keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Marple - They Do It With Mirrors

Kirjoittanut Agatha Christie, kieli: englanti, 284 sivua
Suomenkielinen nimi: Neiti Marplea ei petetä
Sisältää ehkä lieviä spoilereita

Joskus tuntuu, että mitä lyhyempi kirja, sitä kauemmin minulla menee sen lukemisessa. Pitkiä kirjoja voin lukea satoja sivuja päivässä, mutta jos itse kirja ei ole kovin monta sataa pitkä, jo 50 sivua päivässä tuntuu huimalta. Yleensä lyhyet kirjat ovat paljon tiiviimpiä, ja tämän vuoksi ne täytyy lukea tarkemmin.

Tässä kirjassa minulla meni viikkoja, tosin en lukenut yhtäjaksoisesti joka päivä. Tämä on toinen Agatha Christien kirja jonka olen lukenut, luin Eikä yksikään pelastunut -kirjan yläasteella äidinkielen tuntia varten, ja muistan kirjoittaneeni arvosteluun, etten pitänyt siitä, sillä kirja teki jokaisesta henkilöhahmosta syyllisen, jonka vuoksi loppuratkaisun tullessa en enää yllättynyt mistään, sillä olin jo jossain vaiheessa epäillyt oikeaa syyllistä.

Tämä kirja kuitenkin onnistui yllättämään loppuratkaisullaan. Taisin oikeastaan epäillä kaikkia muita paitsi oikeaa syyllistä, vaikka kun tilanne selvitettiin, ratkaisu tuntui täysin loogiselta.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta ilman että paljastan juonta. Neiti Marple lähtee tapaamaan vanhaa ystäväänsä, jonka luona hän tutustuu suureen joukkoon erilaisia ihmisiä. Ottaen huomioon että kirja on aika lyhyt (jokainen luku alkoi aina aukeaman oikeanpuoleiselta sivulta, jotan väliin jäi myös tyhjiä sivuja) kirja sisälsi aikamoisen ihmissuhdesotkun, joka sisälsi useita avioliittoja, adoptioita, kuolemia, lapsia, sisaruspuolia ja kaikenlaisia epämääräisiä sukulaissuhteita. Sellainen ihmissuhdemäärä olisi täyttänyt pidemmänkin kirjan. Ehdin lukea melkein 100 sivua ennen kuin tajusin, ettei lukemisesta tule mitään, ellen ole tismalleen perillä kuka on kukin ja minkälaisia lempinimiä heillä on. Jouduin tekemään ihmissuhdekaavio, minkä olen tehnyt ennen vain kerran, ja sekin The Casual Vacancyn kohdalla.


Yritin valkoisella geelikynällä epätoivoisesti peitellä virheitä, sillä välillä piti lukea lähes rivien välistä kuka oli kenenkin lapsi. Tuosta puuttuu muutama myöhemmin mukaan tullut hahmo.

Koska minulla ei luonnollisesti ole kosketuspintaa muihin Marple-kirjoihin, en voi sanoa tarkasti, mutta mielestäni oli kuitenkin outoa, että näinkin lyhyessä kirjassa murha tapahtui vasta noin sadan sivun kohdalla. Ehdin jo turhaantua. Milloin joku murhataan? En jaksanut keskittyä päivällisiin ja keskusteluihin, sillä kyseessä ei ollut murhan selvittely. Kun murha sitten tapahtui, paikalle ilmaantui useita poliiseja asiaa selvittämään. Neiti Marple oli loppujen lopuksi hyvin pienessä osassa. Hän ei ollut paikalla edes useissa haastatteluissa, joten lukija tiesi enemmän kuin Marple, vaikka Marple lopussa arvasikin kuka on todellinen murhaaja.

Mitäs muuta sanottavaa minulla olisi tästä kirjasta? Huomasin ainakin, että kirja oli hyvin dialogipainotteista ja kuvailua oli todella vähän. Tämän vuoksi kuvittelin automaattisesti Marplen sen herttaisen vanhan neidin näköiseksi jonka olen nähnyt monissa elokuvaversioissa.

Ehkä pitäisi lukea enemmän Agatha Christietä, ja suomeksi. Tämä oli joululahjakirja.

1 kommentti:

  1. Christien kirjoista olen itse hatkahtanut Poirotteihin, vaikka Marpletkin ovat ihan mukiin meneviä :). Pitkiä kirjoja lukiessa skippailen joskus turhantarkkoja paikkakuvauksia. Ajatuksena varmaan se, että tuhannen sivun opusta ei jaksa lukea niin kovin yksityiskohtaisesti. Lyhyempään kirjaan jaksan jo oletuksena keskittyä paremmin, kun tiedän ettei lukemiseen muutenkaan mene kauaa.

    Toisaalta jos kirja on todella koukuttava, alan kirjan loppupuolella hidastelemaan, niin että tarina jatkuisi mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...