maanantai 10. kesäkuuta 2013

Paholainen pukeutuu Pradaan

Kirjoittanut: Lauren Weisberger, sivuja: 490

Kun Tampereen pääsykoe oli ohi, marssin Koskikeskukseen, koska halusin maistaa frozen yogurtia. Matkan varrella oli kuitenkin vaarallinen Suomalainen kirjakauppa ja sen pokkariale. Alehyllyjä selatessa huomasin kirjan Paholainen pukeutuvan Pradaan, harkitsin asiaa hetken ja sitten päätin että nyt on pääsykokeet ohi, saa lukea mitä haluaa.

Aika heittää paperit ilmaan ja lukea vähän chick-litiä! 


Paholainen pukeuduu Pradaan on ollut minulle jonkinlainen guilty pleasure. Olen nähnyt elokuvan useasti - ja yleensä suunnittelematta, se vain on sattunut näkymään telkkarista. Vaikka tiesin jo alun perin, että elokuva perustuu kirjaan, minulla ei koskaan ollut suunnitteilla lukea sitä. Niin vain kuitenkin päädyin.

Kirja kertoo Andreasta, joka on juuri valmistunut yliopistosta ja haluaisi toimittajaksi, mutta ei ole vielä saanut töitä. Hän on matkustellut ympäri Eurooppaa vältellen aikuistumisen hetkeä, mutta lopulta punatauti pakottaa hänet kotiin. Hän tunkee työhakemuksia joka puolelle New Yorkia ja saa yllättäen kutsun huippumuodin johtavan lehden, Runwayn, toimitukseen. Siellä häntä haastatellaan päätoimittaja Miranda Priestlyn assistentin työhön - hommaan josta tuhannet tytöt ympäri maailmaa olisivat valmiita tappamaan. Vastoin kaikkia odotuksia muotitiedoton Andrea saa paikan. Vasta kun hän aloittaa työnsä, hän tajuaa kuinka pahaan liriin on joutunut. Miranda on uskomattoman vaativa ihminen, mutta Andrea päättää sinnitellä työsopimuksensa mukaiset kaksitoista kuukautta, sillä kuulemma vuosi Mirandan assistenttina avaa ovet kaikkien huippulehtien toimitukseen.
"He [ystäväni] marisivat pitkistä päivistä, työtovereista, toimistojen häikäilemättömistä työtavoista, mutta enemmän kuin mitään muuta, he valittivat tylsyyttä. Koulutöihin verrattuna heiltä vaaditut tehtävät olivat älyvapaita, tarpeettomia, apinoiden avoille mitoitettuja.  -- Joka ikinen vannoi tulleensa vain tyhmemmäksi näin valmistumisen jälkeen, eikä pakotietä näkynyt. En ehkä rakastanut muotia intohimoisesti, mutta ainakin tekisin päivät pitkät mieluummin jotain "hauskaa" kuin homehtuisin tylsässä työssä." - Andrean ajatuksia uuden työpaikan saamisesta, s. 29
Aloitin lukemisen ilman suurempia odotuksia, mutta teksti veti nopeasti mukaansa. Aluksi vierastin vähäisiä vuorosanoja, mutta siihen tottui nopeasti. Melkein viidestäsadasta sivusta huolimatta luin kirjan tosi nopeasti: junamatkalla noin 200 sivua, sitten loppuun kahtena iltana muutamassa erässä. Vaikka tekstiä on paljon, se ei mielestäni käynyt missään vaiheessa pitkäveteiseksi. Joskus tietynlaisessa naisille suunnatussa kevyessä kirjallisuudessa on tapana taipua tylsyyteen. Mitään erityisen kiinnostavaa ei tapahdu, mutta mielestäni Paholaisen pukeutuu Pradaan ei missään vaiheessa jumittunut paikoilleen. Kirja vaikuttaa sellaisen henkilön kirjoittamalta, joka tietää, kuinka kirjoittaa bestseller.

Erityisesti nautin kirjan herkullisista yksityiskohdista. Oli hauskaa lukea, kuinka Andrea joutuu päivittäin selviämään pomonsa oikkujen kanssa. Mirandan ei vain sanottu olevan vaikea, vaan se osoitetaan hänen teoillaan. Kirjaa lukiessa huomasi, että kirjailija Lauren Weisberger on työskennellyt muodin parissa. Tarina sisältää tarkkoja kuvauksia siitä, kuinka toimituksen väki toimii ja minkälaisia erilaisia vaatteita Andrean pitää milloinkin kiikuttaa Mirandalle. Yksinkertainen tehtävä, kuten Mirandan aamukahvin noutaminen, saattaa viedä kymmenen sivua, sillä Andrealle tulee hyvin monta mutkaa matkaan.

Lauren Weisberger on työskennellyt Voguen päätoimittajan Anna Wintourin assistenttina, minä takia Paholainen pukeutuu Pradaan on saanut paljon huomiota. En tiedä juuri mitään Anna Wintourista, mutta ainakin Miranda oli aivan uskomaton henkilö.  Luin kavereilleni ääneen joitain kohtia. On vaikeaa arvioida, kuinka paljon kirjasta on faktaa ja kuinka paljon fiktiota. Vaikka tapahtuvat varmasti ovat uudelleenkeksittyjä, taustalla on aivan varmasti Weisbergerin omat kokemukset.

Miranda Priestly on todella herkullinen hahmo, josta haluaisin lukea jonkinlaisen esseen tai analyysin. Lukija ei koskaan opi kunnolla tuntemaan häntä. Mitä hän ajattelee? Huomaako hän, kuinka kamala hän on, mutta ei vain välitä? Minusta ainakin tuntuu, että vaikka Miranda tiedostaa olevansa töykeä, häneltä puutuu jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden tajuamista. Hän on käsittämättömän epäselvä ja suuttuu, jos häntä ei ymmärretä. Esimerkiksi eräässä luvussa Andrea käyttää kamalasti aikaa ja vaivaa erään lehtijutun etsimiseen, eikä löydä sitä, vaikka Miranda on sanonut sen olevan The New York Timesissa. Myöhemmin Miranda kuitenkin sanoo, että artikkeli on The Washington Timesissa. Miranda ei suostu myöntämään virhettään, ja Andrea saa kuulla haukut huonosti tehdystä työstä.
"Kuinkahan monta Anitaa [fanipostin kirjoittajaa] tässä maailmassa oli? Nuoria tyttöjä, joiden elämässä oli niin vähän muuta, että he mittasivat arvonsa, itseluottamuksensa, koko olemassaolonsa niiden vaatteiden ja mallien mukaan joita näkivät Runwayssa. Kuinka moni oli päättänyt ehdoitta rakastaa naista, joka kokosi lehden joka kuukausi, tätä viettelevän fantasian kapellimestaria, joka ei ollut sekuntiakaan palvonnan arvoinen? Kuinka monella tytöllä ei ollut aavistustakaan, että heidän palvomansa kohde oli yksinäinen, syvästi onneton ja useinmiten julma nainen, joka ei ansainnut hetkeäkään heidän viatonta kiintymystään ja huomiotaan?" -s. 336
Andrean hahmo jää hieman etäiseksi, mutta se ei häirinnyt juurikaan. Hän on mielestäni aika tavanomainen amerikkalainen keskituloisen perheen nuori nainen. Enemmän minua kirjassa kiinnostaa, mitä Andrean pitää tehdä ja kuinka äärirajoille hän venyy, ei hänen ajatusmaailmansa. Kirjan kiireiseen tahtiin oikeastaan sopii, ettei Andrea ole kauhean filosofinen henkilö. Hän työskentelee 14-tuntista työpäivää, joten ei ihme, ettei hän ehdi kauheasti ajatella. Andrean jaksamista täytyy kyllä ihailla, vaikka vain fiktiivinen henkilö onkin. Olen joskus vetänyt viikkoja 5 tunnin yöunilla ja olen ollut nopeasti zombivaiheessa, mutta Andrean pitää kaiken lisäksi vielä näyttää edustavalta, sillä jokainen Runwayn työntekijän on edustettava lehteään.

Andrealta tuntuu puuttuvan kuitenkin tietyn käytännön taidot, jotka onneksi kehittyvät kirjan aikana. Aluksi pyörittelin päätäni, sillä hän ei ollut tajunnut hankkia jonkinlaista karttaa selviytyäkseen New Yorkissa. Pikku hiljaa hän kuitenkin sopeutuu maailman vaativimpaan ja alipalkatuimpaan assistentin työhön. Hänen ärsyyntymistä pomoaan kohtaan oli myös todella hauska lukea. Heti kun Andrea huomaa, ettei Miranda huomaa jotain, hän alkaa toteuttaa pieniä kostoneleitä, joista saa itselleen tyydytystä. Hän muun muassa matkustaa häikäilemättömästi taksilla lehden laskuun ja ostaa Mirandan aamukahvin oheella parilla kympillä muita kahveja ja jakelee ne matkan varrella kodittomille.

Mielestäni kirja on hyvä viihdekirja. Oikein sopiva irtiotto pääsykoekirjojen jälkeen. Käännöstä olisi tosin voinut hieman hioa. Varsinkin vuorosanat olivat sellaisia, joita kukaan ei sano suomeksi ääneen, ellei halua olla teennäinen tai ironinen. Kirjassa on myös eräs yksityiskohta, joka häiritsee minua aivan suunnattomasti. Häiritsi jo elokuvassa. Andrean pitää hankkia Mirandan kaksostytöille julkaisematon Harry Potter ja Liekehtivä pikari. Ei varmasti olisi oikeasti onnistunut. Ja kaiken lisäksi kirjan tapahtumat sijoittuvat marraskuulle, kun taas itse kirja ilmestyi 8. heinäkuuta 2000.

3 kommenttia:

  1. Leffana olen tämän nähnyt, ja se olikin ihan viihdyttävä lajityypissään. Kirjaa en ole lukenut, mutta olen lukenut samalta kirjailijalta Harry Winstonin tai vastaavan. Se oli minusta aika keskinkertainen, tiedä sitten, oisko Prada parempi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen olo, että Prada saattaa olla kirjailijan paras kirja. En tietenkään tarkkaan voin sanoa, kun muita en ole lukenut.

      Poista
  2. Ihana ja niin havainnollinen gif! Tosiaan kokeiden jälkeen on juuri tuollainen vapautunut 'nyt voin heittää kaikki paperit ilmaan' -olo :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...