perjantai 5. lokakuuta 2012

Miekkamyrsky

Erittäin spoileripitoista tekstiä. Sisältää satunnaisia ajatuksia kyseisestä kirjasta ja toimii ehkä parhaiten niille jotka ovat myöskin kirjan lukeneet.


Minun kesän lukuhaasteeni kaatui siihen, että haastelistassani oli George R. R. Martinin Valtaistunpeli. Kun olin lukenut sen, olin saman tien koukussa ja minun piti alkaa lukemaan loputkin sarjassa ilmestyneet kirjat. En ole kuitenkaan pitänyt kiirettä, sillä mitä hitaammin luen, sitä vähemmän minun pitää odottaa sitten uusinta osaa. Sain kuitenkin eilen luettua Miekkamyrsky 2:sen ja yllä oleva kuva osoittaa aika hyvin tunteitani tuota kolmatta kirjaa kohtaan. Ensimmäinen osa: "Mitä ihmettä?" Toinen osa: "MIKÄ ON TÄMÄ KIRJASARJA?"Suuri hämmennys, mutta onneksi hyvällä tavalla.

Oikeasti minun tekisi mieli vain huutaa ja hakata sormia näppäimistöön, mutta ehkä voisin koittaa kirjoittaa jotain järkevän kuuloista.

Venytin Miekkamyrsky 2:sen lukemista, koska minua alkoi turhauttaa Miekkamyrsky 1. Se oli kyllä hyvä, mutta siinä oli muutama juonenkäänne joista en kauheasti innostunut. Kaikkein eniten kyllä minua vain turhautti. Minua turhautti se, että en ollut tajunnut että Gendry on Roberin äpärä kun vasta nyt vaikka se lukee kirjan takana, ja minua inhotti kun luulin hetken että Robbin vaimo Jeyne on sama Jeyne joka oli Sansan seuralainen Kuninkaansatamassa, minua turhautti että GRRM käyttää kahdesta aika pienessä roolissa olevasta sivuhenkilöstä samaa nimeä, minua turhautti että en ikinä pysy perässä kaikkien niiden serien kanssa. Liian paljon ritareita. Mutta kaikkein eniten minua turhautti ensimmäisen osan loppu, jossa Jon ja Bran olivat niin lähellä toisiaan ja Bran vielä näki Jonin mutta he eivät silti kohdanneet. Onko liikaa pyydetty että haluaisin joskun jonkinlaisen Starkin perheen uudelleenkohtaamisen?

Olin vihainen kirjalle eikä edes tehnyt mieli alkaa lukea toista osaa saman tien. Mietin jo että nytkö sarja lähtee huonompaan suuntaan eikä johonkin Valtaistuinpelin tai Kuninkaiden koitoksen hienouteen enää ylletä. Pidin noin puolentoista kuukauden mittaisen tauon jonka aikana luin aika paljon Cassandra Clarea. Pakko myöntää, tuntui oudolta että joka luvussa oli sama päähenkilö ja seuraava luku aina jatkui suunnilleen siitä mihin edellinen päättyi. Saatoin ehkä tiedostamatta vähän hidastella senkin takia että Merillä oli yo-kirjoitukset eikä hän voinut lukea, joten ehkä vähän hidastelin jotta lukisimme sarjaa suunnilleen samassa tahdissa että voimme fanittaa sitä toisillemme ilman spoileripelkoa.

Viime viikolla kuitenkin luin Näkijän tytärtä, mikä antoi minulle kauheat Game of Thrones fiilikset, ja kun olin lukenut sen loppuun eikä The Casual Vacancya vielä näkynyt postissa, tartuin hetken mielijohteesta osaan 2.

En oikeasti tiedä mitä tapahtui. Yhtäkkiä vain jokaikinen luku oli kamalan kiinnostava enkä malttanut nukkua ja päivisin vain luin ja melkein suutuin äidilleni joka yritti jutella minulle kun halusin lukea. Ne juonenkäänteet! Miekkamyrsky 2 korjasi aivan kaiken mikä minua turhautti ensimmäisessä osassa.

Ehkä puolentoista kuukauden tauko teki oikeasti hyvää. Nyt en enää edes olettanut että hahmot kohtaisivat toisensa tai muistaisin jotaisen ritarin nimen ja kuka on mitäkin sukua kenellekin. Ehkä Game of Thrones TV-sarjan katsominen auttoi myöskin. Vaikka en edelleen suostu kuvittelemaan Jonia sen näköiseksi ja Jaime on ihan liian Mister Hollywood, sarja auttoi minua palauttamaan mieleen joitain hahmosuhteita. Nyt kun muistin taas kuka ser Loras oikeasti on ja miten Jorah Mormount liittyykään mihinkään, Miekkamyrsky 2:sta oli paljon helpompi lukea.

Tykkään aina sanoa että pessimisti ei koskaan pety, mikä tässäkin tapauksessa oli totta. En odottanut enää mitään, aloin vain lukea uteliaisuudesta että mitähän kirja tuo tullessaan, ja se onnistui yllättämään minut aivan täysin. Ensiksi Jaime on aivan mahtava ja menee pelastamaan Briennen. Sitten Aryan loputtomalle vaeltelulle tulee jokin suunta, ja sitten Jon oikeasti pääsee Muurille takaisin. Yhtäkkiä Robb ja Catelyn yllätetään Edmuren häissä ja heidän tapetaan, hyvänen aika! Ja nämä kaikki tapahtuivat ensimmäisen 150 sivun aikana.

George R. R. Martin on tehnyt ennenkin tämän tempun, että hän antaa lukijan uskoa hetken että joku hahmo on kuollut. Hän oli kirjoittanut Branin ja Rickonin kohtaukset niin, että luulin hetken oikeasti että he ovat kuolleet. Vaikka hän kirjoitti vielä Theonin, murhaajan, näkökulmasta, siinäkin luvussa selvisi vasta aivan lopussa että Bran ja Rickon olivat vielä elossa. Nyt siis toivoin vielä pitkään että Catelyn olisi elossa. Robbin tavallaan pystyisin sulattamaan, mutta Catelynia en. Minulla on aina ollut suuria ongelma Catelynin luvuissa, mutta juuri kun ne alkoivat oikeasti käydä mielenkiintoisiksi, ne loppuivat. Niin väärin. Kun lopussa sitten paljastettiin, että Catelyn saattaa olla elossa, itkin melkein ilon kyyneleitä. Olen kuitenkin hyvin kummissani koko tilanteesta, sillä Korppien kestien takaliitteissä sanotaan, että Catelyn olisi kuin olisi kuollut.

Miekkamyrsky 2 oli varsinaista teurastusta. Nyt alankin vähän ymmärtää miksi seuraavan osan nimi on Korppien kestit. Korpit tulevat korjaamaan kuoleman aiheuttamat jäljet. Minun piti alkaa pitää listaa kaikista kirjassa kuolleista hahmoista, koska välillä oli sellainen olo että päitä vain lenteli.


Greyjoy ei ollut mikään kauhea järkytys, sillä en kauheasti välittänyt hänestä eikä hänestä ollut edes kauheasti kerrottu mitään. Robb tuli todella nurkan takaa ja nyt toivon että Jeyne olisi raskaana niin koko sotkuun tulisi taas lisää ulottuvuuksia. Joffreyn kuolemasta olin spoilaantunut. Spoilaannuin ihan sillä että selaisin kaikessa viattomuudessani Korppien kestiä sen jälkeen kun olin ostanut sen ja huomasin takana että Tommenista on tullut kuningas. Johtopäätös: Joffrey kuolee. Joffrey on ollut kokoajan varsinainen kusipää, mutta oli se kohtaus silti aika dramaattinen. Varsinkin kun en oikeasti tiedä kuka on syyllinen. Tyrionin luvussa ei sanottu mitään että hän olisi laittanut myrkkyä viiniin, mutta silti hän on itse tunnustanut, mutta toisaalta hän saattoi höpöttää omaan Jaimelle suutuspäissään. Pikkusormi väitti sen olleen Margaeryn isoäiti, kun taas minulla on joku outo tunne että se olisi voinut olla Cersei.

Joskus saan jotain outoja tunteita joistain jutuista. Cerseillä ei ole mitään syytä myrkyttää Joffreyta, mutta jostain syystä se käy minun päässäni täysin järkeen. Epäilen kuitenkin. (Ja vähän sama juttu minulla on Jonin ja Satiinin kanssa. En usko että mitään tapahtuisi, mutta jostain syystä aivoni vain päättivät että Jon ja Satiini voisivat olla hieno pari. Mitä?)

Ygritten kuolema oli aika yllättävä koska minusta hahmolle olisi ollut vielä käyttöä, mutta ymmärrän kyllä miksi Jonin rakkaudenkohde piti saada pois että Jonista pääsee tulemaan Yövartion ylikomentaja. Sandon Cleganen kuolema on epävarma. Arya jätti hänet tilanteesee joka oli aika kuolettava, mutta Korppien kestien liitteissä Hurtta näyttäisi vielä olevan elossa. Shaen kuolema oli kirjoitettu todella, todella epäselvästi. Minun piti sekin tarkistaa muualta. Haluan tietää lisää Shaesta. Olin aivan varma että Shae oikeasti tykkää Tyrionista, mutta ehkä Shae loukkaantui niin paljon Sansasta että teki pari juttua jotka suututtivat Tyrionin.

Tywin Lannisterista olin spoilaantunut myöskin, tällä kertaa A Dance With Dragonsien takakannesta kirjakaupassa. Ja Lady Lysa oli vielä viime hetken juonenkäänne jota en todellakaan osannut arvata. Viimeinen luku ennen loppunäytöstä oli todella hieno. Sansasta on tullut lempihahmoni, vaikka hän olikin ärsyttävä Valtaistuinpelissä.

Musta tuntuu että tämä kirjasarja koittaa tappaa minut hukuttamalla erilaisiin tunteisiin. Tuokin alle neljän vuorokauden luku-urakka oli välillä sellaista tunteiden vuoristorataa että en tiennyt pitäisikö heittää kirja seinään vai suudella sitä. Ja siksi minä tykkäänkin tästä sarjasta. Ei mitään Varjojen kaupunkeja jossa hauskuun syntyy siitä että se on niin huono, ehei, vaan jotain minkä koen oikeasti hyvänä. Tietenkin tässä sarjassa on omat vikansa, kuten joskus jopa 100 sivun tauot joidenkin hahmojen kanssa, mutta kun vikoja on vähemmän kuin hyviä puolia, se on tarpeeksi.

Selasin vähän Korppien kestejä, ja se näyttää todella kummalta. Välillä lukujen alussa ei luekaan hahmojen nimiä vaan siellä on jonkinlaisia titteleitä. Ovatkohan ne jotain tuttuja hahmoja joista joistain syystä on vain alettu kutsua titteleillä. Huomasin myös että Cersei saa omat lukunsa. Jee! :D Ehkä Cerseinkin kohdalla tapahtuu jotain kiinnostavaa. Jaimesta tuli huimasti kiinnostavampi hahmo kun pääsimme hänen päänsä sisään. Jon on taas kiinnostava hahmo. Minua ei kauheasti jaksanut kiinnostaa Jonin Muurintakaiset seikkailut. Nyt minua kiinnostaa tuleeko hänestä Talvivaaran lordi. Tuskin, koska hänestä tuli iso kiho Muurilla. Daeneryksenkin tarinassa tapahtui jotain hyviä muutoksia. Korppien kesteissä ei kuitenkaan ole jokaista hahmoa mukana, joten saan odottaa seuraavaan kirjaan että saa kaikista kuulla.

Huh, olivat vuodatus. Mutta minkäs sille voi kun on pää täynnä ajatuksia.


Törmäsin kirjakapassa tähän. Kauheaa fanien rahastusta, mutta olisihan tuo siistiä omistaa.


2 kommenttia:

  1. Olin kyllä ihan AAAAAAAA JESJESJESJES, KUN Joff kuoli, samoin Lysan kanssa. Lysa ja häne poikansa olivat ehkä tylsin pari koko ekassa kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Lysa ja hänen poikansa, epämiellyttävää lukemista. Joffreyn kuolema kyllä oli vähän... kumma. Sillä hahmolla olisi ollut niin paljon enemmän annettavaa. Niin kuin Catelynilla ja Robbillakin. Ygritten ja monet muut ymmärsin, koska he olivat sillä hetkellä vain tiellä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...