keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Avatar: The Last Airbender

Varoitus: Jos et ole katsonut kyseistä sarjaa ja suunnittelet katsovasi, seuraava teksti sisältää lieviä juonipaljastuksia. Pyrin pitämään ne kuitenkin minimissä.

Katsoin Avataria ensimmäisenä kerran vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä korkeassa kuumeessa, minkä seurauksena minulle jäi hyvin sekava kuva koko sarjasta. Vuoden 2011-2012 joululomalla sitten pikkusiskoni oli katsomassa samaa sarjaa ja päätin liittyä seuraan, sillä edellinen katselukerta oli jättänyt jättänyt paljon kysymyksiä auki.

Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä ajattelin Avatarin olevan kuin mikä tahansa anime-show. Ajattelin Avatarin ensiksi olevan lastenohjelma (mitä se kyllä onkin) mikä ei sinäänsä ole paha juttu, mutta nykyään lähes kaikki lastenohjelmat mitä katson ovat niitä mitä katsoin itse ollessani lapsi ja haluan nostalgisoida. Onneksi annoin sille kuitenkin tilaisuuden, sillä sarja osottautui paljon paremmaksi mitä oletin.

Niille jotka eivät ole ennen Avatarista kuulleet: sarja kertoo 12-vuotiaasta Aang-nimisestä tuulentaitajasta, joka on uudelleensyntynyt Avatar. Hänen tehtävänään on oppia hallitsemaan kaikkia neljää elementtiä, vettä, maata, tulta ja ilmaa voidakseen kukistaa Tulenvaltiaan, joka on ylläpitänyt maailmaa sotatilassa jo sata vuotta.

Löysin kolmannesta, ja mielestäni ehdottomasti parhaasta kaudesta, trailerin.


Avatar: The Last Airbender osoittautui yllättävän syvälliseksi ja suuria kysymyksiä esittäväksi sarjaksi, vaikka se onkin selkeästi suunnattu nuoremmalle yleisölle. Itse sanoisin kohderyhmää ehkä 10-14 -vuotiaaksi. Sarja ei kuitenkaan aliarvioi katsojaa, jonka vuoksi tällainen 19-vuotias ihminen voi nauttia sarjasta aivan yhtä paljon. Lapsille suunnattujen ohjelmien tavoin sarja pyrkii selvästi välittämään eteenpäin hyviä elämänarvoja. Poikkeuksen se kuitenkin tekee sillä, että tietynlainen mustavalkoisuus on pyritti laskemaan todella minimiin. Takinkäännöt eivät ole harvinaisia, päähenkilöillä on synkät hetkensä, hyvänä pidetyt hahmot paljastuvatkin kaksinaamaisiksi tai toisin päin. Sarja myös viittaa muutaman kerran feminismiin, varsinkin niissä jaksoissa joissa vedentaitaja Kataraa ei suostuta kouluttamaan paremmaksi vedentaitajaksi koska hän on tyttö, tai jaksot joissa kukaan ei tunnu uskovan että sokea ylhäisötyttö voisi olla lahjakas maantaitaja. Aangin buddhalaisuuteen viittaava pukeutumistyyli, meditointi ja kasvissyönti taas tuovat esiin omanlaisia elämänarvoja.

Yleensä piirretyt ovat hyvin kaavoihin kangistuneita, mutta Avatar ei tehnyt sitä virhettä. Siksi haluankin osoittaa pieniä hauskoja asioita, joita ei usein näe piirretyissä:

Hahmot kasvavat
Aloitin sarjan katsomisen toisesta kaudesta ja katsoin siitä loppuun. Vasta sen jälkeen katsoin ensimmäisen kauden, ja kun päähenkilöt näkyivät ensimmäistä kertaa, hämmästyin sitä kuinka nuorelta he näyttivät. Piirretyissä ei yleensä ikinä tapahdu mitään tällaista ilman aikahyppyjä, mutta Avatarissa hahmot kasvoivat huomaamatta pikkuhiljaa.

Hahmot vaihtavat vaatteita ja hiustyylejä
Tätäkin tapahtuu hyvin harvoin. Yleensä piirretyissä hahmoilla on kokoajan sama asu, tai muutama asu (kuten Disney-piirretyissä prinsessoilla on arkiasu ja sitten se hemaiseva juhlamekko). Avatarissa kuitenkin hahmot vaihtavat useaan otteeseen vaatteita, sillä heidän oli aina sopeuduttava sen valtakunnan pukeutumiseen missä he milloinkin oleskelivat.
Hiustyylien muuttumista, varsinkin Zukon, oli myöskin kiinnostavaa seurata. Se teki sarjasta paljon realistisemman oloisen. Ensimmäisessä kaudessa Zuko muuten kalju, mutta hänellä on yksi hiustupsu. (todennäköisesti jonkinlainen tulikansan muoti-ilmiö) Kakkoskauden alussa hän leikkaa tupsun pois, on hetken kalju, jonka jälkeen hiukset sitten kasvavat koko loppusarjan ajan. Aang taas on kalju melkein kokoajan, mutta eräässä jaksossa näemme hänen ajelevan päätään. Hänellä on myös melkein koko kolmannen kauden ajan lyhyt siilitukka, sillä hänen on piilotettava päässän oleva avatariudesta kielivä nuolitatutointi.

Väsyminen
Piirretyt hahmot ovat yli-ihmisiä joitä eivät normaalit elämää rajoittavat tekijät rajoita, eikö niin? No, ei Avatarissa. Eräs jakso on kokonaan omistettu sille, kuinka kukaan päähenkilöistä ei ole pystynyt nukkumaan ja he ovat liian väsyneitä tekemään mitään. Loppukaudessa on myös jakso, jossa Aang ei pysty nukkumaan koska on liian hermostunut Tulenvaltijaan kohtaamisesta.

Jatkuvuus
Amerikkalaisiin draamoihin tottuneena olin melkein hämmentyneen iloinen huomatessani, kuinka sarja todella muistaa menneet tapahtumat ja kuinka monilla pienillä asioilla saattaa olla merkitystä kokonaisen kauden kuluttua. Esimerkiksi, jo ensimmäisessä kaudessa Aang yrittää opetella tulenhallintaa, mutta koska hän taitamattomana polttaa Kataran kädet, Aang ei suostu opettelemaan tulenhallintaa seuraavan kerran vasta kuin kolmannen kauden lopussa. Tai kuinka Zukon setä Iroh tekee jonkin todella kummallisen tulenthallintaliikkeen ja vasta melkein kokonaisen kauden jälkeen hän opettaa Zukolle miten se tehdään. Sarja jättää kysymyksiä auki, mutta toisin kuin Lostissa, niihin myös vastataan myöhemmin.

Hahmokehittyminen
Jatkuvilla piirretyillä tuntuu olevan ongelmana se, ettei hahmoja viitsitä kehittää juurikaan, että sarja voisi jatkua samanlaisena tuotantokaudesta toiseen. Mutta koska Avatar on suunniteltu sarjaksi joka loppuu aikanaan, se on uskaltanut tehdä huomattavia hahmokehityksiä. Yksi suurimmista on Zuko, johon palaan hetken kuluttua. Sarjassa on myös muutama aika dramaattinen takinkäännös, joita minä en osannut edes ennustaa.



Zukossa tapahtui niin paljon muutoksia, että haluan puhua siitä vielä erikseen. Hän nousi ehdottomaksi lempihahmokseni sarjan aikana, ja olen jopa ehtinyt piirtää hänestä fan arta. Kirjallisuudessa Zukoa kutsuttaisiin niin sanotuksi pyöreäksi hahmoksi (vastakohtana on litteä hahmo) eli hahmoksi joka ei ole vain tietyn piirteen karikatyyrinen ilmestymä, vaan hahmo jolla on todellisen ihmisen tavoin hyvin monenlaisia luonteenpiirteitä jotka tekevät hänestä uskottavan.

Sarjan alussa Zuko on karkoitettu katkera tulimaan prinssi, joka yrittää kaikin keinoin jahdata Avataria, jotta saisi isänsä kunnioituksen takaisin. Sarjan edetessä Zuko joutuu käymään läpi suuria valintoja ja pään sisäistä kamppailua. Hän kuitenkin säilyttää perusluonteensa ja on sarjan loppuun saakka hieman kärsimätön ja hemmoteltu prinssi, joka on tottunut saamaan haluamansa. Nämä luonteenpiirteet tekevät hänestä traagisuudestaan huolimatta todella hauskan hahmon, jolle huomaa nauravansa monesti.

Alun vihaisesta ja alati synkkyyteen uppoavasta hahmosta tulee kolmen tuotantokauden aikana hyvin rakastettava hahmo. Halusin piirtää hänet kolmoskauden lopun tunnelmissa, iloisena ja pitkähiuksisena, sillä silloin hän on ehdottomasti parhaimmillaan.


Olen todella iloinen että päätin alkaa katsomaan sarjaa. Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa seikkailua, huumoria, hyviä hahmoja, hyvää maailmanpelastustarinaa, jotain joka antaa myös ehkä hieman ajattelemisen aihetta, jotain joka ei aina ole ennalta-arvattavissa, jotain jossa on näyttäviä taistelukohtauksia joissa käytetään aseina neljää eri elementtiä ja jotain mikä ylipäätänsä viihdyttää. Sarja ei ole pelkkä yhden katselukerran kokemus, itsellä on toinen katselukarta parhaillaan menossa.


Muutama kuukausi sitten lupasin että aion kirjoittaa tulevista piirustusprojekteistani, Avatarista ja Nightwishistä. Nyt olen toteuttanut kaksi ensimmäistä, mutta valitettavasti pahoin pelkään, etten saa aikaiseksi kirjoitettua mitään Nightwishistä. Sain purettua minun Nightwish-fanitukseni muutama viikko sitten erään baarikeskustelun aikana.


Nyt siis vain kohti uusia aiheita! En tällä kertaa lupaa mitään muuta kuin sen, että olen lukenut taas muutaman kirjan ja voisin ehkä kirjoitella niistä kohta ajatuksia ylös.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä :)


Todellisuudessa en tavannut tänään yhtäkään ystävääni, mutta sen sijaa facebookissa sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa kuin melkein kuukauteen. Syynä tähän oli se, että eilenillalla tajusin, että olen melkein kuukauden ajan vahingossa päivittänyt kaikki tilapäivitykseni niin että ne näkyvät vain minulle! Tammikuussa tallensin yhden linkin privaatisti itselleni nopeasti töissä, ja sen jälkeen asetus vissiin jäi vain päälle.

Ehdin jo tosissaan ihmetellä, miksei kukaan vaivaudu edes tykkäämään tiloistani. Olenko vihdoin niin forever alone? Mielestäni tilani olivat ihan hyviä, ei mitään tylsiä päivityksiä siitä mitä söin lounaaksi, vaan ihan kunnollisia pieniä kertomuksia esimerkiksi viimeisestä työpäivästi kouluavustajana, tai siitä kuinka kirkko lähetti minulle 20-vuotis syntymäpäivälahjaksi Jeesus-laastareita, vaikka syntymäpäiväni on vasta ensi kuussa. Eikö ketään enää kiinnosta ollenkaan? *nyyhkis*

Eilen sitten huomasin että uusi ystävänpäivään liittyvä kuvaa jonka jaon seinälläni, oli jostain syystä sellainen joka näkyi vain minulle. Aloin äkkiä katsoa kaikkia päivityksiäni jotka olin viime aikoina tehnyt, ja olisi tehnyt mieil lyödä pää näppäimistöön kun tajusin mitä oli tapahtunut. Julkaisin kaikki päivitykse yhtä aikaa ja tein sen luokan statuspäivityksen, etten oikeastaan ihmettelisi jos se löytyisi joskus jopa feissarimokista. No, tänään facebook-elämäni on sitten ollut erittäin aktiivista, sillä kaverini ovat käyneet naureskelemassa mokaani.

Ja en enää edes ole niin suuri facebook-ihminen. Sydämeni kuuluu nykyään toiselle nettisivulle.


...nimittäin Tumblrille, josta ei ikinä tiedä mitä dashboardiltaan sinä päivänä löytää. Tänään siellä oli koiraorigamin ohjeet, joten askartelin tällaisen. Sen nimi on Patrick ja se on uskollisin seurani tästä lähtien.

torstai 9. helmikuuta 2012

Ian McEwan: Rannalla

Luin Ian McEwanin Sovituksen viime vuonna, ja koska tykkäsin kirjasta, halusin myös tutustua kirjailijan muihin teoksiin. Löysin tämän kirjan Akateemisen kirjakaupan pokkarihyllysä joulukuussa, mutta pihiyden iskiessä en ostanut sitä. Tammikuun alejen koittaessa Akateeminenkin pisti kirja-alen pystyyn. Vietin yhden lauantain nuuskimassa koko kirjakaupan läpi, jolloin löysin samaisen kirjan noin neljän euron hintaan.


Tämä painos on vain 183 sivun mittainen, mutta mielestäni se sivumäärä on oikein sopiva. Tarina kertoo vasta naimisiin menneestä pariskunnasta, Florencesta ja Edwardista. On heidän ensimmäinen yönsä avioparina. Koska tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle, kyseessä on pariskunnan molempien osapuolien ensimmäinen kerta, eikä tilanteesta siis voida säästyä ilman ongelmia.

Luvassa ei kuitenkaan ole 180 sivua hääyötä. Itse hääyötä on yllättävän vähän, sillä tarina keskittyy loppujen lopuksi päähenkilöiden nuoruuteen ja pohditaan siitä miten tähän tilanteeseen on jouduttu. Sekä Edward että Florence palaavat ajatuksissaan opiskeluaikoihinsa ja perhesuhteisiinsa, kunnes lopulta siirrytään muistelemaan heidän seurustelunsa alkuaikoja. Kaikki vaikuttaa olevan osapuilleen kunnossa, mutta silti hääyö ei meinaa ottaa onnistuakseen.

Ehkä suurin ongelma heillä on puhumattomuus. Jos joku on lukenut Ian McEwanin kirjoja ennenkin, kirjoista voi huomata kuinka McEwan tuntuu keskittymään siihen, mitä tapahtuu kun ihmiset eivät puhu keskenään vaikeista asioista. Sekä Florencella että Edwardilla on omat oletuksesta, eivätkä he ole halunneet tai uskaltaneet keskustella niistä tulevan aviopuolisonsa kanssa. McEwanin kirjoissa tuntuu toistuvan samankaltainen teema: mitä seuraa jos ei sano pieniä asioita ääneen.

Kirjan loppuratkaisu oli myös samankaltainen kuin Sovituksessa. Molempien kirjojen jälkeen tuli hieman huijattu olo, aivan kuin kirjailija olisi viilannut tahallaan lukijaa linssiin. Mutta koska kirjoitustyyli, henkilöhahmot, kerronta ja pienistä asioista muodostuva draama ovat kiinnostavaa luettavaa, aion kyllä jossain vaiheessa tarttua kolmanteen McEwanin kirjaan.

-----

Minulla on tällä hetkellä aivan liikaa luettavaa...


Kaikki hyllyn reunalla olevat odottavat lukemista, ja lisäksi yöpöydällä on kaksi keskeneräistä ja hyllyssä muutama on kirja jotka ovat vielä lukematta. Kaiken lisäksi kohta alkaisi pääsykokeisiin luku. Mutta en voi itselleni mitään. Aina kun menen kirjastoon, mukaan tarttuu muutama uusi kirja matkaan.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Aku Ankka presidentiksi!

Luin uutisista, että Väyrynen oli saanut toisella vaalikierroksella suunnilleen yhtä suuren kannatuksen kuin Aku Ankka, mikä tässä tapauksessa on jo jonkin verran. Aloin sitten pohtia, minkälainen presidentti Aku Ankka oikein voisi olla.

Ensinnäkin, kansalaisuus voisi tuottaa ongelmia. Suomen lain mukaa presidentiksi saa ryhtyä täysi-ikäinen Suomen kansalainen. Kaikki ovat varmasti hyvin tietoisia, että Aku Ankka asuu Ankkalinnassa, joka sijaitsee Yhdysvalloissa, Calisotan osavaltiossa. Toisaalta, Akusta paljastuu sarjakuva sarjakuvalta useita uusia asioita, joten miksipäs hän ei voisi olla salaa myös Suomen kansalainen. Ainakin todisteita hänen Suomi-vierailustaan olemme saaneet, hänhän kävi täällä aikoinaan etsimässä Sampoa. Ehkäpä jonkun aikahypyn pimeänä hetkenä hän ehti myös hankkia kansalaisuuden.

Jos Aku sattuisikin nyt olemaan Suomen kansalainen, seuraavaksi tulisi pohtia luonnetta. Akua ei nimittäin ole kärsivällisyydellä siunattu. Kuinka monta kertaa olemmekaan nähneet hänet tulistuvan jostain aivan mitättömästä asiasta. Aku on myös huono hoitamaan suhteitaan naapuriin, hänhän riitelee jatkuvasti Tulpun kanssa tonttimaasta. Minusta ei olisi mukavaa jos meillä olisi presidentti joka haastaisi kokoajan riitaa Ruotsin kanssa. En edes halua kuvitellakaan minkälaisia rajakiistoja siitä syntyisi.

Olisiko Aku muutenkaan sopiva toimimaan Suomen edustajana ulkomailla? Vaikka Aku onkin matkustellut ympäri  maailmaa (lähinnä Roope-sedän alipalkattuna apulaisena) ei hänen kokemuksensa ulkomaansuhteiden hoidossa ole parasta mahdollista. Yleensä Aku on ollut se, joka vieraita kulttuureja ymmärtämättömänä on joutunut pulaan josta veljenpojan sudenpentujen käsikirja apunaan ovat hänet pelastaneet.

Seuraavaksi voisimme kiinnittää huomiomme Akun parisuhdetilanteeseen. Vaikka hän onkin tunnetusti heteromies, saattaisi silti joillakin olla sanomista. Iineshän harrastaa Akun kanssa jatkuvaa on-off -suhdetta, joka ei tee hyvää presidenttiehdokkaan maineelle. Menihän  Halonenkin naimisiin presidentiksi päästyään. Akun ja Iineksen suhdetta tosin mutkistaa se, että he ovat kerran jo menneet naimisiin (ja tästä on olemassa filmimateriaalia todisteena) mutta kaikessa hiljaisuudessa ottivat avioeron jotta heidän suhteensa voisi olla avoimempi. Iineshän karkaa Hannun syliin joka kerta kun Aku tekee jotain typerää.

Akun perhesuhteet muutenkin ovat todella epäilystä herättävät. Ensinnäkin, hän on yksinhuoltaja joka huoltaa kolmea sisarenpoikaansa. Joskus tosin tuntuu että sisarenpojat huoltavat enemmän Akua. Kukaan ei tiedä minne Akun sisar Della on kadonnut eikä viranomaisia tunnu kiinnostavan. Vanhemmista ei ole tietoakaan, ja ainoat kuvioissa pyörivät sukulaiset ovat pihiäkin pihempi eno (jota kutsutaan sedäksi, todennäköisesti siksi että setä nyt vain yksinkertaisesti on paljon siistimpi nimitys kuin eno) ja Kaino-Vieno Ankka, jota myös mummo Ankaksi kutsutaan. Kroisostakin rikkaamlta enolta kaiken lisäksi on turha alkaa pyytää rahaa vaalikampanjaan.

Vaalikampanja voisi todellakin olla ongelma. Mikä olisi Akun slogan? Vai tekisikö hän Soinit ja vetoaisi niihin jotka eivät ole ennen niin paljon äänestämisestä välittäneet? Ainakaan koulutukseltaan Akulla ei ole paljon kehumista. Hänen pisimmät uransa ovat olleet Kattivaaran margariinitehtaalla, mutta kilomerkitehtaankin antoisat ajat ovat tulleet hyvin tutuiksi. Toisaalta, Akua voisi luonnehtia luovana hulluna nerona, joka aina välillä keksii mestarillisen idean ja menestyy siinä. Milloin se on postilentäjä ja milloin ruokakriitikko. Ehkäpä presidenttikilpaan ryhtyminen voisi olla yksi näitä luovia hetkiä jotka osoittautuvat menestykseksi. Mutta kannattaa silti muistaa, että melkein jokainen Akun menestyksellinen hetki on kääntynyt turmiolliseen alamäkeen josta useinmiten on seurannut maanpako.

Kaiken lisäksi voisin vielä mainita, että Akun valituksi tuleminen olisi täysin mahdotonta, sillä heti kun Hannu Hanhi kuulisi hänen asettumisestaan ehdokkaaksi, kiinnostuisi hänkin kisasta ja asettuisi Keskustan ehdokkaaksi.

Niin, ovatkohan nyt kaikki Akua äänestäneet ajatelleet aivan loppuun saakka?

tiistai 7. helmikuuta 2012

Piirustusprojekteja

Lupasin tammikuussa esitellä yhden piirustusprojektin joka minulla on meneillään. No, tavallaan niitä on kolme, joten esittelen ne nyt.

1. Haaveilija

Tämä on itseasissa vain yksi piirustus, josta muodostui minulle ikuisuusprojekti sillä en vain millään meinannut saada sitä valmiiksi. Aloitin sen viime joulukuussa työpaikalla. Sinne tuli joka torstai uusi anna-lehti, ja sen lukemisesta muodostui minulle tapa josta sain hieman kuittailuakin ("JOKO SE POSTIMIES TOI ANNAN?") Erään viikon lehdessä oli muotikuvia, joista yksi kiinnitti huomioni. Yleensä iltapäivisin töissä alkoi olla jo tekemisenpuutetta, joten piirtelin silloin aika paljon.

(Pitsimekko johon malli oli pukeutunut yli yli 800 euron arvoinen käsin virkattu mekko)

Melko pian sen jälkeen kun olin tuonut luonnoksen kotiin, väritin sen tusseilla yksinkertaisesti:

(Ja tumblr komeasti taustalla)

Tuollaisena sitten kummitteli työpöydälläni koko joululoman ja ajattelin kokoajan että pitäisi joskus viimeistellä se. En kuitenkaan meinannut millään saada sitä aikaiseksi, vaan sain aina uusia piirustusideoita.

Viimein viime viikonloppuna vihdoin otin esiin puuvärit ja aloin varjostaa piirustusta. Skannasin ja lisäsin devianartiin, tässä lopputulos:


2. Taidekoulun lopputyö

Olen käynyt taidekoululla 7-vuotiaasta saakka, joten nyt on vihdoin ja viimein aika sanoa hyvästit sille rakennukselle. Voisin aivan hyvin vain jättää ilmoittautumatta seuraavalle vuodelle, mutta omistan sen verran perfektionismin vikaa että kun on mahdollisuus tehdä lopputyö, aion sen myös tehdä. Vaikeinta on ollut aloittaminen, mutta pikkuhiljaa olen edistynyt.

Mietin pitkään missä olisin niin hyvä että olisin lopulta edes jokseenkin tyytyväinen lopputulokseen. Eniten olen piirrellyt ihmisiä (lue: fan artia) joten päätin että voisin vaikka kokeilla kuvittamista. Valitsin neljä satua ja aion kuvittaa ne. Jos minulle jää aikaa, aion skannata nämä kuvat ja taittaa oikean satukirjan. Satukirja sitten olisi se lopullinen viimeistelty lopputyö. Siitä minulla ei ole ollenkaan mitään piirustusmateriaalia vielä näyttää, mutta lupaan julkaista jotain kunhan ne alkavat olla valmiita.

3. Pin up Glee

Toisiksi uusimmassa Glee-jaksossa näimme hienoja vintage uima-asuja, joista sain inspiraation piirtää kaikki Glee-tytöt pin up versioina. Tästä voi tulla mukavaa vastapainoa satukuvitukseen.

Tein tänään eräänlaisen harjoituksen tyylistä jota aion käyttää. Aion värittää suuret pinnat tusseilla ja lisätä varjostuksia ja yksityiskohta puuväreillä.


Näitä sitten odotellessa :)

---

Olen lukenut muutaman uuden kirjan, ja ajattelin edelleen kirjoittaa jotain Avatar: The Last Airbenderistä ja Nightwishin uudesta levystä. Nyt täytyy vain ottaa itseä niskasta kiinni.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...