perjantai 21. joulukuuta 2012

Dance like the world is ending

On 21. joulukuuta. Sen kunniaksi jaan kanssanne lempimaailmanloppukappaleeni. Koska mayojen mukaan maailman loppuu tänään (eivät pahukset paljastaneet kellonaikaa tai aikavyöhykettä jolta se alkaa) ajattelin että on aika kerätä tunnustusten lista.

Retan seitsemän tunnustusta:

1. En halua luokitella blogiani.
Olen huomannut, että monet pysyttelevät tiiviisti yhdessä tai muutamassa aiheessa ja bloggaavat vain niistä. Ymmärrän kyllä ajatuksen, sillä se antaa lukijoille mahdollisuuden valita paljon tarkemmin minkälaisia blogeja he haluavat lukea. Koen kuitenkin itselleni sen liian rajoittavaksi. Siksi olenkin kirjoittanut kuvaukseeni, että bloggaan sekä kirjoita, elokuvista että musiikista. Lisätäänpä mukaan vielä TV-sarjat. Joskus otan kehnoja valokuvia puhelimellani ja haluan jakaa niitä. Joskus bloggaan arjestani. Suunnittelen myös "muotiblogini" lopettamista ja joskus aika ajoin kirjoittaa tänne jostain vaateostoksistani. Tämä on minun blogini ja kirjoitan tänne mitä haluan. Uusimmat lukijani ovat ehkä alkaneet seuratat blogiani kirjojen takia, jotka kyllä muodostavat suuren osan sisällöstä, mutta en halua rajoittaa bloggaamistani pelkkiin kirjoihin.

2. En pidä korteista.
Olin postilla kausiapulaisena lajittelemassa joulukortteja, jolloin minulla oli paljon aikaa pohtia asiaa. Okei, korjaan nopeasti yhden jutun: minä kyllä pidän korteista ja arvostan ajatusta niiden takana, mutta eniten pidän korteista jotka on itse tehty, eli joihin on käytetty hieman enemmän aikaa. Minusta on mukava vastaanottaa sellaisia tai lähettää sellaisia. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että ostetaan Tiimarista 10snt valmiskortteja joihin liitetään vain vastaanottajan osoite ja oma nimmari.
En ikinä voisi kuvitella lähettäväni valmiskortteja. Lähetin tänä vuonna seitsemän korttia, jotka tein kaikki itse, ja joista kuusi meni Finnish Sherckian United ja Doctor Who Finland -facebookryhmien joulukorttivaihtoihin. En ymmärrä miksi kortteja pitää lähettää joka kissan kummin kaimalle, jos ei mitenkään muuten olla enää yhteyksissä. Kavereistani lähetin yhdelle kortin, sillä hän on muuttanut eri paikkakunnalle. Muille pystyn toivottamaan hyvät joulut kasvotusten.
Tämä korttiongelmani koskee vähän jokaista tilaisuutta joissa on mahdollista saada kortteja. Syntymäpäivät. Lakkiaiset. Mitä tahansa. Yksi ongelmani koskee myös sitä, että haluan laittaa hienot kortit esille, mutta sienätilani loppuu, ja liian usein (varsinkin keski-ikäiset ja vanhemmat naiset) antavat persoonattomia ruusukortteja.
Äitini mielestä tämä on epäsosiaalisuutta. Onko se? Minä en vain tiedä, mitä teen niille kaikille korteille joita en voi laittaa esille! En voi heittää niitä poiskaan, mutta tuntuisi epäkohteliaalta laittaa ne laatikkoon piiloon. En halua antaa muille ihmisille kortteja koska en halua aiheuttaa heille samaa ongelmaa minkä minä saan kortteja vastaanottaessani. Olen ratkaissut asian monesti kirjoittamalla onnentoivotukset suoraan lahjapaperiin.

3. Nautin kun huomaan olevani muita parempi jossain.
Ehkä tämä on ihan inhimillistä. Koen olevani tosi monessa asiassa kaikkia muita huonompi, mikä on masentavaa ja mikä ei todellakaan tee hyvää itsetunnolle. On mukavaa huomata, että on jotakuta parempi, sillä sellaisia tilanteita ei tule usein. No, jos vaikka törmään piirustukseen joka on tehty mielestäni kehnosti, huomaan ajattelevani että minäpä osaisin paljon paremmin. Samalla tunnen kuitenkin syyllisyyttä, sillä tekijä on varmasti panostanut siihen eikä varmasti olisi ilahtunut kuullessaan ajatukseni. En haluaisi ajatella vahingoniloisesti, mutta en toisaalta voi sille mitään.

4. Luen lahjaksi antamani kirjat
Yksi periaate: en halua antaa lahjaksi kirjoja joita en ole lukenut, sillä mitä jos niissä on jotain kamalaa jota en halua antaa lahjaksi. En esimerkiksi voinut antaa tädilleni joululahjaksi Ian McEwanin Sovitusta koska siinä on seksikohtaus enkä halunnut että tätini lukee sen ja tietää minun lukeneen sen koska sukulaiseni tuntuvat näkevän minut edelleen pienenä tyttönä jolla ei ole hajuakaan mistä vauvat tulevat.
Tämä on johtanut siihen, että minun on luettava kirjat ennen kun annan ne lahjaksi. Olen monesti ostanut kirjan ja lukenut sen varovasti että kirjan kunto pysyisi mahdollisimman hyvänä, ja jos se läpäisee testini, annan sen lahjaksi. Yleensä ostan kirjoja jotka olen jo valmiiksi lukenut, mutta poikkeuksia on. Äidilleni ostin äitienpäivälahjaksi harlekiinin lähikaupasta ja luin sen lauantai-iltana varmistaakseni, etten vahingossa ostanut eroottista kirjallisuutta. (Yritin valita hyllystä kaikkein siveellisimmän kirjan)
Joidenkin mielestä saattaa olla epäkohteliasta jos "käytän" heidän lahjaansa ennen kun annan sen heille. Olen parhaillaan lukemassa sarjakuvakirjoja jotka hankin isälleni ja veljelleni joululahjaksi. En kuitenkaan halua antaa sikaa säkissä. Olen saanut sukulaisiltani tosi kummia kirjoja lahjaksi ja veikkaan, etteivät he ole lukeneet niitä. "Hei, Annahan tykkää lukea! Mennään kirjakauppaan ja kysytään myyjältä mitä kannattaisi ostaa sen ikäiselle tytölle."
Jos Annika lukee tätä: En ehtinyt lukea sitä Tom Bombadurin seikkailuja, mutta lainaan sen kyllä mielelläni. ;)

5. Ryöstän törkeästi istumapaikkoja julkisissa
Opin tämän tavan lukioaikoina kun kuljin paljon aamun ruuhkabussissa. Minun pysäkkini kohdalla oli yleensä muutama paikka vapaana, tai sitten paikan saattoi saada seuraavalla pysäkillä kun yhdellä tietyllä poikaporukalla oli aina sen pysäkin vieressä olevalla liikuntakentällä liikuntaa. Opin kolmen vuoden aikana hyviä tekniikoita saada istumapaikkoja, sillä ne olivat todella kortilla. Lukiolaisen laukku painaa todella paljon  jos on päättänyt säilyttää kaikkia muistiinpanojaan kunnon kansiossa, joten istumapaikka tuli tarpeeseen. Minun on pakko myöntää, että useasti otin paikan joidenkin minua vanhempien ihmisten nenän edestä. Tämä tapa on jumittunut minuun, ja nykyäänkin kun astun bussiin, painatan saman tien hyvälle paikalle.

6. En pidä kauheasti suomalaisesta kirjallisuudesta
Yritän korjata asennettani kokoajan, mutta näin se silti edelleen on. Luin pienempänä paljon nuorille suunnattua suomalaista fantasia- ja historiallista kirjallisuutta, mutta sen jälkeen se on vähän jäänyt. Koen, ettei minun ikäisilleni ole kiinnostavia kirjoja. Suomalaiset kirjat tuntuvat aina sijoittuvan joko toiseen maailmansotaan tai nykyajan huonoihin ja masentaviin oloihin ja ne kertovat ihmisistä joilla on kurjaa ja joiden elämässä on huono kohtalo. Finlandia-palkitut tuntuvat olevan niitä pahimpia. Yritin lukea Nenäpäivää, mutta lopetin alle puolessa välissä, sillä minua ei vain kiinnostanut. Minua ei kiinnosta tämä uusi voittajakirja Jää. Aion lukea Puhdistuksen, mutta pikemminkin sen takia että kaikki puhuvat siitä joten koen jo yleissivistäväksi että se pitäisi olla luettuna. Suomalaisissa kirjoissa tuntuu monesti olevan myös kieltä, josta en pidä. Itse tarina tuntuu jäävän taka-alalle, koska kirja keskittyy vain kieleen. Minä taas luen kirjoja tarinoiden takia. Kielen lisäksi aiheet ovat usein epäkiinnostavia, ehkä siksi että haluan lukemisen avulla päästä erilaisiin maailmoihin ja pidän suomalaista maailmaa liian tuttuna. Suomalaiset harvoin kirjoittavat tarinoita jotka sijoittuvat muihin maihin. Poikkeuksia on, kuten Sinuhe egyptiläinen, ja siitä kirjasta pidinkin.
Hassua tässä ajatusmallissa on se, että haaveenani olisi joskus julkaista kirja, jolloin minusta tulisi osa suomalaista kirjallisuutta. Ehkä minun pitääkin kirjoittaa kirja jonka kohdeyleisönä on parikymppiset jotka eivät tunnu löytävän miellyttävää kotimaista kirjallisuutta.

7. Olen luulosairas
Monet varmasti pohtivat terveydentilaansa paljon, mutta minulla tuntuu joskus kokonaan katoavan realistisuus niissä ajatuksissa. Jos minulla on flunssa, tulkitsen sen vaikka merkitsi syövästä, ja jos minulle tulee epätavallisen paljon finnejä, mietin että mikähän vakava ihosauraus minulla on, ja jos kärsin menkkakivuista, saattaa päähäni pulkahtaa että ehkä umpilisäkkeeni onkin tulehtunut. Koska en viitsi kertoa huoliani muille, ainoaksi keinoksi jää asian järkeily omassa päässä. Tietenkin, jos minulla on joku selkeä oire, kuten korva lukossa flunssan aikana (mahdollisesti korvatulehdus) osaan silloin hakeutua hoitoon, mutta tämän lisäksi mieleeni putkahtelee vähän väliä mitä kummallisempia sairauksia. Entä jos? Tykkäsin katsoa Housea ja Greyn anatomiaa, mutta minun piti lopettaa kun elohiiri sormessa sai minut panikoimaan että entä jos minulla onkin MS-tauti ja lihaskipu miettimään että entä jos kärsin harvinaisesta sairaudesta jossa lihas alkaa muuttua luuksi.

Onneksi maailmanloppu tulee niin ei tarvitse jäädä huolehtimaan asioista.
On ollut ilo blogata kanssanne.

5 kommenttia:

  1. Tätä postausta oli hauska lukea :D Itseeni sopivat 1, 3, 6 ja 7 kohdat :D Teinkin juuri itselleni (taas) uuden blogin ja mietin, että mistä todella haluan bloggailla, jotta se sitten pysyy pystyssäkin. Mietin kirjablogeja ja kaikenmaailman blogeja mutta päädyin siihen, etten halua luokitella sitä mihinkään, koska haluan blogata kaikesta mistä huvittaa.

    Mulla on kanssa joku ongelma suomalaisen kirjallisuuden kanssa ja pitäisi yrittää kyllä petrata sitä. Itse olen niin perfektionisti, etten haluaisi jättää mitään kirjaa kesken (koska se voikin loppua kohden olla hyvä! :D) tai jos katon jotakin tv-sarjaa, haluan nähdä kaikki jaksot. Ärsyttävä piirre.

    Ja tuo luulosairaus :D Mulla se ei ihan noin paha ole, koska voin katsoa sairaalasarjoja ilman että tulee tuollaisia tunteita, mutta esimerkiksi jos päässä nyt saattaa tuntua kaksi sekuntia joku viiltävä pistos niin aattelen heti onko minulla joku aivoverenvuoto :D

    VastaaPoista
  2. Samaistun kohtaan 2... Taidan tosin olla sydämetön hirviö, kun heitän kaiken maailman joulukortteja aina suursiivousten yhteydessä mäkeen. Hienoimmat säästää ja laittaa postikorttiseinälle, mutta 90% niistä tonttu-kurkkii-karmien-takana-kuvista joutaa pois... :P

    VastaaPoista
  3. 3, 6 ja 7 voisivat koreilla minunkin tunnustuslistallani. Suomalaisen kirjallisuuden osalta olen tosin vähän petrannut ja tänäkin vuonna on tullut luettua useampi teos. Luulosairaus ja suunnaton riemu paremmuuden tunteen kohdatessa ovat kuitenkin pysyviä haittoja. Ylpeä en ole kummastakaan, mutta minkäs sille mahtaa että House oli maailman kokuttavin tv-sarja ja samalla sabotoi mieleni kaikista pienistä ihmiskehon vioista? Ja hei, kai sitä nyt joskus saa olla ylpeä omista tekemisistään? Vaikka sitten muiden kustannuksella, eihän sitä kenenkään tarvitse tietää :D

    VastaaPoista
  4. Minäkin inhoan kortteja, niiden ongelma on juurikin se etten malttaisi heittää niitä pois ja suurin osa niistä on kuitenkin juurikin noita ihmisten "pakko-antaa-kortti"-kortteja. Silti ne olisi kiva säilyttää muistoksi. Jokin aika sitten törmäsin pinterestissä kohtuu hyvään ideaan, jonka aion joskus toteuttaa (kun aika salliin) siinä oli tietyn juhlan mm. häiden kortit koottu omaksi kirjakseen. tässä linkki tuonne juttuun http://www.kayladanelle.com/2012/06/keeping-your-cards.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...