keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Vaimo 22

Kirjoittanut: Melania Gideon, Sivuja: 440

Kun seuraa paljon kirjablogeja, mieleen jää useampi kirja, jonka ehkä joskus haluaisi lukea. Kun sitten käyn kirjastossa, lähes aina törmään ainakin yhteen kirjaan, johon olen tutustunut blogien kautta, ja aika usein se kirja lähtee matkaan. Tällä kertaa kohteenani oli Melanie Gideonin Vaimo 22. Koska kirja vaikutti nopealukuiselta, päätin lukaista sen ennen kun palaan taas jumituskirjapinoni kimppuun.

Kirja kertoo 44-vuotiaasta Alice Bucklesta, joka on onnistunut hankkimaan itselleen keski-iän kriisin. Hänen aviomiehensä tuntuu vieraalta, tytär osoittaa syömishäiriön merkkejä, poika saattaa olla homo ja parhaalla kaverilla tuntuu kaikki menevän paremmin. Alice täyttää syksyllä 45 vuotta, mikä aiheuttaa lisää kriisejä, sillä hänen oma äitinsä kuoli 45 vuoden iässä. Kun sähköpostiin sattuu kolahtamaan avioliittokysely, hän osallistuu siihen. Hän saa nimimerkin, Vaimo 22:n, jonka turvin hän anonyymisti vastaa Tutkija 101:n kysymyksiin.

Kirja koostuu leipätekstin lisäksi tutkimyskysymyksistä, Facebook-chatin keskusteluista, Facebook-statuspäivityksistä, sähköposteista, Tweeteistä, Google-hauista ja näytelmämäisitä kohtauksista (sillä Alice haaveilee näytelmän kirjoittamisesta). Koska kirja käyttää erilaisia tapoja kuljettaa tarinaa eteenpäin, vaihtelu tekee tekstistä virkistävää ja nopeasti luettavaa. Valitettavasti itse leipäteksti tuntuu kaikista tylsimmältä. Huomasin melko nopeasti, että Alicen tyyli kirjoittaa tarinamuotoisia vastauksia avioliittokyselyn kysymyksiin on paljon elävämpää, kuin kirjan muu teksti. Koska koko kirja on Gideonin kirjoittama, pohdin välillä, miksi Gideon on valinnut tällaisen tyylikeinon. Leipätekstiä kun on kirjassa kaikista eniten. Ainakin minä kirjailijana pyrkisin tekemään siitä kaikista elävintä tekstiä.

Tai ehkä hieman töksähtelevän kielen syynä on jälleen kerran huono käännös. Englanniksi vähäeleinen kieli tuntuu toimivan paljon paremmin. Välillä tuntui, että olisin lukenut elokuvan käsikirjoitusta, sillä hahmoista ei ollut tehty elävän oloisia. Aivan kuin odotettaisiin, että näyttelijät tulevat puhaltamaan hahmot henkiin. Muutamat lauseet olisi myös pienellä miettimisellä kääntää paremmaksi suomeksi. Joissain kohdissa oli kuitenkin onnistuttu (mm. kauhistuksen kanahäkki).

Koska päähenkilö on nelikymppinen, hänen ja hänen ystäviensä käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa poikkesi suuresti siitä, minkälaista somea minä näen päivittäin. Ei ainakaan minun Facebook-etusivullani näy samanlaisia statuspäivityksiä. Nelikymppiset eivät ole samalla lailla kasvaneet sosiaalisen median mukana, joten heillä voi olla erilaiset tavat hyödyntää sitä. Ehkä kaikki eivät tajua, kuinka julkisia some-päivitykset ovat.

Kirjan aikana Alice käy läpi avioliittoaan tutkimuksen kautta. Ehkä kyseessä oli jälleen kerran tyylikeino, jolla osoitetaan, kuinka kauas toisistaan Alice ja hänen aviomiehensä William ovat kasvaneet toisistaan, mutta kun luin Alicen kirjoituksia heidän seurustelunsa alkuajoista, tuntui kuin olisin lukenut tarinaa aivan eri henkilöistä. Toki kahdessakymmenessä vuodessa ehtii muuttua. Mielestäni Alicen ja Williamin seurusteluajat eivät kuulosta romanttisilta. Williamin käytös ärsyttää tällaista jonkin sortin feministiä. Kun Alicelle sitten alkaa kehittyä jotain vakavampaa myös Tutkija 101:n kanssa, heidänkään flirttailu ei saanut minua lämpenemään. Tutkija 101 on ärsyttävän salaperäinen. Miksi naisten aina oletetaan lankeavat töykeään ja mysteeriseen käytökseen?

Loppuratkaisu, jos sitä edes loppuratkaisuksi voi sanoa, oli ennalta-arvattava. Jo ennen puoliväliä aloin epäillä joten siihen suuntaan, joten osasin kiinnittää huomiota foreshadowingiin. (Onko tuolle sanalle jotain fiksua suomennosta?) Minusta tuntuu, että olen viime aikoina lukenut hirveän monta kirjaa, joiden loppuratkaisun muutaman tärkeän pointin olen arvannut aivan liian varhain. Joko minusta on tullut kamalan fiksu (:D) tai sitten olen lukenut kirjoja, jotka aliarvioivat lukijan.

Plussaa huumorista. Moneen kertaan tuli naurahdettua Alicen hassuuksille kun hän yritti salaa selvittää, onko hänen poikansa homo ja miksi tyttären vaatekaappiin on piilotettu paljon leivoslaatikoita. Sanoisin Vaimo 22:sen olevan oivaa kesälukemista: ei liian raskasta.

3 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli melko yhdentekevä. Tulipahan luettua, kun ilmaiseksi sen sain. Onneksi oli nopealukuinen. =D

    VastaaPoista
  2. Minullekin tämä oli aika merkityksetön, mutta kuitenkin jotenkin viihdyttävä. Tuo loppuratkaisu tosiaan tyrkytti itseään esille jo melko aikaisessa vaiheessa, ja se pilasi tunnelmaa. Oikeastaan ainoa erityinen ja hauska asia tässä oli tuo kysymys-vastaus -osio. :)

    VastaaPoista
  3. Irene: Tosiaan, aika nopealukuinen!

    peikkoneito: Totta, viihdyttävä, vaikkain merkityksetön. En kadu, että luin, mutta enpäs saanut tämän kirjan kautta kauheasti uutta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...