maanantai 26. joulukuuta 2011

Lahjoja!

Vaikka muutama postaus taaksepäin valitinkin kadonneesta joulumielestä, pakkohan se on myöntää että lahjoja on ihan kiva saada. Olin tämän vuoden lahjoihin tyytyväinen, sillä en saanut oikein mitään turhaa. Äiti on vihdoin ehkä oppinut, että on parempi että ostan itse yöpuvut että saan sellaisia mitkä tulevat varmasti käyttöön.



Ostin tämän lahjan itselleni. Olen jo pitkään harmitellut että Jere-sarjakuvia myydään niin huonosti sillä ne ovat aivan loistavia! Mutta tällä viikolla huomasin Akateemisessa kirjakaupassa vinon pinon englanninkielisiä Jerejä, joten oli pakko ostaa. Lähestyvä joulu oli hyvä tekosyy ;)



tinjam- antoi minulle tälläisen. Muistan että olimme joskus joulukuussa keskustassa kun löysin tuon kirjan ja ihastuin siihen välittömästi. Tarkkana joulutonttuna tinjam- taisi huomata ihastukseni kirjaan, ja tällainen sitten löytyikin pukinkontista. Jep, mulla on joku juttu herrasmiesvaatteisiin. Yksi syy miksi tykkään Sherlock Holmeseista on ne vaatteet. Tykkään myös yhdistellä elementtejä herrasmiesmuodista omiin asuihini. Hankin muun muassa jonkin aikaa sitten miesten juhlakengät. H&M:n naistenosastolta tosin... Mutta ainakin ne näyttävät ihan juhlakengiltä.


Peili. Olen ollut huono nainen, sillä sen jälkeen kun muutin nykyiseen huoneeseeni melkein kaksi vuotta sitten, minulla ei ole ollut minkäänlaista peiliä huoneessani. Nyt kuitenkin pyysin sitä joululahjaksi ja kävin itseasissa sen itse ostamassa että varmasti tulee mieluinen. Sen raahaaminen ei ollut kovin mukavaa...


Konvehteja sain perinteisesti aivan liikaa. Nämä kuitenkin haluan mainita, sillä tutustuin näihin ensimmäistä kertaa töissä tänä syksynä, kun joku oli tuonut kahvipöytään, ja tykästyin näihin saman tien. Ehkä se, että on koko ikänsä syönyt suomalaista laatusuklaata joulusta toiseen, Nestlen suklaa tekee mukavan poikkeuksen. Voi Nestle, Nestle, sinua ei kyllä pääse pakoon missään.


Ehkä mielenkiintoisin lahja oli tämä kirjateline tädiltäni. Saa nähdä kuinka käytännölliseksi se osoittautuu. Kokeilin sitä jo tänään ja huomasin että sivunkäännökset ovat aika vaikeita tuon kanssa. Mutta teetä oli mukavampi hörppiä samalla kun kirja oli tukevasti telineessään. Olen muuten lukemassa Veljeni, Leijonamieltä. Huomatkaa myös hieno Route 66 -kirjanmerkki.


Kummeilta tuli lahjaksi tällainen kirja. Olin yllättynyt että vielä 19-vuotiaana sain kummeilta lahjan, mutta se oli positiivinen yllätys! Aihe vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, raportoin sitten kun olen kirjan saanut luettua.


Hieman musiikkia. Adeleen olen jo aika hyvin ehtinytkin tutustua, mutta halusin silti levyn ettei minun tarvitse aina avata hidasta tietokonettani hänen kuuntelemistaan varten. Tai jotta voin kuunnella häntä autoa ajaessani. Tykkäsin Nightwishin edellisestä levystä, joten minua kiinnosti myös uusikin. Jos pelkäät kauhuelokuvissa esiintyviä demonilapsia, muutama kappale ei saata olla sinun suosikkisi. Monissa kappaleissa oli käytetty lapsikuoroa, joka oli aika välillä hieman horror minunkin makuuni.


Lakanasetti. Tuli tarpeeseen, sillä minulla on noin neljät lakanat eli vaihtelu virkistää!


Nämä lapaset ovat todella lämpimän oloiset. Nyt jos vielä tulisi kovemmat pakkaset!

Kaksi lahjaa vielä odottaa saapumistaan: minun piti tilata uudet puuvärit kun ne olivat kaupasta loppuneet, ja tilasin netistä itselleni Starkid-fanipaidan jonka pitäisi saapua ensi viikolla.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Juhlapyhät

Kaikenlaisissa juhlapyhissä on ainakin se hyvä puoli, että internetin ihmeellisessä maailmassa tapahtuu kaikenlaista jännää. Ensimmäisenä huomasin sen aprillipäivänä, jolloin monilla sivustoilla tapahtui kaikenlaista kummallista. Monet ehkä muistavat kuinka väitettiin että irc-galleria oli myyty ruotsalaiselle firmalle, jonka vuoksi paikan nimi oli Irken ja kaikki oli ruotsiksi. Jonain vuona kaikki DeviantARTin profiilikuvakkeet olivat muuttuneet Team Edward ja Team Jacob kuviksi, ja jonain vuona koko DeviantARTin sivustolla juoksenteli erilaisia troll-naamoja ympäriinsä.

Viime aikoina olen huomannut erilaisten juhlapyhien aiheuttavan monenlaisia ilmiöitä internetissä. Google on hyvin tunnettu. Erääseen aikaa jos haki googlesta hakusanoja gay, bi tai lesbian, enterin painon jälkeen ilmestyi sateenkaari. Viime viikolla jos teki haun Let it snow, koko google alkoi sataa lunta. Itsenäisyyspäivänä Googlen etusivu toivotti minulle hyvää itsenäisyyspäivää. Jos kirjoitat googleen: Do a barrel", google tekee jotain hauskaa. Mene vaikka kokeilemaan!

Nyt joulun kunniaksi olen huomannut pari uutta ilmiötä:

  • Google. Jälleen kerran. Menkää sinne ja painelkaa vähän jouluvaloja.
  • YouTube. Katso joku video ja etsi sieltä lumihiutalenappi. Saat koko videon satamaan hiljalleen lunta. Myös videon aikapalkki on lumihiutaleen muotoinen
  • VLC- media player: Ainakin minun VLC- media playerin pikkuiselle oranssille ikonille on ilmestynyt tonttulakki päähän.
Tällaiset pienet jutut saavat ainakin minut hymyilemään. Jotkut tyypit ovat käyttäneet aikaa näidenkin asioiden koodaamiseen, vaikka kukaan ei ole niitä edes pyytänyt.

Kävin muuten katsomassa uuden Sherlock Holmesin. Rakastin soundtrackia,  kuten ensimmäisessäkin osassa.  Ja kuten ensimmäisessäkin osassa, juoni oli jotain käsittämätöntä. Mutta saanpahan ainakin viktoriaanisia kiksejä. Ja ah sitä bromancen määrää.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Wanted: Christmas Spirit

Olin tänään keskustassa hieman ostoksilla. Kaupoissa soivat joululaulut ja kaikki paikat oli laitettu jouluiseen kuntoon. Ulkona oli räntäinen keli, mutta tämän syksyn perusteella saa olla kiitollinen että ulkona on edes jotain valkoista. Siellä kaupallisen joulun keskellä tajusin, ettei minulla ole lainkaan joulutunnelmaa!

Minulla on ollut tämä ongelma jo pari vuotta. Haluaisin vain hypätä jouluajan yli. Tänä vuonna olen sitten oikeasti miettinyt, miksi minulla ei enää ole joulufiilistä ollenkaan. Voisin aloittaa vaikka siitä, että pienenä, vaikka odotinkin aina joulua lahjojen takia, inhosin sitä että jouluna ei saanut nähdä naapurissa asuvia kavereita koska se muka rikkoi joulurauhan. Sovimme sitten aina kaverien kanssa etukäteen, että näemme pihalla kello kaksi, sen sijaan että menisimme soittamaan ovikelloja.

Vanhempana minulle on sitten aina iskenyt henkinen paha olo joulun aikoihin. Kaikki se tavaran ostaminen ja kaikki ne velvollisuudet mitä joulu tuo mukanaan. Laita jouluvalot, leivo piparit, leivo tortut, osta kinkku, vaihda jouluverhot, osta ja koristele kuusi, tee joulusiivous, pukeudu punaiseen, kuuntele joululauluja, osta lahjat kaikille, tuki posti lähettämällä 100 tutulle postikortit.

Mikä näissä kaikissa mättää?

Jouluvalot: Ne eivät koskaan lähde sitten joulun jälkeen pois sieltä ikkunoista ja pylväiden ympäriltä. Joskus ne poistuvat vasta heinäkuussa. Ilman lunta ne vain masentavat. Valoissa on aina se yksi rikkinäinen lamppu jonka vuoksi on ostettava uudet. Ja joissakin taloissa jouluvalot vain menevät aivan over the top. Onneksi näin kuitenkin käy enimmäkseen vain Amerikassa.


Piparit ja joulutortut: Minusta olisi ihan mukava leipoa huvikseen muutama pellillinen pipareita ja koristella ne nätisti, samoin tehdä yhden taikinan verran oikein hienoja torttuja. Mutta ainakin minun äitini tehtailee niitä satamäärin eikä tehtailu koskaan ole kivaa.

Kinkku: En ole kasvissyöjä, mutta jokin joulukinkussa pistää mietityttämään. Varsinkin kun työpaikan seinälle oli isketty sanomalehden lehtileike joulukinkkupossun puolen vuoden mittaisesta elämästä. Enkä muutenkaan ole punaisen lihan ystävä.

Joulukuusi: Muutama vuosi sitten laskin kuusen iän ja totesin, että se oli minua vanhempi. Kuusi oli kasvunsa aikana kasvatettu niin että siitä tulisi mahdollismman tuuhea. Aito joulukuusi on kallis, se sotkee ja sitä pitää kastella. Jostain syystä minulle tulee todella paha olo kun ajattelen että kuusi on kasvanut minuakin kauemmin vain jotta se saisi olla olohuoneessamme kaksi viikkoa.

Joulusiivous: Miksi vuoden pimeimpään aikaan pitäisi tehdä kauhea urakkasiivous? Varsinkin kun joulu tuo vielä niin paljon kaikkea muuta velvollisuuksia. Työt ja koulut pitää saada hyvään päätökseen ennen joululoman alkamista, niin kuka sitä enää haluaa alkaa mattoja pesemään ja nurkkia jynssäämään? Itse kannatan tasaista siivousta ympäri vuoden niin, ettei suursiivousta tarvitse koskaan tehdä.

Pukeutuminen punaiseen: Okei, tässä ei ole mitään vikaa, myönnän että olen tehnyt niin itsekin. Punainen ei vain sovi kaikille.

Joululaulut: Niitä ei pääse pakoon minnekään! Suomalaiset joululaulut ovat todella masentavia tai tylsän hengellisiä, ruotsalaiset kummalliset ylipirteitä mutta sanat silti surullisia (Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkasin aika! Hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja pimeää.) ja amerikkalaiset joululaulut ovat... liian amerikkalaisia. Olen kuitenkin tänä vuonna onnistunut löytämään muutaman hyvän joululaulun, jotka voin lisätä vaikka bloggauksen loppuun.

Joululahjat: Ikuinen ongelma! Ensinnäkin, perheenjäsenille on vaikea hankkia lahjoja sillä en todellakaan tiedä mitä he haluaisivat. En haluaisi ostaam mitään turhaa. Sitten on kavereita, joille haluaisi hankkia lahjan, mutta ei tiedä haluaisiko hän hankkia minulle enkä halua aiheuttaa kiusallista tilannetta jossa minä olen hankkinut lahjan ja hän ei ole. Koskaan ei tiedä, kenelle ostaisi lahjan. Mihin vetää raja lahjallisten ja lahjattomien kavereiden välissä? Entä jos he juttelevat keskenään ja selviää, että olen hankkinut vain toiselle lahjan ja sitten he luulevat että jompi kumpi on mielestäni parempi kaveri? Entä jos olisi joku jolle todella paljon haluaisi hankkia lahjan mutta toinen sanoo ettei aio hankkia lahjoja tänä vuonna rahatilanteen vuoksi?
Tänä vuonna minun on hankittava ensimmäinen lahja kummipojalleni, mutta mitä ostaa 1-vuotiaalle?

Joulukortit: Nyt varmasti ihmiset tuomitsevat minua todella, todella, todella pahasti, mutta sanonpahan sen kuitenkin: mielestäni joulukortit ovat hieman turhia. Niitä tulee jouluna niin paljon, että ne tuntuvat ihan menettävän merkityksensä. Olen muutenkin sellainen ihminen, joka ei kauheasti pidä korteista. Anteeksi, muotoilen toisin: Pidän niistä! Pidän niin paljon että haluan laittaa niitä aina huoneeseeni esille. Mutta yleensä tilanteet joissa saa kortteja, ovat joulu, syntymäpäivät ja erinäiset juhlat kuten lakkiaiset ja rippijuhlat, jolloin kortteja saa niin kamalan paljon, ettei niitä kaikkia mitenkään voi laittaa esille. Silloin niistä tulee vain pinkka kortteja viemässä tilaa eikä tiedä mitä tehdä niille, koska ei niitä raskisi roskiinkaan heittää.

Luulin, että työ ala-asteella saisi minut joulutuulelle. Olenhan joka päivä lasten ympäröimänä. He odottavat joulua todella paljon. Mutta olin väärässä. Vietin töissä valehtelematta kaksi työpäivää purkamassa tekokuusia koska edellinen kouluavustaja oli pakannut ne aivan liian hyvin viime vuonna. Seuraavat kaksi päivää vietin jouluvalojen kanssa. Mikään ei kuvaa sitä turhautumisen tunnetta kun joutuu kokeilemaan jokaista lamppua erikseen ennen kuin löytää sen yhden rikkinäisen ja saa valot vihdoin toimimaan. Tämän melkein viikon projektin jälkeen näen melkein punaista aina kun näe tekokuusia ja jouluvaloja. Tämän lisäksi olen saanut olla selvittämässä pikkujouluista aiheitunutta draamatilannetta ja kuunnellut yhtä ja samaa todella huonoa joululevyä.

Olen oikeasti yrittänyt tänä vuonna! Olen yrittänyt muokata asennettani. Olen luonut Youtubeen jouluisen soittolistan, olen piirtänyt muutaman jouluisen kuvan... Mutta jotenkin joulutunnelmani vain on aivan hukassa. Haluaisin oikeasti että minusta tuntuisi kivalta että joulu on tulossa, mutta minusta ei vain tunnu silti. Olen vain tyytyväinen kunhan ensi viikon viikonloppu on ohi.

Tunnen nimittäin suurta syyllisyyttä. Tuntuu, kuin koko maailma tuomitsee minut sydämettömäksi ihmiseksi kun haluaisin vain skipata joulun kokonaan. Joulunhan pitäisi olla perheen, ystävyyden ja anteeksiannon kulta-aikaa. Joulurauhaa ja rakkautta! Tietenkin, jos se vain pysyisi tuollaisena. Mutta kaikki siinä oheessa tulevat velvollisuudet saavat minut sekoamaan. Kaikista eniten minua kuitenkin ärsyttää joulun kaupallisuus, enkä pääse siitä millään yli.

Jos jollain on neuvoja saada joulumieli takaisin, neuvoja otetaan vastaan? 

Tähän loppuun nyt upotan muutaman lempijoululauluni, jotta saisin edes vähän tunnelmaa.

Jokainen suomalainen varmasti tunnistaa tämän. Tämä saa minut ehkä eniten jouluiselle tunnelmalle. Katson Lumiukon joka joulu ja se on tällä hetkellä ehkä ainoa jouluperinne jonka oikeasti haluan itselläni säilyttää. Mikään ei saa minua muistamaan lapsuuden jouluja paremmin kuin tämä. Muistan, että isä halusi joka joulu aina nauhoittaa tämän, vaikka kukaan ei ikinä katsonut Lumiukkoa muulloin kuin jouluna jolloin se tuli TV:stä.
Nightwishin versio on myös vallan mainio, mutta tästä saan paremmat lapsinostalgiat.


Vaikka mainitsinkin että suomalaiset joululaulut ovat masentavia, tämä tekee poikkeuksen joka vahvistaa säännön. Meinasin aluksi valita Vesa-Matti Loirin version, mutta tulin toiseen tulokseen. Suuri ongelma mielestäni joululauluissa yleensä on se, etteivät ne vaan vastaa musiikkimakuani juuri ollenkaan. Pidän tästä versiosta siksi, että siinä on jotain asennetta. Loirin versio on kyllä oikein mainio myöskin.


Tällaiset joululaulut ovat mainiota! Vanhoja! Kuulin tänään Novalta todella jazzaavan ja vanhahtavan joululaulun ja minua harmittaa, etten muista laulun nimeä saatika esittäjää, sillä olisin halunnut kuulla sen uudestaan. Minulla on muutenkin heikko kohta vanhaan musiikkiin, joten joululaulutkin kuulostavat paljon paremmalta näin.


Tutustuin tähän lauluun yläasteella eräänä jouluaattona kun se sattui tulemaan radiosta. Rakastuin heti sen tunnelmaan, ja vasta myöhemmin sain selville se olevan John Lennonin.

And two songs from my favourite gays. Eli Gleen Kurt ja Blaine ovat ehtineet esittää jo kaksi jouluduettoa, toisen viime vuoden jouluspesiaalissa ja toisen tällä viikolla näkyneessä kolmannen kauden joulujaksossa. Varoitus: ensimmäisenä linkkaamani videon takia päätin vihdoin antaa sarjalle mahdollisuuden ja sen seurauksena jäin koukkuun. Eli, jos sinulla on pieninkin heikkous jonkinlaiseen herrasmiesromanssiin etkä halua seurata Gleetä, en ehkä suosittele katsomaan! :)


Älkää välittäkö espanjankielisistä teksteistä. Virallinen full performance video oli jostain syystä poistettu YouTubesta, joten jouduin etsimään hieman huonolaatuisemman ja peilikuvaksi käännetyn version.


Video on tarkoituksella mustavalkoinen. Uusimmassa jaksossa he kuvasivat jonkinlaisen tribuutin vanhoille jouluspesiaaleille. Mutta Suomihan ei vielä ole edes tuolla päinkään. Miksi Suomi on aina ihan jäljessä :(

Jouluun on nyt alle viikkoa. Myönnän, olen ostanut vasta kaksi lahjaa! Aion ensi viikolla mennä ostamaan kaikki yhden päivän aikana jotta sekin on hoidettu alta pois. Sitten vain selviydyn taas yhdestä joulusta ja toivon että ensi vuonna parempi mieli.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Vettä elefanteille

Varoitus! Sisältää spoilereita kirjasta!



Kirja: Vettä elefanteille
Kirjoittanut: Sara Gruen
Sivuja: 366
Julkaistu: 2006

Alkusystä olin kavereiden kanssa viettämässä viikonloppua mökillä. Joku oli vuokrannut aika uuden elokuvan, Vettä elefanteille, joten katsoimme se, ettei raha menisi hukkaan. Elokuvasta oli ihan ok, katsottava, mutta en varmaan koskaan katso sitä uudestaan. Huomasin kuitenkin, että se perustui kirjaan. Päätin tutustua kirjaankin, sillä elokuvasta oli jäänyt sellainen tunne, että kirjana se voisi toimia paljon paremmin.

Tuumasta toimeen ja kirjastoon oikeaa kirjaa etsimään. Tästä kirjasta muodosti niin sanottu työpaikkakirja, joka kulki minulla aina laukussa ja jota luin jos töissä oli hiljainen hetki tai joku muu oli lukemassa työpaikalle tilattua Anna-lehteä ruokailun aikana. Tämän vuoksi lukeminen oli hieman katkonaista, mutta muodostuipahan siitä hauskoja asiayhteyksiä! Muistan ainakin että luin sitä erästä vanhainkotikohtausta kun odotin kutosluokkalaisia ruokailusta jotta voin antaa heille Justin Bieber -piirustuksen. Tai sen kuinka erään ruokailun aikana kirjassa oli monen sivun mittainen seksikohtaus. Miksi muuten aina luen kaikki seksikohtauksen vahingossa julkisilla paikoilla? Oman taivaan raiskauskohtaus tuli luettua bussipysäkillä.

Kirja lupaa tarinan, joka on hullaannuttanut amerikkalaiset ja joka pysyi bestseller-listalla yli 70 viikkoa ja New York Timesin listalla yli 50 viikkoa. Omien kokemusteni mukaan bestseller-kirja on sellainen, jossa on joku hieman tavallisesta jännittävämpi aihe, mutta joka on kirjoitettu helppolukuiseksi, niin että kiireiset ihmiset ehtivät lukea sen muutamassa päivässä läpi, saada kokemuksen jännittävästä tarinasta, suositella sitä kaverilleen ja jatkaa sen jälkeen elämäänsä. Vaikka poikkeuksiakin on, bestsellerit eivät ehkä ole maailman suurimpia tajunnanräjäyttäjiä.

Osuin aika lailla oikeaan. Vettä elefanteille kertoo vanhasta miehestä, joka muistelee vanhainkodissa omaa nuoruuttaan junan päällä liikkuvan sirkuksen töissä 30-luvun lamaisessa Amerikassa. Suurin osa tarinasta sijoittuu 30-luvulle ja päähenkilön Jacob Jankowskin nuoruuteen, mutta välillä palaamme nykyisyyteen, jossa Jacob on kuullut että sirkus on tulossa kaupunkiin ja hän odottaa sukulaisia viemään hänet katsomaan sitä. Kirjan alussa eläinlääkäriksi opiskelevan Jacobin vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa. Selviää, että perhe on puilla paljailla Jacobin yliopistomaksujen takia. Jacob masentuu ja lähtee kesken loppukokeiden kävelemään kotikaupungistaan. Yöllä hän hyppää junaradalla kulkevaan junaan kyytiin ja huomaa päätyneensä Veljekset Benzinin Loistavaan Suur-Sirkukseen. Junassa hän pääsee monen suosioon koska hän osaa käsitellä eläimiä hyvin. Eläintenkesyttäjän vaimo taas päätyy Jacobin suosioon. Luvassa on siis sirkuselämää, romantiikkaa ja kolmiodraamaa.

Kirjassa on siis hyvin perinteiseksi jo käynyt rakennelma, jossa vanha ihminen muistelee nuoruuttaan. Koska näin elokuvan ensin, en voi olla vertaamatta sitä ja itse kirjaa. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa vanha Jacob on sirkuksessa ja alkaa kertoa tarinaansa työtekijälle joka sattuu tulemaan paikalle. Aluksi luulin, että se oli vain tekaistu kohtaus, mutta kun itse kirja lähestyi loppuaan, Jacob itseasiassa pääsi vierailemaan sirkukseen ja päätyi yhteen asuinvaunuun juttelemaan nuoruusajoistaan työtekijän kanssa. Tällaisesta tavasta tulee tosi vahvasti mieleen Anne Ricen Veren vangit, jossa koko kirjan idea on vampyyri Loui kertomassa elämäntarinaansa toimittajalle.



Monesti minä tunnun valittavan siitä, että elokuva poikkeaa aivan liikaa kirjasta. Tällä kertaa kyllä voin valittaa toisin päin. Tuntui, kuin käsikirjoittajat ja ohjaaja halusivat kuvata jokaikisen sivun kirjasta. Aina kun kirjassa alkoi uusi luku, hetken päästä tunnistin kohtauksen elokuvasta ja tiesin jo mitä tapahtuu. Yleensä kirja antaa paljon enemmän kuin elokuva, mutta nyt melkein pitää sanoa että toisin kävi. Kirjassa ei juurikaan ollut kuvailua (mikä on harmi, sillä 30-luvun sirkuselämä olisi aivan ihanteellinen miljöö kuvattavaksi!) ja monesti keskustelut tuntuivat paperilla tökkivältä. Tai ehkä kyse oli suomentajasta.

Minulla oli kokoajan sellainen olo, että luin paperille kirjoittettua, muokattua elokuvakäsikirjoitusta. Hahmojen ajatukset olivat hyvin pinnallisia, kohtauksen oli kerrottu melko minimalistisesti ja ne vaihtelivat joskus vähän hassusti. Ainoa aika jolloin oikeasti pääsi kunnolla päähenkilön pään sisään, oli hänen vanhainkotiaikansa jolloin hän istui suurimmaksi osaksi ajastaan omassa huoneessaan tai jutteli Rosemary-nimisen hoitajan kanssa. Nämä vanhainkotikohtaukset eivät tosin vieneet juonta eteenpäin, vain olivat pikemminkin kantaanottavia kirjoituksia nykyajan vanhustenhoidosta.

Ehkä hämmentävin hetki ensiksi elokuvan katsoneelle oli se, kuinka kaksi hahmoa oli elokuvassa tiivistetty yhdeksi. Loistava Christopher Waltz (tunnettu Hans Landan roolista Kunniattomista paskiaisista) esitti eläintenkesyttäjää Augustia, mutta hänen rooliinsa oli lisätty myös kirjassa olevan Al-sedän (tirehtöörin tai vastaavan) ominaisuuksia, kun taas itse Al-setä oli hahmona kokonaan jätetty pois. Tietenkin tämän ymmärtää elokuvallisista syistä. Vähemmän hahmoja, helpompi seurata juonta. Mutta minulla ainakin kesti jonkin aikaa selvittää, mikä rooli Augustilla nyt edes kirjassa on. Elokuvassa hänestä oil tehty selkeä tirehtööri ja sirkuksen johtaja.

Sanoisin, että ehkä jos en olisi nähnyt elokuvaa ensin, olisin nauttinut enemmän kirjasta. Jos haluat lukea jotain nopealukuista, ripauksella menneisyyttä ja romantiikkaa, sekä tutustua hienoon ja hieman traagiseen ystävyystarinaan Jacobin ja erään sirkuksessa työskentelevän esiintyjän välillä, lue pois vaan. Ja jo melkein vanhaksi tavaksi muodostuneen tapaan laitan tähän vielä trailerin elokuvasta. Traileri lupaa hieman liikoja, mutta olihan elokuvan miljöö todella kaunista katseltavaa! Ketäpä ei 1900-luvun alun sirkuselämä edes hieman kiehtoisi?



Pieni hauska fakta: Kun varaan kirjastosta kirjoja, joista on tehty elokuva, valitsen yleensä varattavaksi sen teoksen joka on julkaistu ennen elokuvan tekoa, jolloin pääsen lukemaan kirjaa sen alkuperäisillä kansilla. En kauheasti pidä elokuvakansista.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Adele

On melkein huvittavaa kuinka paljon tykkään Adelen kappaleista ottaen huomioon etten ole koskaan elämäni aikana kokenut riipaisevaa eroa jonka kautta voisin samaistua kappaleen sanoihin. Mutta jollain tavoin Adele onnistuu tulkitsemaan laulut niin, että voin tuntea sen tunteen jonka hän ehkä on tuntenut laulun sanoja kirjoittaessaan.

Itse tutustuin laulajaan viime keväänä internetin kautta. Muistaakseni silloin yksikään hänen sinkuistaan ei vielä soinut Suomen radiokanavilla. Minulle oli itseasissa yllätys huomata jossain vaiheessa että Rolling In The Deep ja Set Fire To The Rain oikeasti soivat radiossa.

Eilenillalla kuuntelin hänen koko levyn 21 läpi. Sain yhtäkkiä kovan inspiraation piirtää hänet. Sen lisäksi että hänellä on hieno lauluääni, mielestäni hän on myös todella kaunis. Varsinkin silmät ovat todella vangitsevat. Piirsin lyijykynäluonnoksen eilen ja väritin kuvan tänään. Kokeilin ensimmäistä kertaa sellaista tekniikkaa, jossa väritin ensiksi pohjalle Pro Marker -tusseilla ja varjostin ja korostin kohtia puuväreillä. Piirustuksen lomassa kirjoitin  Facebook-statuksekseni "On se Adele hieno nainen."

Jos jollakulla on vangitsevat silmät, niiden vangitseminen paperille on kuitenkin yllättävän haastavaa.

Tänään isoveljeni tuli käymään kotona sunnuntailounaalla. Vähän aikaa keskusteluamme jotain aivan muuta hän yhtäkkiä kysyi miksi Adele on hieno nainen. Isoveljelläni on tapana olla hiljainen facenook-käyttäjä joka stalkkii mitä siellä tapahtuu, muttei itse koskaan kommentoi mitään. Kerroin sitten hänelle eilisillastani jolloin sain yhtäkkiä fanituskohtauksen. Hän kertoi opetelleensa Someone Like Youn ihan vastikään pianolla, joten hän meni soittamaan kappaletta. Jossain vaiheessa liityin mukaan laulamalla ja vedimme koko kappaleen läpi koska satun muistakaan melkein kaikki sanat. Kuva ei kuitenkaan ole niin idyllinen kuin kuvitella saattaisi, sillä en todellakaan osaa laulaa hyvin, joten enimmäkseen lauloin vain hyvin hiljaa xD

Juttelimme sen jälkeen miltähän Adelen exästä mahtaa tuntua. Joka kerta kun hän avaa radion, Adele laulaa heidän erostaan oikein hyvällä levymyyntimenestyksellä.

Uskon että kaikki ovat kuulleet hänen radiosoittonsa, joten ajattelin että voisin jakaa kanssanne muutaman kappaleen jotka eivät ainakaan vielä soi sinkkuina.






Minusta oli hieman surullista huomata että melkein kaikki kommentit YouTubessa hänen kappaleidensa alla olivat hänen painostaan. Joko puolesta tai vastaan, mutta kuitenkin, hänen painostaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...