torstai 26. huhtikuuta 2012

Moi, mitä kuuluu?

Tällaista on tullut viime aikoina tehtyä.

Olen viettänyt hienoista hiljaiseloa bloggaamisessa, sillä olen käyttänyt lähes kaiken aikani taidekoulun lopputyön tekemiseen. Minulla kyllä olisi ollut monia ideoita, esimerkiksi eräästä Young Bond -kirjasarjasta jonka luin noin kuukausi sitten, tai Titanicista jonka kävin katsomassa pari viikkoa sitten, mutta minulla ei ole ollut jaksamista/aikaa istua alas kirjoittamaan järkeviä lauseita. Pian kuitenkin lopputyöstressin pitäisi hellittää, joten saa nähdä mitä sen jälkeen keksin kirjoitettavaksi.

Nyt olen vihdoin saanut kaikki kuvat valmiiksi. Enää täytyy tehdä portfolio ja laittaa kuvat jotenkin järkevästi esille. Olen tehnyt kuvitusta. Valitsin kolme satua jotka kuvitin ja nyt minulla on suunnitteilla taittaa pikaisesti jonkinnäköinen kirja. En tietenkään ole mikään ammattilainen, mutta minulla on Word, Gimp ja Paint, joilla joskus saa aikaan ihmeitä.

Ensi kertaan!



Hmmmm... Blogger on uudistunut. Menee hetki taas oppia käyttämään tätä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Ensi elokuussa tapahtuu: Lady Gaga

Viikko sitten olin matkalla kampaajalle kun kuulin auton radiosta uutisen että Lady Gagan seuraava maailmankiertue pysähtyy myös Suomessa. Saatoin jopa sanoa ääneen "Jes!" sillä tätä uutista olin odottanut siitä lähtien kun kuulin että pian aletaan julkistaa hänen kiertueensa paikkoja ja päivämääriä.

Kuulin, että liput tulevat myyntiin 16.4. Olin koko viikonlopun reissussa, joten olin hieman huolissani heräänkö maanantaiaamuna ajoissa.

Sunnuntai-iltana isoveljeni tuli lainaamaan minun herätyskelloani. Hetken päästä muistin aamuiset suunnitelmani ja sanoin hänelle että tarvitsisin herätyskelloani juuri seuraavana aamuna. Hän kysyi mitä suunnittelin ja minä kerroin, mutta hän silti otti herätyskelloni.

No, kännykän herätys siis käyttöön.

Aamulla muistan ottaneeni uuden kännykkäni käteen, mutta en muista mitään herätyksestä. Havahduin siihen kun isoveljeni kävi tuomassa herätyskellon huoneeseeni takaisin. Äkillinen paniikki: paljonko kello? 8:25!

Onneksi olen mestari lentävissä lähdöissä: skippaa kaikki tarpeeton, kuten aamupala, ja huolehdi vain että vaatteet on päällä eikä otsatukka sojota joka ilmansuuntaan. Kysyin samalla kun vedin sukkahousuja jalkaan onko auto käytettävissä. Isoveljeni ehkä tunsi syyllisyyttä myöhästymiselleni joten hän päätti tarjota minulle kyydin keskustaan niin ettei minun tarvitse käyttää aikaa parkkipaikan hakemiseen.

Autossa tekstarin kavereilleni jotka olivat heränneet ajoissa ja menneet jonottamaan Stockmannin eteen. Ilmoitin olevani eeppisesti myöhässä mutta onneksi matkalla.

Kello 8:55 loikkasin keskustassa liikennevaloissa autosta ulos ja juoksin koko Stockmannin ympäri pääovelle.  Kaverini olivat aivan jonon ensimmäisinä. Tunnen ehkä hieman syyllisyyttä että liityin heidän joukkoonsa vaikka tulin niin viime tipassa, mutta kuuluin samaan porukkaan ja he olisivat kuitenkin sanoneet lipunmyyjälle saman lukumäärän lippuja, ihan sama milloin minä olisin ehtinyt juosta paikalle.

Kello 9:00 Stockmannin ovet avattiin. Lipunmyyntipiste on varmasti aivan tahallaan laitettu kolmanteen kerroksene ja kaikista kauimmaiseen nurkkaan että varmasti kaikkien muiden kaupunkien asukkaat ehtivät ostaa halutut keikkaliput ensin. En ole koskaan ennen juossut minkään asian takia kaupan kassalle, en koskaan. Mutta pakkohan sekin on joskus kokea. Melkein ei meinannut pokka pitää kun liisin kavereiden kanssa liukuportaita ylös.

Jo noin 9:05 kaikki permantopaikat olivat menneet, mutta minä sain sellaisen.


Kun kuulin ensimmäisiä Lady Gagan biisejä, en olisi ikinä uskonut että joskus vielä juoksen lippupisteelle saamaan hänen keikkansa lipun. Itse asiassa, vihasin Poker Facea. Vitsailin kavereideni kanssa hänen laulujensa sanoista.

Mutta sitten Born This Way tapahtui. 



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Spoilereita!

Ei - tämä teksti ei sisällä suuria spoilereita yhtään mistään. Pystyisin kyllä paljastamaan vaikka ja mitä sillä seuraan melkein kaikkea internetin tahdissa, eli yleensä Amerikan mukaan. En kuitenkaan ole kirjoittamassa postausta kaikista mahdollista juonipaljastuksista joita vain tiedän, vaan aion kirjoittaa spoilereista yleensäkin. Minä en nimittäin pidä niistä. Mikään ei pilaa katselu/lukukokemusta yhtä hyvin kuin kunnon juonipaljastus. Itse sana spoil tarkoittaa pilaamista, ja juuri sitä se mielestäni onkin.

Joskus minusta tuntuu, että olen melkein ainoa ihminen joka oikeasti nauttii yllätyksistä ja haluaa tutustua kaikkeen uuteen melkein tietämättä siitä juuri mitään. Suurin osa ihmisistä tuntuu olevan sitä tyyppiä, joka menevät wikipediaan lukemaan kaikki mahdolliset juonisalat saman tien. Joskus en meinaa ymmärtää sitä. Itse saan parhaan kokemuksen jos en tiedä juuri mitään etukäteen. Minä haluan tutustua asioihin, koska haluan tietää mitä tapahtuu. Tietenkin yleensä minut saa kiinnostuneeksi jokin seikka jonka kuulen sarjasta/elokuvasta/kirjasta, mutta sen enempää en sitten haluakaan kuulla. Parhaat lukukokemukset saan kun kaveri vain törkkää kirjan käteeni ja käskee lukea.

Spoilereiden välttely osaa joskus kyllä olla todella vaikeaa. Muistan kuinka viimeinen Potter vuoti intenternettiin. Ja koska en osannut englantia tarpeeksi hyvin, jouduin odottamaan suomennosta. En vieläkään tajua kuinka onnistuin välttelemään spoilereita niin hyvin silloin. Syynä on varmaan vähäinen englanninkielisillä sivuistoilla vietetty aika.

Tällä hetkellä suurin päänvaivani spoilereiden kannalta on Glee. Vaikka välttelen spoilaantumista kuin se olisi työtäni, joka viikko onnistun saamaan selville aivan liikaa tulevasta jaksosta. Ehkä siksi parhaat jaksot edelleenkin ovat ne jotka maratoonasin viikossa noin vuosi sitten ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä internetin puolelta.

Tietenkin on niitä hetkiä, jolloin olen tahallaan spoilannut itseni tiettyjen takaa-ajatusten takia. Kun olin katsomassa tinjamin ja Mäyn kanssa Doctor Whon kolmatta kautta, halusin tietää milloin Captain Jack Harkness tulee takaisin, koska en halunnut odottaa hänen taianomaista ilmaantumistaan joka jaksossa. Kun tiesin milloin hän palaa, pystyin katsomaan muut jaksot rauhassa, keskittyen itse jaksoon. Yleensä myös otan selvää onko uudessa Gleessä Klaine-kohtauksia, etten odota niitä turhaan. Olen myös ihan tyytyväinen että pikkusiskoni kertoi minulle Avataria katsoessa mihin suuntaan Zukon hahmokehitys menee, sillä osasin nyt kiinnittää siihen huomiota. Myönnän kyllä että reaktioni takinkääntöön olisi ollut voimakkaampi jos en olisi tiennyt sitä etukäteen.

Sitten on näitä hetkiä, jolloin olen spoilaantunut siitä mitä tapahtuu mitä en siitä miten se tapahtuu, ja se yllättää minut täydellisesti. Esimerkkeinä esimerkiksi Sherlockin päätös.

Sain idean tähän postaukseen viime perjantaina, jolloin olin katsomassa Doctor Whon kolmannen kauden päätöstä. (Kun kirjoitin edellisessä postauksessa Doctor Whosta, olin katsonut vain kaksi ensimmäistä kautta. Kolmas kausi on nyt noussut lempparikseni. Kuusi viimeistä jaksoa olivat kaikki todella jänniä, eeppisiä, tunteellisia ja kiinnostavasti käsikirjoitettuja! Edelleenkin suosittelen sarjaa kovasti.) Aivan viimeisen jakson viimeisissä kohtauksissa paljastuu eräs asia, joka aiheutti ehkä suurimman yllätyksen reaktion tähän mennessä.

Kun jakso loppui, tajusin että olin ollut todella lähellä spoilaantua. Katsoin nimittäin aiemmin tällä viikolla Behind The Scenes videoita Youtubesta ja eksyin sivupalkin kautta katsomaan koostetta Captain Jack Harknessin parhaista paloista. Aluksi videossa oli kohtauksia jaksoista jotka olin jo nähnyt. Katsoin jonkin aikaa jotain uutta kohtausta, sen suuremmin kiinnostumatta, ja päätin siirtyä katsomaan uutta Behind The Scenes videota. Viimeisen jakson lopussa sitten oli tämä kohtaus jonka katsomisen olen keskeyttänyt. Huomasin että noin sekuntti sen jälkeen kun olin lopettanut kohtauksen katsomisen, koko sarjan suurimman reaktion aiheuttanut paljastu kerrottiin. En usko yliluonnollisiin voimiin, mutta tuntuu melkein kuin joku spoiler-suojelia olisi varoittanut minua, ;)

Tähän loppuun vielä Jack Harkness. Olkaa hyvät.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...