tiistai 4. kesäkuuta 2013

Mifongin aika

Kirjoittanut: J. S. Meresmaa, sivuja: 494

Kun on kyseessä jatko-osa, saattaa kirjan lukeminen muodostua ongelmalliseksi. Varsinkin, jos kirjojen lukemisen välissä on ehtinyt olla pitkä tauko ja on ehtinyt muodostaa omia ajatuksia siitä, mihin haluaisi tarinan kulkevan. Onneksi luin Meresmaan Mifonki-sarjan aiemman osan vain noin puolitoista kuukautta sitten, joten en ollut ehtinyt pohtia mahdollista tulevaisuutta erityisen ahkerasti.

Edellinen osa päättyi mielestäni hyvin. Se ratkaisi ensimmäisen kirjan ongelmia, mutta jätti joitain juttuja sen verran avoimeksi, että jatko-osan lukeminen houkutteli. Mifongin perinnön arvostelussa (x) taisin mainita, että pelkään mahdollista aikahyppyä, sillä toisen osan kansi muistuttaa hieman Fewrynniä aikuisena. Lopulta paljastui, että kirjassa on kuin onkin aikahyppy, mutta se on vain muutaman vuoden mittainen, joten selvisin siitä. (En edelleenkään ole varma, kuka kirjan kannessa on.)

Kirja alkaa tilanteessa, jossa Ardis on vetäytynyt syrjään Fewrynnin kanssa, kun taas Ciaran kasvaa Elingmarin ja Ulisiaksen luona ja nauttii Ardisin isän huomiosta. Kun mifonki Haldor Sininen herää, Ardis joutuu taas pakomatkalle, mutta päättää pian lähteä hakemaan Ciaran luokseen. Samaan aikaan kun Linn haluaa selvittää veljensä murhan, Landis makaa kuolinvuoteellaan ja Bran lähetetään etsimään kruununperijää. Enenpää en viitsi kertoa ilman että spoilaisin hirveästi.

Mielestäni kirja lähti vähän hitaasti liikkeelle. Luin ensimmäiset noin 50-100 sivua hyvin rauhallisesti. Vasta siinä vaiheessa, kun Ardisin taholla alkoi tapahtua enemmän, tarina imaisi mukaansa samaan tapaan kuin edellisessä osasassa. 

Olen lukenut kirjasta muita arvosteluja. Osa on tykännyt todella paljon ja osa on pitänyt vähän tylsänä. Minä ehkä asetun johonkin siihen välimaastoon, kuitenkin enemmän tykkäyksen puolelle. Mifongin ajassa ei ole erityisen selkeää aloitusta, loppua ja keskivaihetta, eikä lopussa ole vauhdista actionkohtausta. Tarina vaikuttaa hieman sellaiselta pakolliselta väliosalta, jossa kootaan edellisen osan lankoja yhteen ja punotaan vähän lisää tulevia osia varten - mutta se ei haittaa minua ollenkaan! Mifongin aika selvitti muutaman asian, joka oli jäänyt mieltä vaivaamaan, muun muassa minkälainen suhde Dantella ja Reulla on ja mitä mifongin oikeastaan ovat.

Kaiken kaikkiaan kirja on lukemisen arvoinen ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa, sillä minulle jäi sellainen olo, että nythän se tarina vasta pääsee käyntiin.

Jos kiinnostaa saada tämä kirja itselleen aivan ilmaiseksi, kannattaa kurkistaa J. S. Meresmaan blogiin (x), jossa on parhaillaan menossa arvonta! Itse en voi arvontaan osallistua, sillä omistan jo kirjan.

Nyt on sitten spoilereiden aika! (maalaa esiin)

Vaikka kirja ei ole pelkkää ihmissuhdedraamaa, en voinut olla kiinnittämättä siihen huomiota. Kirjan loputtua minun oli pakko piirtää sukupuu ja ihmissuhdekartta, jotta pysyn perässä, kuka on mitäkin sukua kenellekin ja kuka tykkää kenestäkin. Erityisen positiivisesti yllättynyt olen Roan/Connail mahdollisuudesta. Ennen kun siihen alkoi tulla viittauksia, muistan ajatelleeni, että ihan hyvä kirjasarja, mutta hieman liian heteronormatiivinen. 

Joidenkin arvosteluissa on tullut ilmi, ettei Connailista ole tykännyt juuri sen takia, että hän tulee Dante/Ardisin väliin, mutta minä tykkäsin Connailista heti. Kirjasarja tuntui kaipaamaan Connailin kaltaista hahmoa.



Pakko myöntää, että Linn'n osuudet kirjassa olivat kaikkein tylsimpiä. Linn'n ja Harbenin matkustaminen kyllä näytti, minkälaisessa tilassa maailma on mifonkien heräämisen myötä, mutta he eivät oikein tuntuneet saavan mitään aikaiseksi. Huomasin kääntelevän sivuja ja vilkuilevan olisikos seuraavassa luvussa lisää tietoa vaikkapa Dantesta tai Roanista. Se, ettei Linn jaksanut kiinnostaa, jäi harmittamaan, sillä pidin Linn'stä todella paljon ensimmäisessä osassa. Nyt minua jäi vähän ihmetyttämään, mistä se ryppy Linn'n ja Harbenin rakkauteen oikein oli tullut.

Muistelin joskus ensimmäisen kirjan aikoihin pyöritelleeni päässä teoriaa, että entä jos Bran onkin Landisin poika, mutta hylkäsin sen jossain vaiheessa. Nyt kun kuitenkin selvisi, että hän on, oli hyvin tyytyväinen olo. Arvasin, tai ainakin melkein :)

Arvasin myös kuka Mgira on. Heti, kun alettiin antaa vinkkiä, ettei hän olekaan se kuka väittää olevansa, mieleeni nousi ajatus, että ehkä hän onkin Danten esi-isä, joka ei ole jostain syystä vanhentunut. 

Danten kuolema oli aikamoinen shokki. Tuli sellainen olo, että hetkinen, kaikki on vielä ihan kesken, ei hän nyt voi kuolla! Ainakin kirja onnistui  pitämään otteessaan, oli pakko nimittäin lukea hirveää vauhtia eteenpäin. Onneksi Danten tilanne hoidettiin ihan uskottavasti.

Tykkään edelleen siitä, kuinka taikuus tuntuu pikku hiljaa lisääntyvän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...