perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tom Bombadilin seikkailut

Kirjoittanut: J.R.R. Tolkien, Sivuja: 64

Ihme on tapahtunut! Minä luin vapaaehtoisesti runoja. Syynä tähän ehkä on se, että runot liittyvät Keskimaahan ja ovat Tolkienin kirjoittamia. Sain kirjan lainaksi kaveriltani ja päätin haastaa itseni lukemaan jotain mihin en yleensä koske edes pitkällä tikulla.

Kirja sisältää 16 runoa, esipuheen ja lukijalle-osion ja siihen on hankittu Pauline Baynesin alkuperäinen kuvitus. Suomentajina toimivat Alice Martin ja Panu Pekkanen ja ainakin esipuheen perusteella on uskominen että suomennokseen on paneuduttu kunnolla.

Olen muistaakseni joskus puhunut siitä, kuinka runot eivät toimi minun kohdallani. Joko ne tuntuvat liian teennäiseltä tunteilulta tai ovat täysin käsittämättömiä. Lyriikat ovat enemmän minun makuuni. Siksi Tom Bombadilin seikkailut oli ihan mukavaa luettavaa, sillä niitä lukiessa tuli sellainen olo, että olisi lukenut laulun tai lorun sanoja. Todennäköisesti Tolkien on näin tarkoittanutkin. Runoja oli tämän vuoksi helpompi seurata, varsinkin kun huomasin, että osan pystyi lukemaan jonkun minulle tutun sävelmän avulla. Huomasin lukevani runoja puoliääneen jotta saisin niiden rytmistä kiinni. Valitettavasti niiden selkeä rytmikkyyden takia unohdin keskittyä siihen, mitä runoissa tapahtuu, ja jos rytmi jossain kohdassa hieman muuttui, se sotki runonluvun ja piti aloittaa alusta. Ehkä tässäkin on vain kyse harjoituksen puutteesta. Luen yleensä runoja vain jos olen siihen opintojen takia velvoitettu.

Tykkäsin eniten lyhyistä runoista. Jotkut yli neljän sivun tapaukset alkoivat käydä jo liian puuduttaviksi. Putosin monesti kärryiltä noin puolessa välissä enkä enää viitsinyt palata takaisin. Lyhyissä runoissa sai helpommin käsityksen mistä puhutaan. Tykkäsin eniten runoista 4. Prinsessa Mie, 10. Olifantti ja 13. Varjomorsian. Varjomorsiamen luin useampaan otteeseen jotta saisin käsityksen siitä, mistä siinä loppujen lopuksi puhutaankaan. Kaikista viimeinen runo, Viimeinen laiva, oli sopivan haikea päätösruno ja nosti yllättäen pintaan niitä tunteita joita olin kokenut Tarun sormusten herrasta viimeisessä luvussa.

Ehkä nämä runot aukeavat paremmin heille, jotka tietävät enemmän Tolkienin maailmasta. Kuten olen aiemminkin sanonut, Tolkienin tekstit paranevat sitä mukaan mitä enemmän niistä jo tietää. Monissa runoissa ei ollut ainakaan minun silmiini osuvia viittauksia Keskimaahan. Toki niissä puhuttiin haltioista ja erilaisista muista taikaolennoista, mutta vasta kun Kontu mainittiin suoraan, pystyin mieltämään ne Keskimaan runoudeksi. 

Tämä on mukava lisä Tolkien-faneille ja pystyn myös kuvittelemaan, että osan runoista voisi lukea myös lapsille. Kirja on kuitenkin ylihinnoiteltu jos haluaa sen hyllyynsä: cdon.comin sivuilla (jonka olen todennut usein kirjakauppoja edullisemmaksi) kirjasta pyydetään 22,95€, mutta muistan joulukuussa sen hiponeen melkein 30€ luokkaa Akateemisessa kirjakaupassa. Suurien nimien verukkeella kiskotaan rahaa kuluttajilta...

1 kommentti:

  1. Minun suosikit runoista olivat Prinsessa Mie, Fastitocalon, Merenkello ja Viimeinen laiva, mutta ennen kaikkea ihanan kolkko Naukuhuulet. Runoihin pitää keskittyä eri lailla kuin suoraan proosaan, jotta niistä saa irti sisältöä. Minä lukisin kyllä mielellänikin enemmän genrerunoutta, jos sitä vain kirjoitettaisiin.

    Olen samaa mieltä, että näin pienellä kirjasella on reippaasti kyllä hintaa. Adlibriksessä on tällä hetkin vissiin edullisin hinta, mutta sekin yli 21€.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...