lauantai 17. marraskuuta 2012

City of Lost Souls

Spoilerit alkavat loppupäässä, ilmoitan niistä erikseen.

Kansi on erittäin... kaunis. Ooh Jace! Ooh Clary! We are made for each other!

Menin sitten laittamaan rahaani The Mortal Instruments (suomeksi: Varjojen kaupungit) -sarjaan noin viidentoista euron verran. Kiintoisaa tässä ostoksessa oli se, että ostin George R. R. Martinin A Dance With Dragonsin samaan aikaan, ja GRRM:n fantasiaeepos oli noin 7 euroa edullisempi. Molemmat kirjat ostin, koska en jaksa odottaa suomennoksia.

Ostamani painokseni on todella iso. Epätavallisen iso jopa englanninkieliseksi paperbackiksi, jotka ovat aina olleet suomalaisia pokkareita suurempia. Mielestäni City of Lost Soulin paperback versio on aivan liian iso. Se on jo vaikeasti hallittavissa. Ennen kuin kurkistin sisään, ajattelin sen olevan täynnä pienenpientä fonttia ja tämä painos oli pienin mahdollinen mitä pystyi tuottaa. Mutta kun kurkistin sisälle, huomasin että fontin on todella suurta.


Melkein tarpeettoman suurta. En nyt tiedä, miksi tämä on päätetty painaa näin epäkäytännöllisene malliin? Ostin sen kuitenkin Akateemisesta, sillä muualla ei sitä ollut myynnissä. Tietenkin parin viikon päästä löysin suomalaisesta samaisen kirjan taskukirjan kokoisena ja muutaman euron halvemmalla. Pahus.

Anteeksi, minun on pakko vielä vähän vertailla. Samainen, 7 euroa halvempi A Dance with Dragons on suomalaisen pokkarin kokoinen ja siinä on 1112 sivua. Sen sivut ovat raamatunohuita ja fontti niin pientä, että vanhempi lukija tarvitsee siihen suurennuslasin. City of Lost Soulin sivut ovat normaalin paksuisia, fonti suurta, sivuja 553. En ole A Dance With Draconsia vielä lukenut, mutta ehkä pystyttekin jo arvaamaan kumpaa kirjaa tulen arvostamaan enemmän. Miksi sitten teinifantasia on paljon kalliimpaa? Kannustetaanko edullisilla hinnoilla lukemaan parempaa kirjallisuutta. Oho, nyt alan olla jo liian puolueellinen.



Okei, nyt itse kirjaan. Edellinen osa, City of Fallen Angels (Langenneiden enkelten kaupunki) päättyi siihen, että Clarin ilkeä veli Jonathan Cristopher aka Sebastian heräsi maagisesti eloon ja taikoi/kirosi/lumosi Jacen mielen haltuunsa. City of Lost Souls alkaa kaksi viikkoa siitä, mihin edellinen osa päättyi. Ihmiset ovat toipuneet suuresta taistelusta Lilithin kanssa, mutta Jace on edelleen kadoksissa. Kukaan ei anna Claryn tehdä mitään, ja lopulta Claavi vielä ilmoittaa, että aikoo siirtää Jacen etsimisen toissijaikseksi tehtäväksi, sillä heillä on muitakin ongelmia. Clary päättää kumppaneineen alkaa selvittää Jacen katoamista omin neuvoin apunaan hieno jengi ystäviään: Simon, Isabelle, Alec, Magnus, Maia ja sekä uusin tuttavuus Jordan. He päättävän kutsuja apuaan keijuilta, mutta juuri ennen kuin he ehtivät tehdä mitään ratkaisevaa sopimusta keijujen kanssa, Jace ilmestyy Instituutin kirjastoon täysin hyvinvoivana. Mutta hänen seurassaa on Sebastian. Ja Jace näyttii hengaavan mielellään Sebastianin kanssa.

Selviää, että Jace on sidottu Sebastiaanin sellaisen voiman avulla, joka on saanut Jacen unohtamaan, ettei pidä Sebastianista. Sama voima estää toisen tappamista ilman että toinen kuolee. Team Goodin (oikeasti, he antoivat porukalleen nimen Team Good) on löydettävä ase, jolla on mahdollista tappaa Sebastian ilman että Jace vahingoittuu.

Kun olen aiemmin sanonut, että yksi kirjasarjan hienouksista syntyy huumorista joka aiheuttuu kirjan älyttömyyksen seurauksena, olin hieman pettynyt kun sitä ei tässä kirjassa ollut enää niin paljon. Kirjassa ei ehditty kauheasti elää normalia elämää, sillä Team Good oli kokoajan työn touhussa. Mukana taisi olla vain yksi tai kaksi järkyttävää mielikuvaa aiheuttavaa vaatekuvausta. Toisaalta, tästä kirjasta löytyi myös sitä aivan oikeaa huumoria jolle nauroin ääneen. Kaikki ne taisivat liittyä Magnukseen. Voi Magnus... miten tämä sarja selviäisi ilman sinua?

City of Lost Souls poikkesi aika lailla aiemmista kirjoista. Clary vietti suurimman osan ajasta Euroopassa kun taas Team Good asusti koko ajan Magnuksen kämpällä eivätkä käyneet juuri missään. Kirja oli rakenteeltakin hieman erilainen. Edellisen osan postauksessa tein juonikartan joka osoitti kuinka Cassandra Claren kirjat eivät koskaan anna rauhaa hengähtää, sillä kokoajan tapahtuu jotain. City of Lost Soulsissa taas oli todella paljon aikaa hengähtää.

Kirja koostuu kolmesta osasta, joista keskimmäinen oli mielestäni aika lailla paikalla jumittamista. Ensimmäisessä osassa tapahtui paljon pohjustusta, hahmot tapasivat toisaan, vauhtia ja vaarallisia tilanteita yms. Keskimmäinen osa koostui suurimmaksi osaksi Clarysta, joka vähän niin kuin lomaili Sebastianin ja Jacen kanssa Euroopan idyllisissä matkakohteissa käyden erilaisia keskusteluja. Heidän keskustelunsa olivat toki informatiivisia; kirja kävi läpi paljon Claryn ja Sebastianin mutkikasta sisarussuhdetta ja toi paremmin esille miksi Clary ja Jace ovat tarkoitettuja toisilleen, mutta en voinut olla selaamatta muutamaa sivua eteenpäin tarkistaakseen, milloin hahmot joista oikeasti välitän pääsevät taas ääneen.

Kun pääsin keskimmäisen hitaan kohdan yli, kolmannessa osassa alkoi tapahtua niin nopeasti, etten meinannut pysyä perässä. Aloin jo laskea sivuja ja pelätä että kirja päättyy pahaan cliffhangeriin. No, tietynlainen cliffhanger siinä luonnollisesti olikin, mutta ei yhtä paha kun City of Fallen Angeleissa.

Koska tein kielenvaihdoksen tämän osan kohdalla, osa dialogista ei kuulostanut enää yhtä tönköltä. Toisaalta, samassa missasin varmaan useita kohtia ihan vain omaa laiskuuttanut, sillä en jaksa katsoa jokaista vierasta sanaa sanakirjasta. Kielenvaihdos ei kuitenkaan erityisemmin parantanut kirjasarjaa. Olen edelleen sitä mieltä, että The Infernal Devices on parempi sarja. Odotan jopa sen jatko-osaa. Aion lukea myös The Mortal Instrumentsin viimeisen osan, mutta en odota sitä yhtä innokkasti kuin TID:n viimeistä osaa.

Sarjan ensimmäisestä osasta on tulossa elokuva, jokna traileri julkaistiin tällä viikolla.

Elokuva näyttää positiiviselta yllätykseltä. Ehkä tässä käy nälkäpelit ja elokuva on oikeasti hyvä, ellei jopa parempi, kuin kirja. Misfitsistä tuttu Robert Sheehan näyttelemässä Simon Lewisiä ei haittaa minua lainkaan, ehei. Trailerin ainoa paha miinus on se, ettei siinä näytetä Magnusta ollenkaan, tosin olen aika varma että hänen äänensä kuullaan. "There is a map inside your head, Clary."

Spoiler-osuus alkaa tästä. Maalaa näkyviin.

Mitäpä olisi teinifantasia ilman isoa monimutkaista kasaa ihmissuhteita. En edes tiedä mistä aloittaa...
Minusta tuntuu, että vaikka Cassandra Claren kirjoissa on aina jokin eeppinen juoni taustalla, kaikista suurimmassa roolissa ovat ihmissuhteet.

Simon/Isabelle.
Alusta alkaen on ollut selvää, että Simonin mielestä Isabelle on upea, mutta kun heidän suhteensa tuotiin esille ensimmäistä kertaa Lasikaupungissa, en meinannut uskoa sitä. Nyt kun se on kuitenkin jatkunut parin kirjan verran, se on muuttunut todella suloiseksi. Simonin kautta Isabellesta on vihdoin nähty vähän herkempi ja ihmismäisempi puoli. Se kohta, jossa Isabelle antoi Simonin juoda hänestä verta oli (hieman häiritsevällä tavalla) erittäin suloinen kohtaus.

Maia/Jordan
Olin iloinen, että he vihdoin suostuivat puhumaan asioista. Olin myös iloinen, etteivät he päätyneet yhteen aivan saman tien. Minua ärsytti hieman, että kun he lopulta päätyivät sänkyyn, kirjailija oli päättänyt käyttää teinisensuuria. Okei, onhan kirja suunnattu teini-ikäisille, enkä minäkään haluaisi lukea uutta Fifty Shades of Greytä, mutta muistan jo yläasteikäisenä ärsyyntyneeni näistä kohtausteen skippailuista.

Magnus/Alec
Varoitus, vuodatusta tiedossa! Olin nimittäin spoilaantunut, että Magnus ja Alec eroaisivat tässä kirjassa. Odotin sitä puoliksi kauhuissani ja puoliksi mielenkiinnolla. Magnus/Alec eroaminen = paljon Magnus/Alec kohtauksia. Olin kuitenkin väärässä. Jollain tavoin Clare on onnistunut kätevästi kertomaan Magnuksen ja Alecin suhteen ilman että lukija saa olla sitä todistamassa juuri ollenkaan. Heidän alkunsa on ohitettu kokonaan, sillä Clary ei tiedä siitä. Sitten kun lukija pääsee vihdoin todistamaan kohtauksia Alecin näkökulmasta, alkavat ihmissuhdeongelmat. City of Lost Soulsin alussa aloin heti tarkkailla, mitkä seikat johtavat heidän eroonsa. Yksi suuri syy näillä pojilla on näköjään se, ettei heidän kommunikaationsa toimi lainkaan. Alec on kummallisen mustasukkainen Magnuksen existä, sillä Magnus ei halua kertoa jokaisen exänsä nimeä, ja Magnus taas tuntuu kohtelevat Alecia kuin pikkupoikaa. Kun Alec meni tapaamaan Camillea ja kysymään keinoja miten voisi saada kuolemattoman elämän, arvasin heti että tämä on se käännekohta joka aiheuttaa Malec break upin. Valitettevasti toisen osan pitkittynyt Clary/Sebastian/Jace leikki vei niin paljon alun jännitteistä, että kun Malec lopulta erosi aivan lopussa, se ei enää tuntunut miltään. Ero tuntui tulevan melkein puun takaa, sillä heidän ongelmistaan ei oltu kunnolla puhuttu moneen sataan sivuun. Hmph.

Minua edelleen harmittaa, että Simon on päiväkulkija (vai mikä lie) Toivottavasti seuraavassa kirjassa hänestä vihdoin tulee vampyyri joka ei kestä päivänvaloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...