sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Mifongin perintö

Jaan tämän arvostelun kahteen osaan. Ensiksi kirjoitan normaalin spoilerittoman arvostelun, mutta loppuun haluan kirjoittaa joitain ajatuksia juonesta yksityiskohtaisemmin. Ilmoitan kun spoilerit alkavat.

Kirjoittanut: J. S. Meresmaa, sivuja: 470

Tutustuin tähän kirjaan jo viime kesänä. Olin serkkujen luona kylässä kun kävimme kirjastossa ja huolehdin että 12-vuotias serkkuni saa jotain laatulukemista, kun silmäni osuivat tähän kirjaan. Koska olin toisessa kaupungissa, en voinut lainata kirjaa.

Paljon myöhemmin löysin Risingshadow-sivuston ja sitä kautta Steampunk! Koneita ja korsetteja -kirjan (x), jonka arvostelun kustantamo Osuuskumma (x) on muuten linkannut nettisivuilleen, iiks! Kirjan lopussa on lyhyt esittely jokaisesta kirjailijasta, ja koska J.S. Meresmaan novelli on yksi kokoelman suosikeistani, aloin perehtyä asiaan hieman enemmän. Eksyin Meresmaan blogiin (x), jota aloin seurata, sillä tykkään sen sisällöstä ja kirjailijan juttuja on ollut kiinnostava lukea. Suosittelen kurkkaamaan! Blogissa huomasin, että tämähän on kirjoittanut sen kirjan, jota viime kesänä kirjastossa hypistelin. Muiden arvostelujen perusteella kirja päätyi kilometrin mittaiselle lukulistalleni.

Viime maanantaina Suomalaisessa kirjakaupassa ei ollut silmääni miellyttävän kokoista painosta Cassandra Claren Clockwork Princessistä, joten kun silmäni osui Mifongin perintöön, luin kaupassa kokeeksi pari ekaa lukua ja jatkoi lukemista kotimatkalla bussissa.

Kirja imaisee heti mukaansa. Tarkoitukseni oli lukea vain muutama luku ennen kuin alan tehdä jotain muuta, mutta yhtäkkiä olin lukenut yhdeltä istumalta yli sata sivua. Lyhyenköt luvut kannustavat lukemaan vielä yhden luvun, mutta ne eivät kuitenkaan ole niin lyhyitä, että kerronto tuntuisi katkonaiselta.

Tarina alkaa siitä, kun Merontesin prinsessa Ardis Isvergal saa kuulla avioliitosta, jonka hänen isänsä on räätälöinyt hänelle. Aviomies ei miellyttä Ardista, joten hetken mielijohteesta hän ryntää linnasta kaupungille harhailemaan. Samaan aikaan Dante Rondestani on samaisessa kaupungissa veljensä asioilla, ostamassa harvinaista kirjaa jonka antikvariaatin ylläpitäjä Arran Rondestani haluaisi kokoelmiinsa. Dante sattuu huomaamaan kuinka Ardis putoaa jokeen ja melkein hukkuu. Dante pelastaa Ardisin ja Ardisin isä palkkaa Danten Ardisin henkivartijaksi siihen saakka kunnes vihkiminen on suoritettu. Danten ja Ardisin välille on kuitenkin päässyt jo syttymään jotain.

Vaikka alkuasetelman noin tiivistinkin, kolmiodraama ei todellakaan ole juonen pääroolissa. Tarina on aikamoinen seikkailu, jossa purjehditaan mantereelta toiselle ja selvitellään monimutkaisia sukulaissuhteita ja sitä, miten Danten hankkima kirja liittyy Ardisiin. Päähenkilöt juoksevat kiperästä tilanteesta toiseen.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella paljon, eikä minua lainkaan haittaa, että hankin sen kirjahyllyyni. (Jatko-osa on oikeastaan postissa matkalla luokseni. Huomasi, että Risingshadowissa on mahtava tarjous meneillään, voimassa huhtikuun loppuun saakka. Koodia vastaan CDON.comista saa 10 euron alennuksen, joten päätin tilata seuraavan osan vain noin 12 euron hintaan.) Pidin erityisesti siitä, että kyseessä on fantasiakirja, mutta fantasialla ei mässäillä, vähän Tulen ja jään laulun tapaan. Aluksi tarinassa esitellään ainostaan maailmaa, joka sijoittuu omaan universumiinsa, mutta taikuuden määrä ja sen olemassaolo kasvaa loppua kohden. Tällainen ratkaisu miellyttää minua, sillä olen lukenut useita fantasiakirjoja, jotka ovat kaatuneet taikuudella kikkailuunsa.

Kirjasta tulee mukavasti mieleen lapsuus, vaikka kirja ei olekaan lapsellinen. Juuri tällaisia seikkailukertomuksia luin nuorempana, mutta vanhemmiten en ole enää onnistunut löytäämään hyviä sellaisia. Mifongin perintöä taidetaan myydä nuorten kirjana, mutta itse voisin sijoittaa tämän harmaalle vyöhykkeelle, joka jää nuorten- ja aikuistenkirjojen väliin. Olen tainnut aiemminkin valittaa, etten tunnu löytyvän omalle ikäluokalleni suunnattuja kirjoja, jotka eivät ole kevyttä chick lit -kirjallisuutta. Tuntuu, että nuortenkirjat ovat liian lapsellisia ja vain pintaraapaisuja hyvään aiheeseen, mutta aikuisille suunnatut kirjat usein liian raskaita. Mifongin perinnössä uskalletaan ottaa mukaan hieman aikuismaisempiakin juttuja, kuten veristä väkivaltaa ja sänkypuuhia, mutta tunnelma silti pysyy sopivan kevyenä eikä huumoriakaan unohdeta.

Loppu on mielestäni sopiva. Ensimmäisen kirjan ongelmat on suurin piirtein ratkaistu, mutta lukijalle on selvää, ettei tarinaa ole vielä kerrottu loppuun. Jatko-osaa odotellessa.

Tähän vielä muutama satunnainen ajatus, joita en saanut luontevasti tungettua muun tekstin sekaan
  • Luvut on nimetty jännästi ja ehkä hieman jopa epäloogisesti. Aluksi alkaa selkeä kaava, jossa luvun alussa lukee luvun numero, sen nimi ja alla henkilöt joiden näkökulmasta tapahtumia käsitellään. Jossain vaiheessa näkökulmahenkilöiden nimeäminen kuitenkin jää pois. Ymmärrän tämän kyllä niissä luvuissa, joissa on mukana iso sakki porukkaa, mutta miksi tapa on pitänyt aloittaa, jos se jää pois?
  • Vaikka tiesin kokoajan, että päähenkilötytön nimi on Ardis, luin sen noin puoleen väliin saakka lähes järjestelmällisesti Adriksena.
  • Vaikka tykkäsinkin epäsuomalaisista nimistä, Elingmarin lempinimeä olisi voinut miettiä hieman tarkemmin. Mietin hetken että mistä ihmeen elimestä tässä puhutaan, mutta tajusin että Elin onkin lempinimi ja piti alkaa lukea sitä pitkällä vokaalilla (Eelin) etten sekoita sitä joka kerta sisäelimeen.
  • Takakansi (tai oikeastaan irtokansien lehtinen) paljastaa taas kerran aivan liikaa.
  • Pakko myöntää, että kansi on hitusen luotaantyöntävä. Se ei herätä kauhean suurta mielenkiintoa. Onneksi pienestä asti on opetettu, ettei kirjaa pidä arvioida kannen perusteella. (Vaikka esim. genren ja tarinan tyylin siitä usein voikin ennustaa)
  • Onneksi kansilehden alta paljastuu ihanan punainen kirja!
  • Kirjan taitto on jotenkin todella... karistomaista. Karisto tuntuu käyttävän usein juuri tuota fonttia.
Piirtelin eilen hieman hahmoja. Minun oli jotenkin vaikea kuvitella Dantea, eikä Ardiksenkaan ulkonäöstä anneta suuria kuvauksia, joten koin tarvitseni jotain apua.



Ja nyt niihin spoilereihin! Maalaa näkyviin.
  • Danten ja hänen puumansa Reun suhde jäi vähän epäselväksi. Kirjassa annetaan ymmärtää, että suhde on jotenkin merkittävä ja että se kuuluu Danten kulttuuriin, mutta aloin miettiä onko kyseessä jotain samankaltaista kuin Philip Pullmanin Universumin tomu -sarjassa, vai onko Reu vain lemmikki.
  • Kohtaus, jossa Ardis kuulustelee Landista, oli hieno. Teki mieli hurrata Ardisille.
  • Sarjasta on tulossa neliosainen. Minulla on pieni veikkaus, että joka kirjassa herätetään yksi neljästä mifongista.
  • Maruaanien ja marmosiinien nimet ovat liian lähellä toisiaan. Sekoitin ne jatkuvasti keskenään.
  • Minua harmitti, että satuin avaamaan kirjan noin puolesta välistä sattumallta ja luin yhden lauseen, joka spoilasi saman tien että Ardis saa kaksoset.
  • Tuliko Fewrynnistä kuolematon? Se jäi epäselväksi. Seuraavan osan kannen perusteella minua pelottaa, että siinä onkin tehty aikahyppy jossa Fewrynn on aikuinen. No, jos niin on käynyt, ei auta muu kuin lukea ja katsoa mitä sieltä paljastuu. Omapa on ongelmani, kun en aikahyppyjä kestä.
  • Itse ensimmäisessäkin osassa on muutama aikahyppy, joiden olemassaolo häiritsi. Olisin halunnut lukea tarkemmin Ardisin häistä (ja hääyöstä)
  • Epäselväksi myös jäi, onko Bran Eloisin vai Vernan poika.
  • Juonenkäänne, jossa Linn tulee mukaan, oli todella hieno kohta. Pidän juonenkäänteistä, joissa lukija hetken luulee, että kaikki toivo on menetetty, mutta sitten paljastuu, että kyseessä oikeasti onkin suuri onnenpotku.
  • Verrattuna Tulen ja jään lauluun, jossa eivät hahmot ikinä kohtaa toisiaan, Mifongin perinnössä he taas törmäilevät toisiinsa jatkuvasti. Ehkä hieman epärealistista, mutta se palveli tarinaa kivasti.
  • Tykkäsin Harbenin hahmokehityksestä. Vanginvartijasta seikkailuseurueen jäseneksi!
  • En ole edelleenkään varma, luotanko Ulisiakseen.
  • Ovatko mifongit jonkinlaisia lohikäärmeitä? Heidät kuvaillaan liskomaisiksi olennoiksi, jotka osaavat lentää ja syöstä tulta.


8 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika hyvältä kirjalta. Voisin laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
  2. Tää kirja oli parempi kuin toka jossa ei tuntunut tapahtuvan mitään merkittävää ja Ardis kävi suorastaan hermoon.

    Mifonki-spoileriin sen verran et metsään meni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpaan niistä mifonki-spoilereista?

      Ja voi voi, jos on tapahtumaton kirja tiedossa. Mutta yleensä moniosaisessa sarjassa tuntuu aina olevan ainakin yksi kirja jossa ei ehkä tapahdu paljon mutta se pohjustaa tulevia kirjoja varten.

      Ardis käyvi minun hermooni vain ensimmäisessä luvussa, mutta sitten aloin ymmärtää hahmoa enemmän.

      Poista
  3. Tämä on ollut lukulistalla varmaan jo ennen ilmestymistään kun Meresmaan blogia tykkään lueskella. Vähän kyllä menin kurkkimaan spoilereita, ihminen on liian utelias!

    VastaaPoista
  4. Haaste sulle!
    http://365kulttuuritekoa.blogspot.fi/2013/04/haastavaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta! Laitoin sen ylös ja vastaan kunhan tulee muuten blogitaukoa :)

      Poista
  5. Oho, miten paljon samanlaisia ajatuksia! Ja olet myös piirtänyt! :D

    Jäin myös arvuuttelemaan, miltä mifongit todella näyttävät - lukijan mielikuvituksen kanssa keppostellaan kunnolla :P Ennen jälkinäytöksiä olevan kappaleen kohtauksessa harhauduin todella ajattelemaan jotain lohikäärmeen tapaista, huomasin asian vasta jälkikäteen, koska keskittyneesti lukiessa visuaalisille ajatuksille ei oikein voi mitään, ne vain tulevat. Jatko-osan kimppuun pääsyä odotellessa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...