tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesän lukuhaasteen välikatsaus

Lukuhaaste on nyt päässyt aika hyvin vauhtiin, joten ajattelin tehdä pienen päivityksen siitä mitä olen jo saanut luettua. Samalla pahoittelen myös odottamatonta päivityskatkoa. Keskityin täysillä pääsykokeiden lukemiseen jonka jälkeen lähdin vielä viikoksi rippileirillä yövalvojaksi ja sen jälkeen olen vain toipunut leiristä  ja elänyt hieman sosiaalista elämää.

Nyt kuitenkin kirjojen pariin.

Ensimmäisenä sain luetuksi Dorian Grayn muotokuvan.

Olin jo aiemmin lukenut sen lukion toisella luokalla, eli nyt kaksi vuotta sitten. Pidin silloin kirjasta niin paljon että ostin sen omaksi Jaana Kaparin suomennoksena. En tietenkään enää muista minkälainen aiemmin lukemani suomennos oli ollut, mutta ainakin minulla oli tunne että Kaparin suomennos oli paljon sujuvampaa tekstiä. Olin lukenut 100 sivua joskus aiemmin ja luin loput hieman yli 200 sivua yhdessä illassa. Nopealukuinen ei aina tarkoita yksinkertaista.

Pidin kirjasta ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä suomennos oli parempi, tai ehkä lukija vain hieman muuttunut :) Muistin kirjan alun ja loppuratkaisin todella hyvin, mutta olin unohtanut melkein kaiken sen miten loppuratkaisuun päädyttiin, joten lukukokemus tuntui melkein uudelta.

Seuraavaksi luin C.S. Lewiksen Paholaisen kirjeopistonVaikka olen jo pitkään tiennyt Lewiksen kirjoittaneen muutakin kuin Narnia-sarjan, en ollut lukenut mitään muuta. En oikeastaan ole lukenut Narniastakaan kun vain 5 kirjaa. Huono juttu. Pitäisi tämäkin juttu korjata.

Kirja oli aika erikoislaatuinen. Itse tapahtumat piti lukea rivien välistä, sillä kirja koostui kirjeista, joita eräänlainen neuvonantaja kirjoitti Koiruoho-nimiselle pirulle (?) joka yritti kiusata ihmistä. Kaikki, mitä Koiruoho oli saanut aikaiseksi piti päätellä neuvonantajan kirjeiden vastauksista. Itse tapahtumat eivät tietenkään tuntuneet olevat pääosassa, vaan neuvot joita neuvonantaja antoi. Kirjassa käytiin läpi hyvin monenlaisia tapoja miten ihmiset todella käyttäytyvät. Välillä jotkut asiat olivat niin totta että piti laskea kirja hetkeksi kädestä ja ihmetellä miksei koskaan edes ollut tullut ajatelleeksi asiaa.

Pienellä googlettamisella sain muuten selville että kyseessäolevakirja oli kuulemma C.S. Lewiksen läpimurtoteos!

Tässä välissä lukaisin Philip Pullmanin Universumin tom -trilogian viimeisen osan Maagisen kaukoputken, mutta koska se ei kuulu lukuhaasteeseen, en sano siitä sen enempää.

Nick Vujicicin Ra(a)jattomaan elämään tartuin sillä ajattelin sen olevan todella nopealukuinen. Se olikin, luin sen yhdessä päivässä. Suurin syy ei tähän kuitenkaan ollut helppo kerronta, vaan se että päädyin skippaamaan aika paljon. Vaikka kirja olikin kiinnostava ja elämänasennetta parantava, se oli myös hieman liian Jeesuksen sanaa julistava minun makuuni. Vaikka kirjailija ei edes ole syntyperäinen amerikkalainen, joistain kohdista tuli mieleen amerikkalaiset julistavat. Olen oikeassa elämässä päätynyt kuuntelemaan amerikkalaista saarnamiestä, eikä se oikein uponnut minuun. Muuten kyllä kirja oli ihan mukava.

Luin Anne Ricen Veren vangit juuri ennen Tampereen pääsykokeita. Muistan lukeneeni sen ensimmäisen kerran lukion toisella luokalla ja olleeni hyvin tyytyväinen Twilightin jälkeen että olin vihdoin löytänyt hyvän vampyyrikirjan. Siirryin siitä pian lukemaan Vampyyri Lestatia, josta en sitten tykännyt juuri ollenkaan. Joskus kirjasarjoja ei kannattaisi jatkaa eteenpäin (mutta koskaan ei voi tietenkään aavistaa etukäteen) ja tämä sarja ainakin minun kohdallani oli sellainen. Nyt kun olen Vampyyri Lestatin lukenut, se haittasi tietyllä tavalla Veren vankien uudelleenlukemista. Ajattelin kokoajan kuinka pieni osa koko Louisin elämäntarina oli Lestatin tarinaa, vaikka Lestat on vain muutaman vuoden vanhempi vampyyri kuin Louis. Myös Veren vangeissa ollut tietty hieno mysteerisyys Lestatin kohdalta oli kadonnut kokonaan. Kirja on edelleen hyvä, mutta tietty viehätys tuntui kadonneen. Bongasin kirjasta myös tietyllä tavalla kerrottuja kohtauksia joista en ollut tykännyt Vampyyri Lestatissa, ja jotka nyt siis pistivät pahasti silmään. Puhun kohtauksista joissa on mielestäni aivan liikaa pohdintaa ja ajatuksia monen sivun verran eikä se pohdinta tunnu oikein johtavan mihinkään.

Viimeisein kirja jonka tästä haasteesta olen saanut luettua on Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus. Lähdin rippileirille yövalvojaksi ja otin kirjan mukaan yölukemiseksi. Olin lukenut kirjan jo kerran ja muistin sen olevan hyvä, joten pystyin turvallisin mielin ottamaan mukaan jotain sellaista luettavaa jota oikeasti jaksaa leirioloissa lukea.

Tätä kirjaa lukiessa minulla oli melkein sellainen olo, etten olisi oikeastaan koskaan lukenut kirjaa, mutta olisin lukenut jonkinlaisen lyhyehkön juoniselostuksen. Muistin kaikki tärkeimmät juonenkäänteet ja loppuratkaisun, mutta olin unohtanut todella paljon, esimerkiksi en muistanut erään sivujuonen olemassaoloa ollenkaan ja odotin oikeasti innoissaan sen juonen loppuratkaisua. Minusta oli ehkä jopa hauskempaa lukea kirjaa nyt kun tiesin loppuratkaisun, sillä pystyin kiinnittämään tiettyihin asioihin huomiota tainan edetessä. Kirja oli ehkä jopa parempi kuin ensimmäisellä lukukerralla. Luin kirjan muistaakseni 16-17 -vuotiaana, joten nyt noin neljä vuotta vanhempana kiinnitin huomiota erilaisiin asioihin. En ollut aiemmin esimerkiksi huomannut että päähenkilö on selkeä introvertti. Koko kirja myös oli eräänlainen oodi kaikille jotka rakastavat lukemista tai hyviä tarinoita yleisestiottaen. Saatan nyt ehkä ylikehua kirjaa, mutta mielestäni Kolmannessatoista kertomuksessa on aineksia lähes täydelliseen kirjaan. Tai ainakin juuri sellaiseen mistä minä tykkään.

Muistan kuinka kahdelta yöllä oli pakko ilmaantua rippileirin poikien majoituspuolelle hehkuttamaan toiselle yövalvojalle kuinka hyvä kohta lukemassani kirjassa oli juuri ollut. Hän luki leirillä Game of Thronesia ruotsiksi. Hatunnosto sille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...