lauantai 25. toukokuuta 2013

Päivä 11 – Kirja jota vihaat


Voi voi, tuleepas nyt paljastus.

Aloin lukemaan Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta todella avoimin mielin. Se piti lukea jotain äidinkielen kurssia varten ja ajettelin, että kirjan lukeminen kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen. Kaikki tuntuivat ylistävän sitä. Pakko sen on olla jollain tavalla hyvä.

Mutta jo ensimmäinen luku oli nihkeä, eikä nihkeys lähtenyt missään vaiheessa pois. Minun piti pakottaa itseni lukemaan eteenpäin. Jos tämä ei olisi ollut koulutehtävä, olisin jättänyt lukemisen kesken. Muistan, kuinka minulla oli silloin todella pieni pokkariversio (noin A6-kokoa) joka mahtui koululaukkuni sivutaskuun ja jota luin ihan joka välissä, bussissa, välitunneilla, koska deadline uhkasi lähestyä. Meidän täytyi pitää luokan edessä puhe kirjasta valitsemastaan aiheesta. Monet olivat valinneet jonkun hahmon, jolloin he pystyivät lopettamaan lukemisen heti kun hahmo kuoli, mutta minun aiheeni oli sellainen, joka vaati koko kirjan lukemisen. Sainpahan puheesta 5/5, vaikka esiintymistä kammosinkin ja kirjaa vihasin.

No, vihaaminen on kyllä aika vahva sana. Ymmärrän kyllä täysin, miksi kirjaa pidetään niin merkittävänä. Nyt kun olen kirjan lukenut, ymmärrän enemmän vaikkapa viittauksia, joita kirjaan tehdään huomaamatta. En esimerkiksi tiennyt, että "ollaan kuin Ellun kanat" on tästä kirjasta peräisin.

Kirjan ongelma on ehkä siinä, ettei nuorella 2000-luvun naisella ole paljon kosketuspintaa kirjan kertomaan sotamaailmaan. Varmasti sota-ajan eläneet ovat kokoneet kirjan aivan eri tavalla.

Monet kirjan henkilöistä ovat mielestäni epämiellyttäviä, eikä kirjassa ollut edes naishahmoja. Ja jos joku hahmoista alkoi miellyttää, se saattoi seuraavalla sivulla olla kuollut. Ymmärrän kyllä, että kirjassa kuvataan sotaa mahdollisimman realistisesti. Kuka tahansa voi olla kuollut seuraavana päivänä. Kerronnallisesti se vain oli todella turhauttavaa. Loppua kohti kirja alkoi vain masentaa. Muistaakseni ainoastaan Rokka jäi henkiin.

Rokasta onkin sitten hyvä siirtyä murteisiin. Väinö Linnan tapaa kirjoittaa murteella on ylistetty, mutta minua se vain häiritsi. Se vaikeutti lukemista, varsinkin kun itämurteet ovat minulle todella vieras asia. En kuule sitä ikinä missään. Hahmojen puhetta piti tavata puoliääneen, jotta pystyi ymmärtämään mitä he sanovat. Poliitisesti ilmaistuna: murteet on esitetty kirjassa hyvin, mutta ne tekevät ymmärtämisestä tarpeettoman vaikeaa.

Vaikka nimeänkin tämän kirjaksi, jota vihaan, en kuitenkaan kadu lukemista. Sinä syksynä kun kirjan luin, katson itsenäisyyspäivänä elokuvaversion aivan uusin silmin.

5 kommenttia:

  1. O-ou! Mulla on tämä lukematta, ja ja odotan lukemista innolla. Olen kuullut paljon, kuinka kirja on ollut jopa oman ikäluokkani naispuolisille ihmisille positiivinen yllätys. Mutta eiväthän kaikki voi tykätä :)

    Erityisesti odotan, että pääsen lukemaan Hietasesta, joka on elokuvassa lempihahmoni. Hänellä on aika haastava murre, mutta toisaalta voi olla ihan mielenkiintoista. Katsotaan, jos saisin tämän piakkoin luettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, toivottavasti tykkäät tästä enemmän kuin minä! :D

      Poista
  2. Heh, no minä tunnustan, etten ole lukenut tätä ;) koulussa onnistuin jotenkin AINA välttämään tämän teoksen, en edes tiedä itse, että miten.

    VastaaPoista
  3. en todellakaan jaksaisi lukea, en elokuvaakaan jaksa katsoa.

    VastaaPoista
  4. Katri: Minäkin olisin vältellyt jos ei olisi sanottu että nyt kaikki lukevat Tuntemattoman, piste. Hyvin kyllä onnistuin välttämään joitain klassikoita kun useimmilla kursseilla oli kirjalistat josta pystyi valitsemaan mieluisimman :)

    tea: Elokuva tosiaan on vähän vaikea, kun siinä ei oikein selitetä mitään. Katsojan pitää entuudestaan tietää tosi paljon. Vasta kirjan luettua ymmärsin mitä elokuvassa tapahtuu.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...