keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Just Don't Fall

Kirjoittanut: Josh Sundquist, sivuja: 316, kieli: englanti

Tämäkin kirja kuuluu 24h lukumaratonin (x) aikana luettuihin kirjoihin, mutta en saanut tätä luettua loppuun maratonin aikana. Innostuin maratonin aikana jo jonkin verran kertomaan kirjasta, varsinkin kirjoittamaan ylös lainauksia, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa erillisen jutun.

Kirjailija Josh Sundquist on Youtuber. Löysin hänet kerran sattumalta kun näin hänen tekemän videon Glee for Math Nerds. Aloin katsoa hänen videoitaan enemmän ja huomasin pitäväni niistä. Siinä samalla minulle selvisi, että hänellä on ollut lapsena syöpä jonka seurauksena hänen toinen jalkansa on amputoitu ja hän on kirjoittanut lapsuudestaan kirjan. Tästä kului useampi vuosi kunnes kaverini Nalle sai kirjan joululahjaksi ja minä pyysin sitä häneltä lainaan.

Mielestäni kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kun pääsin yli siitä, että lapsi-Josh pohtii kokoajan kaikkea vanhempiensa ja Jumalan ja seurakunnan kautta, kirja oli todella hyvä. Kirjassa oli loistavaa huumoria, joka rakentui lapsi-Joshin viattomuudesta, jonka aikuinen pystyy huomaamaan. Josh kasvaa idyllisessä ja suojatussa kristityssä ympäristössä ja hänen äitinsä opettaa häntä ja hänen sisaruksiaan kotona. 9-vuotiaana hän haluaa liittyä jalkapallojoukkueeseen ja saada hienon jalkapalloilijan puvun, mutta treenatessaan karsintoihin hänen jalkaansa ilmestyy kummallista kipua. Muutaman lääkärikäynnin jälkeen Joshilla todetaan syöpä, joka vaatii amputointia. Hoitojen aikana Josh on surumielinen ja pyytää vanhemmiltaan, että pääsisi laskettelemaan, sillä on kuullut, että se on mahdollista yhdelläkin jalalla. Hän huomaa nauttivansa laskettelusta niin paljon, että päättä pyrkiä paralympialaisten joukkueeseen kun on vanhempi.

Koska kirjailija oli minulle tuttu entuudestaan, kirjassa tuli vastaan todella monia yllätyksiä joista hän ei videoissaan ole puhunut. Youtube-videoiden perusteella oli kaivanut esiin tiedon, että Josh Sundquist on ollut lapsena kotiopetuksessa, mutta lähestulkoon kaikki muu tuli uutena tietona. Koska kirja perustuu oikeisiin tapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin, muutamaan otteeseen hämmästelin kirja rehellisyyttä. 

Tiedän kuitenkin, että Sundquistin kustantaja laittoi Sundquistin poistamaan kirjasta materiaalia noin sadan sivun verran, mikä näkyi joissain kohdissa. Muutama tarina jäi kesken. Ne aloitettiin, koska ne liittyivät joihinkin muihin tapahtumiin, mutta niitä ei koskaan saatettu loppuun. Miten Mattin karkaaminen selvitettiin? Miten Joshin ja Lydian treffit menivät? Kustantaja on myös vaatinyt Sundquistia leikkaamaan joitain venn-diagrammeja pois, mutta kirjaan oli jätetty yksi. Yksi diagrammi tuntui hieman irralliselta.

Ja vaikka laskettelusta tuli Joshille ymmärrettävästi todella tärkeä asia, sitä oli kuvailtu kirjassa ehkä hieman liikaa. Olen harrastanut itsekin laskettelua todella paljon, joten tiedän kuinka hienoa se voi olla, mutta en olisi kaivannut yksityiskohtaista kuvailua siitä, kuinka hän kääntyy pujottelussa ensiksi vasemmalle, sitten oikealle ja niin edelleen. 

Olisin myös kaivannut kirjaan jonkinlaista lopetusta jossa mainitaan hänen tämänhetkinen elämäntilanne. Kirjan tarina taitaa loppua noin vuoteen 2006. Koska minä olen tutustunut kirjailijaan Youtuben kautta, olisi ollut mukava lukea jotain hänen päätöksestään alkaa tehdä Youtube-videoita. Ehkä hän ei halua mainostaa kanavaansa? En tiedä. Ehkä hän voi mainostaa kanavallaan kirjaansa, mutta ei kirjassaan kanavaansa.

Englanninkielisiä kirjoja lukiessa tulee vastaan eräs miinuspuoli: niiden saatavuus on vaikeaa. Kirjastosta varsinkin. Olin onnekas, kun löysin John Greenin Fault in Our Starsin kirjastosta. En tiedä, onko Just Don't Fallia mahdollista ostaa mistään muualta kuin nettikauppojen kautta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...