tiistai 23. lokakuuta 2012

The Casual Vacancy - helpotuksen huokaus

Teksti ei sisällä spoilereita!


Kun J. K. Rowling hyppää aivan toisenlaiseen tyyliin, on hyvin sallittua olle hieman peloissaan. Luettuani The Casual Vacancyn pystyn kuitenkin huokaisemaan helpotuksesta. Samalla pystyn vihdoin nimittämään Rowlingia yhdeksi lempikirjailijakseni, nyt kun hän on kirjoittanut muutakin kuin Pottereita.

Kirja kertoo hyvin perinteisestä englantilaisesta Pagfordin kylästä, jonka kunnanvaltuuston puheenjohtaja Barry Fairbrother kuolee täysin yllättäen jonkinlaiseen aivoverenvuotoon. Hän jättää jälkeensä vaimon ja lapset sekä tyhjän paikan kunnanvaltuustossa. Kirja keskittyy Barry Fairbrotherin tuttuihin ja muihin ihmisiin jotka ovat häneen jollain tapaa kytköksissä.

Mielestäni tarina lähti hyvin hitaasti liikkeelle. Melkein puolet kirjasta meni uutisten levittämiseen, hahmojen esittelyyn ja hautajaisiin. Vasta kun tietyt henkilöhahmot olivat päättäneet asuttua vaaleihin ehdolle korvaamaan Fairbrotherin paikan, minusta tuntui että tarina lähti kunnolla liikkeelle.

Rowling on ottanut todellisen pesäeron Pottereista. Kirja on hyvin erilainen sekä kerronnaltaan että sisällöltään. Vaikka Potterien teema oli aika synkkä, taustalla oli silti aina jotain iloisuutta ja toivoa. The Casual Vacancyssa oikeasti tuli sellainen olo, että tässä nykyajan harmaassa maailmassa ei ole mitään kaunista. Pottereissa hädin tuskin suudeltiin, kun taas TCV:ssa harrastettiin seksiä, kiroiltiin ja käytettiin huumeita. Pottereiden kerronta oli varsin Harry-painotteista, mutta TCV on kerrottu todella monen henkilön näkökulmasta.

Olen viime aikoina kallistumassa yhä enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että monen henkilöhahmon näkökulmat kirjassa on paras mahdollinen vaihtoehto. Tietenkin joskus tarinaa palvelee eniten yhden henkilön näkökulma, mutta suurimmassa osassa tapauksista monta näkökulmaa on paras ratkaisu. Monen näkökulman kohdalla ei ehdi muodostua ah-niin-yleistä vihaa päähenkilöä kohtaan ja pääsee näkemään oikeasti asioita vähemmän mustavalkoisesti. Tykkäsin todella paljon Rowliningin tavasta punoa juonta pikku hiljaa eri hahmojen kautta.

Toisaalta, aluksi suuri hahmomäärä tuntui aika raskaalta. Minun piti tehdä jonkinlainen hahmokartta jota täydensin sitä mukaan kun luin eteenpäin ja hahmojen suhteet tulivat paremmin selviksi. (Minkä vuoksi hahmokartta ei ole kauhean selkeä.) Listasta puuttuu Sukhvinder ja hänen perheensä, koska tajusin vasta myöhemmin että hekin ovat osaa tarinaa eivätkä vain satunnaisia sivuhahmoja.





Kun hahmot olivat selvillä, pääsin vihdoin sisään tarinaan. Kirja kertoo oikeastaan tarinan siitä miten ihmisten elämä voi muuttua kun ihminen jota ei välttämättä edes tunne kunnolla kuolee äkillisesti.

Vaikka kirjaa markkinoidaan aikuisten kirjana, mielestäni kiinnostavimpia hahmoja olivat teini-ikäiset. Itse olen jo onnellisesti ohittanut teini-iän, joten en enää täydellisesti samaistu kaikkiin teini-iän ongelmiin, mutta samaistun heihin kuitenkin enemmän kuin yli 30-vuotiaisiin aikuisiin joilla on työhuolia tai ongelmia aviopuolisoidensa kanssa. Kirjan viisi teiniä, Andrew, Fats, Krystal, Gaia ja Sukhvinder ovat kaikki aivan erilaisia ihmisiä mutta joiden kaikkien rooli juonen kannalta on merkittävä. Aikuisten kirjassa pystyy rivien välistä lukemaan, ettei teinejä kannattaisi aina aliarvioida, sillä lopulta kaikken suurimmat juonenkäänteet (ja sabotaasit) aiheuttavat juuri nämä viisi hahmoa.

Poliitiikan ja ihmissuhteiden lisäksi kirjassa keskityttiin todella paljon huonotuloisten/työttömien/syrjäytyneiden ongelmiin, mikä oli mielestäni todella ajatuksia herättävää luettavaa.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta tosi paljon, vaikka minulla menikin sen lukemisessa varmaan kaksi viikkoa. J. K. Rowling sanoi itse jossain haastattelussa, että jos lukija ei itke lopussa, hän ei halua puhua tälle. No, minä en itkenyt, mutta ehkä Rowling silti haluaisi puhua minulle, sillä kirjan loppu aiheutti suuria tunteita. Yksi minun kriteerini hyvästä kirjasta on se, että minun on jossain vaiheessa pakko nostaa katseeni kirjasta ja henkäistä koska juuri äsken tapahtunut juonenkäänne on jotain minkä vuoksi on pakko pitää tauko. Muistaakseni tein näin ainakin kolme kertaa TCV:n kohdalla.

Suosittelen kirjaa oikeastaan kaikille, mutta jos et ole varma englanninkielen taidoista, kannattaa odottaa suomennosta. Minä en ole loistava englannissa ja siksi minulla oli välillä vaikeuksia ymmärtää, mutta onneksi on sanakirja ja hyvä päättelytaito. Tarina on kylläkin hyvin surullinen, mutta mielestäni sillä tavalla surullinen että siitä tulee kuitenkin hyvä olo. Onko siinä mitään järkeä?


Löysin kirjakaupasta kirjaa myynnistä sanakirjojen keskeltä. Hmm...

1 kommentti:

  1. Mainio hahmokartta! Mullakin kävi sellaisen tekeminen mielessä, mutta sinnittelin lopulta ilman.

    Hups, olen pettänyt Rowlingin, kun en itkenyt lopussa. Mutta jos kompensoin sitä vähän sillä, että kuinka paljon itkin Pottereiden parissa? :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...