lauantai 18. elokuuta 2012

Fifty Shades of Facepalming

Vilkaisinpas tänään millä hakusanoilla ihmiset ovat löytäneet blogini.


... omapa on vikani. Ei minun olisi ollut pakko kirjoittaa blogiini tästä kirjallisuuden helmestä jonka päädyin ostamaan. On kuitenkin hauskaa huomata että ihmiset ovat googlettaneet "mitä tarkoittaa fifty shades", koska juuri sitä minäkin ihmettelin kun huomasin että yhtäkkiä kaikki puhuvat siitä.

Jos nyt katson muita hakusanoja, ensimmäinen nyt on todella itsestäänselvä hakusana. Aikuisten käsin virkattu mekko on taas hieman hämmentävämpi. En ole milloinkaan blogannut virkatuista mekoista! Taisin ehkä joskus lisätä tänne piirustuksen jossa naisella oli käsin virkattu mekko päällä, mutta en muista mainitsinko sitä kuvatekstissä. Introvertti myyjänä on kyllä kiinnostava aihe, mutta minun blogistani ei siitä juttua löydy, sillä introverttinä pyrin välttämään myyjän hommia. Uskon kuitenkin, että se onnistuisi, mutta se vaan voi tuntua rankemmalta kuin ektrovertillä. Lady Gagan liput kyllä ymmärrän. Keikkaan noin puolitoista viikkoa! Lähipostista puhuin postauksessa jossa valitin siitä kuinka minulla oli kestänyt ikuisuus saada Kuninkaiden koitos.

Nyt kun olen Fifty Shades of Greyn lukenut, ajattelin että voisin jakaa muutamian ajatuksia. Ehdin jo valittaa Annikalle kokonaisen automatkan Ikeaan kirjan sisällöstä, mutta kertaaminen on aina kivaa.
  • Kieli. En ole erityisen hyvä englannissa ja monesti skippailen varsinkin adjektiiveja kun en jaksa jokaista katsoa sanakirjasta, mutta sitä ei voi olla huomaamatta jos jotkut tietyn fraasit toistuvat kokoajan. Ensimmäisellä kerralla oli positiivisesti yllättynyt että päähenkilö käyttää ajatuksissaan kirosanoja, mutta kun holy fuck alkoi toistua kymmenennettä kertaa, se ei enää ollut positiivista. Olen löytänyt netistä jonkun laskeman listan kuinka paljon joitain sanoja esiintyy ensimmäisessä osassa.
“Oh My” - 79
 “Crap” - 101
“Jeez” - 82
“Holy (shit/fuck/crap/hell/cow/moses)” - 172
“Whoa” - 13 “Gasp” - 34 “Gasps” - 11
“Sharp Intake of Breath” - 4
“Murmur” - 68
“Murmurs” - 139
“Whisper” - 96
“Whispers” - 103
“Mutter” - 28
“Mutters” - 23
“Fifty” - 16
“Lip” - 71
“Inner goddess” - 58
“Subconscious” - 82

  • Sen lisäksi että sanavarasto oli erittäin suppea, kirja oli kaikenlisäksi kirjoitettu preesenssissä. En tiedä kuinka yleinen ilmiö englanninkielisessä kirjallisuudessa on preesenssissa kirjoittaminen, mutta ottaen huomioon että luen paljon käännöskirjallisuutta eikä aikamuoto muutu kääntäessä, en ole preesenssissä kirjoitettuihin kirjoihin törmännyt kovin usein. Suomen kielessä imperfekti on ihan helppo, sen kuin osaa laittaan i:n oikeaan paikkaan, mutta englannissa pitää muistaa epäsäännölliset verbit. Oliko kirjailija niin laiska, ettei viitsinyt alkaa muistella epäsäännöllisiä verbejä, vai yrittikö hän luoda välittömämpää tunnelmaa tällä aikamuotovalinnalla? Kirjan muun laadun takia saatan kallistua ensimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka kirjailija onkin brittiläinen, joilta kuulemma verbien taivutus onnistuu paremmin kuin amerikkalaisilta.
  • Aikamuodon ja huonon sanavaraston lisäksi kirjassa oli todella kummallista kuvailua. Tuntui kuin kirjailija ei aina muistanut kuvailla, mutta sitten yhtäkkiä päätti että hyvässä tarinassa pitää olla myös kiinnostavaa kuvailua ja lisäsi sinne yhtäkkiä jotain.




  • Kirjassa myös kuvailtiin paljon kaikkea turhaa, kuten minkälaiset yöhousut Anastasian kämppiksellä Katella on (housujen värillä ei ole mitään merkitystä juonen kannalta), tai minkälaisessa toimistossa Christian työskentelee (eivätkä he enää palaa toimistoon uudestaan) tai minkälainen lentomatka Anastasialla oli (lentokoneessa ei tapahtunut mitään erityistä). Sen sijaa unohdettiin kertoa minkä näköinen Anastasia on.
  • Adjektiivi "gray" oli naurettavan ylikäytetty.


  • Kirjoittajalla ei tunnu olevan mitään hajua minkälainen on nykyajan 21-vuotias nuori nainen. Kirjoittaja E. L. James on 49-vuotias nainen jolla on omia teini-ikäisiä lapsia, joten minusta tuntuu että hän on suhtautunut 21-vuotiaaseen hahmoon kuin lapseen. Itse olen 20-vuotias ja koen itseni joskus hyvinkin lapselliseksi, mutta Anastasia kyllä haastaa kaikki. Hän tykkää pitää hiuksiaan saparolla. Ei kukaan muu paitsi lolita pukeutuessaan lolitavaatteisiin käytä saparoita enää näin vanhana, varsinkaan jos on pitkät hiukset. Lyhyissä hiuksissa pienet saparot voivat olla todella söpöt.
  • Anastasian avuttomuutta oikein alleviivaa Christianin omistushaluisiin ja ajatusmalli, ettei nuori nainen pärjää ilman miestä. Christian ostaa Anastasialle läppärin ja BlackBerryn jotta voi olla yhteydessä Anastasiaan koko ajan ja hankkii hänelle vielä autonkin koska päättää että Anastasian oma auto on vaarallinen. Auton. Siinä vaiheessa heitin kirjan seinään. Tai, no en oikeasti seinään, koska minulla on hienot tapetit enkä halua pilata niitä tämän kirjan takia, mutta paiskasin kirjan pois ärsyyntyneenä. En tee sitä kovin usein.

  • Niin, Christianin piti ostaa Anastasialle läppäri siksi koska Anastasialla ei ollut sellaista. Ei vielä ole harvinaista ettei omista omaa tietokonetta, mutta on se silti hieman kummastuttavaa. Anastasia käyttää aina kämppiksensä läppäriä. Hän myös asuu kämppiksensä vanhempien omistamassa asunnossa eikä maksa minkäänlaista vuokaa. Kun Christian vielä osteli Anastasialle autoja ja muita kalliita juttuja, alkoi ärsyttämään se siivellä eläminen.
  • Läppärin lisäksi Anastasilla ei ole sähköpostia. Tietokoneen vielä ymmärtää, mutta sähköposti alkaa mennä jo vähän yli. Hän on opiskelija, miten hän selviää ilman sähköpostia? Nykyään hirveän moni asia hoidetaan sähköpostilla. Vaikka 90-luvulla syntyneille sähköposti ei ole sama asia kuin aikuisille, jotka lähettelevät toisilleen hupiviestejä, sitä tarvitaan kuitenkin. Vähintään silloin jos rekisteröityy jonnekin nettisivulle, ilmoittautuu jollekin kurssille/tapahtumaan tai tilaa jotain netistä.
  • Tylsyys. Kirja oli tylsä. Okei, noin puoleen väliin se vielä oli jonkin verran kiinnostava, sillä siinä esiteltiin Christianin elämän elämäntyyli ja päästiin siihen tilanteeseen että olisi Anastasian vuoro päättää allekirjoittaako hän bdsm-sopimusta Christianin kanssa. Loppukirja oli pelkkää jahkaamista, turhia kohtauksia ja sähköposteja (joiden päivämäärät, otsikot, lähettäjät ja vastaanottajat veivät paljon sivutilaa). Erityisesti minua ärsyttää se, että kirjan koko idea oli siinä, kirjoittaako Anastasia sopimuksen vai ei, mutta kirjan lopussa sitä ei vielä ollut päätetty. Minkälaista kerrontaa tämä oikein on? Mutta vaikka tätä suurta asiaa ei päätetty kirjan aikana, kirjassa ei ollut minkäänlaista cliffhangeria joka saisi minut kiinnostumaan seuraavasta osasta. Nälkäpelissä oli cliffhangerit. Yleensä valitan niistä, mutta sentään jonkinlainen cliffhanger pitää olla. Harry Potterit loppuivat aina selkeästi ja ilman suurta cliffhangeria, mutta ne silti jättivät asioita auki ja halusi tietää mitä seuraavassa kirjassa kerrotaan. Minua ei kiinnosta ollenkaan tietää miten Christianin ja Anastasian suhde jatkuu, ja vaikka asenteeni saattaa vaikuttaa hieman kirjan huono maine, minusta tuntuu että jos lukisin tämän tietämättä sen maineesta yhtään mitään, en siltikään olisi kiinnostunut jatkosta.
  • Jo kirjan alussa mainittiin Anastasian ystävän Josén valokuvanäyttelystä joka on muutaman viikon kuluttua, ja alun perin luulin että Anastasia törmäisi sattumalta Christianiin siellä (koska se olisi ollut paljon uskottavampi yhteensattuma kuin se että Christian tulee randomiin tavarataloon ostoksille ja Anastasia on siellä myyjänä) mutta vaikka valokuvanäyttely mainittiin muutaman kerran, he eivät vielä ensimmäisessä kirjassa ehtineet sinne. No, jotain odotettavaa jatko-osalta?
  • Ennalta-arvattavuus. Mikään ei jäänyt mysteeriksi, kaiken pystyi arvaamaan etukäteen. Kun Anastasia ilmoitti menevät tapaamaan äitiään, tiesin että Christian tunkee kohta sinne mukaan. Kun Christianin mainittiin soittavan pianoa, tietenkin hän mainitsee jossain vaiheessa että hänen lempielokuvansa on The Piano.

  • Pituus. Kirja on 500 sivua pitkä! 300 sivua olisi riittänyt kertomaan saman tarinan. Pituutta oli onnistuttu tuomaan itseääntoistavilla tylsillä seksikohtauksilla ja sähköpostien useilla rivinvaihdoilla.
  • Ne kohtaukset. Olen melko siveyden sipuli enkä lue mature-ficcejä koska en oikeastaan lue fanfictionia juuri ollenkaan, mutta silti ne kohtaukset olivat vain todella tylsiä. Muutamassa ensimmäisessä oli jotain kiinnostavaa, mutta sitten homma alkoi toistaan itseään ja ainoat eroavaisuudet olivat se missä huoneessa he olivat ja minkälaisia vaatteita heidän täytyi ottaa pois. Puolen välin jälkeen aloin hyppiä yli.
  • Twilightin vielä ymmärtää jollain tasolla, sillä sitä lukevat enimmäkseen melko nuoret ihmiset, mutta aikuismaisen sisällön vuoksi tätä kirjaa lukevat vähän vanhemmat ihmiset. Nuoremmilla ihmisillä on heikompi arvostelukyky, mutta kun aikuisten ihmisten mielestä Christian on todellinen romantikko, on minun pakko ottaa muutama askel taaksepäin. Oikeasti? Se omistushaluinen ja karmiva käytös ei ole mielestäni millään tavalla romanttista. Minun käsitykseni romanttisista treffeistä olisi vaikka joku suloinen kahvila jossa santsikuppi on ilmainen ja joka jatkuisi pitkällä iltakävelyllä, mutta Christian päättää lyödä Anastasian eteen salassapitosopimuksen.
  • Se, miten Christian onnistuu hurmata Anastasian, on ihan epäreilua. Aivan kuin hän olisi laskelmoinut että näin saamme pienen viattoman Anastasian valtaamme. Hän ensiksi flirttailee, sitten ilmestyy "sattumalta" Anastasian työpaikalle, sitten pyytää kahville. Hän kietoo Anastasian pauloihinsa pienillä eleillä, joka oikein huipentuu siihen että hän suutelee Anastasiaa jättäen tämän haluamaan lisää mutta antaa ymmärtää, ettei halua jatkaa juttua. Sitten kun hän osoittaa uudestaan kiinnostusta, Anastasia on mielissään että Christian on sittenkin kiinnostunut hänestä. - Ja vasta sitten Christian kertoo että hänen seksuaaliset mieltymyksensä ovatkin vähän erilaiset.
  • Anastasian ja Christianin hahmokemia on aika heikko. Se oikein näkyy heidän dialogissaankin. He toteavat että heidän tulisi joskus puhua. Mutta eivät he sitten koskaan puhu.

  • Kirja oli myös todella heterokeskeinen. Aivan kirjan alussa Anastasia kysyy Christianilta onko hän homo, sillä Kate on määrännyt hänet kysymään, ja tuohon kysymykseen palataan monta kertaa myöhemmin muistuttamaan kuinka nöyryyttävää oli että hän oli mennyt kysymään sen.. Aivan kuin se olisi kaikista häpeällisin kysymys jonka miehellä voi ikinä esittää. Kaiken lisäksi Anastasia toteaa, ettei ole ollut koskaan ennen Christiania ollut kiinnostunut yhdestäkään miehestä. Eikö hänelle ole sitten missään vaiheessa edes pilkahtanut päähän ajatusta että ehkä miehet eivät olekaan se hänen juttunsa? Olisi ollut mukavaa jos siitä olisi ollut edes jonkinlainen maininta.
Mutta mitä minä oikein oletin? Ehkä halusin lukea kirjan vain jotta saisin jotain mistä valittaa, tai siksi että ei kannata tuomita ennen kuin tutustuu. On myös aivan eri asia lukea kirjoja hyvin vuoksi kuin että pitää niitä hyvänä kirjallisuutena. Kerroin myyjän sanoneen minulle että useimmat ovat ostaneet ensiksi yhden kirjan ja palanneet ostamaan jatko-osat myöhemmin. Silloin luulin että kirja päättyy jonkinlaiseen cliffhangeriin joka saa lukijat hankkimaan jatko-osat käsiinsä. Mutta ei. Miksi kukaan haluaa lukea lisää tätä?


Muutaman hyvän jutunkin pystyn mainitsemaan kirjasta. Anastasia kämppis Kate oli ihan mukava hahmo. Internet tuntuu pitävän häntä liian täydellisenä, mutta minua hän ei juurikaan haitannut. Ihan ok. Olisin ehkä halunnu lukea mieluummin Katesta kuin Anastasiasta. Anastasian ja Christianin sähköpostikeskustelut olivat ihan hauskoja ja nauroin ääneen muutamille otsikoille. Kirja oli nopealukuinen, mikä antoi tiettyä mielihyvää siitä että luki niin paljon kerrallaan.



Minun piti kirjoittaa loppuun teksti Merlinistä, mutta päädyinkin kirjoittamaan tätä... No, nyt kun tämä on saatu pois alta, pääsen kirjoittamaan sarjasta jonka viimeisen jakson katsoin tällä viikolla ja johon olen aivan rakastunut. En malta odottaa uuden kaudan alkamista!

2 kommenttia:

  1. Minue kiehtoo kovasti tuossa alun tagilistassa tuo "lähiposti suljettu blogi" - joku haluaa lukea tuostakin aiheesta blogia..? :'D 19.8.2012: Lähiposti on yhä suljettu. Ketuttaa.

    Mutta mielenkiintoinen kirjoitus taas! Tuota 50 Shades -massahysteriaa kaukaa katseltua on ihan jees tietää hiukan tarkemmin, millainen kirja on kyseessä - joutumatta kuitenkaan itse lukemaan sitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uhrauduin ja luin sen sinun puolesta ;D

      Minkähänlainen blogi olisi sellainen jossa puhuttaisiin lähipostin kriittisestä kiinniolosta? Voisi olla hyvin tuskallista jos odottaa uuden lempikirjasarjan jatko-osaa postista ja posti temppuilee. -- Hetkinen, minullehan kävi niin! xD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...