tiistai 12. helmikuuta 2013

Kerjäläisprinsessa

Kirjoittanut: Magdalena Hai, sivuja: 178 + liitteet

Tämä kirja kuului 24h lukumaratoniini, joten lukaisin sen läpi muutamassa tunnissa. Kirjan teksti oli todella tiivistä, joten olin hieman päästäni pökerryksissä ja on pitänyt myöhemmin palata kirjaan, sillä "mitä minä oikein luinkaan?"

Tarina sijoittuu 1860-luvulle, vaihtoehtoishistoriaan jossa Golf-virran suunta on muuttunut ja tehnyt Grölannista asuttavan. Se kertoo Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininasta, lyhyemmin Gigistä, joka on Umbrovian prinsessa, mutta jonka perhe on joutunut vallankumouksessa pakenemaan Keloburgiin, jonne he ovat asettuneet asumaan huonoon kaupunginosaan, Alhaistoon. Gigi oli hyvin nuori vallankumouksen aikana, joten hän on sopeutunut Alhaiston elämään. Hänen paras ystävänsä on Henry, orpopoika. Kun he eräänä päivänä menevät katsomaan kuumailmapalloa, he löytävät maasta kummallisen kirjeen, josta alkaa hyvin monivaiheinen tapahtumasarja, jossa Gigin täytyy pelastaa perheensä.

Jos olisin ollut edes viisi vuotta nuorempi, olisin voinut tykätä tästä todella paljon. Nyt minulla oli jo hieman liian vanha olo tätä kirjaa varten. Olisin halunnut enemmän tietoa maailmasta ja siitä, miten vallankumous sai alkunsa. Olisin myös halunnut, että hahmoja pohjustetaan paljon enemmän. Onneksi kirjan lopussa oli todella kiintoisat liitteet, joissa kirjailija kertoi ajatuksistaan romaanin maailmasta. Joitain niitä ajatuksia olisi voinut sisällyttää myös itse tarinaan.

Minulla olikin vähän sellainen olo, että luin piirretyn elokuvan käsikirjoitusta. Muistaako kukaan Disneyn vähemmän menestynyttä piirrettyä Aarreplaneettaa? Hieman steampunk, hieman scifi toimintaseikkailu. Se elokuva pyöri lukiessa vähän väliä mielessä. Kerjäläisprinsessa oli kuin valmis käsikirjoitus tapahtumineen ja vuorosanoineen ja siitä saisi erittäin viihdyttävän animaation, mutta lähes kaikki nonverbaalinen viestintä jäi pois. Jos jotkut kirjan hauskoista henkilöhahmoista saisivat seurakseen animoidun hahmon, ne olisivat loistavia.

Parhaita puolia kirjassa olivat hahmojen hullunkurisen liioitellut nimet ja ehdottomasti Puujalka-Murtaugh. Muutama lopussa tullut paljastus hahmojen menneisyyksistä oli aika helppo arvata, mutta ehkäpä nuoremmille lukijoille se ei ole niin päivänselvää.

Tämä kirja on vasta sarjan aloitus. Ehkä tutustun seuraavaan osaa kun se ilmestyy. Tästä oli hieman nähtävissä, että kirjassa pohjustetaan tulevia seikkailuja varten. Mielestäni on loistavaa, että on julkaistu suomalaista steampunkia, sillä steampunk on loistava genre. Ehkä tämä kirja avaa tietä muillekin saman genren kirjoille?

Muuten, mieleeni juolahti ajatus: onko tämä kirja jonkun romaanikilpailun voittaja? Tai kenties novellikilpailun? Sanamäärältään tarina voisi mahtuakin 50 A4 liuskaan. 
Ja kuka on tuo mustahiuksinen herra kannessa?

Osallistun tällä kirjalla myös Aikamatka 2013 -haasteeseen kategoriassa 5. Ajan tuolla puolen.

Lisäys:
Löysin Risingshadowin kautta yläasteelaisten tekemiä trailereita kirjaa varten. Tässä yksi sellainen eeppisyyspläjäys.

4 kommenttia:

  1. Kiitos, kun tulit mukaan Aikamatkalle. Grönlannin sulaminen on aika mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe, siitä saisi varmaan montakin kirjaa kirjoitettua, kun pistäisi ajatusriihen käyntiin, entä jos...MInulle tämä genre on aika vieras, joskin fantasia sinänsä voisi olla kiinnostavaakin.

    VastaaPoista
  2. Jess, kiva löytää taas uusi kirjablogi! Hauskaa, että sulla on sivun alalaidassa lainauksia kirjoista.Olen miettinyt jos lisäisi omaan blogiin jonkun sellaisen lempilainaus-tiedoston, jota voisi käydä aina täydentämässä :)

    Tämähän Kerjäläisprinsessa kuulostaakin mielenkiintoiselta kirjalta! Aiemmin olen kuullut tästä vain nimen. Piti nyt googlata tuo steampunk-termi, johon en muista aiemmin törmänneeni ja minua alkoi kiinnostamaan laajemminkin tämä genre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heipä hei, kaima :D Sulla on sama nimi kuin isoveljeni kihlatulla, mietin hetken että miten hän on minun blogini löytänyt, mutta kuvasta päätellen et ole sama henkilö (ellei kuva ole huijausta :D)

      Niitä lainauksia on mukava etsiä. Osa on netistä, osan kirjoitan ylös kirjaa lukiessa.

      Poista
    2. Heh, voin kyllä paljastaa, että en ole isoveljesi kihlattu ja kuvani on oikea :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...