lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tarhapäivä

Kirjoittanut: Eve Hietamies, sivuja: 447

Tutustuin Tarhapäivään viime keväänä, kun näin Eve Hietamiehen haastattelun televisiossa. Kirja kuulosti hauskalta, joten laitoin nimen korvan taakse. Paljastuikin, että Tarhapäivä on jatko-osa kirjalle nimeltään Yösyöttö (x), joten tietenkin minun piti lukea se ensiksi.

Tarhapäivä hyppää pari vuotta eteenpäin Paavon ja Antti Pasasen perhe-elämässä. Paavo täyttää pian viisi vuotta ja hän kokee olevansa jo iso poika. Kirjan alussa Antti on vienyt Paavon etelänmatkalle ystävänsä Ennin ja tämän tyttären Tertun kanssa. Viimeisenä lomailtana muutaman drinkin jälkeen Antti päätyy suutelemaan Enniä, mikä virittää heidän ylleen hyvin kiusallisen tunnelman, joka ei lopu edes koti-Suomessa. Heidän välinsä kylmenee, eikä Antti saa kuulla Ennistä juuri mitään ennen kuin Tertun päiväkodista soitetaan ja ilmoitetaan, ettei Terttua tultu sinä päivänä hakemaan kotiin.

Antti joutuu ottamaan Paavon kanssa lähes tismalleen samanikäisen tytön hoiviinsa samaan aikaan kun hän yrittää etsiä Enniä. Enni on kadonnut kuin maan nielemänä, eikä asiaa helpota pikkutyttö, joka kyselee koko ajan äidistään. Vaikka Antti on ollut hyvä ystävä Ennin kanssa, hän joutuu toteamaan, ettei oikeastaan tiedä Ennistä mitään, kuten vaikka Tertun kummien tai isovanhempien nimiä. Niinpä Antti joutuu ottamaan taloonsa tilapäisjäsenen, sillä katoamisilmoitusta hän ei vielä uskalla tehdä.

Kun on elänyt viisi vuotta pojan kanssa, tyttö onkin haaste. Tytölle ei kelpaa mitkä tahansa vaatteet. Joka aamu pitää pohtia, mitkä sukkahousut sopii parhaiten minkäkin mekon kanssa. Joka pehmolelulla on oma nimi ja makaronilaatikkoon täytyy piirtää ketsupilla hymyilevä naama. Joka vaatteessa on Hello Kittyn kuvia. Terttu käy tanssitunneilla ja haluaa leikkiä parturia.

Tarhapäivä tarjoaa mukavan annoksen sekä huumoria että surullisempia kohtauksia. Välillä pyörittelin silmiä Antin ratkaisuille, välillä kihirin raivosta muutamalle hahmolle ja välillä olisi tehnyt mieli poimia Paavo kirjan sivuilta ja rutistaa syliin, niin söpö hän välillä oli. Aluksi pelkäsin, että kun aiemman kirjan 0-2-vuotias Paavo on saanut hieman lisää ikää, kirjan tunnelma kärsii, mutta onneksi olin väärässä. Paavo on oppinut puhumaan, mutta hän on edelleen pieni lapsi, josta Antin on täyspäiväisesti pidettävä huolta. Oli todella kiinnostavaa seurata, miten Paavo pikku hiljaa kasvaa kirjan aikana. Terttu toimii oivana peilinä, sillä hän tuntuu olevan koko ajan Paavoa edellä. Terttu osaa jo lukea, Terttu osaa sanoa R-kirjaimen.

Muutaka kritiikin sana kuitenkin Antin hahmosta. Vaikka jotkut Antin ratkaisun vanhemmuudessa ovat oikein oivaa komediaa, muutamassa kohdassa olisin halunnut ravistella hänen olkapäitään, että tajua jo hyvä mies, ettei noin kannata tehdä. Antilla on tapana livautella valkoisia valheita jotka paisuvan aivan liian isoiksi. Hänellä on myös tapana ratkaista lähes kaikki ongelmat laittamalla lapset tuijottamaan DVD:tä tai viemällä Mäkkäriin. Hän myös onnistuu keräämään ympärilleen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä häntä ja jotka käyttäytyivät oikukkaasti.

Terttukin oli muutamaan otteeseen hyvin hämmentävä hahmo. Yritin muistella, minkälainen itse olin 5-vuotiaana. Muistan vain, että keräilin kiviä uimarannalta ja halusin huoneeseeni vaaleanpunaiset ruusutapetit. Ilmeisesti minulla siis oli vaaleanpunainen vaihe, mutta Tertun vaaleanpunainen vaihe tuntui aivan liioitellulta. Ehkä se johtui vain erilaisesta perheestä. Minulla on kaksi isoveljeä ja olen perheen vanhin tytär, joten käytin aika paljon veljien vanhoja vaatteita, koska oli yhdeksänkymmentäluvun lama eikä äitini ole erityisen muotitietoinen. (Ja voi vitsit se yksi dinopaita oli niin siisti, esittelin sitä aina kaikille.) Tertun tyttömäisiä piirteitä on korostettu, varmasti siksi, että Antilla olisi entistä vaikeampaa. Hän ei voi koskaan leikkiä batmania, vaan pitää olla prinsessabatman. Hän haluaa korvikset ja rauhoittuu mielenpahasta kun saa puhua vaatteistaan. Terttuun verrattuna minä olin aikamoinen poika lapsena.

Paavon ja Antin elämästä voisi lukea vielä kolmannen kirjan. Kirja päättyi sen verran avoimesti, että kolmas osa ei tunnu mielestäni mahdottomalta. Vaikka Tarhapäivässä oli hieman toistoa aiemmasta, lapsen kasvaessa yksinhuoltajaisä varmasti kohtaa monia uusia ongelmia, joista saisi kirjoitettua vielä yhden mukaansatempaisevan kirjan.

3 kommenttia:

  1. Luen juuri tuota Yösyöttöä, ja varmasti aion lukea myös Tarhapäivän! (joten en uskaltanut lukea tätä paljoa, etten spoilaannu Yösyötön lopuista tapahtumista :D)

    VastaaPoista
  2. Jos tagien tekeminen nappaa, tagasin sinut juuri viiden asian haasteeseen: http://somesuperfluousopinions.blogspot.fi/2013/06/five-things-challenge.html :)

    VastaaPoista
  3. tohveli: Kannattaa kyllä lukea! jatko-osaan ei pettynyt.

    Siiri: Kiitoksia! Jo oli aikakin, että joku antaa mulle viiden asian haasteen, oon nähnyt sitä paljon muiden blogeissa mutta kukaan ei ole haastanut ennen tätä, sobs :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...