tiistai 19. helmikuuta 2013

Vaeltaja

Kirjoittanut: Markku Turunen, sivuja: 389

Lainasin kirja muistaakseni siinä puuskassa, jolloin olin tajunnut, etten ole noin vuoteen lukenut yhtään suomalaista kirjaa. Kirja luurasi hyllynreunallani ikuisuuden. Kun olin uusinut lainan jo kaksi kertaa, ajattelin että olisi jo ihan hölmöä mennä palauttamaan kirja kirjastoon lukematta sitä ollenkaan. Niskasta siis kiinni ja lukemaan. Olinhan aikoinaan lainannut kirjan siitä kiinnostuneena, joten pakko siinä on jotain hyvää oltava.

Vaeltaja kertoo Antti Pentinpoika Myöhäisestä, joka onnistuu suututtamaan Pyhän Andreaksen ja tämä kiroaa Antin ikuiseen vaellukseen, tuomiopäivään saakka. Aluksi Antti yrittää pysyä normaalisissa elämässä kiinni, mutta kun hänen kaikki tuttunsa kuolevat vanhuuteen, on hänen aika keksiä muuta tekemistä. Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka taas takakansi voi johtaa harhaan. Takakansitekstin perusteella odotin jonkinlaista selvittelyä siitä, kuinka kirous voidaan purkaa, mutta sen sijaan huomasinkin lukevani merimieskertomusta.

Antti nimittäin lähtee mukaan maailmanympärysmatkalle, joka osoittautuu kirjan suurimmaksi osioksi. Sivulla 101 lähdetään kiertämään maailmaa ja vasta sivulla 291 palataan takaisin lähtösatamaan. Ei siinä mitään, minua on aina kiinnostanut löytöretkiä ja purjehtimista käsittelevät kirjat, joten olin iloinen tästä positiivisesti yllätyksestä. 

Minulle tuli sellainen olo, että kirjailija Turunen oli lukenut ison kasan kirjoja (joista onkin luettelo lopussa) ja halunnut kirjoittaa tarinan, johon voi sisällyttää kaikki oppimansa asiat. Esimerkiksi maailmanympärysmatka, jonka mukaan Antti lähtee, on oikeasti tapahtunut ja ainakin wikipedia-artikkeli vastaa kirjan tapahtumia. Siinä mielessä kirja ei ole juonellisesti mitenkään yllättävä. Voisin lainata tietokirjan samasta aiheesta. Kirja tuntuikin välillä kuin viihdemuotoon kirjoitetulta historiankuvaukselta.

Sain kirjan kautta uskomattoman paljon tietoa Fernão de Magalhãesin purjehdusmatkasta ja olisin saanut asiasta irti vielä enemmän, jos olisin tiennyt asioista vielä enemmän etukäteen. Kirjasta kyllä huomasi, että siihen on tehty taustatyötä. Merenkäynti oli kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti ja Antti pääsee todistamaan monta historiallista hetkeä ja tapaamaan muutamia jopa raamatullisia henkilöitä. Välillä kyllä paikoittain lueteltiin aivan liika yksityiskohtia. Pakko myöntää, että hyppäsin maailmanympärysmatkan kohdalla joitain sivuja ohitse, sillä en aina halunnut lukea minkälaisia oireita keripukkia sairastavilla seilaajilla oli tällä kertaa.

Oikein luettava kirja, mutta ei valitettavasti pääse suosikkieni joukkoon. Ehdottomasti kiinnostavimpia kohtia olivat ne hetket, kun laivasto rantautui saarille ja teki tuttavuutta paikallisten asukkaiden kanssa. Silloin aloin taas pohtia sitä, kuinka paljon pahaa eurooppalaiset ovat saaneet aikaan maailmalla. "Olipa kerran onnellinen maa, mutta eräänä päivänä sinne astui valkoinen mies."

Pitäisi lopettaa kirjojen takakansien lukeminen. Itse kirjoittaisin sinne seuraavasti:

Antti Pentinpoika Myöhäinen komennetaan Knut Possen palvelukseen Viipuria puolustamaan, mutta Viipurin pamauksen hetkellä onnistuu suututtamaan Pyhän Andreaksen, joka langettaa Antille ikuisen elämän kirouksen. Antti saa kuulla, että ainoastaan vilpitön rakkaus voi hänet siitä pelastaan. Antti ei kuitenkaan ala aktiivisesti etsiä rakkautta, vaan lähtee sen sijasta matkustamaan maailman ympäri.

Osallistun tällä kirjalla Aikamatka 2013 -haasteeseen kategoriassa 4. Seikkailijoita ja tieteentekijöitä.

 Ps, Kiitos kirjavinkeistä! Niistä on varmasti apua.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa aika mielenkiintoiselta kirjalta, faktaa ja fiktiota siis tuntuu olevan. Tuo Knut Posse muuten vie aatokset omaan sukuun, kun on oletus, että yhden esiäitini sukujuuret juontaisi juurensa Knut Possesta, sitä yhdistävää linkkiä ei vain ole tiedossa, löydettävissä, no niin tai näin, niin sinällään historia on kiinnostavaa. Kiitos, kun muistit haasteeni..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...