tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kirjavaras

Kirjoittanut: Markus Zusak, sivuja: 556

Huomio kannesta: luen usein juuri tuossa asennossa.

Kun aloin lukea Kirjavarasta, meinasin luovuttaa jo parin ensimmäisen luvun kohdalla. Kirja on kirjoitettu hyvin katkonaisesti, joten ajattelin, että hohhoijaa, ei taas tällaista. Olin jo vähällä paiskata kirjan kiinni, mutta sitten seuraava luku imaisikin mukaansa.

Kirjan kertojana toimii kuolema. Kuolema elää hyvin kiireistä aikaa: on toinen maailmansota. Saksassa hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyy Liesel-nimiseen tyttöön samalla kun hän on hakemassa Lieselin pikkuveljen sielua pois. Hän näkee, kuinka Liesel varastaa kirjan pikkuveljensä hautajaisissa. Kuolema alkaa seurata Lieselin elämää. Liesel ja hänen veljensä olivat olleet matkalla sijaisvanhempien luo, mutta perille saapuu vain yksi murheenmurtama lapsi. Pikkuhiljaa 9-vuotias Liesel kuitenkin lämpenee uuteen perheeseen. Aluksi Liesel ei osaa lukea varastamaansa kirjaa, mutta kun eräänä yönä hänen kasvatti-isänsä löytää kirjan, he aloittavat yölliset opiskelutuokiot.

Toisen maailmansodan antaman mausteen takaa löytyy tarina tytöstä, jota ei ehkä ymmärretä kunnolla, mutta joka onnistuu löytämään ystäviä ja iloa elämäänsä. Liesel on vähän rasavilli, mutta minusta on aina hauska tarinoida rasavillien lasten seikkailuista. Kirjan aikana käydään omenavarkaissa ja kiivetään pormestarin ikkunasta salaa sisään, rakennetaan lumiukko kellariin ja käydään kirjaroviolla. 

Tykkäsin kirjasta paljon sen takia, ettei se ollut tarina toisen maailmansodan Saksasta juutalaisten näkökulmasta. Vaikka tarinassa onki juutalainen hahmo aika suuressa roolissa, Kirjavaras ei ole mikään Anne Frankin päiväkirja. Kirjan henkilöhahmot ovat saksalaisia, joiden mielipiteet maan tilanteesta vaihtelevat suuresti ja voivat muuttua tarinan edetessä. Ymmärrän kyllä kaiken sen kauhun ja kärsimyksen mitä juutalaisille sodasta aiheutui, mutta vaihteen vuoksi oli kiinnostavaa lukea kirja toisestakin näkökulmasta.

Vaikka yleismielikuvani kirjasta on positiivinen, minua ärsytti välillä sen kerrontapa. Kirjailija/kuolema paljastaa vähän väliä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Olen lukenut ennenkin kirjoja, joissa spoilataan loppu, vaikkapa Kazuo Ishiguron Ole luonani aina. Ishuguron kirjassa loppu kuitenkin paljastettaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin lukijana minua kiinnosti, miten tilanteeseen on päädytty. Kirjavarasta lukiessa minä kuitenkin jännitin hahmojen puolesta, joten kun heidän elämänsä läimäytettiin silmilleni aivan liian aikaisin, tuli sellainen olo että "Eiiii, et olisi vielä kertonut!"

Juttelin aiheesta kaverin kanssa jonkin verran, varsinkin kun suuri paljastus lopun tapahtumista tehtiinkin jo 50 sivua ennen sen tapahtumista. Kaverini huomautti, että joillekin asioiden paljastaminen etukäteen lisää mielenkiintoa. "Ahaa, tuollaista tulossa, kiinnostavaa! Nyt haluankin lukea pidemmälle." Jotkut rakastavat spoilereita. Mutta minua ne vain harmittavat. Minuun kirjan loppu olisi vaikuttanut paljon vahvemmin, jos kuolema ei olisi kuiskinut kirjan sivuilta etukäteen.

"Jälleen tarjoan sinulle välähdyksen lopusta. Ehkä lieventääkseni myöhempää iskua tai valmistautuakseni itse paremmin lopun kertomiseen." s. 503

Minä olisin halunnut iskun lieventämättömänä.

Kyllähän se loppu kuitenkin nosti vähän tunteita pintaan. Lopussa myös ymmärsin, miksi kirja on kerrottu niin miten se on kerrottu, mutta... olisi ollut lukijan kannalta ystävällisempi vaihtoehto jos kuolema-kertojahahmo olisi häivytetty pois ja tilalle olisi laitettu kaikkitietävä persoonaton kertoja.


Tässä pieni näyte siltä, miltä kirjan sisällä näyttää. Kuten huomatte, kerronnassa tulee hyppyjä vähän väliä, kappalejako on tiuhaa ja silloin tällöin on välihuomautuksia, joita ei minun puolestani olisi tarvinnut otsikoida.
Tykkään nörtteillä siitä, miten kirjat on painettu ja taitettu ja siksi minua harmittaa, kuinka harvat blogit näyttävät mitä kansien sisältä löytyy. Siksi tarjoankin teille nyt tämän kuvan.
__________________________________

PS: Tänään on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Tasa-arvoa on se, että jokaisen ihmisen parisuhde olisi lain edessä yhtä arvokkas. Valitettavasti niin ei Suomessa vielä ole. Siksi kannattaa tutustuakin Tahdon 2013 -kansalaisaloitteeseen. Vaikka kansalaisaloite onkin saanut jo vaadittavat 50 000 allekirjoitusta, ei siitä koskaan ole haittaa, jos tulee vielä lisää nimiä mukaan. Itse allekirjoitin noin 47 000 äänen paikkeilla.

Kuten siskoni sanoi: jos ei tämä ala tehota, niin sitten kyllä menee usko demokratiaan.

11 kommenttia:

  1. En uskaltanut arviotasi kokonaan lukea, lähinnä silmäilin, kun tämä odottelee hyllyssä lukemattomana vielä. Siis vieläkin.

    Täälläkin on tänään allekirjoiteltu. Toivottavasti nimiä tulisi kuitenkin vielä paaaljon lisää.

    VastaaPoista
  2. kaikki tuntuvat rakastavan tätä kirjaa, mutta itse en ikinä saanut luettua sitä loppuun. se oli mulla itse asiassa lainassa tädiltä melkein 1,5 vuotta ja viime viikolla palautin sen koska totesin että en sitä tule lukemaan, tai jos lukisin pitäisi aloittaa alusta. en edes osaa sanoa miksi en saanut sitä luettua, en vaan ikinä päässyt tarinaan kunnolla sisälle, olin kuitenkin lukenut varmaan 2/3 kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Ihmettelin, että tänäänhän se keräys vasta alkoi, mutta tässä onkin sitten tehty historiaa. Hyvä niin. Minäkin aion vielä allekirjoittaa. En ole vielä ehtinyt, kun tulin vasta viimeiseltä luennolta.

    Tämä kirja on lukulistallani, ja arviosi lisäsi vain mielenkiintoani. En tiedä, miten suhtaudun tuohon tapahtumien paljastamiseen ennalta, riippuu vähän siitä, miten hyvin sellainen mielestäni sopii kirjaan.

    VastaaPoista
  4. Katri: Aina joku kirja meinaa jäädä hyllyyn, vaikkei aina tahtoisikaan!

    Stu: Joidenkin kirjojen kanssa käy noin :( Mutta totta, Kirjavarasta rakastetaan ehkä vähän liikaa. Se on mielestäni kiva kirja, luin oikein mielellään, mutta on sitä mediassa ehkä vähän liikaa kehuttu.

    Annami: Ja kansalaisaloitteessa on nyt jo yli 100 000 nimeä! :D

    VastaaPoista
  5. Luin kirjan tammikuussa 2010 ja se osui ja upposi. Se on yksi suosikeistani ja haluaisin lukea sen uudelleen, jotta saisin arvioitua sen blogiinikin. Olenkin ehkä puolueeton tässä kohtaa, mutta minua jäi mietityttämään tuo aiempi kommenttisi "Kirjavarasta rakastetaan ehkä vähän liikaa". Miten niin? Eihän toisten kirjamakuun voi vaikuttaa, kaikki kirjat eivät vain ole kaikille. Onneksi :) Olisi tylsää jos kaikki kirjat saisivat samanlaisen vastaanoton.

    Minäkään en yleensä pidä spoilauksista ja muistelen hieman kakistelleeni lopun paljastusta. Ei se silti loppujen lopuksi tainnut minua kovin paljoa häiritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, olisi pitänyt selittää vähän pidemmin. Tarkoitan sitä, mitä tapahtuu kun suuri määrä ihmisiä rakastaa jotain kirjaa. Otetaan vaikka esimerkiksi Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Kuulin kirjasta niin paljon kehuja ja ylistystä, että rakensin päässäni todella mahtipontisen odotushorisontin. Odotin jotain aivan tajunnanräjäyttävää lukukokemusta, mutta kun kirjaan lopulta tartuin, lukiessa mietin että tämäkö on nyt se kirja jota kaikki niin kauheasti kehuvat. Silloin hyvä kirja saattaa yhtäkkiä tuntua huonommalta.

      Kirjavarkaasta olen kuullut kauheasti hyvää, joten kun luin kirjaa, mietin välillä että onkohan tämä kaiken sen ylistämisen arvoinen, vaikka hyvä kirja onkin.

      Toisaalta, luin jostain arvostelun, jossa sanottiin että Kirjavarkaassa käsitellään vakavaa aihetta liian kevyesti... Hmm, ei minusta. Kirjassa tapahtuu vakavia asioita, mutta se ei tarkoita, että koko ajan pitäisi olla vakava :) Tykkäsin Kirjavarkaassa siitä, että sodan keskellä hahmot onnistuivat löytämään iloa elämään.
      Ja pieni sivuhuomautus: Maxin ja Lieselin ystävyys oli aivan ihanaa luettavaa!

      Poista
    2. Kiitos tarkennuksesta, nyt selvisi :) Liian suuret odotukset voivat tosiaan latistaa lukukokemuksen. Niin kuin myös vaikka vertaukset tietyn genren "huippunimeen". Siksi usein annan ajan kulua ja kohun laantua ennen kuin tartun johonkin kirjaan.

      Tuo Maxin ja Lieselin ystävyys tosiaan oli ihanaa luettavaa <3

      Poista
  6. Minullakin tökki vähän tuossa alussa tuo kerrontatyyli. Jotenkin vaan jatkoin eteenpäin, ja lopussa tykkäsin kirjasta kovasti. Tykkään jotenkin noiden sivujen 'ulkonäöstä', kun teksti näyttää jotenkin sellaiselta.. ilmavalta :D Ehkä se oli yksi asia, mikä sai jatkamaan lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka kirja onkin paksu, se ei tunnu liian raskaalta tuollaisen asettelun takia.

      Poista
  7. Tämä on aivan upea kirja! Minua ei haitannut ollenkaan kuolema kertojana :) Se oli erikoinen valinta kirjailijalta ja toimi mielenkiintoisena kertojaäänenä.

    VastaaPoista
  8. Minuakin miellytti, että kirja oli vaihteeksi kerrottu muiden kuin juutalaisten näkökulmasta. Tosin en paljon natsi-Saksaan sijoittuvaa kirjallisuutta ole lukenut (nyt äkkiä tulee mieleen lähinnä Anne Frankin päiväkirja), mutta koin lähestymistavan tuoreena. Pidin myöskin kertojasta, vaikka minulla oli hieman ristiriitainen suhtautuminen tuohon spoilaavuuteen. Minua se ei häirinnyt niin paljon kuin joitakin muita on tuntunut häirinneen, mutta toisaalta olisin ehkä pitänyt kirjasta hieman enemmän, jollei loppu olisi ollut jo etukäteen selvillä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...