tiistai 26. helmikuuta 2013

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Kirjoittanut: Ransom Riggs, sivuja: 346

Luinpas pitkästä aikaa kirjan joka mielestäni edustaa modernia oppikirjan mukaan kirjoitettua romaania. Kirjasta löytyy selkeä alku, keskikohta ja lopetus. Jokainen tapahtuma on jollain tapaa merkittävä, vaikka alussa ei siltä vaikuttaisi.Juoni noudattaa yläasteen äidinkielentunneilla opittua jännityskaavaa, jossa tapahtuu keskikohdalla juonenkäänne jonka jälkeen ei enää ole paluuta entiseen. Lopussa on toimintaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Ja kaikesta tästä kaavamaisuudesta huolimatta kirja onnistuu vielä olemaan hyvä.

Random Riggrin kirja kiinnitti minuun huomiotani ulkonäkönsä ja nimensä takia ja pikainen selaaminen antoi vaikutelman että se voisi olla myös kiinnostavaa lukea. Niinpä ostin sen. Kannattava ostos. Olen iloinen että se on nyt hyllyssäni, sillä aion lukea sen joskus uudestaan. Kirja on myös todella kaunis painos, jota käsittelee mielellään.

Kirja kertoo amerikkalaisesta 16-vuotiaasta Jacob Portmanista, jonka isoisä Abe on toisen maailmansodan aikana elänyt juutalainen, jonka vanhemmat kuolivat mutta joka itse selviytyi Walesilaiseen orpokotiin turvaan. Isoisä on koko Jacobin lapsuuden ajan kertonut uskomattomia tarinoita neiti Peregrinen ylläpitämästä kodista. Pienenä Jacob uskoi isoisän tarinat lapsista joilla on eräänlaisia taikavoimia, sillä isoisällä on näytti niistä oikeita valokuvia. Vanhempana Jacob kuitenkin tulee järkiinsä ja pystyy näkemään vanhoissa valokuvissa muokkauksen jälkiä. Sitten hänen isoisänsä kuolee tapaturmallisesti, mikä laukaisee Jacobissa vahvoja reaktioita ja hän päättä terapeuttinsa kannustamana matkustaa Walesiin tutkimaan vanhaa raunioitunutta orpokotia, jossa tuntuu vallitsevan epätavallinen tunnelma.

Yksi kirjan suuri viehätys on vanhat ja aidoiksi väitetyt valokuvat, jotka kuljettivat juonta eteenpäin. Niitä oli kiinnostavaa pysähtyä tutkimaan tarkemmin. Kuvista välittyi hienoinen kauhun tunnelma, joka oli onnistuttu myös sitomaan hyvin itse tarinaan mukaan. Varsinkin alun mysteeri oli karmiva. Siinä on sopivasti kauhun elementtejä, niin että kirjaa pystyy lukemaan illalla jännittyneenä, mutta nukkua sen jälkeen rauhallisesti yön yli. Noin puolessa välissä karmivuus kuitenkin loppuu muutaman juonenkäänteen takia, mutta se ei oikeastaan haitannut, sillä kirja onnsituu pitämään koko ajan yllä pientä mysteeriä. Halusin lukea eteenpäin, koska minua oikeasti kiinnosti tietää, mitä tapahtuu. Tässä kirjassa tapahtui ilmiö, jota olen harvoin Pottereiden jälkeen kohdannut: hidastelen tarkoituksella, koska haluan säästää kirjaa mahdollisimman kauan.

Tietenkään mikään kirja ei ole täydellinen, mutta olen kuitenkin iloinen siitä, kuinka positiiviseksi kokemukseksi tämä kirja osoittautui. Jos jotain pitäisi kritisoida, niin lisäisin hieman kuvailua. Välillä tuntui, että kirjailija luottaa liikaa valokuvien voimaan eikä siksi vaivaudu kovinkaan paljon kuvailemaan ympäristöä itse tekstissä. Olisin myös ehkä hieman lyhentänyt loppua, sillä keskittymiseni herpaatui hyvin toiminnantäytteisessä toiseksiviimeisessä luvussa. Tykkäsin kyllä kirjan päätöksestä. Se on sopivan avoin joten se antaa mahdollisuuden jatko-osalle, mutta se on myös sopivan loppuunsaatettu, joten jos Ransom Riggs ei koskaan kirjoita jatkoa, kirja ei kärsi siitä.

Otin muutaman lisäkuvan kirjasta, koska sen ulkoasu on näkemisen arvoinen.

Takakannessa on hieman maistiaisia kuvista jotka on kytketty tarinaan. Osa kuvista ovat vain mainintoja, mutta joillakin on suurempi rooli.

Irtokansien alta paljastuu kauniin punainen pahvinen kansi, johon ei kuitenkaan tartu ikäviä sormenjälkiä ja jossa lukee neiti Peregrinen koko nimi. Ajattelin tämän nähdessäni, että kirjassa on oltava punainen kirja, kenties neiti Peregrinen muistikirja, jota itse kirjan ulkonäkö matkii, mutta lopulta mitään mainintaa ei ollut. En siis ole keksinyt siitä miksi kannessa lukee Alma LeFay Peregrine.

 Esimerkki kirjan sisällä olevista kuvista. Kaikki kirjan sivut ovat hyvää materiaalia joihin voi painaa hyviä värikuvia, vaikka kuvat ovatkin mustavalkoisia ruskeita reunuksia lukuunottamatta.

Jokainen luku alkaa tällaisella kauniilla sivulla.

Itse sisällön lisäksi koko kirja on kaunis kokonaisuus. Se on sopiva käteen ja se on taitettu minun silmääni miellyttävästi. Annoin kirjalle Goodreadsissa neljä tähteä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Les Misérables

Kun kuulin, että Les Misérables näytetään Suomessa noi kaksi kuukautta sen maailmanensi-illan jälkeen, olin todella pettynyt, sillä olin odottanut elokuvaa todella paljon. Olen jo pitkään halunnut nähdä Les Misin mutta sitä ei koskaan elämäni aikana ole esitetty kotikaupungissani enkä ole halunnut matkustaa pelkän yhden musikaalin takia muihin kaupunkeihin tai peräti ulkomaille, joten elokuva on jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi... Ja sitten sen ensi-iltaa vielä myöhäistettiin!

No, pääsin kuitenkin vihdoin katsomaan sen. Lyhyesti kerrottuna musikaali kertoo Jean Valjeanista ja ihmisistä joihin hän törmää elämänsä aikana. Juonesta on vaikea puhua ilman että paljastaa melkein kaiken. Kyseessä on musikaali Ranskan köyhistä ihmisistä jotka haluavat taistella paremman elämän puolesta ja tilanne kärjistyy vallankumoukseen. Suosittelisin kuitenkin ottamaan jotain selville etukäteen, sillä minua ainakin auttoi suunnattomasti juonen mukana pysymisessä se, että tiesin suunnilleen kuka hahmo on kukin ja kuka laulaa mitäkin.

Mottoni on: älä ikinä odota mitään likaa, koska petyt kuitenkin. Siksi koitin koko ajan pitää odotuksen todella matalalla. Olinhan kuullut juttua siitä, kuinka laulusuoritukset eivät ole puhtaita ja kuinka Jean Valjeanin roolissa oleva Hugh Jackman ei tee kaikille lauluille oikeutta, kuinka musikaali on oikeastaan ooppera, koska lähes kaikki vuorosanat lauletaan, ja että suomalaiset tekstitykset ovat kamalat.

Minua ei haitannut, että laulut eivät olleet täysin puhtaita, sillä se loi paljon tunnelmaa. Oli kuitenkin hyvä olla etukäteen varautunut siitä, sillä yleensä elokuvamusikaaleissa näyttelijät menevät studioon laulamaan laulut ja sitten vain liikuttavat liikuttavat suutaan kuvauspaikalla. Hugh Jackmanin äänestä minulla ei ole mitään sanomista, mutta ei se minua ainakaan haitannut.

Mutta oopperamaisuus. Se oikeasti haittasi. Kuulin, että elokuvaan on oikeastaan lisätty puhuttuja vuorosanoja, mutta minusta tuntuu, että siinä puhuttiin korkeintaan kymmenen lausetta. Jossain kohdissa laulu sopii tilanteeseen hyvin, mutta joissain kohdissa olisin paljon mielummin kuullut keskustelun aivan normaalina puheena. Oikeastaan, koska laulua on niin paljon, muutama puheosuus tuntuu todella irralliselta ja hieman oudolta.

Tästä päästäänkin teksteihin. Suomalaiset tekstit ovat aivan kamalat, joten piti luottaa englanninkielen taitoihin paljon enemmän mitä yleensä elokuvissa on tarvetta. Koska laulujen kieli on vanhahtavaa ja niissä on paljon sanoja joita en tunne, ja kaiken lisäksi laulut saattoivat olla nopeita ja kuoro-osuuksista on vaikea saada selvää, oli englantia välillä vaikea ymmärtää. Ja koska lähes kaikki lauletaan, jossain paikoissa en oikein pysynyt perässä mitä tapahtuu. Onneksi elokuva ei ole pelkän puhutan ja lauletun kielen varassa, vaan paljon pystyy päättelemään pelkästään katsomalla.

Tekstitykset on kirjoitettu runomuotoon. Ensiksi minulla meni kauan tajuta, että molemmat rivit ovat suomea, kun olen tottunut, että alempi rivi on aina ruotsia. Sitten jo huomasinkin, ettei teksti vastannut lainkaan sitä, mitä laulussa sillä hetkellä sanotaan, joten mukana pysyminen on todella vaikeaa. Kun laulaja laulaa vaikkapa  "I love him" ja teksteissä lukee: "Mä kaipaan" minulta ainakin menee tunnelma vähän pilalle. Alan miettiä liikaa sitä, kuinka tekstit poikkeavat niin pahasti itse laulusta. Ymmärrän kyllä pointin: suomennokset on otettu lähes suoraan vanhoista suomennoksista joita on esitetty Suomen lavoilla, mutta kuulemani mukaan nekin ovat huonoja. Ei tekstien tarvitsisi olla runomuodossa. Sen kun vain suomennettaisiin suoraan mitä siinä sanotaan, jotta pysyy paremmin mukana. Tekstien ei tarvitse sopia melodiaan. Ei kukaan suomalainen tohdi laulaa mukana kuitenkaan. (Mikä on harmi, koska olisin halunnut laulaa sydämeni pohjalta mukana ainakin One Day Morissa. Suomalainen yleisö on joskus niin tylsä yleisö. Olisin halunnut antaa myös aplodit joillekin musikaalinumeroille.)

Huonoista tekstityksistä huolimatta tämä on elokuva, joka ehdottomasti kannattaa nähdä. Jos sinusta tuntuu, ettet ole pitkään aikaan itkenyt kunnolla, tämä elokuva on myös takuuvarma kyynelkanavien avaaja. Jos mikään muu ei vakuuta, niin mainitaanpa vielä, että Les Mis on saanut kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, paras miespääosa, paras naissivuosa, paras puvustus, paras meikki ja hiukset, paras kappale, production desing ja sound mixing) ja tänä iltana nähdään, kuinka monta itse Oscaria se tienaa.



Laulut jotka tiesin entuudestaan:
  • I Dreamed a Dream (x)
  • Who Am I? (x)
  • On My Own (x)
  • One Day More (x)
  • Do You Hear the People Sing? (x)
  • Bring Him Home (x)
  • Empty Chairs at Empty Tables (x)
... ja wikipedian mukaan elokuvassa on 52 laulua.

Laulut joihin tykästyin saman tien elokuvaa katsoessa:
  • Lovely Ladies (x)
  • The Confrontation (x)
  • Castle On a Cloud (x)
  • Look Down (x)
  • ABC Café / Red & Black (x)
Ranskalaisia nimiä on vaikea lausea, onneksi olen tehnyt itselleni hienon lausumisohjeen:


Tähän loppuun vielä muutama juonipaljastuksia sisältäviä ajatuksia. Maalaa näkyviin.
  • Olin saanut juonesta hieman erinlaisen kuvan, joten olin yllättynyt kuinka pitkä "alku" siinä on. Hetken aikaa alussa vielä luulin, että kyseessä on joku traileri. Ajattelin, että musikaalissa keskityttäisiin enemmän vallankumouksellisiin.
  • Vaikka tiesinkin, että lähes kaikki kuolevat elokuvssa, olin jotenkin ajatellut että Enjorlas säilyisi hengissä. Nyyh :( Niin hieno punainen takki ja niin kauniit kiharat hiukset.
  • Koko Mariuksen ja Coseten suhde oli naurettavampi kun Disney-piirretyissä. He tapasivat toisensa vain kerran ja ehtivät jutella vain hetken ja olivat jo sen jälkeen varmoja suuresta rakkaudestaan.
  • Gavrochen tuoma kirje Cosetelle aiheutti Jean Valjeanille huvittavan reaktion. Hän päätti oitis, että on nyt menettänyt tyttärensä avioliittolle.
  • Ja sitten lopussa kun Marius ja Cosette menevät naimisiin, Jean Valjeanin reaktio: "Eihän tuo lapsi edes ole minun" lisäsi huvittavuutta entisestään.
  • Mariushan pelastui oikeastaan vain sen takia, että oli sattunut iskemään silmänsä Cosetteen.
  • Javertilla oli kummallinen pakkomielle Jean Valjeanista. Hänhän on vain yksi vanki tuhansista, mutta silti Javert kulutti yli kummenen vuotta elämästään jahdaten Valjeania ja päätyi lopulta itsemurhaan.
  • Tarinassa oli nähtävillä selvää sille ajalle tyypillistä tapaa ratkaista ongelmia. Kuinkahan monta tuon ajan kirjaa olenkaan lukenut joissa yksi päähenkilöistä päätyy itsemurhaan?
  • En oikein ymmärtänyt Valjeanin motiivia olla tappamatta Javertia kun hänellä oli mahdollisuus. Oliko Valjean vain liian jalo?
  • Éponine oli aika hieno nainen. Onko hän ollut samanlainen alkuperäisessä kirjassa? Hänhän tekee kaikkea mikä ei sen ajan naisella ollut soveliasta ja päätyy vielä heittäytymään sankarillisesti luodin eteen pelastaakseen rakkaansa.
  • Monsieur ja madame Thénardier olivat sarjan loistava kevennys. Muuten niin vakava elokuva kaipasikin hieman huumoria. 
  • Olin aika lailla muuten perille musikaalin ihmissuhteista, mutta minulta oli täysin mennyt ohi että Éponine ja Gavroche ovat sisaruksia ja että he ovat Thénardierien lapsia.
  • Köyhät olivat oikeasi köyhän näköisiä. Ihan hyvä niin. Liian usein elokuvissa he ovat vain tyylikkäästi likaantuneita hyvännäköisiä ja hyvinvoivia sankareita.
  • Loppu oli paha. Hyvin paha. Luulin jo, että pystyisin taas istumaan läpi elokuvan joka yleensä saa kaikki vetistelemään kuin vesiputous, mutta toisin kävi. Luulin, että Empty Chars at Empty Tables on viimeinen musikaalinumero, joten en ollut varautunut oikeaan lopetukseen.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Elämän viidakossa

Kirjoittanut: Sabine Kuegler, sivuja: 199

Olin pääkirjastossa kartoittamassa sen lukusalitiloja tulevaa opiskelurupeamaa varten ja päätin jäädä sinne hetkeksi lukemaan Markku Turusen Vaeltajaa. Kun katselin sohvalla istuessa ympärilleni, silmiini osui tämä kirja. Yläasteella satuin löytämään kirjastosta Kueglerin kirjan Viidakkolapsen ja luin myös sen jatko-osan, Paluun viidakkoon. En ollut tiennyt, että kirjailijalta on ilmestynyt uusi kirja, joten lainasin sen saman tien ja luin alle vuorokaudessa läpi.

Sabine Kueglerin kaikki kolme kirjaa käsittelevät hänen elämäänsä. Kueglerin vanhemmat ovat kielentutkijoita ja lähetystyöntekijöitä, minkä seurauksena Sabinella on ollut erikoinen lapsuus. Hän syntyi Nepalissa ja muutti 7-vuotiaana Länsi-Papuaan, missä hänen vanhempansa asettuivat tutkimaan vastalöydettyä fayu-heimoa. Sabine oppi elämään viidakossa ja hänestä kasvoi lähes täysvertainen fayu-heimon jäsen, joka sai molempien kulttuuriensa edut: fayu-heimon elämänkatsomuksen ja saksalaisten vanhempiensa länsimaalaisuuden hyvät puolet. Kun hän 17-vuotiaana päättää mennä tutustumaan Eurooppaan elämänsä ensimmäisen kerran opiskelun merkeissä, hän huomaa törmäävänsä suureen kulttuurishokkiin.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan aiemmat kirjat. Viidakkolapsi kertoo iloisen tarinan Sabinen lapsuudesta ja lukija saa tutustua kiinnostavaam heimoon ja heidän elämäntapoihinsa. Sabinen lapsuudessa on sattunut ja tapahtunut kaikkea kiinnostavaa, joka saa oman hyvin tavanomaisen lapsuuden kuulostamaan todella tylsältä. Paluu viidakkoon -kirja kertoo siitä, kuinka Sabine useiden vuosien jälkeen päättää palata kolmeksi viikoksi lapsuudenmaisemiinsa ja törmää siellä sekä hyviin että huonoihin asioihin. 

Elämän viidakossa oli mielestäni kiinnostava kirja, sillä se kertoi kaiken sen, mitä aiemmat kirjat eivät kertoneet. Useat kirjan tapahtumat olivat jo ennestään tuttuja, aiemmin mainittuja, mutta nyt kirjailija uskaltautuu kertomaan niistä paljon tarkemmin ja selittämään syy-seuraussuhteita. Aiemmissa osissa hän on ohittanut elämänsä vaikeat kohdat, mutta tämä kirja kertoi niistä rehellisesti, tai ainakin tarpeeksi rehellisesti. Kirja kertoo tarinan nuoresta naisesta, joka ei tunne saksalaista kulttuuria, mutta jonka passissa kotimaana lukee Saksa. Kun kirjan loppupuolella Sabine asuu hetken Tokiossa, hän toteaakin, että Tokiossa hänellä oli helpompaa, sillä kaikki näkevät hänen olevansa ulkomaalainen joten kukaan ei oleta hänen tuntevan maan tapoja. Saksassa häntä ei ymmärretä, sillä hänen oletetaan tuntevan länsimaalaiset tavat.

Vaikka kirja kertookin tarinan naisesta joka masentuu ja kokee ahdistusta, siinä on myös paljon hyvin hauskoja kohtia. Erityisesti minua nauratti kertomus Sabinen ensimmäisestä raskaudesta ja ensimmäisen lapsen hoidosta. Hän hoitaa kaiken kuten on fayu-heimon nähnyt hoitavan, eikä esimerkiksi tajua, että länsimaissa suositellaan tarkkaa seurantaa raskauden aikana. Hän menee esimerkiksi ensimmäisen kerran lääkäriin vasta ollessaan kuudennella kuulla raskaana ja lapsiveden tullessa alkaa selata kaverinsa kanssa opaskirjoja selvittääkseen mitä ihmettä pitäisi tehdä.

Elämän viidakossa sai minut ajattelemaan paljon erilaisia kulttuureita ja sitä, mitä tapahtuu kun kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toista. Kirja on lyhyempi kuin aiemmat Kueglerin kirjat ja paljon nopealukuisempi, mutta se ei haitannut. Silloin kun lukeminen tökkii, haluan löytää käsiini kirjan, joka parantaa minut siitä tunteesta että aivoni ovat liisterissä. Anne Ricen Veren vangit oli yksi sellainen kirja, samoin Suzanne Collinsin Nälkäpeli. Tämä kirja oli myös yksi sellainen. Vaikka olenkin tässä kuussa lukenut jo monta kirjaa, minusta on tuntunut, että minun on pitänyt pakottaa itseni lukemaan. Tätä lukiessa teksti kuitenkin kiisi kuin itsestään eteenpäin.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Vaeltaja

Kirjoittanut: Markku Turunen, sivuja: 389

Lainasin kirja muistaakseni siinä puuskassa, jolloin olin tajunnut, etten ole noin vuoteen lukenut yhtään suomalaista kirjaa. Kirja luurasi hyllynreunallani ikuisuuden. Kun olin uusinut lainan jo kaksi kertaa, ajattelin että olisi jo ihan hölmöä mennä palauttamaan kirja kirjastoon lukematta sitä ollenkaan. Niskasta siis kiinni ja lukemaan. Olinhan aikoinaan lainannut kirjan siitä kiinnostuneena, joten pakko siinä on jotain hyvää oltava.

Vaeltaja kertoo Antti Pentinpoika Myöhäisestä, joka onnistuu suututtamaan Pyhän Andreaksen ja tämä kiroaa Antin ikuiseen vaellukseen, tuomiopäivään saakka. Aluksi Antti yrittää pysyä normaalisissa elämässä kiinni, mutta kun hänen kaikki tuttunsa kuolevat vanhuuteen, on hänen aika keksiä muuta tekemistä. Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka taas takakansi voi johtaa harhaan. Takakansitekstin perusteella odotin jonkinlaista selvittelyä siitä, kuinka kirous voidaan purkaa, mutta sen sijaan huomasinkin lukevani merimieskertomusta.

Antti nimittäin lähtee mukaan maailmanympärysmatkalle, joka osoittautuu kirjan suurimmaksi osioksi. Sivulla 101 lähdetään kiertämään maailmaa ja vasta sivulla 291 palataan takaisin lähtösatamaan. Ei siinä mitään, minua on aina kiinnostanut löytöretkiä ja purjehtimista käsittelevät kirjat, joten olin iloinen tästä positiivisesti yllätyksestä. 

Minulle tuli sellainen olo, että kirjailija Turunen oli lukenut ison kasan kirjoja (joista onkin luettelo lopussa) ja halunnut kirjoittaa tarinan, johon voi sisällyttää kaikki oppimansa asiat. Esimerkiksi maailmanympärysmatka, jonka mukaan Antti lähtee, on oikeasti tapahtunut ja ainakin wikipedia-artikkeli vastaa kirjan tapahtumia. Siinä mielessä kirja ei ole juonellisesti mitenkään yllättävä. Voisin lainata tietokirjan samasta aiheesta. Kirja tuntuikin välillä kuin viihdemuotoon kirjoitetulta historiankuvaukselta.

Sain kirjan kautta uskomattoman paljon tietoa Fernão de Magalhãesin purjehdusmatkasta ja olisin saanut asiasta irti vielä enemmän, jos olisin tiennyt asioista vielä enemmän etukäteen. Kirjasta kyllä huomasi, että siihen on tehty taustatyötä. Merenkäynti oli kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti ja Antti pääsee todistamaan monta historiallista hetkeä ja tapaamaan muutamia jopa raamatullisia henkilöitä. Välillä kyllä paikoittain lueteltiin aivan liika yksityiskohtia. Pakko myöntää, että hyppäsin maailmanympärysmatkan kohdalla joitain sivuja ohitse, sillä en aina halunnut lukea minkälaisia oireita keripukkia sairastavilla seilaajilla oli tällä kertaa.

Oikein luettava kirja, mutta ei valitettavasti pääse suosikkieni joukkoon. Ehdottomasti kiinnostavimpia kohtia olivat ne hetket, kun laivasto rantautui saarille ja teki tuttavuutta paikallisten asukkaiden kanssa. Silloin aloin taas pohtia sitä, kuinka paljon pahaa eurooppalaiset ovat saaneet aikaan maailmalla. "Olipa kerran onnellinen maa, mutta eräänä päivänä sinne astui valkoinen mies."

Pitäisi lopettaa kirjojen takakansien lukeminen. Itse kirjoittaisin sinne seuraavasti:

Antti Pentinpoika Myöhäinen komennetaan Knut Possen palvelukseen Viipuria puolustamaan, mutta Viipurin pamauksen hetkellä onnistuu suututtamaan Pyhän Andreaksen, joka langettaa Antille ikuisen elämän kirouksen. Antti saa kuulla, että ainoastaan vilpitön rakkaus voi hänet siitä pelastaan. Antti ei kuitenkaan ala aktiivisesti etsiä rakkautta, vaan lähtee sen sijasta matkustamaan maailman ympäri.

Osallistun tällä kirjalla Aikamatka 2013 -haasteeseen kategoriassa 4. Seikkailijoita ja tieteentekijöitä.

 Ps, Kiitos kirjavinkeistä! Niistä on varmasti apua.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Suosittele kirjoja!

Tarvitsisin kahta erilaista kirjavinkkausta. Olen yrittänyt onkia vinkkejä esiin muualta, mutta olisi kiva tietää joidenkin suoria mielipiteitä, enkä viitsisi aivan summassa alkaa lainailla.

1. Stephen King
  • En ole kertaakaan lukenut hänen kirjojaan ja nyt haluaisin kokeilla. 
  • Mikä on hänen paras kirjansa tai mistä kirjasta aloittelijan kannattaisi aloittaa tutustuminen?
  • Mielellään yksittäine teos, en haluais tällä hetkellä sitoutua mihinkään uuteen kirjasarjaan.
2. Sarjakuvat
  • Osallistun tänä vuonna sarjakuvahaasteeseen, joten pitäisi alkaa lukea sarjakuvia. 
  • Mitkä ovat hyviä? Mielellään jotain jossa ei ole supersankareita. Watchmenin aion kyllä ehkä lukea.
  • Mielellään jotain muuta kuin strippimuotoisia. Olen jo lukenut esim Lassia ja Leeviä, Aku Ankan päivästä päivään, Viiviä ja Wagneria, Baby Bluesia, Jereä, Masia, Mummoa, Nemiä, Kamuja, Fingerporia ja Karvista.
  • En koskaan saanut Japani-vaihetta, joten mangaan en ole tutustunut juuri lainkaan, mutta en koe suurta tarvetta tutustua nytkään. Toisaalta, jos joku tietää jonkun hyvän sarjan joka ei keskity pelkästään seurusteluun ja jossa hahmojen silmät ovat edes jokseenkin järkevissä mittasuhteissa, saa ehdotella :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Edulliset ostokset, parhaat ostokset

Eilen oli penkkarit, joita menin katsomaan. Mieleen tuli omat penkkarit, jolloin oli -30 celsius-astetta pakkasta ja minulla oli isän 70-luvulta peräisin oleva karvahattu päässä. Nyt olin katkera, että siskoni ja kaikki muut abiturientit saivat mukavat -2 asteen sään. Onneksi oli edes räntäsade mukana.

Ennen rekkojen ajelua minulla oli luppoaikaa, jolloin päädyin ostelemaan asioita. Ale-tuotteet ovat luonnollisesti aina parhaimpia. Koska uskon, että suurin osa on kiinnostunut blogistani kirjojen takia, aloitan siitä mikä teitä ehkä kiinnostaa eniten.

Ransom Riggsin kirjoittama Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille kiinnitti huomioni kansikuvallaan jo syksyllä, mutta päätin jättää kirjan silloin väliin. Sen jälkeen olen kuullut siitä paljon hyviä juttuja, joten nyt kun löysin sen alennuksesta ja minulla oli lahjakotti Suomalaiseen, päätin vihdoin hankkia sen. Tekisi mieli lukea heti.


Löysin myös Anttilan alesta How I Met Your Motherin neljännen kauden. Olin sopivasta edellisenä päivänä katsonut kolmannen kauden loppuun. Tämä komedia on uusi tuttavuus, ja tähän mennessä olen tykännyt siitä todella paljon. Kerronta on siinä erittäin epäkomediamaista mutta se onnistuu sillä tavoin olemaan erittäin hauska.
(Tämän ostoksen tein tosin jo aiemmin tällä viikolla)


H&M:n alet ja bleiserit ovat turmioni. Mutta pitäähän se tummanvihreäkin bleiseri olla kun on jo tummanpunainen, tummansininen ja tummanharmaa. Nyt voi valita bleiserin päivän mielentilan mukaan.
Alla myös neule jonka ostin koska halusin neuleen jossa on U-kaula-aukko.


Penkkarikarkkeja. Eipähän tarvitse osaa vähään aikaan karkkia.



Illalla lähdimme vielä Merin ja Annikan kanssa jatkoille, jolloin me ystävänpäivän kunniaksi piirsimme sydämet poskeen Marina and the Diamondsin tyyliin.

Tämä soi nyt päässä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Just Don't Fall

Kirjoittanut: Josh Sundquist, sivuja: 316, kieli: englanti

Tämäkin kirja kuuluu 24h lukumaratonin (x) aikana luettuihin kirjoihin, mutta en saanut tätä luettua loppuun maratonin aikana. Innostuin maratonin aikana jo jonkin verran kertomaan kirjasta, varsinkin kirjoittamaan ylös lainauksia, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa erillisen jutun.

Kirjailija Josh Sundquist on Youtuber. Löysin hänet kerran sattumalta kun näin hänen tekemän videon Glee for Math Nerds. Aloin katsoa hänen videoitaan enemmän ja huomasin pitäväni niistä. Siinä samalla minulle selvisi, että hänellä on ollut lapsena syöpä jonka seurauksena hänen toinen jalkansa on amputoitu ja hän on kirjoittanut lapsuudestaan kirjan. Tästä kului useampi vuosi kunnes kaverini Nalle sai kirjan joululahjaksi ja minä pyysin sitä häneltä lainaan.

Mielestäni kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kun pääsin yli siitä, että lapsi-Josh pohtii kokoajan kaikkea vanhempiensa ja Jumalan ja seurakunnan kautta, kirja oli todella hyvä. Kirjassa oli loistavaa huumoria, joka rakentui lapsi-Joshin viattomuudesta, jonka aikuinen pystyy huomaamaan. Josh kasvaa idyllisessä ja suojatussa kristityssä ympäristössä ja hänen äitinsä opettaa häntä ja hänen sisaruksiaan kotona. 9-vuotiaana hän haluaa liittyä jalkapallojoukkueeseen ja saada hienon jalkapalloilijan puvun, mutta treenatessaan karsintoihin hänen jalkaansa ilmestyy kummallista kipua. Muutaman lääkärikäynnin jälkeen Joshilla todetaan syöpä, joka vaatii amputointia. Hoitojen aikana Josh on surumielinen ja pyytää vanhemmiltaan, että pääsisi laskettelemaan, sillä on kuullut, että se on mahdollista yhdelläkin jalalla. Hän huomaa nauttivansa laskettelusta niin paljon, että päättä pyrkiä paralympialaisten joukkueeseen kun on vanhempi.

Koska kirjailija oli minulle tuttu entuudestaan, kirjassa tuli vastaan todella monia yllätyksiä joista hän ei videoissaan ole puhunut. Youtube-videoiden perusteella oli kaivanut esiin tiedon, että Josh Sundquist on ollut lapsena kotiopetuksessa, mutta lähestulkoon kaikki muu tuli uutena tietona. Koska kirja perustuu oikeisiin tapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin, muutamaan otteeseen hämmästelin kirja rehellisyyttä. 

Tiedän kuitenkin, että Sundquistin kustantaja laittoi Sundquistin poistamaan kirjasta materiaalia noin sadan sivun verran, mikä näkyi joissain kohdissa. Muutama tarina jäi kesken. Ne aloitettiin, koska ne liittyivät joihinkin muihin tapahtumiin, mutta niitä ei koskaan saatettu loppuun. Miten Mattin karkaaminen selvitettiin? Miten Joshin ja Lydian treffit menivät? Kustantaja on myös vaatinyt Sundquistia leikkaamaan joitain venn-diagrammeja pois, mutta kirjaan oli jätetty yksi. Yksi diagrammi tuntui hieman irralliselta.

Ja vaikka laskettelusta tuli Joshille ymmärrettävästi todella tärkeä asia, sitä oli kuvailtu kirjassa ehkä hieman liikaa. Olen harrastanut itsekin laskettelua todella paljon, joten tiedän kuinka hienoa se voi olla, mutta en olisi kaivannut yksityiskohtaista kuvailua siitä, kuinka hän kääntyy pujottelussa ensiksi vasemmalle, sitten oikealle ja niin edelleen. 

Olisin myös kaivannut kirjaan jonkinlaista lopetusta jossa mainitaan hänen tämänhetkinen elämäntilanne. Kirjan tarina taitaa loppua noin vuoteen 2006. Koska minä olen tutustunut kirjailijaan Youtuben kautta, olisi ollut mukava lukea jotain hänen päätöksestään alkaa tehdä Youtube-videoita. Ehkä hän ei halua mainostaa kanavaansa? En tiedä. Ehkä hän voi mainostaa kanavallaan kirjaansa, mutta ei kirjassaan kanavaansa.

Englanninkielisiä kirjoja lukiessa tulee vastaan eräs miinuspuoli: niiden saatavuus on vaikeaa. Kirjastosta varsinkin. Olin onnekas, kun löysin John Greenin Fault in Our Starsin kirjastosta. En tiedä, onko Just Don't Fallia mahdollista ostaa mistään muualta kuin nettikauppojen kautta. 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kerjäläisprinsessa

Kirjoittanut: Magdalena Hai, sivuja: 178 + liitteet

Tämä kirja kuului 24h lukumaratoniini, joten lukaisin sen läpi muutamassa tunnissa. Kirjan teksti oli todella tiivistä, joten olin hieman päästäni pökerryksissä ja on pitänyt myöhemmin palata kirjaan, sillä "mitä minä oikein luinkaan?"

Tarina sijoittuu 1860-luvulle, vaihtoehtoishistoriaan jossa Golf-virran suunta on muuttunut ja tehnyt Grölannista asuttavan. Se kertoo Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininasta, lyhyemmin Gigistä, joka on Umbrovian prinsessa, mutta jonka perhe on joutunut vallankumouksessa pakenemaan Keloburgiin, jonne he ovat asettuneet asumaan huonoon kaupunginosaan, Alhaistoon. Gigi oli hyvin nuori vallankumouksen aikana, joten hän on sopeutunut Alhaiston elämään. Hänen paras ystävänsä on Henry, orpopoika. Kun he eräänä päivänä menevät katsomaan kuumailmapalloa, he löytävät maasta kummallisen kirjeen, josta alkaa hyvin monivaiheinen tapahtumasarja, jossa Gigin täytyy pelastaa perheensä.

Jos olisin ollut edes viisi vuotta nuorempi, olisin voinut tykätä tästä todella paljon. Nyt minulla oli jo hieman liian vanha olo tätä kirjaa varten. Olisin halunnut enemmän tietoa maailmasta ja siitä, miten vallankumous sai alkunsa. Olisin myös halunnut, että hahmoja pohjustetaan paljon enemmän. Onneksi kirjan lopussa oli todella kiintoisat liitteet, joissa kirjailija kertoi ajatuksistaan romaanin maailmasta. Joitain niitä ajatuksia olisi voinut sisällyttää myös itse tarinaan.

Minulla olikin vähän sellainen olo, että luin piirretyn elokuvan käsikirjoitusta. Muistaako kukaan Disneyn vähemmän menestynyttä piirrettyä Aarreplaneettaa? Hieman steampunk, hieman scifi toimintaseikkailu. Se elokuva pyöri lukiessa vähän väliä mielessä. Kerjäläisprinsessa oli kuin valmis käsikirjoitus tapahtumineen ja vuorosanoineen ja siitä saisi erittäin viihdyttävän animaation, mutta lähes kaikki nonverbaalinen viestintä jäi pois. Jos jotkut kirjan hauskoista henkilöhahmoista saisivat seurakseen animoidun hahmon, ne olisivat loistavia.

Parhaita puolia kirjassa olivat hahmojen hullunkurisen liioitellut nimet ja ehdottomasti Puujalka-Murtaugh. Muutama lopussa tullut paljastus hahmojen menneisyyksistä oli aika helppo arvata, mutta ehkäpä nuoremmille lukijoille se ei ole niin päivänselvää.

Tämä kirja on vasta sarjan aloitus. Ehkä tutustun seuraavaan osaa kun se ilmestyy. Tästä oli hieman nähtävissä, että kirjassa pohjustetaan tulevia seikkailuja varten. Mielestäni on loistavaa, että on julkaistu suomalaista steampunkia, sillä steampunk on loistava genre. Ehkä tämä kirja avaa tietä muillekin saman genren kirjoille?

Muuten, mieleeni juolahti ajatus: onko tämä kirja jonkun romaanikilpailun voittaja? Tai kenties novellikilpailun? Sanamäärältään tarina voisi mahtuakin 50 A4 liuskaan. 
Ja kuka on tuo mustahiuksinen herra kannessa?

Osallistun tällä kirjalla myös Aikamatka 2013 -haasteeseen kategoriassa 5. Ajan tuolla puolen.

Lisäys:
Löysin Risingshadowin kautta yläasteelaisten tekemiä trailereita kirjaa varten. Tässä yksi sellainen eeppisyyspläjäys.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Musteloitsu

Kirjoittanut: Cornelia Funke, sivuja: 645 + liitteet

Tämä on Mustesydän-trilogian toinen osa, jonka ensimmäisen osan luin viime kuussa (x). Olen lukenut nämä kirjasarjan nuorempana, mutta päätin lukea ne nyt uudestaan ja katsoa kuinka paljon mielipiteeni on muuttunut. Aiemmin sanoin, etten pitänyt juurikaan ensimmäisestä osasta, mutta toinen osa sai heti koukkuun. No, nyt taisi käydä toisin päin. Odotukseni ensimmäistä osaa kohtaan olivat matalat, joten ne ylittyivät, ja toista osaa kohtaan olivat korkeat, joten ne alittuivat. 

Ei tämä kirja huono ollut! Mutta kun tiesin, mitä tapahtuu, siitä puuttui kaikki se jännitys jonka ensimmäisellä lukukerralla sai. Mustesydämen heikkous piilee siinä, että siinä puhutaan koko ajan hienosta fantasiamaailmasta, mutta lukija ei koskaan päässyt sinne. Musteloitsussa hahmot päättävät mennä mustemaailmaan, jolloin lukija pääsee vihdoin tutustumaan erittäin sympaattiseen fantasiamaailmaan. Alkupuolisko kirjasta keskittyy siihen, kuinka Meggie asettuu maailmaan, tutustuu siihen Fenoglion kanssa ja saa tietää siitä enemmän, mutta puolen välin jälkeen asiat alkavat kehittyä huonoon suuntaan, jolloin hänen on lähdettävä Tomusormen ja Faridin kanssa suorittamaan pelastusoperaatiota.

Mielestäni kirja keskittyy enemmäkseen siihen, mitä tapahtuu, kun asiat lähtevät kulkemaan suuntiin, joihin niiden ei ole tarkoitus kulkea. Muste-trilogian kiinnostavin idea on se, että maailmassa, jossa he ovat ja henkilöt joita he tapaavat, ovat kirjailijan kynästä peräisin. Fenoglio on päässyt maailmaan, jonka on itse vuosia sitten luonut, mutta tarina ei enää kulje sitä rataa, miten hän sen suunnitteli. Kirjassa tulee esille aivan uudenlainen suhde kirjoittamiseen ja kirjailijaan, ja se sai minutkin pohtimaan paljon. Entä jos minä lukisin jotain omaa tuotostani ääneen ja yhtäkkiä edessäni seisoisi tarinani päähenkilö? Tulisinko sen kanssa toimeen? Olisiko hän oikeasti sellainen, minkälaiseksi kuvittelin? Tai entä jos joutuisin maailmaan, jonka olen luonut? Kirjailija Fenoglio joutuu koko ajan pohtimaan näitä asioita.

Koska Fenoglio on maailman luoja, hänen sanansa on laki. Musteloitsuun on sisällytetty todella kiintoisaa kikkailua tarinan kanssa. Fenoglio kirjoittaa paperille uusia lukuja, joita luetaan ääneen, ja silloin hänen sanansa käyvät toteen. Mutta ensimmäisen osan tapahtumien takia Fenoglion alkuperäinen juoni on suistunut raiteiltaan, mikään ei tunnu menevän niin kun on suunniteltu. Hahmoja, joiden piti säilyä elossa, ovat kuolleet, ja hahmot joilla ei pitäisi sivuroolia suurempaa osaa, ovatkin nousseet korkeampaan asemaan.
Joissain kohdissa minua kyllä häiritsi, että Fenogliota kehuttiin koko ajan loistavaksi kirjoittajaksi, mutta lukija ei saa nähdä kun vain pätkiä hänen mestarillisesta tarinankerronnasta.

Minua jäi hieman harmittamaan muutama juttu, joka jäi uupumaan tästä osasta. Ensimmäisessä osassa tiputeltiin vähän väliä kaikenlaisia pieniä faktoja kirjoista. Ensimmäsiessä osassa oli myös enemmän Elinoria, josta tuli nopeasti suosikkini hänen asenteensa vuoksi. Ja nyt, kun pääsimme itse fantasiamaailmaan, aloin todella kiinnittää huomiota siihen, ettei hahmoja kuvailla juurikaan. Olen saanut rivien välistä kiskottua tiedon, että Meggie ja Resa ovat vaaleahiuksisia ja Mo'lla on tummat hiukset ja että Fenoglio taisi näyttää kilpikonnalta ja että Tomusormella on punaiset hiukset ja arpia. Mutta ei sen enempää. Ulkonäön lisäksi heidän luonteensakin jäävät vähän hämärän peittoon.

Luonne onkin hyvä aasinsilta erääseen asiaan, johon kiinnitin huomiota nyt toisella lukukerralla. Tarinassa on varsin kiintoista Roxanne/Tomusormi/Farid/Meggie neliödraama. (spoiler-varoitus) Roxanne pohtii, kuka kumma Farid oikein on. Hän luulee, että Farid on Tomusormen poika, joten hän päättelee, että Tomusormella on ollut joskus toinen nainen. Tomusormi yrittää lepyytellä Roxannea, mutta rientää koko ajan auttamaan Faridia. Farid taas alkaa mennä hieman yli ihailussaan Tomusormea kohtaan. Meggie taas on mukana pelkästään tyttönä, jota Farid menee välillä tapaamaan.

En osaa sanoa, onko Funke kirjoittanut sen tarkoituksella. Kirja on kuitenkin varsion viaton lastenkirja. Jo ensimmäisessä osassa oli huomattavissa Faridin suuri oppipoikamainen ihailu Tomusormea kohtaan, mutta toisessa osassa kuvioihin saapuu Tomusormen vaimo, joka saa Faridin kummallisen mustasukkaiseksi. Aloin tässä vaiheessa pohtia Faridin ikää. Sitä ei ole koskaan sanottu kunnolla. Kun Farid saapuu tarinaan, hänet kuvaillaan noin neljä tai viisi vuotta Meggietä vanhemmaksi, mikä tekee hänestä ensimmäisessä osassa 16-17 -vuotiaan. Musteloitsu sijoittuu vuoden eteenpäin, joten hänen on pakko olla 17-18 -vuotias. Kirjan aikana Farid alkaa piirittää Meggietä, mutta heidän suhteensa on todella laimea. Meggie on hyvänen aika vasta 13-vuotias tyttö. Samaan aikaan Farid on mielettömän mustasukkainen joka kerta kun Tomusormi osoittaa mitään läheisyyttä Roxannelle. Hän haaveilee, että voisi karata Tomusormen kanssa kahdestaan. Ja sitten vielä kaikki, mitä Tomusormi tekee aivan lopussa. Spoiler.

Ai niin, mukaan lisätään vielä se fakta, että Tomusormi taitaa olla vähän kiinnostunut Meggien äidistä. Mustemaailma, fantasiaa ja kaunaridraamaa! (spoiler-varoitus loppuu)

Muisti tekee hassuja juttuja. Muistelin, että jotkut juonenkäänteet tapahtuvat vasta seuraavassa osassa. Ja muistelin, että jotkut asiat olisivat olleet paljon suuremmassa osassa mitä ne lopulta olivat. Muistelin, että Basta olisi ollut isommassa roolissa. Vuotiksessa tuli kirjasarjan sivuilla monien muiden käyttäjien kanssa vuodatettua siitä, kuinka Basta tulee aina sotkemaan kaikki suunnitelmat. Muistin kuitenkin aivan oikein kirjan rakenteen: alku on erittäin kiintoisa, koska siellä esitellään hahmot ja saadaan kuulla Fenoglion mielipiteet heistä, mutta kun lopussa menee melkein pelkäksi toiminnaksi, en jaksanut enää olla yhtä kiinnostunut. Ehkä siksi, koska tiedän, miten kaikki päättyy.

Aion lukea seuraavan ja viimeisen osan joskus lähitulevaisuudessa.

Ps. Sherlockin pre-production alkaa tänään! Jee! :D

lauantai 9. helmikuuta 2013

Lukumaraton 24h

Koska mulla on lukeminen tökkinyt jonkin aikaa ja kirjahyllyn reunalla odottaa ahdistavan iso kasa lainattuja kirjoja, päätin ottaa vähän vaihtia ja kiriä. Valitsin kirjoja, jotka ovat jumittaneet hyllyssäni aivan liian pitkään tai joiden lainoja on uusittu kirjastossa melkein luvattoman usein.


Aloitan Cornelia Funken Musteloitsusta jossa minulla on noin 70 sivua vielä jälkellä, sitten luen Pikku  Prinssiä ja sitten Kerjäläisprinsessaa. Kerjäläisprinsessasta olen kuullut paljon positiivista, mutta minua hieman huolestuttaa, koska kirja on aika lyhyt. No, pian selviää onko se mielestäni liian lyhyt. Loppuun valitsin vielä Josh Sundquistin Just Don't Fallin ja Markku Turusen Vaeltajan, mutta en tiedä pääsenkö sinne asti, kun olen kuitenkin aika hidas lukemaan.

Päivittän tähän alle edistymistäni. Minun piti aloittaa klo 12, mutta katsoin How I Met Your Motheria ja kello olikin yhtäkkiä enemmän. No, klo 13 alkaa urakka. Eväänä on suklaata joka jäi eilisestä äikän tekstitaidosta yli :)

Tämä kappale saa minut hyvälle tuulelle tällä hetkellä.

Päivitys

14:13
Sain luettua Musteloitsun loppuun. Olin katsonut sen pituudeksi 666 sivua (ihana luku) mutta lopussa olikin liitteitä, joten tarina loppui 645 sivuun. Onneksi olen jo kertaalleen tämän sarjan lukenut, sillä lopussa on cliffhanger jonka seurauksena haluaisin lukea seuraavan osan saman tien.
Nyt on lounastauko ja sitten Pikku Prinssin pariin. Huomasin muuten vasta nyt, että Prinssi on kirjoitettu isolla kuten Pottereissa. Eikö se poika olekaan oikea prinssi vaan se on sukunimi? No, se selviää kohta.
Sivuja luettu: 64

16:11
Pikku Prinssi luettua. Selvisi, että hän oli prinssi, eikä Prinssi, mutta edelleenkään en tiedä miksi hän on prinssi. Ainakaan ei tullut ilmi, että hän olisi tarinassa esiintyneen kuninkaan poika. Tämä kirja kyllä pitää lukea joskus uudestaan. Siinä on niin paljon erilaisia pieniä juttuja, joita voisi ajatella enemmänkin. Koko tarinan voisi ajatella allegoriana.
Sivuja luettu: 159 (tosin Pikku Prinssissä oli paljon kuvia, joten tämä on jo vähän huijausta)

19:23
Kerjäläisprinsessaa luettuna 92 sivua, mutta iski niin kamala piirustusinspis, että päätin pitää piirustustauon.
Kirja on ihan mukaansatempaiseva, mutta kaipaisin jotain lisää. Vähän syvemmälle. Ja miksi Gigillä on kannessa leiskuvanpunaiset hiukset kun kirjassa sanottiin, että ne ovat aivan tavallisen ruskeat?
Sivuja luettu: 251

Tämä kappale saa mut hyvälle tuulelle tällä hetkellä:



21:01
Apua, tauko venyi pitkäksi!
Tuli piirrettyä tällainen:


Huh, sainpahan tuon kuvan päästä paperille, niin pystyn taas keskittymään lukemiseen.
Sivuja luettu: 251 (edelleen, säälittävää!)

23:09
Sain Kerjäläisprinsessan luettua! Kävin myös kaupassa ostamassa karpalomehua ja pidin ruokatauon.
Sivuja luettu: 337

23:19
Kävin Goodreadsissa päivittämässä lukutilannettani ja satuin eksymään Kerjäläisprinsessan kirjoittajan Magdalena Hain kirjailijasivulle. Ja -- KATSOKAA NYT TÄTÄ KUVAA! Hyvänen aika, nainen! Upea! Omat steampunk-yritelmäni kalpenevat tuon rinnalla.
Jos jotakuta kiinnostaa, [tässä] on kuva yhdestä steampunk-asustani, mutta kuva on jo noin kaksi vuotta vanha.

23:59
Aloin googlettaa Magdalena Haita ja eksyin sen kautta useille erilaisille nettisivuille ja aloin taas harmitella, etten ole tarpeeksi mukana suomalaisissa kirjallisuuspiireissä. Aloin myös keskustella amerikkalaisen tutun kanssa siitä, kuinka novelli on englanniksi short story ja romaani on englanniksi novel, mikä aiheuttaa hämmennyksiä aina kun sen unohtaa.
ÄH, nyt takaisin lukemaan, laiskimus!

2:05
Onko maratoonien tarkoitus skipata yöunet ja vain lukea? Minä ainakin ajattelin mennä kohta nukkumaan
Olen nyt lukenut 72 sivua Just Don't Fallia. Se on helppolukuinen ja ilokseni huomaan ymmärtäväni melkein kaikki lääketieteelliset sanatkin. Tarina on vasta siinä vaiheessa, jossa Josh on 9-vuotias, joten pikkupojan näkökulmasta kaikki on todella viatonta.
Olen seurannut Josh Sundquistia Youtubessa jo pitkään, mutta en tiennyt, että hän on toisin näin konservatiivisesta perheestä. Varmaan joka toisessa kappeleessa puhutaan siitä kuinka hänen vanhempansa ovat opettaneet hänelle asioita Jumalasta ja kuinka hänen vanhenpansa eivät halunneet laittaa häntä valtion kouluun, koska siellä oppii pahoja asioita.

Parhaita lainauksia:
"Europe? Europeans are crazy liberals and communists, that's what Mom always says, so I probably don't want to look like them."
"And even if I had depression, I wouldn't tell the psychologist or anyone else about it. This is because Pastor Smuland once said in a sermon that if you have the depression you should pray about it and God will take it away. And since you would want God to take it away, that must mean it's a bad thing, and you would not want other Christians like your mom and dad to know you were doing a bad thing."

Saa nähdä, muuttuuku tämä naiivi sävy aikuismaisemmaksi mitä mukaan kertoja kasvaa. Tällä hetkellä minua ei haittaa ainainen Jumalasta puhuminen, koska päähenkilö on lapsi ja hän uskoo vanhempiaan ja hänelle on opetettu tietyt asiat, mutta jos kirja muuttuu lopussa samanlaiseksi ylistykseksi kun Nick Vujicicin Ra(a)jattomassa elämässä... Takakansi ei lupaa hengellistä kertomusta - vaikka siellä uskon kyseenlaistaminen mainitaan - joten jos tästä tulee sellainen, niin takakansi on johtanut minua harhaan. Tai sitten tämä on taas sitä amerikkalaisuutta jota en ymmärrä.

Kylläpäs tämä venyy! Mutta vielä yksi lainaus, joka sai oikeasti vähän tunteet pintaan. Kohtaus juuri ennen kun Josh on menossa leikkaukseen, jossa hänen jalkansa amputoidaan:
"The doctor looks at my parents, and they nod.
 'Joshua, can we take you to the operating room now?' the doctor asks.
[--] 'Actually', I reply. 'I think I will just walk.'
[--]As I follow the doctor and the nurse back to the operating room, I feel the coldness of the hallway floor under my brown socks. I know it will be the last time I do this until I get to Heaven." 

Sivuja luettu: 409

12:05
Nukuin lopulta noin kuusi tuntia. Just Don't Fallia luettu 146 sivua. Elämäkerroissa on se huono puoli, että tulee hypittyä yli tylsiä kohtia, koska ne eivät välttämättä ole oleellisia "juonen" kannalta, mutta olen pyrkinyt kyllä lukemaan joka sivun.
Ja hei! Sain yön aikana uuden seuraajan! 40 seuraajaa, vau.
Sivuja luettu: 483

13:04
Nyt on 24 tuntia kulunut. Olen Just Don't Fallissa sivulla 182. Tää kirja on erittäin hauska. Kun pääsin yli siitä, että perhe jossa Josh elää on erittäin kristitty, kirja on oikeastaan hyvin hauska. Kuten siinä vaiheessa kun Josh lopettaa kotikoulun ja menee "normikouluun":
"There are so many things could happen. I might be taught the Theory of Evolution in my science class [--] I might have an English teacher who will make me read pornographic novels that will give me sexual thoughts."

Sivuja luettu: 519
En tiedä lainkaan, onko tämä hyvä vai huono tulos, mutta yli 500 sivua vuorokaudessa on ihan hyvin minulle itselleni, kun useinmiten luen noin sadan sivun vaihtia, tai vähemmän jos ei huvita.
Minulla on vähän hassu olo, koska olen vuorokauden aikana uppoutunut neljään eri kirjaan. Tuntuu vähän, että on kirjaähky. Mutta sainpahan kirjapinosta kirjahyllyn renualla vähemmän ahdistavan kokoisen.

Kirjoittelen jotain juttuja lukemistani kirjoista myöhemmin. En ehkä kaikista. Mutta ainakin Musteloitsusta. 

Tämä kappale saa minut nyt iloiseksi. :D

perjantai 8. helmikuuta 2013

Lisää haasteita!

Yhtäkkiä haasteita tulee joka nurkasta. Olen hämmentynyt tästä huomiosta. Kiitos siitä joka tapauksessa! Minut haastoi Lukunurkka.
Kuvana käytän itseotettua kuvaa koirastani parin viikon takaa, sillä tähän haasteeseen ei ollut omaa kuvaa.

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
  2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
  4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. 
  5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
  6. Ei takaisin haastamista.






11 faktaa
  1. Blogini nimi on peräisin vuodesta 2007. Olin päättänyt perustaa blogin kun olin niistä paljon kuullut eikä itsekoodatut nettisivut oikein enää innostaneet. Kun tein tunnukset vuodatukseen, kirjoitin blogin nimisarakkeeseen "Todella vaiheessa" ilmaisemaan, ettei blogin ulkoasu ole vielä valmis. Sitten se vain jäi... ja siitä on muodostunut vakiintunut nimi jonka ajattelen nykyään kuvaavan sitä, kuinka suhteellisen nuorena naisena kaikki todellakin tuntuu olevan ihan vaiheessa.
  2. Tällä hetkellä lempityylisuuntiani ovat jugend ja uusgotiikka.
  3. Rakastan musikaaleja. Mikään ei ole parempaa kuin mahdollisimman mahtipontinen ja tunteellinen musikaalinumero.
  4. En usein ymmärrä "stereotyyppisiä naisia", mutta onneksi Suomessa pärjää hyvin ilman että ymmärtää.
  5. Olen psykosomaattinen jännittäjä. Aina jonkun suuren asian, kuten ulkomaanmatkan, kokeen tai juhlan edessä, olen mieleltäni täysin tyyni mutta kohta huomaan mittaavani kuumetta tai valittavan jotain särkyä. Tietenkin tajuan asian joka kerta vasta kun jännittävä tilanne on ohi... 
  6. Kerran musiikintunnilla lunttasin kun olin (ja olen edelleen) niin surkea tunnistamaan musiikkityylejä. Minulla on oma systeemi nimetä tyylin. "Tää on tällaista rytmikästä hipsterimusaa." "Sellaista trippausmusiikkia." "Semmosta apocalyptista." tai "Hyväntekeväisyyskonserttimusiikkia."
  7. Kävin tänään uusimassa äidinkielen tekstitaidon ja sain fanikohtauksen kun siellä oli Don Rosan sarjakuva. Tapasin Don Rosan syksyllä 2010. Hän oli Stockmannilla, jonne menin maantiedon kirjoitusten jälkeen. Äitini osti Mikki Hiiri -kortin johon pyysi Rosan nimmarin, mikä hävetti minua ihan kamalasti koska Rosan sarjakuvakirjoja lukeneena tiedän, ettei hän pidä Mikistä.
  8. Minusta taitaa olla tulossa kielipoliisi. En väitä että osaisin kieliopin täydellisesti, mutta jos virheen huomaan, saatan kuuluttaa siitä suureen ääneen. Viimeksi eilen valitin siskolle Fazerin uusia suklaakääreitä, joissa lukee tuotteen nimi isolla englanniksi, mutta vain pienellä präntillä suomeksi. Haloo, suomalainen suklaa jota myydään suomessa, miksi se pitää kailottaa siis englanniksi? Onko se nyt niin coolia?
  9. Unelma-ammattini oli joskus nuorempana olla Suomen ensimmäinen nainen joka piirtää ja kirjoittaa Aku Ankkaan sarjakuvia. Idolina luonnollisesti Don Rosan tyyli. Nykyään Ankkaan taitaa tehdä sarjoja naisetkin, mutta en ole lehteä enää vuosiin lukenut niin en ole pysynyt mukana.
  10. Ihailin pienenä myös Flavia Bujoria, koska hän kirjoitti menestykirjan 12-vuotiaana. Kun täytin 13, tunsin olevani epäonnistunut kirjailijana. Nyttemmin olen vain iloinen, etten alkanut julkaisuaikeisiin silloin, koska ne juonikuviot... huh huh. (Flavia Bujorilla on muuten aivan mahtava syntymäpäivä! 8.8.88!)
  11. Kaikkien näiden syvällisten faktoja jälkeen lopetan tyylikkään pinnallisesti: en ole koskaan värjännyt hiuksiani. Okei, kerran vappuna värjäsin pinkiksi vappyväreillä.

11 kysymystä

1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä? 
Pohjoi-Amerikka. No, se onkin iso paikka. Ihan vain siksi, etten ole vielä kertaakaan nähnyt ja pitäähän sitä joskus nähdä mitä rapakon takana oikeasti tapahtuu.

2. Ruoka, jota et voi sietää? 
Olen aika kaikkiruokainen, mutta sienet ja oliivit eivät mene alas.

3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? 
Toivottavasti opiskelemassa.

4. Suurin haaveesi? 
Ehkä hieman stereotyyppisesti se kirjan julkaiseminen.
Mutta hei! Olenhan minä oikeastaan jo julkaissut kirjoittaja! Osallistuin 11-vuotiaana koulun kautta Sara Wacklin -kirjoituskilpailuun ja tulin muistaakseni ikäluokassani toiseksi, joten lyhyt tekstini julkaistiin kokoelmakirjassa nimeltään Monta tarinaa. Vaikka kirja ei ollutkaan myyntimenestys, ainakin joku tekstini on oikeassa ISBN-koodilla varustetussa julkaissussa. Väärällä nimellä tosin, joku naputteli Anne vaikka olisi pitänyt kirjoittaa Anna. :/

5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa? 
Olen, nykyään kun kaikki tuntuu laittomalta, jopa ilman pyöräilykypärää ajaminen. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt mitään oikeasti vakavaa. Okei, kerran lähti vahingossa Mäkkäristä mukaan käsidesilappu josta olisi kuulemma pitänyt maksaa 10 snt. En huomannut kylttiä, eikä myyjäkään sanonut mitään kun vain otin sen.

6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
Näytteleminen tai tanssiminen. Molemmat kiinnostaisivat, mutta olen hirveän ujo joten pitäisi olla joku supermukava ryhmä jossa uskaltaisin aloittaa näyttelyn, ja en osaa yhtään tanssia enkä ole liikunnallinen, joten en viitsi ilmoittautua mihinkään tanssiryhmään, kiitos koululiikunnan traumojen. Vanhojen tansseissa tuli todettua että kyllä olisi vähän potentiaalia pysyä rytmissä mukana.

7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle? 
Ai jos ystävä suosittelee minulle romanttista kirjaa, mitä suosittelisin takaisin? En ehkä miettisi genreä, vaan suosittelisin puhtaasti jotain lempikirjoistani. En ehkä kuitenkaan heti mitään scifiä tai korkeafantasiaa, vaan ehkä jotain jossa on ihmissuhdedraamaa.

8. Puhelin vai tietokone? 
Tietokone. Paljon isompi näyttö ja siedettävä näppäimistö sekä enemmän toimintamahdollisuuksia.

9. Unelma-ammattisi? 
Hmm, vaikea. Pitäisi sitä kai jotain tietää? Olen viime aikoina todennut että kirjailijan ammatti sopisi minulle kuin nakutettu, mutta olen skeptinen siitä kuinka sillä Suomessa elää, ellei ole Sofi Oksanen, mutta yritän elätellä toiveita myös kustannustoimittajan ammatista.

10. Jos saisit muuttaa yhden asian suomessa, mikä se olisi? 
Koska olet kirjoittanut seuraavaankin kysymykseen Suomen pienellä, oletan sinun tarkoittavan maata etkä kieltä. Suomen maassa muuttaisin ihmisten ujouden puhua tuntemattomille. Itsekin syyllistyn tähän. Mutta jos kaikki puhuisivat rohkeasti toisilleen vaikka busseissa ja kahviloissa, uskaltaisin itsekin.
Kielessä muuttaisin rakkauteen ja romantiikkaan liittyvän sanaston. Suutelu ja pussailu ja seurustelu ja ihastuminen kuulostaa kauhean tönköltä ja epäromanttiselta.

11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?
Enpäs näitä julkkiksia kauheasti tiedä. Ja kuka on turha julkkis? Jos se tuo jollekin hupia arkeen, niin pakko siinä on jotain hyvää olla, vaikka henkilökohtaisesti minun ei tarvitsisi tietää Vappu Pimiän raskaudesta, Johanna Tukiaisen seikkailuista tai siitä missä Matti Nykänen on tällä kertaa ollut lomalla.
Muistan vuosien takaa jonkun aivan tavallisen naisen, josta tuli kuuluisa koska hänen miehensä ja lapsensa kuolivat jotenkin traagisesti ja lööpit seurasivat hänen elämäänsä vielä pitkään, mikä alkoi minusta tuntua jo ihan turhalta.

Haastan: 

Apua, 11! Minun blogipiirini loppujen lopuksi ovat aika pienet. Olen omasta mielestäni jo haastanut ihan vasta jokaisen jonka viitsin haastaa.

Tulen myöhemmin kirjoittamaan haasteblogit, jos niitä keksin. Nyt olen aivan rättiväsynyt. Nukuin viime yönä ehkä kaksi tuntia.

Mutta hei! Sillä aikaa voitte itse miettiä! Onko teillä mielessä joku blogi, joka kaipaisi huomiota ja jota minun pitäisi lukea? Minulla on ongelmia löytää varsinkin fantasiaan keskittyviä blogeja. Hirveän moni blogi tuntuu lukevan vain aika lailla tähän päivään sijoittuvia fiksuja kirjoja eeppisten seikkailujen sijaan. (Mitkä nekin ovat hyviä, mutta haluaisin myös seurata blogeja jotka keskittyvät rakkaimpaan genreeni) Linkatkaa ihmeessä hyviä blogeja, niin tsekkaan ne ja haastan. Voit myös rohkeasti ehdottaa omaa blogiasi. Nyt pois kaikki suomalainen "en mä nyt viitti" -asenne!

Ps: Tämä on 100. blogimerkintäni! :)

torstai 7. helmikuuta 2013

Kirjahyllyni

Päätin tehdä tuonne ylös sivupalkkiin listan kirjoista joita minulla on hyllyssä, joten miksen saman tien tee siitä myös postausta. Listasin ja aakkostin kaikki omistamani kirjat oppikirjoja lukuunottamatta. Lähestään kaikkia kirjoja en ole lukenut ja jotkut ovat kummallisia harhaostoksia, jotka tuntuivat silloin hyvältä idealta, ja jotkut ovat lahjakirjoja.


Uusin hyllyni aika vasta. Siitä seikkailusta voi lukea TÄÄLTÄ.

Potterit vievät melkein hyllyllisen tilaa. Kauheaa... mutta pitihän ne olla sekä englanniksi että suomeksi.


Nurkasta löytyy drinkkilasi joka on ostettu Lontoosta, sekä kaksi koriste-esinettä jotka minulla on ollut aina enkä muista mistä olen ne saanut. Pienenä leikin monesti Belvilleillä, että noita kirosi prinsessan enkelipatsaaksi.

Toiseksiylimmässä hyllyssä on kuva koirasta (pitämässä kirjatuen virkaa), kirjanmerkkini sekä taikasauva jonka sain joululahjaksi Annikalta! :)


"Pätevän" hyllyn (se rivi jossa on klassikoita yms) on liitetty fanikrääsääni. Glee-muki jonka kaveri lähetti Irlannista, Sonic Screwdriver jonka ostin Tukholmasta ja suklaasammakkokääre ja Bertie Bortin jokamaunrakeita jotka kaveri lähetti Amerikasta Potter-teemapuistosta. Kyllä, jokamaunrakeissa on oikeasti pelottavia makuja. Kyllä, maistoin muun muassa korvavaikkua. Toivon, että en olisi maistanut.

Alimmalla hyllyllä on räsynykke jonka olen itse ommellut.

Stockmannin 150-vuotis muumimuki pitää erillään englanninkieliset kirjat ja DVD:t. Minulla on TV:n vieressä ihan oikea DVD-hylly, mutta tähän hyllyyn on päätynyt muutama suosikkini.


Ja sitten se sisältö. *-merkitty tarkoittaa, etten ole lukenut.

Agatha Christie:
They Do It With Mirror


Adrian Conan Doyle & John Dickson Carr:
*Sherlock Holmes ja seitsemän piipun mysteeri

Alexander Melli
*Lapsihallitus

Alexandre Dumas:
Kolme muskettisoturia

Alice Hoffman:
*Noitasisaret

Anne Rice:
Veren vangit

Antoine De Saint-Exupéry:
*Pikku prinssi

Arja Puikkonen:
Haloo, kuuleeko kaupunki!

Arthur Conan Doyle:
Sherlock Holmes and A Study in Scarlett and The Sign of  Four
Sherlock Holmesin kootut kertomukset
*The Hound of the Baskerville

Astrid Lindgren:
Meidän Marikki
Veljeni, Leijonamieli
Rasmus ja kulkuri
Ronja, Ryövärintytär

Cassandra Clare
City of Lost Souls
Clockwork Prince

Celia Rees:
Merirosvoja!

Charlotte Brontë:
Kotiopettajattaren romaani

Chris Colfer:
The Land of Stories: The Wishing Spell
Struck By Lightning - Carson Phillips Journal

Cornelia Funke:
Rosvoruhtinas

C. S. Lewis:
Paholaisen kirjeopisto

Diane Setterfield:
Kolmastoista kertomus

Dan Brown:
Da Vinci -koodi
*The Lost Symbol

Don Rosa:
Kadonnen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan parhaita
Roope Ankan elämä ja teot
Roope Ankan elämä ja teot 2
Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita
Temppeliherrojen kätketty kruunu ja muita Don Rosan parhaita
Kymmenen avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita
Musta ritari ja muita Don Rosan parhaita
Kolme caballeron paluu ja muita Don Rosan parhaita
Pako kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita

Douglas Adams:
*Linnunrata (sisältää kaikki viisi kirjaa)

Emily Brontë
*Humiseva harju

Enid Blyton:
Viisikko aarresaarella
Viisikko kesälomalla
Viisikko ja aavejuna
Viisikko retkellä
Viisikko ja tornin salaisuus
Viisikko salaperäisellä nummella
Viisikko vanhassa majakassa
Viisikko joutuu ansaan
Viisikko ja lapsenryöstäjät
Viisikko ja linnan aarre
Viisikko jälleen yhdessä

E. L. James
Fifty Shades of Grey

Enrique Moriel:
Ajattoman kaupungin varjot

Flavia Bujor:
Ennuskivien mahti

Felix J. Palma:
The Map of Time

George R. R. Martin:
Valtaistuinpeli
Kuninkaiden koitos
Miekkamyrsky 1
Miekkamyrsky 2
Korppien kestit
*A Dance With Dragons

Gilberth Jr & Gilberth Carey:
Tusinoittain halvemmalla

Hannu Rajaniemi:
*Kvanttivaras

Helvi Hämäläinen:
*Säädyllinen murhenäytelmä

Ian McEwan:
Rannalla
Vieraan turva

Jaana Kapari-Jatta:
Pollomuhku ja posityyhtynen

Jari Tervo:
*Layla

J. K. Rowling:
The Casual Vacancy
Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen Prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Harry Potter and the Philosopher's Stone
Harry Potter and the Chamber of Secrets
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Harry Potter and the Goblet of Fire
Harry Potter and the Order of The Phoenix
Harry Potter and the Half-Blood Prince
Harry Potter and the Deathly Hallows
Siuntio Silosäikeen tarinat

John Ball:
*Murha nudistileirillä

John Barrowman:
*Hollow Earth (with Carole E. Barrowman)
*I Am What I Am

John Boyne:
Poika raidallisessa pyjamassa

John Green:
Looking for Alaska
*Will Grayson, Will Grayson (with David Levithan)

John Le Carré:
Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja

J.R.R. Tolkien:
Hobitti eli sinne ja takaisin
*Silmarillion
Taru sormusten herrasta

Kersti Johansson i Backe:
Näkymätön Elina

Laila Hietamies:
Koivu ja tähti

Laura Lähteenmäki:
Annastiina

Lene Kaaberbøl:
Näkijän tytär
Näkijän amuletti
Käärmeen lahja
Näkijän sota

L. M. Montgomery:
Annan nuoruusvuodet
Anna ystävämme
Annan unelmavuodet
Anna opettajana
*Anna omassa kodissaan

Mark Twain:
*Prinssi ja kerjäläispoika

Mark Haddon:
Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Markus Heitz:
*Dwarves

Mary Shelley:
*Frankenstein


Mao Zedong:
*Otteita puheenjohtaja Mao Zedongin puheista (Pieni punainen kirja)

Mika Waltari:
Sinuhe, egyptiläinen

Nick Vujicic:
Ra(a)jaton elämä

Oscar Wilde:
Dorian Grayn muotokuva
*The Importance of Being Earnest and Other Plays

Pierre De La Mure:
Punainen mylly

Raamattu

Rudyard Kipling:
*Viidakkokirja

Sabine Kuegler:
Viidakkolapsi
Paluu viidakkoon

S. E. Hinton:
Me kolme ja jengi

Susanna Vuorela:
Seikkailujen safari

Thea Beckman:
Ristiretki farkuissa

Uma Karma:
Kaiken se kestää

Ursula K. Le Guin:
*Maameren tarina 1-5

Victor Hugo:
*The Hunchback of Notre-Dame

Vonda N. McInture:
*Aurinko ja kuu

William Heaney:
*Memoirs of Master Forger

+ määrittelemätön määtä lehtiä ja joitain sarjakuva-albumeita.

Jos oikein laskin, omistan 125 kirjaa, joista 27 on lukematta.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Korppien kestit

Alkuun haiku joka kuvaa hyvin tämän kirjan lukemista:

Mitä ihmettä?
Mitä minä juuri luin?
Mitä tapahtui?


Jonkin aikaa piti tuijottaa tyhjää ruutua ja miettiä, mitä ihmettä voisin sanoa tästä kirjasta. Minulla on nimittäin kauhean paljon sanottavaa. Kyseessä on George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan neljän osa suomennettuna. Sivuja siinä on ilman liitteitä 690. Varoitus: en aio tässä tekstissä yhtään säästellä spoilereilta. Haluan vuodottaa kaikki fanitytöt tuntemuksen. Edellisen vuodatuksen Miekkamyrskystä voit lukea täältä: (x)

Mistä alottaisin? Minulla on mennyt kirjan lukemisessa niin kauan, etten oikein enää muista tarkkaan, mitä tapahtui missäkin vaiheessa. Onneksi laadin muistiinpanoja, joten käynpäs jokaisen ranskalaisen viivan yksitellen läpi.

Kansi! Kannet ovat tärkeä asia, vaikka en niiden perusteella lukemiani kiroja valitsekaan. Usein kirjaa lukiessa mietin, mitä kannessa on ja miksi ne asiat on valittu kanteen. Muistan ne kummat kirjat joiden kansi ei liity mitenkään tarinaan, kuten muutama Anu Holopaisen kirja. Aiemmissa Tulen ja jään laulu -sarja (oikeasti, miksei herra Martin voinut nimetä sarjaansa vähän napakammin?) suomennosten kansista olen pääsääntöisesti pitänyt. Ensimmäisessä osassa on selkeästi Jonin susi ja se pyhä puu jonka nimeä en nyt millään saa päähäni. Toisessa osassa on joko Rautasaaret tai Casterynkallio, en ikinä saanut siitä selvyyttä, ja kolmannen osan molemmissa niteissä on Danyn lohikäärmeitä merellä. Mutta mitä ihmettä tämä neljännen osan kansi esittää? Lähin teoriani on Hurtan hevonen joka mainittiin jossain vaiheessa, mutta hevonen ei todellakaan ollut suuressa roolissa.

Miekkamyrsky oli varsinaista juonenkäänteiden tykitystä. Sen onnistui jälleen kerran muistuttamaan, miksi rakastan tätä sarjaa. Mutta Korppien kestit saivat minut vähän unohtamaan. Niin, miksi rakastinkaan tätä sarjaa? En enää muista. Annoin kirjalle kolme tähteä Goodreadissa. Missä meni vikaan?

Näkökulmahahmot! Koko kirja alkoi kolmella uudella näkökulmalla, jonka jälkeen vasta tuli tuttu hahmo, Cersei. Yritin olla todella positiivinen uusien näkökulmien kohdalla, mutta jossain vaiheessa minun oli vain todettava: "Vau, ei sitten kiinnosta yhtään." Aivan kauhean epäkiinnostavia uusia hahmoja. Yritin pysyä kiinnostuneena, koska ilmeisesti Rautasaarten tapahtumat ovat tärkeitä ja siellä tapahtuu jotain juonen kannalta merkittävää kun kerta niille on varattu niin hirveästi sivutilaa. Mutta ei kiinnostanut. Joku vissiin kruunattiin? Kukahan se niistä oli? Euron? Ne luvut olivat kiinnostavia sen hetken kun luulin, että Asha oikeasti valitaan kuningattareksi, mutta eipäs niin tietenkään käynyt.

Ainoa hitusen kiinnostava on Arianne, mutta häntä taisi olla vain kahdessa luvussa. George R. R. Martin onnistuu luomaan todella kiinnostavia naishahmoja (Catelyn, Sansa, Arya, Brienne, Cersei, Dany, Asha) mutta sitten kun tullaan mieshahmoihin, suurin osa niistä on todella epämiellyttäviä joista ei kiinnosta lukea sanaakaan. Okei, Tyrion on lempihahmoni ja Jaime, Jon ja Sam ovat kiinnostavia, mutta Davos tai Theon ei ole koskaan saanut minua lämpenemään enkä haluaisi lukea tarinaa kenenkään muun mieshahmon näkökulmasta kuin noiden neljän jotka luettelin. Yleensä kirjojen mieshahmot ovat kiinnostampia kuin naishahmot, joten siitä hatunnosto Martinille.

Näkökulmien nimeäminen! Lukemista olisi huomattavasti helpottanut, jos lukujen alussa olisi ollut nimet hyvin selkäesti kuten tähän asti on ollut. Siinä sitten piti arvailla, kuka tässä luvussa on se Kaartinkapteeni tai Krakenin tytät tai Kuningattarentekijä tai Kanavien katti tai jotain vastaavaa. Jopa se pieni muutos, joka tapahtui Sansan lukujen nimen muutoksessa, alkoi ärsyttää. Alayne. Luvun nimen muutos on ilmiselvästi kirjailijan merkki siitä, kuinka vakava Sansan henkilöllisyyden muutos on, mutta olisi minun puolestani voinut pysyä ihan Sansana vain.

Puolet hahmoista oli jätetty pois! Onko kirjassa, josta puuttuvat sekä Tyrion että Jon enää mitään toivoa? Catelyniinkin alon lämmetä Miekkamyrskyssä juuri sopivasti ennen hänen kuolemaansa. Danykin olisi ollut tervetulleempi kuin joku vastenmielinen Greyjoy. Tuli ikävä Pikkusormea ja Varysta yhdessä juttelemasta valtakunnan asioista. He olivat huvittavia. Tuli myös ikävä Eddardia. Neljäs osa olisi tarvinnut yhden kunnon miehen. GRRM on kyllä selittänyt hyväksyttävästi miksi osa hahmoista on jätetty pois, mutta kyllä minua silti harmitti että lempihahmoni jäivät pois. No, seuraavassa osassa Tyrion saa luvan olla supermahtavaparasihana.

Testasin kirjan kanssa lahjaksi saamaani lukutelinettä, mutta en vieläkään ymmärrä, mikä idea niissä on.

Jaime Lannister! Mitä hänelle tapahtui. Hän oli niin loistava Miekkamyrskyssä. Nyt hän tuntui olevan vähän hukassa. Mitä hän edes teki? Hän lähti jonnekin matkalle, mutta minulta meni aivan ohi, mitä hän lähti suorittamaan. Odotin puoliksi, että hän törmäisi Brienneen matkalla, mutta eihän niin tietenkään voi käydä Westerosissa. Jaime on kiintoisa hahmo siinä mielessä, että mielipiteeni hänestä vaihtelee. Kun hänen näkökulmansa alkoivat, hän sai sympatiani ja aloin ymmärtää paljon paremmin mistä koko Jaime/Cersei suhde on saanut lähtönsä, ja aloin pitää heidän tarinaansa ihan kivana ja aloin toivoa että he saisivat olla yhdessä. Mutta ei, ensiksi tämä sarja antaa minulle insestin, ja juuri kun olen tottunut ajatukseen ja alkanut pitämään siitä, se revitään palasiksi. Tai poltetaan, niin kun Jaime teki Cersein kirjeelle kirjan lopussa.
Olen jo alkanut toivoa, että Jaime ja Brienne päätyisivät yhteen. Se voisi olla kiinnostavaa. Missä on ne Martinin lupaamat tarinat rakkaudesta?

Hahmojen paljous! Onhan niitä kokoajan ollut paljon, mutta pysyin jokseenkin mukana tähän asti. Tämä kirjasarja on edennyt vihdoin siihen pisteeseen, jossa en enää voi pysyä perässä hahmojen kanssa. Okei, ymmärrän, herran Martin, että on realistista että ihmiset tulevat ja menevät, merkittävät ihmiset kuolevat ja tilalle tulee uusia tuttavuuksia, mutta romaanin maailmassa olisi sallittua tehdä joitain poikkeuksia. Jokaista tehtävää varten ei tarvitsisi luoda uutta hahmoa. Tuo niitä vanhoja ja rakastettuja takaisin! Voi että kun hurrasin siinä vaiheessa kun selvisi, että Brienneä seurannut poika onkin Podrick, Tyrionin aseenkantaja! Juuri sellaisia sattumuksia olisin halunnut enemmän.

Arya ja Sansa! Hahmot ovat kehittyneet, mutta en tiedä, ovatko mieluisaan suuntaan. Sansan kehityksen ymmärrän ja hänen seikkailunsa Kotkanpesässä olivatkin ihan kiintoisia, mutta Arya... voi Arya... olit lempihahmoni vielä joskus, mutta nyt en pidä siitä mihin tarinasi on lähtenyt kulkemaan. Tuliko Aryasta oikeasti sokea viimeisen luvun lopussa? (retorinen kysymys, älkää vastatko)

Brienne Tarth! Hänen tehtävänsä kirjassa oli löytää Sansa, mutta se ei tuntunut etenevän ollenkaan. Mikä Briennen pointti koko kirjassa oli, jos hän ei edennyt mihinkään suuntaan? Hän vain vaelteli pitkin Westerosia, miekkaili satunnaisten vastaantulijoiden kanssa ja toisteli samaa fraasia. Etsin nuorta tyttöä, punahiuksista ja sinisilmäistä. Yhdessä kohdassa hän tapasi Genrdyn, mikä sai minut hurraamaan, mutta seuraavassa kohdassa joku jo söi hänen naamaansa. Siinä vaiheessa piti laskea kirja käsistä, koska mitä ihmettä? Kuoliko Brienne lopussa? AAaaaa miksi kaikki on niin epäselvää? (Theoninkin kuolema on hyvin epäselvää, mutta olen hieman vilkuillut tulevia kirjoja, ja yhtäkkiä Theon onkin puheenvuorossa. Missähän hänkin on luurannut?)

Cersei Lannisten/Baratheon! Okei, Cerseistä minulla on eniten vain hyvää sanottavaa, sillä nautin hänen luvuistaan kaikista eniten täsäs kirjassa. Mikä kiero, viekas nainen. Todella kiinnostavaa luettavaa. Oli todalla hauska lukea hänen juoniaan. Oli myös hauska seuratat, kuinka Margaery saa Cersein vainoharhaisuuden partaalle. Margaery on todella kiintoisa hahmo. Toivottavasti kuulemme hänestä enemmän. Toivottavasti häntä ei teloiteta. Eikä Cerseitä. Ja toivottavasti ser Loras ei kuole vammoihinsa. 

Cerseillä oli tässä kirjassa... hmm... kiintoisa suhde hänen seuraneitoonsa. Onkohan tämä nyt liikaa stereotypisointia, mutta kirjoista kyllä huomaa, että ne on kirjoittanut mies. Sekä Dany että Cersei ovat nyt harrastaneet seksiä naisten kanssa ja useiden muiden naishahmojen annetaan ymmärtäneen niin tehneet, mutta miestenvälisiä suhteita ei kirjoissa näy. Ehkä vähän vain kuuluu. TV-sarjaa katsoneet kyllä varmasti muistavat sen varsin pitkän makuuhuonekohtauksen kuningas Renlyn ja ser Lorasin välillä, mutta kirjoissa heidän suhteensa on erittäin hienovarainen. Jos siihen haluaa uskoa, sen voi lukea rivien välistä, mutta jos sen haluaa ohittaa, se on täysin mahdollista. Ehkä Martin on ottanut samanlaisen asenteen mikä on ollut kautta historian: naisten välisiä suhteita ei ole pidetty vakavina, joten niihin ei ole kiinnitetty huomiota, mutta miesten väliset suhteet on pidetty visusti salassa, koska siitä syntyisi kamala haloo. Toisaalta, on historiassa näitäkin aikakausia, jolloin miesten väliset suhteet olivat suosittuja. Kirkko solmi vielä 1000-luvulla miehiä ystävyysliittoon. Ja miten ne roomalaiset edes säilyivät sukupuuton uhkalta?

Nyt kun kirja on luettu, mieleen nousee kysymys: mikä tässä edes oli juonena? Tämä kirja ei todellakaan noudattanut äidinkielentunneilla opittua juonikartaa. Alussa luodaan kiinnostavat alkuasetelmat, mutta sitten menee ihan sekaisin eikä enää tiedä missä mennään. Oliko kirjassa edes minkäänlaista loppuhuipennusta? Pitää varmaan mennä Tulen ja jään laulu -fanisivustolle lukemaan juonitiivistelmä kirjasta.

No, ainakin tässä osassa hahmot säilyivät paremmin hengissä.

Sam ja Neilikka ovat suloisia. Se oli kirjassa kivaa. Lisää heitä.

Kyllä, vaikka tämä osa ei miellyttänyt yhtä paljon kuin aiemmat osat, aion lukea seuraavan. Ehkä asiat selittyvät paremmin seuraavassa osassa. Ehkä tämä se seuraava osa pitäisi lukea vierekkäin, niin että lukee vuorotellen yhden luvun kummastakin kirjasta. Milloinkohan se suomennus oikein ilmestyy? Kirja olisi enkuksi hyllyssä, mutta mietin, alanko tavaamaan sitä. Kielenvaihdos korkeafantasiasarjan keskivaiheessa voi olla vaikeaa. Huomasin, että ensimmäinen luku käsittelee Tyrionia, niin se ainakin olisi joku kannustin.

Random loppukevennys: Minua huvitti suunnattomasti kirjassa välillä mainittu prinsessa Elia, koska olen tottunut siihen etä Elia on miehen nimi (Raamatussa esiintyvä profeetta) ja kaiken lisäksi yksi nanowrimohahmoistani on nimeltään Elia. Prinsessa Elia. Jes.

Kolme kuukautta (ja valmista tuli!)

Joskus lokakuussa päätin osallistua nanowrimoon (x). Minulla oli idea: yksi lause, jonka olin kirjoittanut jonain päivänä muistikirjaani. Lähdin hieman laajentamaan ideaa ja kun marraskuu koitti, avasin aivan tavallisen Word-tiedoston ja aloin naputella ideaa ylös, noin 1667 sanan päivävauhtia.

Marraskuun toiseksiviimeisenä päivänä sain 50 tonnin rajan täyteen. Tajusin kuitenkin, että suunnittelemani juoni oli vasta puolessa välissä. Jatkoin siis koko joulukuun kunnes välipäivien aikana sainkin lopulta viimeisen luvun kirjoitettua. Tammikuu on mennyt editoinnissa, mutta eilen sain vihdoin muokattua viimeiset luvut sellaiseen kuntoon, että olen niihin jokseenkin tyytyväinen.

Lopputuloksena on 111 370 sanaa pitkä teksti, jossa on 37 lukua sekä alku- että loppunäytös.

Tarkalleen ottaen minulla on mennyt hieman yli kolme kuukautta. Kolme kuukautta on oikeastaan aika pitkä aika. Se on 1/4 vuodesta. Kolme kuukautta kuulostaa kuitenkin aika lyhyeltä ajalta romaanin kirjoittamiseen, varsinkin kun aiheeni sijoittuu omaan maailmaan ja siellä on yliluonnollisia elementtejä. 

Nopea tahti on kuitenkin tuntunut sopivan minulle. Jos nanowrimo ei olisi ollut hengittämässä niskaan, en olisi ikinä saanut kirjoitettua sitä. Ja jos en olisi jatkanut lähes yhtä nopealla tahdilla, olisi koko juttu jäänyt kesken. Minusta tuntuu, että kun eteni reipasta vauhtia, aivoni kävivät sopivasti ylikierroksilla ja juoni tuntui rakentuvan vain itsestään. Samalla kun kirjoitin, mieleni pohti jotain tulevaa juoniongelmaa, kunnes yhtäkkiä suhteellisen järkevä ratkaisu putkahti mieleeni ja kirjoitin sen ylös. Saatoin joskus aamulla herätä uusien ideoiden kanssa. Jotkut suuret juonenkäänteet vain tupsahtivat mieleeni ennen kuin tajusin niiden olevan merkittäviä juonenkäänteitä. Tiesin alusta alkaen miten kaikki alkaa ja miten se loppuu. Se, mitä tapahtuu keskellä, oli mysteeri. Niinpä välillä tapahtui paljon asioita joita en ollut odottanut, mutta myöhemmin mietin, miten aiemmin kuvittelin pärjääväni ilman niitä kohtauksia. 

Mutta mitä nyt? Tänään minut valtasi kumma tunne. Enää en voi avata tiedostoa ja jatkaa hiomista. Tietenkin voisin, mutta en ainakaan vielä halua. Ehkä annan tekstin jonkin aikaa olla ja vilkaisen sitä uudestaan kun olen saanut vähän taukoa koko projektista.

Sillä aikaa pommitan kavereitani tekstillä. Olen nimittäin julkaissut koko roskan salaisessa sivublogissa jota pääsee lukemaan vain jos minä annan sinulle pääsyn. Olen muutamalle kaverille antanut sinne pääsyn ja muutama heistä on jopa alkanut lukea sitä. Tietenkin on kummaa, että joku toinen lukee sitä, mutta ehkä he ovat sen ansainneet, kun olen kolme kuukautta valittanut heille juonenkäänteistä. Salainen sivublogi toimii minulle myös pienenä muistiinpanopaikkana, koska olen luonut sinne infosivun, jonne olen laittanut muistiin paljon asioita, kuten hahmojen nimiä, paikkoja, karttoja yms. Sieltä on paljon helpompi tarkistaa yksityiskohtia kuin muistivihkostani, joka on aivan kamalan epäjärjestelmällinen.

Tietenkin on myönnettävä, että olen aina hieman haaveillut julkaisemisesta. Mutta onko tämä se käsikirjoitus jonka haluan lähettää Suurten Ja Mahtavien kustantamoiden luettavaksi? En tiedä. Minulla on ikuinen ongelma kielen kanssa. Olen parhaillaan luovan kirjoittamisen kurssilla, jossa juuri sain palautetta ensimmäisestä tehtävästäni, ja yksi palaute sanoi: kieleni on hyvin nuortenkirjamaista. Okei, tämä ei ehkä ole huono juttu, koska olenhan suurimman osan elämästäni lukenut lasten- ja nuortenkirjoja nuoren ikäni takia, ja olen vasta viime aikoina siirtynyt aikuisten kirjoihin. 

Mutta kun ei minun nanoni ole nuortenkirja. Olen ajatellut, että kohdeyleisöä ovat he, jotka kokevat saman kuin minä: nuortenkirjat ovat liian kevyitä, mutta useimmat aikuisille suunnatut kirjat liian raskaita. Miten nuortenkirja luokitellaan? Nanon päähenkilöt ovat parikymppisiä eikä tarina pyri olemaan kauhean opettavainen tai sellainen josta teinitytöt voisivat ottaa itselleen roolimalleja. Siinä on kiroilua, lain rikkomista, seksiä ja väkivaltaa. Katoaako siitä kaikki uskottavuus, jos tapani kirjoittaa sopii paremmin nuoremmalle yleisölle?

Kaiken lisäksi, en voi olla miettimättä sitä hetkeä, kun joskus hamassa tulevaisuudessani kirjani julkaistaisiin ja tuttuni jotka eivät ehkä tiedä minusta ihan joka puolta, vaikkapa äitini, tarttuvat kirjaan ja lukevat sen.

No, kirjoittaminen jatkuu. Kun kerrankin, useiden yritysten jälkeen, oikeasti sain saatettua jotain loppuun, aion pitää kirjoittamisharrastuksen aktiivisena. Nanowrimon avulla pääsin eroon monista lukoista, joita minulla on ollut kirjoittamisen parissa. Ja tuskin se ensimmäinen kyhäelmä ikinä on se mestariteos. :)


Tähän vielä kaksi hyvän mielen videota! Löysin eilen tämän Les Miserables flashmobin. Ensinnäkin, miksi en itse ikinä törmää flashmobeihin. Helsingissä oli kerran Haavisto-flashmob joka näytti mahtavalta Suomen mittakaavalla. Toiseksi, vielä 16 yötä siihen että pääsee katsomaan Les Misin elokuvissa. Aika on odottavalle pitkä. Toivottavasti se sitten myös on hyvä.



Toinen video on taas merkki siitä, että olen astunut pimeälle puolelle ja alkanut kuvaamaan söpöjä videoita lemmikistäni. Ei nyt kuitenkaan kissavideiota ;) Kuvasin viime viikolla kun oli oikein nättiä ja lumista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...