torstai 26. huhtikuuta 2012

Moi, mitä kuuluu?

Tällaista on tullut viime aikoina tehtyä.

Olen viettänyt hienoista hiljaiseloa bloggaamisessa, sillä olen käyttänyt lähes kaiken aikani taidekoulun lopputyön tekemiseen. Minulla kyllä olisi ollut monia ideoita, esimerkiksi eräästä Young Bond -kirjasarjasta jonka luin noin kuukausi sitten, tai Titanicista jonka kävin katsomassa pari viikkoa sitten, mutta minulla ei ole ollut jaksamista/aikaa istua alas kirjoittamaan järkeviä lauseita. Pian kuitenkin lopputyöstressin pitäisi hellittää, joten saa nähdä mitä sen jälkeen keksin kirjoitettavaksi.

Nyt olen vihdoin saanut kaikki kuvat valmiiksi. Enää täytyy tehdä portfolio ja laittaa kuvat jotenkin järkevästi esille. Olen tehnyt kuvitusta. Valitsin kolme satua jotka kuvitin ja nyt minulla on suunnitteilla taittaa pikaisesti jonkinnäköinen kirja. En tietenkään ole mikään ammattilainen, mutta minulla on Word, Gimp ja Paint, joilla joskus saa aikaan ihmeitä.

Ensi kertaan!



Hmmmm... Blogger on uudistunut. Menee hetki taas oppia käyttämään tätä.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...