun urasuunnitelmat joiden, ja haastattelun, pohjalta tehtäisiin valintaperuste. Meistä kumpikaan ei ollut viitsinyt tehdä portfoliota. Junamme olisi Oulaisissa kaksi tuntia ennen pääsykokeiden alkua, joten ehtisimme oikein hyvin kirjoittaa jotain ylös siinä ajassa.

Matkamme alkoi bussimatkalla, sillä jostain syystä junarata ei ollut käytössä kun vain yhteen suuntaan. Kiitos, VR. Vihannissa vaihdoimme junaan, joka olikin jo varsin nopeasti Oulaisen rautatieasemalla.


Sumuinen aamu Laanaojan varressa. Kuva otettu bussin ikkunasta.

Oulaisissa oli hyvin hiljaista, olihan kello vasta jotain varttia vaille kymmenen. Seikkailimme keskutassa etsien jotain paikkaa jonne pääsisi lämpimään ja istumaan. Kahvilaa, huoltoasemaa... kaikki baarit olivat kiinni. Lopulta löysimme yhden kahvilan, jonka sohvanurkkaan majoitumme kahdeksi tunniksi. Kahvilan tunnelma oli todella kodikas, lattioilla oli räsymatot ja tunnelma oli todellakin kuin pienemmällä paikkakunnalla. Söimme jotain välipalaa samalla kuin kirjoittelimme portfolioitamme. Mitä ihmettä kuitenkaan kirjoittaa portfolioon johon pitää kertoa miksi juuri itse haluaisi paikalle? Kun kirjoittelin sitä, totesin etten todellakaan olisi oikea henkilö sinne. Tavoitteeni ovat pikemminkin yliopiston jollain humanistisella alalla.


Maistoin valkoista haudutettua teetä, mutta en kyllä huomannut siinä oikein mitään eroa verrattuna mustaan pussiteehen. Ehkä makuaistini ei ole tarpeeksi hienostunut?

Minulla oli kokoajan sellainen olo, että olisin koko paikan suurin trolli. Sinne olisi tulossa ihmisiä jotka oikeasti haluavat sisään ja ovat ehkä stressaneet asiaa jonkin verran, mutta minä keksisin paljon hyödyllisempiäkin tapoja käyttää aikaani. Minun portfolio itsestäni oli käsinkirjoitettu A4-ruutupaperi, noin puolitoista sivua tekstiä. Selitin siinä tilanteeni siitä, kuinka minun oli ollut pakko hakea jonnekin. Sen jälkeen kun olimme kysyneet kahvilan ylläpitäjältä reittiohjeita pääsykoepaikalle ja nainen oli toivottanut meille onnea kokeisiin, mielialamme laski oikeasti. Emme viitsineet sanoa naiselle, ettemme todellakaan olleet tosissaan.

Kun nainen oli antanut reittiohjeita, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli ollut: "Oletteko autolla liikkeellä?" Tietenkin se jo enteili pahaa. Emme olleet arvanneet, että matka rautatieaseman läheisyydestä itse paikan päälle olisi niin pitkä, varsinkin suhteellisen painavan laukun kanssa. Sumuista metsää, ylä- ja alamäkeä, ja täysin ventovieraita paikkoja. Onneksi minujja (ja vissiin myös Helilläkin) on hyvä suuntavaisto joten emme eksyneet.


Matkan varrella näimme tällaisen liikkeen. Hyvin, sanoisinko, suurellista! Mutta olisiko sittenkin pitänyt viedä tietokone tuonne huoltoon, sillä minulla jos jolla on paljon ATK-huolia.

Kun saavuimme itse oppilaitokseen perille, olin varautunut että minun on osallistuttava hyvin kiusallisdeen haastatteluun jossa paljastuu että olen vain pakkohakija. Onneksi paikalla oleva nainen tiesi tilanteen ja sanoi saman tien että pakkohakijat voivat mennä toimintoon hakemaan todistuslaput paikallaolostaan.

Eli, raahauduin toiselle paikkakunnalle yhden A5-paperin takia. Naurettavaa.

Tämä systeemihän on aivan mätä, sillä olen joutunut näkemään aivan hirveästi vaivaa sen eteen että saan käydä töissä ja tienata todella huonoa palkkaa. Jos olisin laiska, olisin voinut viettää koko välivuoteni vain kotona istuen ja kehittäen piirustustaitojani. Koska asun vielä vanhempieni luona, taloudellinen tilanne olisi tämän vaihtoehdon sallinut. Mutta sen sijaa päätin keksiä istelleni syyn herätä aamuisin. Yhteiskunta kuitenkin haluaa tehdä sen minulla mahdollisimman vaikeaksi.

Ja palatakseni takaisin itse seikkailuun Oulaisissa, voin todeta ettei matka todellakaan ollut vielä lopussa. Kun pääsimme juna-asemalle, virkailija myi meille todella kummalliset liput jotka kulkivat Ylivieskan kautta. VR kuitenkin onnistui pilaamaan hommat myöhästelevien junien takia. Toisaalta, milloin VR:n junat eivät olisi myöhässä? Junamme Oulaisista Ylivieskaan oli yli puoli tuntia myöhässä. Ylivieskassa meillä olisi ollut puoli tuntia aikaa vaihtaa toiseen junaan joka olisi mennyt Vihantiin asti, mutta... aivan, ehkä laskitkin oikein. Olimme yli puoli tuntia jäljessä aikataulusta. Kun saavuimme Ylivieskaan, kysyimme konnarilta miltä raiteelta seuraava junamme lähtee. Konnari vilkaisi taaksemme ja totesi: "No tuollahan se menee."

Katsoimme kuinka junamme oli lähtenyt liikkeelle noin kaksi minuuttia sitten.

Menimme Ylivieskan rautatieasemalle valittamaan siitä miten meille oli käynyt. Virkailija ei tuntunut ollenkaan ymmärtävän tilannetta. Hän tuntui melkein olevan meille vihainen kun olimme ostaneet niin huonot liput. Puolen tunnin vaihtoaikahan ei yleensä ole tarpeeksi, laiturilta toiselle hyppimiseen menee paljon enemmän aikaa. Virkailijan mielestä oli meidän vika että olimme myöhästyneet junasta, vaikka todellisuudessa syypää taitaa olla joku ratatyö Oulun ja Vihannin välissä, koska joku siellä junia myöhästyttää.

Virkailija kuitenkin sanoi, että todennäköisesti voisimme jatkaa seuraavalla junalla matkaa tuolla samalla vanhalla lipulla. Meillä oli siis noin puolitoista tuntia aikaa tapettavana Ylivieskassa. Ylivieska on ehkä rahtusen tutumpi kuin Oulainen, sillä mummulani sijaitsee siellä. Se on kuitenkin ollut maatila, joten keskustaa en tunne juuri yhtään. Lähdimme Helin kanssa seikkailemaan mutta emme edes päätyneet kauas kun törmäsimme Koti Pizzaan. Ruoka-aika!


Kuin mikäkin turisti konsanaan, retkillä syödään aina epäterveellisesti ja koetaan uusia makuelämyksiä. Niinpä maistoin Burger Pizzaa. Se oli ihan hyvää, mutta cheddar-juustoa oli loppujen lopuksi hieman liian paljon. Salaatti pizzan päällä toimii mainisti.

Vihdoin pääsimme kotiin vievään junaan (joka sekin oli noin kummenen minuuttia myöhässä). Junamatkalla kotiin nukuimme väsyneinä kummallisesta päiväreissusta, juttelimme DeviantART taiteilijoista, piirsimme itsekin ja valitimme tilanteesta. Koko matkan ajan olimme myös pohtineet koko reissun hyviä ja huonoja puolia:

Hyviä:
  • Jotain vaihtelua elämään.
  • Pääsee vähän tutustumaan paikkakuntiin joissa ei ole ennen käynyt.
  • Kelan pitäisi maksaa meille palkka tästä päivästä vaikka emme olleet töissä.
  • Pizza oli hyvää.
  • Helin äiti antoi suklaata joka oli myöskin hyvää.
  • Ainakin jotain kirjoitettavaa blogiin.
  • Plus ihan omana hyvänä puolena voin mainita sen, että vaikka olen Helin kanssa pyörinyt samoissa piireissä kohta jo nelisen vuotta, taisi olla ensimmäinen kerta kun oikeasti vietimme aikaa kahdestaan. :)
Huonoja:
  • Täydellistä ajanhukkaa
  • Todella ikävä kävelymatka
  • VR:n myöhästelevät junat
  • Valtion rahojen tuhlausta
  • Saatoimme oikeasti estää jonkun toisen sisäänpääsyn
  • Koulussa jossa toimimme avustajina olisi ollut erään opettajan 50-vuotis pippalot opettajanhuoneessa ja ne jäivät nyt meiltä väliin.
Perille vielä kävelin bussipysäkille josta pääsin melkein kotiovelle asti. Olin kotona noin kuudelta. Melkein yhdeksän tunnin reissun tarkoituksena oli saada yksi paperilappu, jonka voin näyttää Kelalle jos he alkavat kysellä kuulumisiani.

Kiitos, byrokratia!

Loppuun vielä kuva hienosta kellosta joka oli Koti Pizzan seinällä.


    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...