maanantai 11. helmikuuta 2013

Musteloitsu

Kirjoittanut: Cornelia Funke, sivuja: 645 + liitteet

Tämä on Mustesydän-trilogian toinen osa, jonka ensimmäisen osan luin viime kuussa (x). Olen lukenut nämä kirjasarjan nuorempana, mutta päätin lukea ne nyt uudestaan ja katsoa kuinka paljon mielipiteeni on muuttunut. Aiemmin sanoin, etten pitänyt juurikaan ensimmäisestä osasta, mutta toinen osa sai heti koukkuun. No, nyt taisi käydä toisin päin. Odotukseni ensimmäistä osaa kohtaan olivat matalat, joten ne ylittyivät, ja toista osaa kohtaan olivat korkeat, joten ne alittuivat. 

Ei tämä kirja huono ollut! Mutta kun tiesin, mitä tapahtuu, siitä puuttui kaikki se jännitys jonka ensimmäisellä lukukerralla sai. Mustesydämen heikkous piilee siinä, että siinä puhutaan koko ajan hienosta fantasiamaailmasta, mutta lukija ei koskaan päässyt sinne. Musteloitsussa hahmot päättävät mennä mustemaailmaan, jolloin lukija pääsee vihdoin tutustumaan erittäin sympaattiseen fantasiamaailmaan. Alkupuolisko kirjasta keskittyy siihen, kuinka Meggie asettuu maailmaan, tutustuu siihen Fenoglion kanssa ja saa tietää siitä enemmän, mutta puolen välin jälkeen asiat alkavat kehittyä huonoon suuntaan, jolloin hänen on lähdettävä Tomusormen ja Faridin kanssa suorittamaan pelastusoperaatiota.

Mielestäni kirja keskittyy enemmäkseen siihen, mitä tapahtuu, kun asiat lähtevät kulkemaan suuntiin, joihin niiden ei ole tarkoitus kulkea. Muste-trilogian kiinnostavin idea on se, että maailmassa, jossa he ovat ja henkilöt joita he tapaavat, ovat kirjailijan kynästä peräisin. Fenoglio on päässyt maailmaan, jonka on itse vuosia sitten luonut, mutta tarina ei enää kulje sitä rataa, miten hän sen suunnitteli. Kirjassa tulee esille aivan uudenlainen suhde kirjoittamiseen ja kirjailijaan, ja se sai minutkin pohtimaan paljon. Entä jos minä lukisin jotain omaa tuotostani ääneen ja yhtäkkiä edessäni seisoisi tarinani päähenkilö? Tulisinko sen kanssa toimeen? Olisiko hän oikeasti sellainen, minkälaiseksi kuvittelin? Tai entä jos joutuisin maailmaan, jonka olen luonut? Kirjailija Fenoglio joutuu koko ajan pohtimaan näitä asioita.

Koska Fenoglio on maailman luoja, hänen sanansa on laki. Musteloitsuun on sisällytetty todella kiintoisaa kikkailua tarinan kanssa. Fenoglio kirjoittaa paperille uusia lukuja, joita luetaan ääneen, ja silloin hänen sanansa käyvät toteen. Mutta ensimmäisen osan tapahtumien takia Fenoglion alkuperäinen juoni on suistunut raiteiltaan, mikään ei tunnu menevän niin kun on suunniteltu. Hahmoja, joiden piti säilyä elossa, ovat kuolleet, ja hahmot joilla ei pitäisi sivuroolia suurempaa osaa, ovatkin nousseet korkeampaan asemaan.
Joissain kohdissa minua kyllä häiritsi, että Fenogliota kehuttiin koko ajan loistavaksi kirjoittajaksi, mutta lukija ei saa nähdä kun vain pätkiä hänen mestarillisesta tarinankerronnasta.

Minua jäi hieman harmittamaan muutama juttu, joka jäi uupumaan tästä osasta. Ensimmäisessä osassa tiputeltiin vähän väliä kaikenlaisia pieniä faktoja kirjoista. Ensimmäsiessä osassa oli myös enemmän Elinoria, josta tuli nopeasti suosikkini hänen asenteensa vuoksi. Ja nyt, kun pääsimme itse fantasiamaailmaan, aloin todella kiinnittää huomiota siihen, ettei hahmoja kuvailla juurikaan. Olen saanut rivien välistä kiskottua tiedon, että Meggie ja Resa ovat vaaleahiuksisia ja Mo'lla on tummat hiukset ja että Fenoglio taisi näyttää kilpikonnalta ja että Tomusormella on punaiset hiukset ja arpia. Mutta ei sen enempää. Ulkonäön lisäksi heidän luonteensakin jäävät vähän hämärän peittoon.

Luonne onkin hyvä aasinsilta erääseen asiaan, johon kiinnitin huomiota nyt toisella lukukerralla. Tarinassa on varsin kiintoista Roxanne/Tomusormi/Farid/Meggie neliödraama. (spoiler-varoitus) Roxanne pohtii, kuka kumma Farid oikein on. Hän luulee, että Farid on Tomusormen poika, joten hän päättelee, että Tomusormella on ollut joskus toinen nainen. Tomusormi yrittää lepyytellä Roxannea, mutta rientää koko ajan auttamaan Faridia. Farid taas alkaa mennä hieman yli ihailussaan Tomusormea kohtaan. Meggie taas on mukana pelkästään tyttönä, jota Farid menee välillä tapaamaan.

En osaa sanoa, onko Funke kirjoittanut sen tarkoituksella. Kirja on kuitenkin varsion viaton lastenkirja. Jo ensimmäisessä osassa oli huomattavissa Faridin suuri oppipoikamainen ihailu Tomusormea kohtaan, mutta toisessa osassa kuvioihin saapuu Tomusormen vaimo, joka saa Faridin kummallisen mustasukkaiseksi. Aloin tässä vaiheessa pohtia Faridin ikää. Sitä ei ole koskaan sanottu kunnolla. Kun Farid saapuu tarinaan, hänet kuvaillaan noin neljä tai viisi vuotta Meggietä vanhemmaksi, mikä tekee hänestä ensimmäisessä osassa 16-17 -vuotiaan. Musteloitsu sijoittuu vuoden eteenpäin, joten hänen on pakko olla 17-18 -vuotias. Kirjan aikana Farid alkaa piirittää Meggietä, mutta heidän suhteensa on todella laimea. Meggie on hyvänen aika vasta 13-vuotias tyttö. Samaan aikaan Farid on mielettömän mustasukkainen joka kerta kun Tomusormi osoittaa mitään läheisyyttä Roxannelle. Hän haaveilee, että voisi karata Tomusormen kanssa kahdestaan. Ja sitten vielä kaikki, mitä Tomusormi tekee aivan lopussa. Spoiler.

Ai niin, mukaan lisätään vielä se fakta, että Tomusormi taitaa olla vähän kiinnostunut Meggien äidistä. Mustemaailma, fantasiaa ja kaunaridraamaa! (spoiler-varoitus loppuu)

Muisti tekee hassuja juttuja. Muistelin, että jotkut juonenkäänteet tapahtuvat vasta seuraavassa osassa. Ja muistelin, että jotkut asiat olisivat olleet paljon suuremmassa osassa mitä ne lopulta olivat. Muistelin, että Basta olisi ollut isommassa roolissa. Vuotiksessa tuli kirjasarjan sivuilla monien muiden käyttäjien kanssa vuodatettua siitä, kuinka Basta tulee aina sotkemaan kaikki suunnitelmat. Muistin kuitenkin aivan oikein kirjan rakenteen: alku on erittäin kiintoisa, koska siellä esitellään hahmot ja saadaan kuulla Fenoglion mielipiteet heistä, mutta kun lopussa menee melkein pelkäksi toiminnaksi, en jaksanut enää olla yhtä kiinnostunut. Ehkä siksi, koska tiedän, miten kaikki päättyy.

Aion lukea seuraavan ja viimeisen osan joskus lähitulevaisuudessa.

Ps. Sherlockin pre-production alkaa tänään! Jee! :D

2 kommenttia:

  1. Rakastin Mustemaailma-trilogiaa muutama vuosi sitten ihan kauhean paljon, ja omistankin kaikki osat pokkariversioina. Suunnitelmissa olisi lukea ne taas pian uudestaan, vaikka vähän pelottaakin, millaisena sarja nyt näyttäytyy - onko siinä yhtään sitä samaa taikaa kuin joskus nuorempana tuntui olevan.

    Olen sillä tavalla onnekas, että en - ainakaan toistaiseksi - muista yhtään, miten kolmas kirja tarkalleen ottaen loppuu. Voi olla, etten siis uskalla lukea postaustasi kolmannesta osasta ennen kuin itse olen lukenut nämä taas. :D Olisi kamalaa "spoilaantua", vaikka oikeasti on joskus tiennytkin miten sarja päättyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en kerro suuria juonipaljastuksia, tai jos kerron pyrin varoittamaan niistä etukäteen.
      Lapsuuden suosikkeja on yhtä aikaa pelottavaa että kiintoisaa lukea uudestaan. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...