tiistai 14. elokuuta 2012

Päähenkilömateriaalia

Tässä lueskellessani erinäisiä teoksia olen tullut siihen tulokseen, että varsinkin nuorille naisille suunnatussa kevyemmässä kirjallisuudessa päähenkilönä toimii aina tietynlainen henkilö. Jo muutaman kirjan luettua alkaa kiinnittää näihin piirteisiin huomiota ja ne alkavat ärsyttää yhä enemmän. Päällimmäisenä minulla on mielessä The Mortal Instrumentsin päähenkilö Clary Fray ja Fifty Shades of Greyn Anastasia Steele, sillä viimeksimainittua olen parhaillaan lukemassa ja The Mortal Instrumentsin ensimmäisen osan luin jonkin aikaa sitten tutustuakseni tähänkin nuortenkirjavillitykseen. Muita tällaisia hahmoja ovat muun muassa Twilightin Isabella Swan ja Ally Condien Tarkoitettu-trilogian päähenkilö Cassia.

Ensinnäkin, näitä kaikkia hahmoja yhdistää aina tietynlainen luonne. He ovat yleensä aika rauhallisia ja hieman introverttejä hahmoja, jotka viihtyvät omassa seurassa. Tällainen päähenkilö useinmiten välittää todella paljon perheestään ja ystävistään ja on valmis uhraamaan paljon heidän hyvinvointinsa vuoksi. Hän ei kuitenkaan tunnu viettävän kirjassa paljon aikaa läheisiensä kanssa. Yleensä tarinat perustuvat siihen kuinka hän tapaa joitain muita ihmisiä ja yrittää tasapainoitella perheen ja näiden uusien tuttavien välissä. Hänellä on niin sanotusti hyvä kasvatus joka on antanut hänelle sosiaalisesti hyväksytyn ajatusmaailman. Hän tietää mikä on oikein ja mikä on väärin ja pelkää rikkoa sääntöjä, ja päädyttyään rikkomaan sääntöjä kokee siitä suurta syyllisyyttä.

Toisin sanottuna, minusta tällainen päähenkilö on todella tylsä, väritön, hajuton ja mauton. Yleensä kirjoja joissa tällainen päähenkilö yhdistää se, että kirjoissa ole juurikaan kuvailua. Tämän vuoksi päähenkilön ulkonäkö on epäselvä. Jos lukee tarkkaan, jostain saattaa löydän tiedon hänen hiusväristään. Oletettavaa on, että hahmo on perusnätti, pitkähiuksinen ja hoikka. Yleensä päähenkilö ei juurikaan välitä ulkonäöstään. Hän saattaa joskus katsoa kliseisesti peiliin ja todeta ettei tykkää nenästään, mutta yleisesti ottaen hän kokonaan tuntuu unohtavan että näyttää joltakin. Ulkonäön kohdalla minun on vielä myös mainittava meikkaaminen tai muu laittautuminen. Minä esimerkiksi en pidä itseäni mitenkään maailman pinnallisimpana ihmisenä, mutta silti meikkaan lähes päivittäin käyttäen muutakin kuin ripsiväriä. Minua ei haittaa jos joku ei meikkaa (miksi haittaisi?) ja pystyn itsekin olemaan ilman meikkiä, mutta silti minua häiritsee hieman se, ettei kukaan näiden kirjojen päähenkilöistä meikkaa. Ehkä se on listannut yhdeksi näistä toiminnoista joita ei joissain kirjoissa mainita. Tällaisia toimintoja ovat muun muassa WC:ssä käynti tai kuukautiskierrosta huolehtiminen. Toimintoja jotka saattavat olla tabu. "Joo, näytän herätessäni aina tältä", eli niin sanottu Kaunari-herääminen jossa nousee sängystä hiukset kauniilla kampauksella ja rajaukset ja huulipunat siististi paikallaan. Joskus olisi mukava lukea hahmosta joka oikeasti hermoilee siitä onko meikit hyvin. Meikkaaminen ei ole vain tyhmien ja pinnallisten tyttöjen ominaisuus.

Vaikka hahmo ei koe itseään ollenkaan viehättäväksi ja saattaa kadehtia parhaan ystävänsä ulkonäköä, kirjassa esiintyvät suunnilleen samanikäiset pojat ovat kaikki hänen peräänsä. Päähenkilö ei tajua olevansa tyrmäävän kaunis, mutta silti jokainen poika lankeaa hänen jalkoihinsa.Tämähän tietenkin olisi jokaisen stereotypisen teinitytön unelma: Pitää itseään täysin tavallisena tai mitäänsanomattomana mutta silti saada kaikki komistukset. Minä itse ainakin ajattelen, että tällainen päähenkilö toimii pikemminkin ikkunana lukijan ja maailman välillä sen sijaa että päähenkilö osoittaisi omaa vahvaa luonnetta ja toimisi sen mukaan. Yleensä nämä kirjat on kirjoittu ensimmäisessä persoonassa, mikä helpottaa lukijaa kuvittelemaan itsensä päähenkilön paikalle. Kun hahmo toimii yleisten normien mukaan, suurin osa lukijoista kokee samaistuvansa hahmoon. Vahvasti yleistäen, stereotyyppinen teinityttö joka tykkää lukea kirjoja on hieman syrjäänvetäytyvä ja mietiskelevä, jonka vuoksi näihin päähenkilöihin samaistuminen on helppoa.

Toisille taas samaistuminen voi olla erittäin vaikeaa. Minä taidan kuulua tuohon toiseen ryhmään. Joka kerta kun törmään tällaiseen hahmoon, minua alkaa ärsyttää hahmon pyhyys. Missä on hahmon särmä? Eikö hänellä ole mitään huonoja puolia? Oho, tietenkin on! Hahmo saattaa olla kömpelö (jonka kaikki miehet vain näkevät suloisena piirteenä) tai epävarma pituudestaan (mikä on miesten mielestä vain söpöä). Hahmo on useasti seksuaalisesti varsin kokematon ja jokainen vastakkaisen sukupuolen kosketus aiheuttaa suuria reaktioita. Hahmo saattaa olla hieman itsepäinen. Voi, kuinka dramaattisia piirteitä. Clary Frey ei tykännyt siitä että on punapää. Miksi kukaan ei tykkää olla punahiuksinen? Minusta punaiset hiukset, nimenomaan luonnollisesti punaiset, ovat hienoin hiusväri mikä ihmisellä voi olla!

Eräs yleinen luonteenpiirre näillä hahmoilla on se, etteivät he osaa huolehtia itsestään. Useat hahmot unohtavat syödä. Miksi he aina unohtavat syödä? Parhaillaan lukieassani Fifty Shades of Greytä minun on muutaman kerran pitänyt oikein pysähtyä ja pohtia että miten Anastasia on voinut unohtaa syödä koko päivänä vaikka on jo ilta. Näissä kirjoissa vieläpä annetaan ymmärtää, että on siistiä olla syömättä. Posiviisena poikkeuksena  voin kuitenkin mainita Nälkäpelin Katniksen, jolle ruoka tuntui maistuvat oikein hyvin. Nälässä oleminen ei ole siistiä.

Olen huomannut, että stereotypinen päähenkilö on monesti kiinnostunut kirjallisuudesta, nimenomaa klassisesta kirjallisuudesta, vielä tarkemmin sanottuna Brontën sisarusten ja Jane Austenin teoksista. Hänen roolimallinsa ovat Elizabeth Bennet ja Jane Eyre. Itse sekä Kotiopettajattaren romaanin että Ylpeyden ja ennakkoluulon lukeneena voin todeta, että mielestäni ne olivat varsin tylsiä kirjoja. Varsinkin viimeksimainittu. Näitä nykyajan kirjojen päähenkilöitä ja klassikoiden naishenkilöitä yhdistää kuitenkin sama naiivi luonne.

Yleensä näiden kirjojen kirjoittaja on nainen. Eivätkö naiset osaa kirjoittaa muunlaisia hahmoja? Eivätkö naiset osaa kirjoittaa naispäähenkilöitä? Harry Potter on naiskirjailijan luoma moniulotteinen henkilö, mutta ei luonnollisesti ole naishahmo. Toisaalta, hänen sankarisyndroomasta ja teiniangstista voisi kirjoittaa kokonaisen blogimerkinnän. Jostain syystä tuntuu, että naispäähenkilöt ovat aina näitä mysteerisiä Mary Sue hahmoja. En kuitenkaan edes aio mennä sinne, sillä nykyään tuntuu että teetpä minkälaisen hahmon tahansa, se on kuitenkin aina Mary Sue.

Kun luen kirjoja joissa päähenkilö täyttää tässä postauksessa luettelemani kriteerit, alkaa todella tehdä mieli lukea kirjoja joissa päähenkilö jossa on edes jotain särmää. Samalla olen myös huomannut, että harvoin on kirjoja joissa on naispäähenkilö ja joka ei ole tällainen stereotyyppinen tyttö. Ensimmäinen mieleentuleva kirja jossa on vahvoja moniulotteisia naishahmoja on Tulen ja jään laulu -sarja, mutta siinäkään sarjassa kukaan hahmo ei tavallaan ole nostettu toisen yläpuolelle. Tarina kerrotaan monen hahmon näkökulmasta, tosin joillakin hahmoilla on hieman enemmän lukuja kuin toisilla.

Ehkä ongelma alunperin on siinä, että kun tarinaa seurataan kokoajan saman ihmiset näkökulmasta, päähenkilö käy tylsäksi. Lukija saa tietää melkein kaiken päähenkilöstä eikä hänessä ole enää mitään uutta ja kiinnostavaa, ja tämän takia lempihahmoiksi muodostuvat sivuhenkilöt, joista voi paljastua suuria paljastuksia milloin tahansa.


4 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa tekstiä! Vaikea kommentoida omia ajatuksia, sillä en ole lukenut yhtäkään mainitsemistasi kirjoista (aukko sivistyksessä?) - mutta mielenkiintoista tietää, että suosituissa kirjoissa on tällainen ilmiö valloillaan...

    Komppaan muuten tuota punapääkommenttia. Mikä punaisessa tukassa muka on vikana? Itse kadehdin luonnollisesti punahiuksisia ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina päädyn lukemaan tällaisia kirjoja jos niistä tulee suosittuja, sillä ajattelen että älä tuomitse ennen kuin tutustut. xD

      Punaiset hiukset! Itken ikuisesti sitä etten olen punapää. Värjätyt punapäät eivät näytä samalta, koska punaisiin hiuksiin liittyy yleensä myös tietynlainen kaunis iho ja vaaleat ripset.

      Poista
  2. Asiaa ystäväiseni. Itse olen tutustunut Twilight ensimmäiseen osaan ja nukahdin siinä välissä kun alettiin luettelemaan kuukausia siitä kun Edwart päätti poistua. Oi jumaliste miten tylsä hahmo! Tai oikeastaan molemmat. Itse pidän erikoisista hahmoista, erikoisine ongelmineen. Sellaisista, joilla on joku lahjakkuus tai luonteenpiirre jonka takia he saavat sekä loistaa, että kärsiä. Tosin, omana ongelmanani on, että kaikki mielenvikaiset iskevät minuun, joten hahmoihanteeni ovat kieltämättä hieman vääristyneet.

    Jotenkin tuntuu, että ihmisiltä on loppumassa mielikuvitus. Että kaikki olisi jo kirjoitettu. Mutta ainahan ihminen voi keksiä täysin uusia maailmoja! Harmi vain, että harvat saavat sellaista paperille.

    Erittäin mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että mielikuvitusta kyllä on, mutta myyntiluvuiltaan menestykkäät kirjat tuntuvat menestyvän yleensä sen takia että he jotka eivät lue päätyvät lukemaan näitä helppolukuisia kirjoja joissa päähenkilö on aika yksinkertainen. Minulla on melkein nyrkkisääntö että en lue new york bestseller listalla olevia kirjoja koska ne ovat yleensä helppolukuisia joita useat kiireiset ihmiset ovat ehtineet lukea arjen kiireen keskellä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...