keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Avatar: The Last Airbender

Varoitus: Jos et ole katsonut kyseistä sarjaa ja suunnittelet katsovasi, seuraava teksti sisältää lieviä juonipaljastuksia. Pyrin pitämään ne kuitenkin minimissä.

Katsoin Avataria ensimmäisenä kerran vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä korkeassa kuumeessa, minkä seurauksena minulle jäi hyvin sekava kuva koko sarjasta. Vuoden 2011-2012 joululomalla sitten pikkusiskoni oli katsomassa samaa sarjaa ja päätin liittyä seuraan, sillä edellinen katselukerta oli jättänyt jättänyt paljon kysymyksiä auki.

Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä ajattelin Avatarin olevan kuin mikä tahansa anime-show. Ajattelin Avatarin ensiksi olevan lastenohjelma (mitä se kyllä onkin) mikä ei sinäänsä ole paha juttu, mutta nykyään lähes kaikki lastenohjelmat mitä katson ovat niitä mitä katsoin itse ollessani lapsi ja haluan nostalgisoida. Onneksi annoin sille kuitenkin tilaisuuden, sillä sarja osottautui paljon paremmaksi mitä oletin.

Niille jotka eivät ole ennen Avatarista kuulleet: sarja kertoo 12-vuotiaasta Aang-nimisestä tuulentaitajasta, joka on uudelleensyntynyt Avatar. Hänen tehtävänään on oppia hallitsemaan kaikkia neljää elementtiä, vettä, maata, tulta ja ilmaa voidakseen kukistaa Tulenvaltiaan, joka on ylläpitänyt maailmaa sotatilassa jo sata vuotta.

Löysin kolmannesta, ja mielestäni ehdottomasti parhaasta kaudesta, trailerin.


Avatar: The Last Airbender osoittautui yllättävän syvälliseksi ja suuria kysymyksiä esittäväksi sarjaksi, vaikka se onkin selkeästi suunnattu nuoremmalle yleisölle. Itse sanoisin kohderyhmää ehkä 10-14 -vuotiaaksi. Sarja ei kuitenkaan aliarvioi katsojaa, jonka vuoksi tällainen 19-vuotias ihminen voi nauttia sarjasta aivan yhtä paljon. Lapsille suunnattujen ohjelmien tavoin sarja pyrkii selvästi välittämään eteenpäin hyviä elämänarvoja. Poikkeuksen se kuitenkin tekee sillä, että tietynlainen mustavalkoisuus on pyritti laskemaan todella minimiin. Takinkäännöt eivät ole harvinaisia, päähenkilöillä on synkät hetkensä, hyvänä pidetyt hahmot paljastuvatkin kaksinaamaisiksi tai toisin päin. Sarja myös viittaa muutaman kerran feminismiin, varsinkin niissä jaksoissa joissa vedentaitaja Kataraa ei suostuta kouluttamaan paremmaksi vedentaitajaksi koska hän on tyttö, tai jaksot joissa kukaan ei tunnu uskovan että sokea ylhäisötyttö voisi olla lahjakas maantaitaja. Aangin buddhalaisuuteen viittaava pukeutumistyyli, meditointi ja kasvissyönti taas tuovat esiin omanlaisia elämänarvoja.

Yleensä piirretyt ovat hyvin kaavoihin kangistuneita, mutta Avatar ei tehnyt sitä virhettä. Siksi haluankin osoittaa pieniä hauskoja asioita, joita ei usein näe piirretyissä:

Hahmot kasvavat
Aloitin sarjan katsomisen toisesta kaudesta ja katsoin siitä loppuun. Vasta sen jälkeen katsoin ensimmäisen kauden, ja kun päähenkilöt näkyivät ensimmäistä kertaa, hämmästyin sitä kuinka nuorelta he näyttivät. Piirretyissä ei yleensä ikinä tapahdu mitään tällaista ilman aikahyppyjä, mutta Avatarissa hahmot kasvoivat huomaamatta pikkuhiljaa.

Hahmot vaihtavat vaatteita ja hiustyylejä
Tätäkin tapahtuu hyvin harvoin. Yleensä piirretyissä hahmoilla on kokoajan sama asu, tai muutama asu (kuten Disney-piirretyissä prinsessoilla on arkiasu ja sitten se hemaiseva juhlamekko). Avatarissa kuitenkin hahmot vaihtavat useaan otteeseen vaatteita, sillä heidän oli aina sopeuduttava sen valtakunnan pukeutumiseen missä he milloinkin oleskelivat.
Hiustyylien muuttumista, varsinkin Zukon, oli myöskin kiinnostavaa seurata. Se teki sarjasta paljon realistisemman oloisen. Ensimmäisessä kaudessa Zuko muuten kalju, mutta hänellä on yksi hiustupsu. (todennäköisesti jonkinlainen tulikansan muoti-ilmiö) Kakkoskauden alussa hän leikkaa tupsun pois, on hetken kalju, jonka jälkeen hiukset sitten kasvavat koko loppusarjan ajan. Aang taas on kalju melkein kokoajan, mutta eräässä jaksossa näemme hänen ajelevan päätään. Hänellä on myös melkein koko kolmannen kauden ajan lyhyt siilitukka, sillä hänen on piilotettava päässän oleva avatariudesta kielivä nuolitatutointi.

Väsyminen
Piirretyt hahmot ovat yli-ihmisiä joitä eivät normaalit elämää rajoittavat tekijät rajoita, eikö niin? No, ei Avatarissa. Eräs jakso on kokonaan omistettu sille, kuinka kukaan päähenkilöistä ei ole pystynyt nukkumaan ja he ovat liian väsyneitä tekemään mitään. Loppukaudessa on myös jakso, jossa Aang ei pysty nukkumaan koska on liian hermostunut Tulenvaltijaan kohtaamisesta.

Jatkuvuus
Amerikkalaisiin draamoihin tottuneena olin melkein hämmentyneen iloinen huomatessani, kuinka sarja todella muistaa menneet tapahtumat ja kuinka monilla pienillä asioilla saattaa olla merkitystä kokonaisen kauden kuluttua. Esimerkiksi, jo ensimmäisessä kaudessa Aang yrittää opetella tulenhallintaa, mutta koska hän taitamattomana polttaa Kataran kädet, Aang ei suostu opettelemaan tulenhallintaa seuraavan kerran vasta kuin kolmannen kauden lopussa. Tai kuinka Zukon setä Iroh tekee jonkin todella kummallisen tulenthallintaliikkeen ja vasta melkein kokonaisen kauden jälkeen hän opettaa Zukolle miten se tehdään. Sarja jättää kysymyksiä auki, mutta toisin kuin Lostissa, niihin myös vastataan myöhemmin.

Hahmokehittyminen
Jatkuvilla piirretyillä tuntuu olevan ongelmana se, ettei hahmoja viitsitä kehittää juurikaan, että sarja voisi jatkua samanlaisena tuotantokaudesta toiseen. Mutta koska Avatar on suunniteltu sarjaksi joka loppuu aikanaan, se on uskaltanut tehdä huomattavia hahmokehityksiä. Yksi suurimmista on Zuko, johon palaan hetken kuluttua. Sarjassa on myös muutama aika dramaattinen takinkäännös, joita minä en osannut edes ennustaa.



Zukossa tapahtui niin paljon muutoksia, että haluan puhua siitä vielä erikseen. Hän nousi ehdottomaksi lempihahmokseni sarjan aikana, ja olen jopa ehtinyt piirtää hänestä fan arta. Kirjallisuudessa Zukoa kutsuttaisiin niin sanotuksi pyöreäksi hahmoksi (vastakohtana on litteä hahmo) eli hahmoksi joka ei ole vain tietyn piirteen karikatyyrinen ilmestymä, vaan hahmo jolla on todellisen ihmisen tavoin hyvin monenlaisia luonteenpiirteitä jotka tekevät hänestä uskottavan.

Sarjan alussa Zuko on karkoitettu katkera tulimaan prinssi, joka yrittää kaikin keinoin jahdata Avataria, jotta saisi isänsä kunnioituksen takaisin. Sarjan edetessä Zuko joutuu käymään läpi suuria valintoja ja pään sisäistä kamppailua. Hän kuitenkin säilyttää perusluonteensa ja on sarjan loppuun saakka hieman kärsimätön ja hemmoteltu prinssi, joka on tottunut saamaan haluamansa. Nämä luonteenpiirteet tekevät hänestä traagisuudestaan huolimatta todella hauskan hahmon, jolle huomaa nauravansa monesti.

Alun vihaisesta ja alati synkkyyteen uppoavasta hahmosta tulee kolmen tuotantokauden aikana hyvin rakastettava hahmo. Halusin piirtää hänet kolmoskauden lopun tunnelmissa, iloisena ja pitkähiuksisena, sillä silloin hän on ehdottomasti parhaimmillaan.


Olen todella iloinen että päätin alkaa katsomaan sarjaa. Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa seikkailua, huumoria, hyviä hahmoja, hyvää maailmanpelastustarinaa, jotain joka antaa myös ehkä hieman ajattelemisen aihetta, jotain joka ei aina ole ennalta-arvattavissa, jotain jossa on näyttäviä taistelukohtauksia joissa käytetään aseina neljää eri elementtiä ja jotain mikä ylipäätänsä viihdyttää. Sarja ei ole pelkkä yhden katselukerran kokemus, itsellä on toinen katselukarta parhaillaan menossa.


Muutama kuukausi sitten lupasin että aion kirjoittaa tulevista piirustusprojekteistani, Avatarista ja Nightwishistä. Nyt olen toteuttanut kaksi ensimmäistä, mutta valitettavasti pahoin pelkään, etten saa aikaiseksi kirjoitettua mitään Nightwishistä. Sain purettua minun Nightwish-fanitukseni muutama viikko sitten erään baarikeskustelun aikana.


Nyt siis vain kohti uusia aiheita! En tällä kertaa lupaa mitään muuta kuin sen, että olen lukenut taas muutaman kirjan ja voisin ehkä kirjoitella niistä kohta ajatuksia ylös.

2 kommenttia:

  1. Ihana ihana artikkeli! Olen itsekin katsonut sarjaa pienestä pitäen, Zuko on <3

    VastaaPoista
  2. Oletpas ajatellut asiaa :D unohdit vain mainita että sarjassa viitataan myös vessäkäynteihin ! xD

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...