tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lumoava kirous (kirja ja elokuva)

Maaliskuu on ollut varsinainen harvinaisten tapausten kuukausi. Novelleja, runoja... ja leffa ennen kirjaa! Taustatarina: olin siskoni kanssa erittäin tylsistynyt eräänä sunnuntai-iltana, kunnes päätimme piristää iltaamme menemällä leffaan. Katsoimme mikä näkyy seuraavaksi ja sieltähän tuli Lumoava kirous, eli Beautiful Creatures, joka minulla oli kirjastossa jo varauksessa.

Ajattelin puhua ensiksi kirjasta yksinään ja sitten elokuvasta.

Kirjoittanut: Kami Garcia & Margaret Stohl, Sivuja: 572

Kirja kerrotaan Ethan Waten näkökulmasta. Ethan asuu Etelä-Carolinan osavaltiossa, pienessä tuppukylässä nimeltään Gatlin. Gatlin on ahdasmielinen paikka jossa on joskus taisteltu muutama sisällissotaan liittyvä taistelu, mistä paikalliset asukkaat jaksavat vieläkin puhua. Gatliniin ei ikinä muuta ketään, sinne synnytään ja siellä kuollaan. Ethan haaveilee collegesta ja yliopistossa jossain mahdollisimman kaukana, sillä hän ei enää kestä paikan puristavaa ilmapiiriä.

High Schoolin toisen vuoden alkaessa kouluun kuitenkin tulee uusi tyttö, Lena Duchannes (lausutaan Dukein), joka on Gatlinin erakon Macon Ravenwoodin sukulainen. Ethan tunnistaa tytön saman tien: hän on jo pitkään nähnyt painajaisia joissa hän yrittää pelastaa tuntematonta tummahiuksista tyttöä. Samaan aikaan kun kaikki muut alkavat syrjiä Lenaa hänen outoutensa takia, Ethan kiinnostuu tytöstä entistä enemmän. Pian hän huomaa, että hänellä on outo telepaattinen yhteys tyttöön. Hän päättää tutustua Lenaan paremmin ja saa pian selville, että sen lisäksi että Lena on loihtija, on hänen suvussaan kirous joka vaikuttaa Lenan elämään. Ethan kiskoutuu mukaan tapahtumiin, joissa on mukana sekä nykypäivä että menneisyys ja muutama yllättävä sukulainen.

Mielestäni kirja oli mukava piristyssuihke amerikkalaisen nuortenkirjallisuuden saralla. Kuinkahan monta kirjaa olen lukenut jossa päähenkilönä on noin 16-vuotias tyttö joka on täysin tavallinen ja hän elää tavallista amerikkalaista elämää kunnes mystinen komea poika ilmaantuu kuvioihin, he rakastuvat ja siinä sivussa pelastavat maailman. No, vaikka Lumoavassa kirouksessa onkin tyttö tapaa pojan -tarina, se on kirjoitettu virkistävällä tavalla.

Ensinnäkin, kaikki tapahtuu Ethanin näkökulmasta. Vaikka tilastollisesti länsimaisessa kirjallisuudessa on enemmän kirjoja jotka kerrotaan miehen näkökulmasta, olen viime aikoina lukenut niin paljon teinitytön näkökulmasta kerrottuja kirjoja että oli mukana vaihtaa ikkunaa. Sain tästä kirjasta Potter-takaumia, ihan siitä lähtien että kirjan on taitettu pottermaisesti ja se tuntui käsissä kuin potterilta siihen että useat hahmot ovat hieman pottermaisia ja että kirja kerrotaan pojan näkökulmasta.

Vaikka kirja onkin positiivinen lajinta edustaja, muutamia nuortenkirjoille niin yleistä klisettä se ei onnistunut välttämään. Ethan esimerkiksi kuvailee Lenan silmiä aivan liikaa. Miksi aina puhutaan silmistä? Okei, onhan se parempi vaihtoehto kuin vaikka vatsalihasten tai rintojen ylistys, mutta silti se silmien palvominen pistää kummastelemaan. En minä ainakaan tarkkaile ihmisten silmien väriä niin erityisen paljon... Silmien lisäksi tuoksuihin kiinnitetään aivan liikaa huomiota. Tuoksut ovat tärkeä osa elämää eikä niiden mainitseminen ole pahasta, mutta tässä kirjassa kiinnistin siihen huomiota, varsinkin kun Ethan osasi nimetä jokaisen tuoksun tarkalleen mausteen mukaan. Minä en edes tiedä, miltä rosmariini tuoksuu.

Kaikista eniten pidin siitä, kuinka pitkälle kirjassa oli menti Gatlinin luomisessa. Yleensä pikkukylät ovat vain paikkoja jossa kaikki tapahtuu, mutta Lumoavassa kirouksessa Gatlin oli yksi osa tarinaa. Sen historia ja se, miten ihmisen käyttäytyivät oli todella kiinnostavaa luettavaa. Paikka tuntuu elävän omassa pienessä kuplassa, jonne ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa. Gatlin on todella uskovainen paikka, ja paikalliset asukkaat menevät todella pitkälle häätääkseen pois kaiken, mikä tuntuu heistä epämukavalta. Lopussa muutaman henkilön käytökseen annetaankin hyvin selkeitä selityksiä, mutta hys, spoilereita.

Gatlinin toiminta sai minut todella paljon pohtimaan sitä, kuinka paljon Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on eroa. Yhdysvallat on niin iso paikka, että pystyn hyvin uskomaan, että Gatlinin tapahtumat (miinus se taikomispuoli) voivat olla hyvinkin mahdollisia. Jos jollain pikkupaikkakunnalla tapahtuu sellaisia ahdasmielisiä tekoja ja vaikka siitä uutisoitaisiinkin, se on vain yksi pieni neula heinäsuovassa ja hukkuu nopeasti muihin ongelmiin. Mutta jos Suomessa alettaisiin noin pahasti syrjiä uutta oppilasta joka ei ole näennäisesti tehnyt mitään pahaa ja jota syrjitään vain koska hän on vähän outo ja sukua kylän erakolle, siitähän nousisi aivan kauhea haloo. Vähän päälle viiden miljoonan asukkaan maassa kaikki mitä tapahtuu saa paljon enemmän huomiota. Sitä paitsi, Suomessa kukaan ei uskaltaisi alkaa erottaa koulusta oppilasta uskonnon perusteella. Tai ainakin olen niin naiivi etten usko sitä mahdolliseksi.

Muutamasta jutusta en tykännyt. Ethan kutsuu isäänsä hulluksi. Kirjaa lukiessa hieman hämmennyin näin värittyneestä nimityksestä, mutta nyt myöhemmin tajusin, että onhan Ethankin asunut koko ikänsä Gatlinissa ja siksi ajattelee värittyneesti. Kirjassa ei myöskään ikinä selitettty kunnolla, mistä Ethan on saanut niin hyvän "järjen" ja pystyy ajattelemaan koko asuinpaikkaansa ulkopuolisen näkökulmasta. Aivan kuin hän ei olisikaan asunut siellä koko ikäänsä.

Kirja on sen verran hyvä, että jos jatko-osia suomennetaan, aion lukea niitä. Yritin etsiä tietoa netistä, mutta ainakaan WSOY:n sivuilla ei puhuttu mitään lisäsuomennoksista. Vaikka tämä ensimmäinen osa päättyi niin, ettei jatko-osalle olisi ehkä tarvetta, olen hieman kiinnostunut siitä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua.

Linkkaan tämän vielä erään hauska bookvloggaajan Cassidy Tuckerin arvostely kirjasta.

Ja nyt sitten se elokuva.



Lyhyesti sanottuna: elokuva on mielestäni hyvä ja katsominen arvoinen. Tykkäsin sen wiccalaisesta tunnelmasta ja goottilaisuudesta joka on sopivan värikästä minun makuuni. Mutta jos odotat elokuvan olevan täydellinen kopio kirjasta, tulet varmasti pettymään.

Olen todella tyytyväinen, että katsoin elokuvan ensiksi. Pystyin nauttimaan siitä ilman että vertasin koko ajan kirjaan. Elokuva on hyvä kokonaisuus jonka pystyy katsomaan ilman kirjan lukemista, vaikka muutama kohta jäikin hieman epäselväksi. Onneksi ne kirjan jälkeen ovat selkiytyneet.

Elokuva on ottanut todella paljon vapauksia kirjan juonesta ja jostain arvostelusta luinkin, että säilyttäneen ainoastaan kirjassa esiintyneet nimet. Mutta toisen arvostelun mukaan elokuva tekee sen mikä on ehkä tärkeämpää: se välittää kirjan tunnelman. Elokuva alkaa lähes samalla lailla kuin kirja mutta mitä pidemmäs mennään, aletaan ottaa vapauksia. Ensiksi oijotaan muutama juonenkäänne, mikä on ymmärrettävää, jotta elokuvasta ei tulisi 10 tuntia pitkä, mutta loppua kohden tarina muuttuu aivan erilaiseksi, vaikka lopputulos onkin aika lailla sama. Lukiessa lakkasin vertaamasta kirjaa elokuvaan noin puolen välin jälkeen.

Ymmärrän oikeastaan kaikki muutokset, vaikkakin osa hämmensi. Minua harmitti vähän, ettei kirjassa Amma ollut samanlainen kun elokuvassa. Tykkäsin Ammasta todella paljon. Mahtava asennenainen joka on yhtä aikaa taloudenhoitaja, voodoon tuntija ja kirjastonhoitaja joka pukeutuu todella kivoihin vaatteisiin. Kirjassa kirjastonhoitajan roolia vetää toinen hahmo, Marian. Hahmojen yhdisteleminen ei ole kuitenkaan uusi juttu. Se tekee elokuvista helpompia seurata.

Minua myös harmitti, että kirjan loppu on niin erilainen. Spoiler-varoitus. Olisin halunnut lukea Ethanin muistinmenetyksestä, mutta sitä ei edes tapahtunut. Tykkäsin elokuvan ratkaisusta, mutta varmasti se on kirjasarjan faneille ollut todella kova pala. Jälkeenpäin ajateltuna muistinmenetystä olisi vaikea toteuttaa, sillä kirja kerrotaan yksikön ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Spoilerit loppuu.

Pieniä yksityiskohtia joista pidin:
 - Etelän aksentti. Sitä oli ihana kuunnella.
 - Lenan vaatteet. Pitsipaitoja ja kameekoruja!
 - Ethanin huumorintaju
 - Miljöö. Katsoin Django Unchainedin aika vasta, joka sijoittuu aika samoihin maisemiin. Tuntui kuin olisi matkannut ajassa eteenpäin katsomaan mitä Djangon maisemille kuuluu nykyään. Plantaaseja ja sisällissodan aikana rakennettuja taloja.
 - Goottihenkiset juhlavaatteet
 - Soundtrack. Sopivat hipster makuuni.




Cassidy Tucker on tehnyt arvostelun myös elokuvastakin. Hän piti siitä, vaikka luki ensiksi kirjan.

PS. Kuka ottaisi photoshopin pois kaikilta leffajulisteiden tekijöiltä? Käytin taas aivan liian paljon aikaa kannen tutkimiseen. Osa hahmoista näyttää aivan luonnottomilta tarpeettoman siloittelun ja varjojen syventämisen jälkeen. Ja katsokaa Lenan leukaa: sitä on ilmiselvästi kavennettu.

PS2: Vaihdoin profiilikuvan. Hämmentykää.

9 kommenttia:

  1. Hyvä arvostelu! Luin kirjan ennen leffan katsomista ja tykkäsin siitä paljon, toisin kuin monet muut. Olen yllättynyt siitä, kuinka paljon negatiivista palautetta kirja on saanut osakseen. Piristävää lukea arvostelu, joka ei täysin lyttää sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon itsekin vähän yllättynyt kuinka murska-arviot tää on saanut. Ihmiset ovat pitäneet sitä tylsänä. Okei, joissain kohdissa pitkästytti joku kohtaus, mutta mikä kirja se sellainen on joka on koko ajan superkiinnostava? Lumoava kirous on mukava poikkeus YA fictionissa joka on jostain syystä päättänyt että kunhan kirjoittaa kirjan joka matkii Twilightia, varma menestys on taattu...

      Unohdin mainita, että tässä kirjassa hyvää oli myös se, että kirjassa uskalsi olla myös rumia hahmoja! YA fictionissa ärsyttää se, että joka hahmo on niin hirveän kaunis ja seksikäs ihan joka tilanteessa.

      Poista
    2. YA kirjoissa on tosiaan aika tavalla Mary Sue-hahmoja. Luulen, että se johtuu osittain lukijan aliarvioimisesta.

      Poista
  2. Minä en esimerkiksi oikein vakuuttunut kirjasta. Mulla meni ensinnäkin sen lukemiseen hitsin pitkään kun ei jotenkin huvittanut. Musta se oli suurilta osin tylsä ja tasapaksu. Ainut mikä toi vähän väriä kirjaan oli Ridley.

    Juoni oli kuitenkin parempi kirjassa kuin leffassa vaikka onhan se sanomattakin selvää, että kaikkea ei saa leffaan mahtumaan. Olisin kyllä kaivannut sitä Maconin koiraa sinne. Useimmat näyttelijät tuntui jotenkin liian vanhoilta rooleihinsa ja ajoittain juoni ja tapahtumat oli töksähteleviä.

    ValiValiVali :D Aion joka tapauksessa lukea jatko-osat, joita on kolme ja katsoa leffatkin jos tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se totta, ettei kirja ole maailman paras kirja. Minun odotukseni vain olivat paljon matalammalla ;D Silleen "eihän tää niin huono olekaan kuin kaikki sanovat."

      Ehkä jatko-osissa tapahtuu jotain mikä tekee siitä kiinnostavamman. Eka osa ei tosin jättänyt kauheasti kysymyksiä auki, mutta eihän se eka Potterikaan päättynyt cliffhangeriin.

      Poista
  3. Seuraavat 2 osaa ovat jo ilmestyneet englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni ne kaikki ovat ilmestyneet englanniksi. Suomennoksia vaan pohdin...

      Poista
  4. Itse olen lukenut kijan (kahdesti) ja nähnyt elokuvan. Ne molemmat ovat tooooooodella hyviä mutta elokuvasta tuntui puuttuvan liikaa asioita jotka ovat kirjassa tärkeitä. Olen yrittänyt selvittää tuleeko elokuvaan jatko-osia tai suomennetaanko edes kirjan jatko-osia! Ajattelin kumminkin lukea kirjat englanniksi jossain vaiheessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähetin jopa kyselyä kustantajalle mahdollisesta suomennoksesta, mutta ei ole tullut vastausta...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...