keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Korppien kestit

Alkuun haiku joka kuvaa hyvin tämän kirjan lukemista:

Mitä ihmettä?
Mitä minä juuri luin?
Mitä tapahtui?


Jonkin aikaa piti tuijottaa tyhjää ruutua ja miettiä, mitä ihmettä voisin sanoa tästä kirjasta. Minulla on nimittäin kauhean paljon sanottavaa. Kyseessä on George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan neljän osa suomennettuna. Sivuja siinä on ilman liitteitä 690. Varoitus: en aio tässä tekstissä yhtään säästellä spoilereilta. Haluan vuodottaa kaikki fanitytöt tuntemuksen. Edellisen vuodatuksen Miekkamyrskystä voit lukea täältä: (x)

Mistä alottaisin? Minulla on mennyt kirjan lukemisessa niin kauan, etten oikein enää muista tarkkaan, mitä tapahtui missäkin vaiheessa. Onneksi laadin muistiinpanoja, joten käynpäs jokaisen ranskalaisen viivan yksitellen läpi.

Kansi! Kannet ovat tärkeä asia, vaikka en niiden perusteella lukemiani kiroja valitsekaan. Usein kirjaa lukiessa mietin, mitä kannessa on ja miksi ne asiat on valittu kanteen. Muistan ne kummat kirjat joiden kansi ei liity mitenkään tarinaan, kuten muutama Anu Holopaisen kirja. Aiemmissa Tulen ja jään laulu -sarja (oikeasti, miksei herra Martin voinut nimetä sarjaansa vähän napakammin?) suomennosten kansista olen pääsääntöisesti pitänyt. Ensimmäisessä osassa on selkeästi Jonin susi ja se pyhä puu jonka nimeä en nyt millään saa päähäni. Toisessa osassa on joko Rautasaaret tai Casterynkallio, en ikinä saanut siitä selvyyttä, ja kolmannen osan molemmissa niteissä on Danyn lohikäärmeitä merellä. Mutta mitä ihmettä tämä neljännen osan kansi esittää? Lähin teoriani on Hurtan hevonen joka mainittiin jossain vaiheessa, mutta hevonen ei todellakaan ollut suuressa roolissa.

Miekkamyrsky oli varsinaista juonenkäänteiden tykitystä. Sen onnistui jälleen kerran muistuttamaan, miksi rakastan tätä sarjaa. Mutta Korppien kestit saivat minut vähän unohtamaan. Niin, miksi rakastinkaan tätä sarjaa? En enää muista. Annoin kirjalle kolme tähteä Goodreadissa. Missä meni vikaan?

Näkökulmahahmot! Koko kirja alkoi kolmella uudella näkökulmalla, jonka jälkeen vasta tuli tuttu hahmo, Cersei. Yritin olla todella positiivinen uusien näkökulmien kohdalla, mutta jossain vaiheessa minun oli vain todettava: "Vau, ei sitten kiinnosta yhtään." Aivan kauhean epäkiinnostavia uusia hahmoja. Yritin pysyä kiinnostuneena, koska ilmeisesti Rautasaarten tapahtumat ovat tärkeitä ja siellä tapahtuu jotain juonen kannalta merkittävää kun kerta niille on varattu niin hirveästi sivutilaa. Mutta ei kiinnostanut. Joku vissiin kruunattiin? Kukahan se niistä oli? Euron? Ne luvut olivat kiinnostavia sen hetken kun luulin, että Asha oikeasti valitaan kuningattareksi, mutta eipäs niin tietenkään käynyt.

Ainoa hitusen kiinnostava on Arianne, mutta häntä taisi olla vain kahdessa luvussa. George R. R. Martin onnistuu luomaan todella kiinnostavia naishahmoja (Catelyn, Sansa, Arya, Brienne, Cersei, Dany, Asha) mutta sitten kun tullaan mieshahmoihin, suurin osa niistä on todella epämiellyttäviä joista ei kiinnosta lukea sanaakaan. Okei, Tyrion on lempihahmoni ja Jaime, Jon ja Sam ovat kiinnostavia, mutta Davos tai Theon ei ole koskaan saanut minua lämpenemään enkä haluaisi lukea tarinaa kenenkään muun mieshahmon näkökulmasta kuin noiden neljän jotka luettelin. Yleensä kirjojen mieshahmot ovat kiinnostampia kuin naishahmot, joten siitä hatunnosto Martinille.

Näkökulmien nimeäminen! Lukemista olisi huomattavasti helpottanut, jos lukujen alussa olisi ollut nimet hyvin selkäesti kuten tähän asti on ollut. Siinä sitten piti arvailla, kuka tässä luvussa on se Kaartinkapteeni tai Krakenin tytät tai Kuningattarentekijä tai Kanavien katti tai jotain vastaavaa. Jopa se pieni muutos, joka tapahtui Sansan lukujen nimen muutoksessa, alkoi ärsyttää. Alayne. Luvun nimen muutos on ilmiselvästi kirjailijan merkki siitä, kuinka vakava Sansan henkilöllisyyden muutos on, mutta olisi minun puolestani voinut pysyä ihan Sansana vain.

Puolet hahmoista oli jätetty pois! Onko kirjassa, josta puuttuvat sekä Tyrion että Jon enää mitään toivoa? Catelyniinkin alon lämmetä Miekkamyrskyssä juuri sopivasti ennen hänen kuolemaansa. Danykin olisi ollut tervetulleempi kuin joku vastenmielinen Greyjoy. Tuli ikävä Pikkusormea ja Varysta yhdessä juttelemasta valtakunnan asioista. He olivat huvittavia. Tuli myös ikävä Eddardia. Neljäs osa olisi tarvinnut yhden kunnon miehen. GRRM on kyllä selittänyt hyväksyttävästi miksi osa hahmoista on jätetty pois, mutta kyllä minua silti harmitti että lempihahmoni jäivät pois. No, seuraavassa osassa Tyrion saa luvan olla supermahtavaparasihana.

Testasin kirjan kanssa lahjaksi saamaani lukutelinettä, mutta en vieläkään ymmärrä, mikä idea niissä on.

Jaime Lannister! Mitä hänelle tapahtui. Hän oli niin loistava Miekkamyrskyssä. Nyt hän tuntui olevan vähän hukassa. Mitä hän edes teki? Hän lähti jonnekin matkalle, mutta minulta meni aivan ohi, mitä hän lähti suorittamaan. Odotin puoliksi, että hän törmäisi Brienneen matkalla, mutta eihän niin tietenkään voi käydä Westerosissa. Jaime on kiintoisa hahmo siinä mielessä, että mielipiteeni hänestä vaihtelee. Kun hänen näkökulmansa alkoivat, hän sai sympatiani ja aloin ymmärtää paljon paremmin mistä koko Jaime/Cersei suhde on saanut lähtönsä, ja aloin pitää heidän tarinaansa ihan kivana ja aloin toivoa että he saisivat olla yhdessä. Mutta ei, ensiksi tämä sarja antaa minulle insestin, ja juuri kun olen tottunut ajatukseen ja alkanut pitämään siitä, se revitään palasiksi. Tai poltetaan, niin kun Jaime teki Cersein kirjeelle kirjan lopussa.
Olen jo alkanut toivoa, että Jaime ja Brienne päätyisivät yhteen. Se voisi olla kiinnostavaa. Missä on ne Martinin lupaamat tarinat rakkaudesta?

Hahmojen paljous! Onhan niitä kokoajan ollut paljon, mutta pysyin jokseenkin mukana tähän asti. Tämä kirjasarja on edennyt vihdoin siihen pisteeseen, jossa en enää voi pysyä perässä hahmojen kanssa. Okei, ymmärrän, herran Martin, että on realistista että ihmiset tulevat ja menevät, merkittävät ihmiset kuolevat ja tilalle tulee uusia tuttavuuksia, mutta romaanin maailmassa olisi sallittua tehdä joitain poikkeuksia. Jokaista tehtävää varten ei tarvitsisi luoda uutta hahmoa. Tuo niitä vanhoja ja rakastettuja takaisin! Voi että kun hurrasin siinä vaiheessa kun selvisi, että Brienneä seurannut poika onkin Podrick, Tyrionin aseenkantaja! Juuri sellaisia sattumuksia olisin halunnut enemmän.

Arya ja Sansa! Hahmot ovat kehittyneet, mutta en tiedä, ovatko mieluisaan suuntaan. Sansan kehityksen ymmärrän ja hänen seikkailunsa Kotkanpesässä olivatkin ihan kiintoisia, mutta Arya... voi Arya... olit lempihahmoni vielä joskus, mutta nyt en pidä siitä mihin tarinasi on lähtenyt kulkemaan. Tuliko Aryasta oikeasti sokea viimeisen luvun lopussa? (retorinen kysymys, älkää vastatko)

Brienne Tarth! Hänen tehtävänsä kirjassa oli löytää Sansa, mutta se ei tuntunut etenevän ollenkaan. Mikä Briennen pointti koko kirjassa oli, jos hän ei edennyt mihinkään suuntaan? Hän vain vaelteli pitkin Westerosia, miekkaili satunnaisten vastaantulijoiden kanssa ja toisteli samaa fraasia. Etsin nuorta tyttöä, punahiuksista ja sinisilmäistä. Yhdessä kohdassa hän tapasi Genrdyn, mikä sai minut hurraamaan, mutta seuraavassa kohdassa joku jo söi hänen naamaansa. Siinä vaiheessa piti laskea kirja käsistä, koska mitä ihmettä? Kuoliko Brienne lopussa? AAaaaa miksi kaikki on niin epäselvää? (Theoninkin kuolema on hyvin epäselvää, mutta olen hieman vilkuillut tulevia kirjoja, ja yhtäkkiä Theon onkin puheenvuorossa. Missähän hänkin on luurannut?)

Cersei Lannisten/Baratheon! Okei, Cerseistä minulla on eniten vain hyvää sanottavaa, sillä nautin hänen luvuistaan kaikista eniten täsäs kirjassa. Mikä kiero, viekas nainen. Todella kiinnostavaa luettavaa. Oli todalla hauska lukea hänen juoniaan. Oli myös hauska seuratat, kuinka Margaery saa Cersein vainoharhaisuuden partaalle. Margaery on todella kiintoisa hahmo. Toivottavasti kuulemme hänestä enemmän. Toivottavasti häntä ei teloiteta. Eikä Cerseitä. Ja toivottavasti ser Loras ei kuole vammoihinsa. 

Cerseillä oli tässä kirjassa... hmm... kiintoisa suhde hänen seuraneitoonsa. Onkohan tämä nyt liikaa stereotypisointia, mutta kirjoista kyllä huomaa, että ne on kirjoittanut mies. Sekä Dany että Cersei ovat nyt harrastaneet seksiä naisten kanssa ja useiden muiden naishahmojen annetaan ymmärtäneen niin tehneet, mutta miestenvälisiä suhteita ei kirjoissa näy. Ehkä vähän vain kuuluu. TV-sarjaa katsoneet kyllä varmasti muistavat sen varsin pitkän makuuhuonekohtauksen kuningas Renlyn ja ser Lorasin välillä, mutta kirjoissa heidän suhteensa on erittäin hienovarainen. Jos siihen haluaa uskoa, sen voi lukea rivien välistä, mutta jos sen haluaa ohittaa, se on täysin mahdollista. Ehkä Martin on ottanut samanlaisen asenteen mikä on ollut kautta historian: naisten välisiä suhteita ei ole pidetty vakavina, joten niihin ei ole kiinnitetty huomiota, mutta miesten väliset suhteet on pidetty visusti salassa, koska siitä syntyisi kamala haloo. Toisaalta, on historiassa näitäkin aikakausia, jolloin miesten väliset suhteet olivat suosittuja. Kirkko solmi vielä 1000-luvulla miehiä ystävyysliittoon. Ja miten ne roomalaiset edes säilyivät sukupuuton uhkalta?

Nyt kun kirja on luettu, mieleen nousee kysymys: mikä tässä edes oli juonena? Tämä kirja ei todellakaan noudattanut äidinkielentunneilla opittua juonikartaa. Alussa luodaan kiinnostavat alkuasetelmat, mutta sitten menee ihan sekaisin eikä enää tiedä missä mennään. Oliko kirjassa edes minkäänlaista loppuhuipennusta? Pitää varmaan mennä Tulen ja jään laulu -fanisivustolle lukemaan juonitiivistelmä kirjasta.

No, ainakin tässä osassa hahmot säilyivät paremmin hengissä.

Sam ja Neilikka ovat suloisia. Se oli kirjassa kivaa. Lisää heitä.

Kyllä, vaikka tämä osa ei miellyttänyt yhtä paljon kuin aiemmat osat, aion lukea seuraavan. Ehkä asiat selittyvät paremmin seuraavassa osassa. Ehkä tämä se seuraava osa pitäisi lukea vierekkäin, niin että lukee vuorotellen yhden luvun kummastakin kirjasta. Milloinkohan se suomennus oikein ilmestyy? Kirja olisi enkuksi hyllyssä, mutta mietin, alanko tavaamaan sitä. Kielenvaihdos korkeafantasiasarjan keskivaiheessa voi olla vaikeaa. Huomasin, että ensimmäinen luku käsittelee Tyrionia, niin se ainakin olisi joku kannustin.

Random loppukevennys: Minua huvitti suunnattomasti kirjassa välillä mainittu prinsessa Elia, koska olen tottunut siihen etä Elia on miehen nimi (Raamatussa esiintyvä profeetta) ja kaiken lisäksi yksi nanowrimohahmoistani on nimeltään Elia. Prinsessa Elia. Jes.

9 kommenttia:

  1. Voi, en tiedä mitä kaikkea kommentoisin tästä kirjasta... seuraa myös fanitytön vuodatusta, kuten spoilereitakin, jos ei ole kirjaa lukenut.

    Minulle Korppien kestit on auennut useamman lukukerran jälkeen varsin kiehtovaksi teokseksi. Briennen luvuissa kerrotaan kansassa ja eri ryhmittymissä kytevistä jännityksistä, joilla luulisi olevan merkitystä kun sota/sodat vääjäämättä alkavat. Historia toistaa itseään. Cersein poliittinen sokeus ja ylimielisyys on hämmästyttävää (huono, huono hallitsija!) ja Rautasaarten toimenpiteet ovat pelottavia! (lohikäärmetorvi) ja Dornen salaiset suunnitelmat...

    Lisäksi kirjassa on paljon mysteereitä ja vihjailuja: ennustus Cersein ja hänen lastensa kohtalosta, kenelle Brienne mahdollisesti on sukua, kuka on Hiljaisuuden saaren haudankaivaja tai Alleras Sfinksi, entä Samwellin viimeisen luvun Pate ja mitä hemmettiä se Pate suunnittelee tai mestari Marwyn...

    Taisin kokonaisuutena pitää Korppien kestistä enemmän kuin sinä... olen antanut kirjalle viisi tähteä.

    Miten tuossa lukutelineessä käännetään sivua? Pitääkö kirja nostaa pois sitä varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun luin tuon kirjoitukseni uudestaan, huomaan että annan siinä paljon aggressiivisemman kuvan mitä oli tarkoitus. Ehkä Korppien kestit aukeaa minullekin paremmin useamman lukukerran jälkeen, koska ensimmäisellä lukukerralla keskittyy eniten juoneen, mutta toisella lukukerralla voi huomata yksityiskohtia.

      Cersein sokeus oli kyllä hämmästyttävää. Ymmärrän kyllä miksi Jaime vähän kyllästyi siihen. Cersei ei tunnu välittävän mistään muusta kuin lapsistaan, ja yhden hän on jo menettänyt. Kiintoisaa on, ettei Cersei ole kauheasti käsitellyt Joffreyn kuolemaa. Aivan kuin hän olisi työntänyt sen sivuun ja käyttää nyt kaiken energiansa siihen, että Tommen pysyy hengissä. Muistan kuinka Miekkamyrskyä lukiessa kehitin teorian, että Cersei olisi myrkyttänyt Joffreyn, koska Tyrion se ei voi olla (tai jos on, niin sitten kyllä Martin viilaa pahasti linssiin)

      Olen lueskellut joitain spoilaamattomia teorioita joiden mukaan Syruon Flores ja Jaqen H’ghar voisivat olla sama henkilö, tai vähintään hyvin kytköksissä toisiinsa muutenkin kuin Aryan kautta, ja että Alkemisti prologin alussa olisi Jaqen H’ghar, sillä hänet kuvailtiin samannäköiseksi. Alkemististahan taisi ottaa Paten hahmon, ja nyt Sam on hänen seurassaan.

      Minä en oikein huomannut mitään kenelle Brienne voisi olla mahdollisesti sukua? Äsh, minulla on paha tapa hypätä joitain kohtia yli, varsinkin pitkissä kirjoissa, jos tuntuu, ettei se vie juonta eteenpäin.

      Ootko muuten lukenut teoriota Jonista? Lueskelin niitä tänään ja vaikuttivat kaikki kiinnostavilta.

      Poista
    2. Ja unohdin tietenkin vastata tuohon kirjatelineeseen: En tiedä! En ole keksinyt vielä käytännöllistä tapaa käyttää tuota. Ehkä se sopii paremmin opiskeluun, jolloin kirjan voi laittaa auki ja tehdä muistiinpanoja siltä aukeamalta.

      Poista
    3. Briennen sukulaisuusteoriat liittyvät Martinin kirjoittamiin Westerosiin historiaan sijoittuviin Dunk & Egg -pienoisromaaneihin, joista kolme ensimmäistä toivottavasti ilmestyy parin vuoden kuluttua suomeksikin. Nyt ne on julkaistuna vain antologioissa englanninkielisinä. Korppien kesteissä on yksi yksityiskohta, joka viittaa Dunk & Eggiin ja siitä on syntynyt teoria.

      Jonista on tullut luettua ja kirjoitettuakin joukko teorioita, mutta täytyy sanoa, etten oikeasti tiedä mitä niistä ajattelisin. Ehkä suosikkini on L+A=J, mutta keskustelemme asiasta lisää varmaankin Lohikäärmetanssin jälkeen. Minäkin odottelen jo uudelleenlukua.

      Poista
    4. Olen itsekin miettinyt kovasti mikä idea Briennen tarinassa ylipäätään oli Korppien kesteissä. Päädyin siihen lopputulokseen, että ensinnäkin oli tarkoituksena kertoa hahmon tarina loppuun (koska Briennehän ilmeisesti kuoli lopussa). Olisi outoa, jos hän olisi vain kadonnut tai korkeintaan löytynyt jostain metsän keskeltä hirtettynä. Kerrottiin, miten Jaimen antama tehtävä eteni.

      Toinen, ja ehkä merkityksellisempi syy oli se, että Martin halusi lisätä sarjan sivujuoniin pieniä tarkentavia yksityiskohtia. Nämä sivujuonet kiinnostivat ainakin minua enemmän kuin Brienne. Kerrottiin mitä Podrickille ja Gendrylle tapahtui Miekkamyrskyn käänteiden jälkeen. Annettiin johtolankoja Hurtan mahdollisesta kuolemasta. Ja ennen kaikkea tärkeimpänä asiana kerrottiin lady Kivisydämen ja Beric Dondarrionin joukon kohtalosta. Kuinka Kivisydän ylipäätään oli elossa ja mitä hän halusi. No, mitäpä muutakaan kuin kostoa.

      Poista
    5. Kirjan lukemisesta on jo sen verran aikaa, etteivät kaikki tapahtumat ole ihan mielen päällä... Joka tapauksessa, päällisin puolin mieleeni jäi tästä kirjasta pettymys siitä, ettei tarina ollut enää mielestäni yhtä mielenkiintoinen kuin ennen. Olihan siellä mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta yleisfiilis oli pettymys.

      Poista
  2. Blogissani on sinulle haaste :)

    http://lukunurkkaus11.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vastailen siihen piakoin.

      Poista
  3. Enpäs nyt lähde kommentoimaan tätä mitenkään muuten, mutta tuo kansispekulaatiosi pisti silmään: eli toisessa osassahan on selvästi Lohikäärmekivi, ei siis Rautasaaret eikä Casterlynkallio. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...