tiistai 2. lokakuuta 2012

Näkijän tytär


Kirjoittanut Kristiina Vuori, kustantanut Tammi, sivuja liitteineen 569. Tekstissä ei suuria spoilereita.

Monet kirjablogit tuntuivat lukea tätä, joten päätin itsekin kokeilla. Heti kun olin kirjan lainannut ja muutaman sivun lukenut, aloin pohtia että milloin viimeksi olen oikein lukenut suomalaisen kirjan. Selasin vähän lukupäiväkirjaani, josta paljastui että edellisen kerran luin suomalaista kirjallisuutta viime joulukuussa kun kirjallisuuden opintoja varten piti lukea Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Sitä edellinen kirja oli luettua syyskuussa 2011. Katumusharjoituksena tästä kamalasta laiminlyönnistä menin heti kirjaston nettisvuille varaamaan vähän Sofi Oksasta.

Ehkä siksi että olen viimeisen yhdeksän kuukauden ajan lukenut vain käännöskirjallisuutta tai jopa alkuperäsikielellä englannilla, minun oli aluksi hyvin vaikea päästä kirjan kieleen mukaan. Minusta tuntui, että jotkut asiat kuvailtiin jotenkin todella vaikeasti ja joissain kohdissa jäin miettimään pelkästään sanavalintoja ja unohdin kokonaan mitä itse juonelle kuului.

Kannen perusteella odottaisin jonkinlaista naisille suunnattua historiallista fantasiaa, mutta loppujen lopuksi kirjassa ei oikeaa taikuutta esiintynyt juuri ollenkaan. Kaikki yliluonnolliset tapahtumat pystyy selittämään nykytietämyksen mukaan eri tavoin, mutta jos haluaa uskoa että päähenkilön Eiran näyt olivat oikeita näkyjä, niin se ei tietenkään ole kiellettyä.

Itse juoni keskittyy eniten ihmissuhteisiin ja teemana ovat tasa-arvo ja rakkaus. Kirja lähtee alkuasetelmasta, jossa päähenkilö Eira syntyy raiskauksen tuloksena eikä hänen äitinsä aviomies suostu tunnustamaan lasta. Kun Eiran äiti vielä kuolee lapsivuoteeseen, on Eiran asema alusta alkaen hyvin epävarma. Vaikka hän onkin rikas perijätär, kaikki eivät sulata äpärää jonka punaiset hiukset kielivät että hänen oikea isänsä on vanhaa tietäjäsukua. Jo alussa kerrotaan muutama suuri valhe ja tehdään muutama vakava teko jotka vaikuttavat hahmojen elämään seuraavat 20 vuotta ennen kuin ne tulevat julki.

Aluksi minusta tuntui, ettei tarina lähtenyt etenemään ollenkaan. Vaikka alussa tapahtui monia asioita jotka vaikuttivat koko loppukirjan ajan, minusta tuntui että vasta itse asiaan päästiin siinä vaiheessa kun Eira kasvoi vähän vanhemmaksi. Eiran elämää seurataan syntymästä noin parikymppiseksi asti, ja vasta siinä vaiheessa kun Eira alkoi aikuistua ja lukija pääsi kunnolla hänen päänsä sisälle, tarina otti vihdoin kunnolla tuulta siipiensä alle.

Kirja sijoittuu 1200-luvulle, jolloin kristinusko ja vanha kansanusko törmäävät. Suurin osa tarinasta sijoittuu taloon joka isäntä ei ole vielä valinnut puoltaan vaan kannattaa kristinuskoa mutta on mennyt naimisiin niin sanotun pakanan kanssa. Tämä talo antaa suojaisan kasvupaikan Eiralle joka haluaa opetella perinteisiä parannuskeinoja. Vaikka uskontojen törmäys onkin suuressa roolissa, suurinta roolia kirjassa esittää Eiran kamppailu kahden miehen välillä: toinen on hänen sukulaisensa Rikhard, jonka monimutkainen sukulaissuhde käy lukijalle kuitenkin hyvin nopeasti selväksi, toinen on Elof, josta Eira on nähnyt nuorempana näkyjä. Minulle oli jo alusta asti aika selvää kummat Eira valitsee vaikeuksista huolimatta, mutta joissain vaiheissa tarinaa en kuitenkaan voinut enää olla ihan varma.

Rehellisenä arviona sanoisin, että olen lukenut parempiakin kirjoja. Joissain kohdissa kirja hieman laahasi, joten noin 100 sivua lyhyempi kirja olisi ehkä ollut parempi ratkaisu. Paikoittain kirjailija tuntui innostuvan kuvailemaan vähän liian värikkäästi jotain aika arkisia asioita, ja monet juonen solmukohdat olivat loppujen lopuksi aika lyhyitä. Suosittelisin kirjaa kuitenkin niille jotka haluavat lukea romaanin joka sijoittuu Suomen keskiaikaan ja jossa on sopivasti romantiikkaa ja juonittelua. Joku kommentoi että kirjassa oli aivan liikaa seksiä. No, Sarah Dunantin Venuksen syntymän jälkeen tuo kirja tuntui aivan puhtoiselta.

Pöö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...