tiistai 25. joulukuuta 2012

Ole luonani aina

Sisältää spoilereita.

Kirjoittanut Kazuo Ishiguro, 394 sivua.

Olin jo pitkään halunnut lukea tämän kirjan. Satuin mainitsemaan asian ollessani Merin luona kylässä. Hän sattui omistamaan kirjan, joten hän lainasi sen saman tien minulle ja aloin myös saman tien lukea tätä. 

Minulle annettiin ohje, että kirja kannattaa lukea niin, ettei siitä tiedä yhtään mitään. En siis lukenut edes takakantta, koska edellinen lukemani kirja, Yösirkus, toimii ikävänä esimerkkinä siitä, kuinka takakansi voi joskus paljastaa aivan liikaa. Ainoa juttu jonka tiesin kirjasta, oli oikeastaan se, että se luokitellaan scifiksi, mutta siltä ei todellakaan kannata odottaa avaruusseikkailuja. Haluan kuitenkin jakaa muutaman ajatuksen. Jos haluat lukea tämän kirjan ja saada parhaan lukukokemuksen, lopeta lukeminen tähän ja mene hopihopi lainaamaan kirja kirjastosta. Tai ostamaan.

Kirja kerrotaan Kathy H.:n näkökulmasta. Kathy on 31-vuotias ja alkaa muistella eriskummallista lapsuuttaan. Kirja sijoittuu 1990-luvun loppuun, eräänlaiseen vaihtoehtohistoriaan, jossa lääketiede on ottanut  uhkaavan suunnan kloonauksessa. Ihmisten kloonaaminen on onnistunut ilman kamalia sivuvaikutuksia, mutta kaikki haluavat katsoa sen olemassaolon läpi sormien. Kukaan ei halua tietää, mistä heidän elintensä luovuttajat ovat peräisin.

Kathy H. elää koko lapsuutensa eristyksissä ulkomaailmasta Hailshamin sisäoppilaitoksessa, jossa asuville lapsille ei ikinä kerrota kunnolla, mihin tarkoitukseen heidät on luotu siihen maailmaan. Heille kerrotaan, että he ovat erityisiä ja että heidän on menestyttävä mahdollisimman hyvin opinnoissaan. Kathy ja hänen kaksi ystäväänsä, Ruth ja Tommy, pohtivat koko lapsuutensa ajan heidän tarkoitustaan. He ovat kuitenkin varsin viattomia ja naiiveja, ja koska kukaan aikuinen ei koskaan kerro heille kunnolla, mitä heidän tulevaisuutensa tuo tullessaan, he joutuvat vain arvailemaan.

He kasvavat aikuisiksi kyseenalaistamatta tulevaisuuttaan. He ovat tuntuneet hyväksyvänsä, että heidän paikkansa tässä maailmassa on elää mahdollisimman terveenä siihen saakkaa kunnes heille ilmoitetaan, että heidän on aika alkaa luovuttaa elimiään.

Mielestäni kirja oli todella hyvä. Se piti otteessaan aivan loppuun saakka, sillä halusin tietää yhä vain enemmän kirjan maailmasta. Sanoisin tämän olevan aika lailla samaa luokkaa kuin Ian McEwanin Sovitus. Annoin kuitenkin Sovitukselle aikoinaan 5 tähteä, mutta tälle kirjalle 4. Mutta miksi?

Vaikka kirja oli erittäin mukaansatempaiseva ja kerronta oli todella sujuvaa, olisin kaivannut hieman enemmän tietoa ja hieman enemmän Kathyn omia mielipiteitä hänen ennaltapäätetystä tulevaisuudestaan. Aivan kuin Kathy oli jo aikoja sitten hyväksynyt, ettei hänen tarkoituksensa ole elää vanhaksi. Hänestä puuttuu täysin kokonaan taistelutahto. Hän on täydellisesti mukautunut yhteiskunnan hänelle antamaan muottiin, eikä hän tuntunut näkevän siinä mitään väärää. Ehkä se oli tyylikeino? Lukijana näin heti, että lähes kaikki mitä tapahtuu, on todella väärin ja loukkaa ihmisoikeuksia. Toisaalta, kirjassa paljastui, etteivät sen maailman ihmiset kaikki olleet varmoja, ovatko elinten luovuttamista varten luodut kloonit ihmisoikeuksien arvoisia. Lukija kuitenkin pääsi Kathyn pään sisälle ja pystyi näkemään, että kyseessä oli aivan tavallinen nainen. Ehkä hänen reaktionsa kaikkeen olivat vaisuja siksi, koska hän oli jo kokenut ne ja päässyt asioista yli, joten hän pystyi muistelemaan kaikkea hieman poissaolevasti.

Olisin myös halunnut paljon yksityiskohtaisempaa tietoa elinten luovuttamisesta. Kirjan tyylille sopi, että se kertoi kaiken hyvin hienovaraisesti ja lähes kaikki piti selvittää itse rivien välistä, mutta olisin kaivannut edes jotain tietoa käytännön järjestelyistä. Esimerkiksi, mitä elimiä he enimmäkseen luovuttavat? Epäilen, että ensiksi munuasia ja keuhkoja, koska niitä on kaksi kappaletta ja ihminen pystyy elämään yhdellä. Luuydintä? Ihoa? Mahdollisesti jopa sydämiä? Yhden ainoan kerran aihetta sivuuttiin, mutta silloinkin vain aivan hiukan: mainittiin, että Tommylla on ongelmia munuaisensa kanssa. 

Olen hieman lueskellut muiden ihmisten mielipiteitä tästä kirjasta. Suurin osa on tuntunut tykkäävän, mutta osa ei ollut pitänyt ollenkaan. Ehkä tässä on sama juttu kuin Sovituksessa. Kokoajan lukiessaan odottaa, että kirjailija pudottaa pommmin josta seuraa suuri juonenkäänne, mutta sitä ei oikeastaan koskaan tapahdu kunnolla. Lopussa kuitenkin paljastuu asioita, jotka saavat olonsa tuntumaan huijatulta. Jotkut pitävät tästä, jotkut eivät. Minun kokemukseni tästä tavasta ovat kuitenkin olleet positiivisia. 

Joidenkin mielestä kirja taas on ollut todella karmiva. Minusta taas aihe oli erittäin mielenkiintoinen, minkä vuoksi minua jäi harmittamaan, ettei siitä kerrottu enempää. Pieni pätkä historiaa olisi ollut tervetullutta. 

Kirjasta on myös tehty elokuva, jossa näyttelevät Carey Mulligan, Andrew Garfield ja Keira Knightley, joista kukaan ei ole huono näyttelijä. Pitäisiköhän katsoa? Voisi olla kiinnostavaa nähdä, miten sama tarina on tehnyt valkokankaalle. Traileri ainakin näyttää hyvältä.


1 kommentti:

  1. Oooi, tämä on yksi mun lempikirjoista. Leffaa voin myös suositella, vaikka siinä tunnelma ei olekaan yhtä mahtava kuin kirjassa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...