lauantai 8. joulukuuta 2012

The Fault In Our Stars

Kirjoittanut: John Green, 313 sivua, kieli: englanti

Olin kuullut tästä kirjasta todella paljon. Seuraan myös kirjailijan John Greenin youtube-kanavaa. Kun yhtenä tylsänä iltana tein hakuja kirjaston sivulla, huomasin että lähiseudun kirjastoissa on yksi kappale tätä kirjaa, laitoin sen samalla jonotukseen. Kiitoksia lähikuntien kirjastojen yhdistymiselle! Se on laajentanut valikoimaa huimasti. On melkein ihme, että sain kirjan käsiini näinkin nopeasti, sillä jonossa oli useita ihmisiä ja varauduin noin puolen vuoden jonotukseen.

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Hazelista, jolla on kilpirauhassyöpä joka on levinnyt keuhkoihin, mutta joka on uuden ihmeellisen lääkityksen avulla saanut itselleen määrittelemättömän jakson lisäaikaa. Hazel ei kuitenkaan elä hänen vanhempiensa mielestä täysillä. Hän viettää liikaa aikaa kotona maratoonaten TV-sarjoja ja lukien lempikirjaansa uudelleen ja uudelleen läpi. Hazelin äiti keksii, että Hazel on masentunut, joten hän passittaa tytön syöpää sairastavien lasten tukiryhmään. Tukiryhmässä on ikävää ja ainoa ilo tuntuu olevan silmäsyöpää sairastava Isaac, jonka kanssa he jakavat inhon ryhmää kohtaan. Eräänä päivänä Isaac ottaa mukaansa luusyövästä parantuneen kaverinsa Augustuksen, joka iskee silmänsä saman tien Hazeliin.

Minusta oli kyllä kiinnostavaa lukea vihdoin kirja, josta olen kuullut niin paljon puhetta. Koin jatkuvasti ahaa-elämyksiä. "Ai tätä tämä juttu tarkoittaa!" tai "Oho, tämä lainaus onkin tästä kirjasta." Aina kun lukee jotain, josta on kuullut paljon juttua, muodostaa omia headcanoneita. Siksi minusta oli kiinnostaa huomata, mitsä koko kirjassa on oikein kyse. Hazel nimittäin esittelee Augustukselle lempikirjansa, joka päättyy heidän mielestään kesken. Kirjailijaa on vaikeaa tavoittaa, mutta lopulta Augustus onnistuu ottamaan yhteyttä kirjailijan assistenttiin. Paljastuu, että kirjailija asuu nykyään Amsterdamissa ja haluaa kutsua Hazelin ja Augustuksen luokseen kylään keskustelemaan kirjasta. Augustus käyttää Toiveensa matkaan Amsterdamiin, jossa he toivovat saavansa vastauksen kirjan kysymyksiin.

The Fault in Our Stars ei ole mielestäni syöpäkertomus. Se on kertomus rakkaudesta kahden ihmisen välistä joilla molemmilla sattuu olevan syöpä. Siihen aina välillä viitataan, mutta se ei ole pääidea. Päähenkilön Hazelin mielestäkin syöpäkirjat ovat tyhmiä, sillä niissä päähenkilöt esitetään aina marttyyrimaisina pyhimyksinä. Hazel ei ole mikään marttyyri, mutta ei hän mikän pahuuden ruumiillistumakaan ole. Hän on ihan tavallinen teinityttö, jota ärsyttää että hänellä sattuu olemaan kasvain keuhkoissa ja sen takia hän ei pysty hengittämään kuin normaali ihminen. Oikeastaan, olen todella positiivisesti yllättynyt kuinka uskottavan teinitytön John Green on onnistunut luomaan. Monet naiskirjailijat jotka itsekin ovat olleet joskus teinityttöjä eivät ole onnistuneet yhtä hyvin.

Tai sitten se vain johtuu siitä, minkälaiset kriteerit minä itse annan uskottavalle teinityttöhahmolle ja John Green vain osuu lähemmäs kriteerejäni.

Kyseessähän on siis bestselling nuortenkirja, ja sen kyllä näki kirjasta. Bestsellerit tuntuvat melkein aina olevan melko samanlaisia. Ne ovat yleensä melko helppolukuisia. On olemassa hyviä ja huonoja bestsellereitä. Tämä oli hyvä sellainen. Tämä on esimerkki hyvästä nuortenkirjasta, sellaisesta joita nuorille pitäisi kirjoittaa enemmän. Hazelin ja Augustuksen suhde on suloinen. Minusta kuitenkin tuntui, että vaikka kirja ei aliarvioinut lukijaa, koin itseni hieman liian vanhaksi kunnolla samaistumaan päähenkilöön. Ehkä tämä on sitä paljonpuhuttua aikuisuutta. Minua myös hieman kyllästytti kirjassa olevat jatkuvat runolainaukset, sillä minua itseäni ei runous kiinnosta ei sitten yhtään, vaikka stereotyyppisesti jokainen kirjoja rakastava tyttö haluaisikin itselleen pojan joka lukee hänelle ääneen runoja.

Kirjan on tarkoitus olla todella surullinen. Olin kuullut, kuinka lähes kaikki ovat itkeneet sitä lukiessa. Olin kasannut siis todella suuret odotukset kirjaa kohtaan. Odotin jotain aivan kamalan murskaavaa, mutta valitettavasti olin spoilaantunut lopusta, joten suuri juonnenkäänne ei tullut minulle niin shokkina kuin ehkä joillekin muille lukijoille on tullut. Ehkä yksi syy myös miksi en ollut kauhean tunteellinen lopussa johtui siitä, etten kokenut Hazelin ja Augustuksen suhdetta kovin vahvasti. Kuten sanoin jo, he olivat söpöjä, mutta siitä puuttui se jokin, joka olisi saanut minut murheen murtamaksi.

Kun sain luettua kirjan loppuun, myönnän, olin surullinen. Mutta en kokenut sitä hyvänä suruna. Yleensä jos joku asia onnistuu nostamaan tunteita pintaan, olen iloinen siitä. Nostan hattua kirjailijalle/käsikirjoittajille/näyttelijöille ja jatkan melko pian elämääni. Tämä kirja taas... en halua nostaa hattua John Greenille. En itkenyt, mutta en kyllä nukkunutkaan viime yönä tämän kirjan takia. Tämä kirja ei onnistunut nostamaan tunteita pintaan. Sen sijaan se tuntui jättävän jälkeensä tosi tyhjän tunteen.

En tiedä... Tavallaan ymmärrän, miksi niin monet rakastavat tätä kirjaa, mutta olen lukenut parempiakin rakkaustarinoita. Oli tämä kuitenkin huimasti parempi kuin Twilight ;)

Olen nyt lukenut kaksi John Greenin kirjaa, tämän ja Looking for Alaskan. Molemmat keskittyvät kuolevien teinien ympärille ja ovat jokseenkin masentavia, vaikka sisältävätkin rutkasti inspiroivia lauseita ja elämänohjeita. Pitäisikö lukea lisää Greeniä, että tulisi varmuus kirjoittaako hän vain onnettomia loppuja. Kolmas kertahan se toden sanoo.

Alla muutama spoilerilause valkoisella fontilla.
Jos Augustus olisi kuollut paljon nopeammin, minusta kirja olisi ollut paljon surullisempi. Ymmärrän kyllä miksi loppu oli tehny niin, mutta se ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta. Peter Van Houtenin syöpään kuollut lapsi oli todella ilmiselvä loppuratkaisu jonka arvasin jo aika alussa. Minusta oli hieman epärealistista, että Augustus viimeisinä elinpäivinään kirjoitti kirjeitä Hazelista ja lähetti ne Peter Van Houtenille, vaikka hän oli todennut Van Houtenin olevan kusipää. Ja minusta Kaitlynin hahmo oli täysin turha. En edes muistanut hänen olemassaoloaan lopussa, ennen kuin hänet uudestaan mainittiin.

DeviantArtissa on kivaa fan artia. TÄSSÄ ja TÄSSÄ.

5 kommenttia:

  1. Abundance of Katherines on Johnin hauskin ja kevein kirja. mutta mulle TFiOS on maailman paras kirja, odotin sitä niin monta vuotta ja kun se vihdoinkin tuli ja se oli signeerattu ja itkin jo pelkästään siksi että sain lukea sen. ja luin sen yhdessä päivässä. mutta oon jo ehtinyt lukea sen muutaman kerran uusiksi. ja oon niin ylpeä että Times valitsi sen parhaimmaksi tänä vuonna ilmestyneeksi kirjaksi.

    tää oli oikein hyvä arvostelu, musta tuntuu välillä että nään kaiken mitä John ja Hank tekee niin vaaleenpunaisten suodattimien läpi koska ne on mun lempi-ihmiset mutta en silti osais ajatella ettei TFiOS olis mun lempikirja :>.

    xx Stu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. John ja Hank Green ovat kyllä hienoja tyyppejä ja seuraan heidän youtube-kanavaansa. Kuulin itsekin Timesin jutusta ja pidän sitä hienona asiana, koska kirja on palkintonsa arvoinen. Tiedostan että kirja on hyvä ja nautin sen lukemisesta, mutta en silti osaa muodostaa mielipidettä pidinkö siitä vai en. Oletin jotain niin erilaista.

      Uu, nimmaroitu kirja :D siistiä! Mistä sää sellaisen sait?

      Poista
  2. Goodreadsissa tämä äänestettiin vuoden parhaaksi young adult fictioniksi ja siitä saakka on kamalasti tehnyt mieli lukea tämä. Ei vain ole sattunut löytymään kirjastosta eikä oikein huvittaisi pistää rahoja menemään jos tämä ei kerran NIIN hyvä ole... No, pitää katsella. Ties vaikka tämä keksittäisiin kääntää ensi syksyksi kun on niin paljon huomiota saanut :)

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen lukenut Looking for Alaskan, ja tykkäsin siitä niin paljon että taitaa tämäkin mennä lukulistalle! Voi että kun olisi taas aikaa ja mahdollisuuksia lukea enemmän, nimenomaan young adult -osastoa, ja voi kun niitä olisikin paljon luettavana. Kirjastojen valikoimat vaan on yleensä niin harmillisen suppeita, etenkin enkunkielisessä YA-kirjallisuudessa... Byy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi TFIOS on nopealukuinen. Mulla meni kolmisen päivää, mutta ajallisesti alle 12h.
      Enkunkielistä YA-kirjallisuutta on tosi vaikea saada käsiinsä! Ei tekisi mieli ostaakaan kaikkea.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...