maanantai 10. kesäkuuta 2013

Miksi kirjabloggaan

Hesarin NYT-liitteessä ollut juttu Kirjabloggarit ovat kustantamoiden uusia bestiksiä on aiheuttanut kirjablogimaailmassa keskustelua. Tämä on loistava aasinsilta kirjoittaa aiheesta, josta olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa, eli narsistisesti siitä, kuinka minusta tuli kirjabloggaaja.

Se oikeastaan alkoi tosi huomaamatta. Silloin kun blogini vielä oli Vuodatuksessa, saatoin joskus kirjoitella kirjoista, joita olin lukenut, mutta enimmäkseen kertoilin elämästäni päiväkirjamuodossa.

Sitten minä rekisteröidyin tumblriin. Niille jotka eivät tiedä: tumblr on eräänlainen mikroblogipalvelu, jossa voi halutessaan pitää myös erittäin asiallista blogia, mutta suurin osa ajasta kuluu rebloggaamiseen, eli muiden kirjoittamien juttujen tai kuvien uudelleenbloggaamiseen omaan blogiinsa. Minä pyörin siellä niin sanotusti fandomien puolella, eli seuraan blogeja joiden aiheina on muun muassa Doctor Who, Taru Sormusten Herrasta tai Supernatural. Tumblrin varjopuoli kuitenkin on (ainakin minulle) se, että lähes kaikki toimii englanniksi. Minun kielitaitoni on enemmän ymmärtämisen kuin tuottamisen tasoa, joten koen usein, etten pysty jakamaan ajatuksiani kunnolla tuon blogipalvelun kautta. Jossain vaiheessa turhauduin siihen, etten pystynyt kirjoittamaan ajatuksiani ylös, joten  perustin Vuodatuksessa kuolemaa tekevän blogiin uudestaan Bloggeriin.

Jos joku on stalkkinut blogin alkuvaiheita, sieltä näkee, että aiheeni olivat silloin päiväkirjamaisempia ja päivitystahtini oli hitaampi. Jo alusta alkaen kirjoittelin kirjoista joita luin, sillä lähipiirissä ei jaksettu kuunnella suullisia analyysejäni. Vasta viime syksynä huomasin, että muutkin bloggaavat kirjoista. Eksyin jonkun google-haun kautta kirjablogiin. Koin valaistuksen! Hei, joku toinenkin kirjoittaa lukemistaan kirjoista!

Siinä vaiheessa aloin seurata noin kahtakymmentä uutta blogia, ja myös oman blogini lukijamäärä lähti nousuun. Se oli todella kannustavaa. Ihmisiä tuntui kiinnostavan. Minuakin kiinnosti. Blogin kautta lukemisintoni kohosi paljon korkeammaksi. Tiesin, että jos luen kirjan ja kirjoitan siitä blogiini, kesties joku kommentoi ja voimme jakaa yhteisen kokemuksen. Kenties joku löytää minun avullani uuden lempikirjan. Tai kenties joku osaa välttää jotain kirjaa kun olen siitä varoittanut. Kaikista tärkeintä kuitenkin minulle oli (ja on) yhteinen kiinnostus hyviä tarinoita kohtaan.

Olen myös ehtinyt kokea joitain bloggaukseen liittyviä kriisejä. Olen blogannut 9.:nestä luokasta lähtien, eikä blogini ole koskaan olleet kauhean suosittuja. Ei se minua haitannut, omaksi iloksenihan sitä tein. Yhtäkkiä kirjablogillani on kuitenkin yli 50 seuraajaa. Ja yhtäkkiä kirjailijat ja kustantamot löytävät blogini ja linkkaavat sitä. Yhtäkkiä blogini päivittäinen katselumäärä on 50-100 katselua. Hyvänen aika, saatan saada jopa kymmenen kommenttia! Joillekin tämä on ehkä jo arkipäivää, mutta ei minulle. Kaiken tämän huomion keskellä muun muassa pohdin sitä, kuinka paljon minun kannatata kertoa itsestäni. Kannattaako laittaa tänne joskus omasta naamasta kuvaa? Kannattaako kertoa, missä asun? Onko tästä minulle haittaa tulevaa työelämää ajatellen?

Jossain vaiheessa sain kuitenkin jonkinlaisen mielen tasapainon. Joka kirjasta ei ole pakko blogata. Kirjoitan blogia niin, että ei hävettäisi, jos äitini löytäisi sen. Aina ei tarvitse kirjoittaa kirjoista, joskus voi poiketa elokuvien tai muiden vastaavien puolelle.

Nyt kuitenkin Hesarin julkaisemien tekstien ja siitä seuranneen keskustelun seurauksena on tullut vähän sellainen olo, että kirjabloggaaminen on jotenkin, hui kauhistus, kauhea asia. Kauheaa, kun nautimme kirjojen lukemisesta. Kauheaa, kun saatamme jopa suhtautua ihan vakavasti bloggaamiseen, vaikkemme ole ammattilaisia. (Minä muun muassa kirjaan ylös muistiinpanoja samalla kun luen, että muistan mainita haluamani asiat blogissa.) Kauheaa, kun saamme ihan itse valita, mitä luemme. Kauheaa, kun meidät yritetään saada mainostamaan.

Muotiblogeja ja erilaisia harrastuksiin liittyviä blogeja on ollut vaikka kuinka kauan. Muotiblogien mainoksista on ollut viime aikoina juttua, ihan sanomalehdissä saakka. Erilaiset tahot ovat vihdoin havahtuneet, kuinka loistava mainontapaikka blogit ovat. Siispä bloggaajia lahjomaan!  Tuotteita tungetaan blogeille joiden kävijämäärät ovat korkeat, ja olenpas kuullut, että joskus pyydetään, että bloggaaja jättäisi mainitsematta, mistä arvioidut tuotteet on saatu.

Mutta kun blogien lukijat eivät halua lukea mainoksia. Minä ainakin lukijana haluan lukea aitoja mielipiteitä. Mainosten takana on aina toive myynnin kasvusta, joten tietenkin tuote esitellään hyvässä valossa. Blogeista taas on voinut lukea, onko joku meikkivoide oikeasti hintansa arvoinen tai menikö jotkut merkkikengät saman tien arkikäytössä rikki. Tai onko se uusin Finlandia-voittaja nyt oikeasti hyvä. Koska bloggaaja on itse päättänyt testata tuotetta, kenties laittanut siihen omaa rahaa, mielipiteen voi uskoa olevan jokseenkin aito, vaikka täysin puolueeton se ei koskaan ole.

Minulle tuli yllätyksenä, kun tajusin, että kirjabloggaajatkin voivat saada arvostelukappaleita. Pakko myöntää: kyllä minullekin kelpaisi, koska hei, ilmainen kirja! En kuitenkaan viitsi sitä pyytää, enkä odota että kukaan minulle tarjoaisi ilmaista arvostelukappaletta, eikä se haittaa. Olen valmis ostamaan kirjoja omillakin rahoilla. Eipähän ainakaan tarvitse vakuutella, että mielipidettä ei ole kirjoitettu jonkun tietyn kustantamon mielen mukaisesti.

Loppuun tiivistettynä: koen olevani kirjojen rakastaja, josta tuli puolivahingossa kirjabloggaaja. Minusta lukeminen on aina ollut kivaa ja se on myös aina ollut coolia. Kirjallisuus ja siihen liittyvät ilmiöt kiinnostavat minua. Onko niin pahasta, jos haluaisin mennä Tammen tarjoamalle aamupalalle, jos siellä vielä voisi tavata ihka oikean kirjailijan? Ehkä joidenkin mielestä se voi sotia bloggausmoraalia vastaan. Moraali on kuitenkin jokaisen itse valittavissa. Minua ei pienet mainokset haittaa. Osaan olla mainoskriittinen.


8 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Minäkin kirjoitin jokin aika sitten jutun siitä, miksi itse kirjabloggaan, siksipä en ole jaksanut nyt reagoida tähän vallalla olevaan kuhinaan omassa blogissani. Mutta kiva, että muut reagoivat ja kirjoittavat vastakommenttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muistan tämän juttusi, siitä laitoinkin korvan taakse, että pitääpä itsekin joskus sanoa sanenen.

      Poista
  2. Se on kamalaa jos haluat mennä Tammi-aamiaiselle koska kirjabloggaajana arvostelukykysi katoaa siellä. Pitäisikö tehdä rikosilmoitus kun Tammi selvästikin sujauttaa jotain päätä sekoittavaa kahviinsa?

    Vakavasti puhuen tästä nillitetään ehkä koska kirjablogit muuttavat melkoisesti koko arvostelusysteemin ja isot muutokset herättävät keskustelua. Miksi puhe on aina negatiivista? Ehkä ammattilaisia ottaa päähän kun bloggaajien ei tarvitse toimia heidän ehdoilla? Tai sitten kriitikon näkökulmasta blogiarviot vain ovat totaalisen paskoja. Onneksi blogien lukijat eivät ole yhtä lahjakkaita!

    Kirjallisuus noin yleensä tuntuu minusta elitistiseltä kentältä. Olisi jo aika muuttaa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi lukijat eivät myöskään ole yhtä kouluttautuneita lukijoita :D Tykkään blogimaailmassa siitä, että hyvällä tuurilla voi löytää tosi pitkiä arvosteluja. Lehdissä olevat jutut ovat usein tosi harvasanaisia.

      Poista
  3. Ihana Doctor Who lopetus. ♥ Noin minustakin: kirjallisuus ja sanan säilä voittavat aina väkivallan.

    Voin samaistua tekstiisi todella vahvasti - en blogia aloittaessani tullut ajatelleeksikaan, että se mitä teen olisi elitististä (olenhan sentään pohjimmiltani edelleen viaton maalaistyttö). Lukutaito on etuoikeus, jota kaikilla ei ole ja se on todellinen harmi.

    Minusta pitäisikin enemminkin kannustaa lukemaan ja ymmärtämään lukemaansa (tämä koskee myös kolumnisteja, jotka ovat käyneet tämän kritiikin muutoksen aikana suorastaan haaskansyöjämäisellä tavalla kirjablogaajien kurkkuihin kiinni).

    Ehkä me nyt kasvojemme puhdistuksen jälkeen voimme blogata taas hyvillä mielin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri lukemisen ymmärtämisen opettamista pidän tärkeänä.

      Ja tosiaan, nyt kun on vähän ärähdetty niin on aika palata normi bloggaamiseen. Sitähän täällä ollaan tekemässä.

      Poista
  4. Muuallakin blogimaailmassa puhutaan paljon mainostuksesta, sekä puolesta että vastaan - esimerkkinä paljon seuraamani ruokablogit. Mutta muualla kuin kirjablogimaailmassa en ole nähnyt vastaavaa kauhistelua siitä, että blogit jotenkin tunkisivat "ammattilaisten tielle".

    Kyse on varmasti osittain siitä, että koko mediamaailma on netin myötä tietynlaisessa murroksessa ja viime aikoina se on syönyt etenkin lehtien kulttuurisivujen toimintaa. On puhuttu paljon siitä, miten kokoajan julkaistaan vähemmän ja vähemmän esimerkiksi juuri ammattimaisia kirja-arvioita, ja kun lehtiä yhdistyy, yksi ja sama arvio saatetaan julkaista kymmenessä lehdessä sen sijaan, että jokainen saisi omansa. Tavallaan ymmärrän ärsytyksen, mutta sitten taas en, koska kirjabloggaajat harvoin "haluavat" tunkea ammattikriitikoiden varpaille, ja lisäksi, kirjabloggaajat eivät ole yksin ja ainoa syy siihen, miksi kulttuurijulkaisulla menee huonosti. Suurin osa kirjabloggaajista haluaa luultavasti juuri sitä mitä sinäkin, jakaa lukuharrastuksen iloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kirjablogit tuntuvat enemmän tunkevat kriitikoiden reviirille, koska kirjoitamme suunnilleen samoista asioista. Muotiblogit ovat kuitenkin enemmän katumuotia kuin high fashionia, ruokablogeihin taas en ole kauheasti tutustunut. En tiedä?

      En edes ajatellut, että tunkisin kriitikoiden varpaillen, ei käynyt mielessäkään. Olen kuitenkin huomannut, että varsinkin kustantamoiden nettisivuilla on lainaksia blogien kehuista.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...