keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Konnun kootut viisaudet

Kirjoittanut: Noble Smith, sivuja: 215

Klikkaa tätä linkkiä. Kuvittele saapuvasi vihreille niityille, tervehtivästi naapureitasi, joilla on ystävälliset silmät ja ikuinen hymy kasvoillaan. Saavut kodikkaaseen eteiseen, josta siirryt keittiöön keittämään teetä, jonka olet kasvattanut, poiminut ja kuivattanut oman puutarhasi antimista. Asetut terassille nauttimaan höyryävästä juomasta ja vilkuitat iloisesti lapsille, jotka juoksevat ohitsesi vaunujen perässä. "Ilotulituksia, Gandalf!" kultakutriset lapset huutavat riemuissaan. Sytytät parhaan piipputupakkasi samaan aikaan kun taivaalla räjähtää riemuikas ilotulitus, joka saa lapset kiljumaan ja sinut myhäilemään makeasti ja tyytyväisesti.

Konnun kootut viisaudet on 200 sivua hobittielämän ylistystä. Yhtä aika söpöä, mutta myös hiukan huvittavaa. Minä tykkään hobiteistä sekä Tarusta sormuksen herrasta. Olisihan se mukavaa asustaa idyllisessä hobittilassa ilman huolen häivää, mutta kuinka kauan oikeasti jaksaisi elää yhtä yksinkertaisesti kuin hobitit? Hobittien elämäntavat eivät kuulosta sellaiselta, mikä olisi oikeasti mahdollista. Siitä on riisuttu sairaudet, tuholaiset, säiden tuottamat ongelmat ja kova ruumiillinen työ. Mutta ehkä Keskimaassa ei ole tuholaisia jotka aiheuttavat laihan satovuoden, sairauksia jotka kaatavat kriittisellä hetkellä sänkyyn, ja ehkä maa Konnussa on niin hedelmällistä, ettei kovaa ruumiillista työta tarvita.

Kirjaa tunnutaan myyvän jonkinlaisena elämänohjekirjana, mutta mielestäni se oli kaksisataa sivua Noble Smithin ajatusvirtaa hobiteista ja Keskimaasta yleensäkin. Vähän niinkuin jonkinlainen fanin kirjoittama tietokirja. Samaan aikaan kun Smithin ylistys hobitteja kohtaan hymyilyttää, tekstistä pystyy tunnistamaan itsensä. Joskus fanitus menee niin pitkälle, että huomaa etsivänsä vaatekaupan samettitakkien seasta samanlaista punaista takkia, jota Bilbo käytti elokuvassa. Yhtäkkiä tekee mieli maalata etuovi vihreäksi.

Kun alkuvuodesta kirjoitin jutun Hobitista, mainitsin siinä sivussa, että Tolkienin maailmasta saa irti sitä enemmän mitä paremmin tuntee hänen maailmaansa. Konnun kootut viisaudet on hyvä teos palauttamaan mieleen joitain juttuja. Tämä voi toimia oivana pakettina juuri ennen TSH:n uudelleenlukemista, jotta mieleen ehtii palautua tärkeimmät yksityiskohdat. Spoilereista ei tässä vaiheessa enää kannata puhua, sillä kukapa ei enää tietäisi, miten TSH päättyy.

En oppinut tästä mitään uutta, mutta suosittelen lukemaan jos haluat päästä Keskimaan idylliseen maailmaan. Kirjan kerronta on mukavan huumoripitoista ja se oli loistava kirja lukumaratoniin: sivut kääntyvät nopeasti.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Etiquette & Espionage

Kirjoittanut: Gail Carriger, sivuja: 312, kieli: englanti

Lisää lukumaratonin aikana aloitettuja kirjoja! Tällä kertaa kyseessä on young adult steampunk -kirja, jonka sain kaveriltani lainaan, kun hän ensiksi kuuli kirjasta toisen blogin kautta. Steampunkkia ja esteettisiä vaatteita? Kyllä kiitos!

Kirja kertoo 14-vuotiaasta Sophronia Temminnickistä, perheensä nuorimmasta tyttärestä, jonka äiti lähettää hänet Mademoiselle Geraldine's Finishing Academy For Young Women Of Quality -kouluun. Wikipedian mukaan Finishing School tarkoittaa tytöille suunnattua koulua, jossa heille opetetaan etikettiä ja pukeutumissääntöjä valmistaen nuoria naisia seurapiirielämään ja avioliittoon. Koulu, johon Sophronia lähetetään, ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen Finishing School. Koulu nimittäin opettaa oppilaistaan ensiluokkaisia agentteja, jotka osaavat hyödyntää viuhkoja, nenäliinoja, alushameita, ompelusaksia, bonnetteja ja korkeita korkoja vakoiluun.

Kun Sophronia matkustaa kouluun, hän tutustuu matkan varrella Dimityyn, josta tulee hänen paras ystävänsä. Samalla matkalla he joutuvat omituisen hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjät ovat flywaymaneja, eli... ilmatierosvoja! Saavuttuaan kouluun he kuulevat, että hyökkäyksen aikana katosi jonkun elekrtonisen laitteen prototyyppi, joka olisi saatava pian takaisin, ettei se joudu vääriin käsiin.

Sophronian saavuttua kouluun olisin odottanut, että hänelle kerrottaisiin kunnolla, mistä koulussa on kyse. Sen sijaan hänet vain heitetään tunneille, joilla opetetaan myrkyn sujauttamista ensimmäisen aviomiehen aamukahviin, eikä Sophronia pidä asiaa lainkaan eriskummallisena. Koko kirjaa varjosti suuri vastaamattomien kysymysten suma. Miksi Sophronia lähetettiin kouluun? Kuka häntä sinne suositteli? Miksei hän uhraa ajatustakaan perheelleen? Jossain vaiheessa jopa pohdin, onko koulun yllä jonkinlainen loitsu, joka estää oppilaita kaipaamasta perheitään, sillä kukaan muukaan oppilas ei puhunut sukulaisistaan. Miksi ylipäätänsä on olemassa koulu, joka kouluttaa ladyista seurapiirisalamurhaajia? Keitä ovat ilmatierosvot? Mikä prototyyppi on kadonnut? Miksi kaikkeen suhtaudutaan niin kevyesti? Kuinka taloudellisesti kannattavaa on ylläpitää koulua ilmalaivassa, joka on jatkuvasti taivaalla, vaikka se ei matkaa minnekään?

Eikä mielestäni kaikkiin kysymyksiin saatu vastausta. Etiquette & Espionage on sarjan aloitusosa, joten toivottavasti kysymyksiin vastataan seuraavassa osassa, Curtsies & Conspiraciesissa. E&E:n lopussa tuli onneksi vastaus muutamaan kysymykseen, mutta tiedonnälkäni ei ole täydin tyydytetty. Eniten minua hämmästytti Sophronian rento suhtautuminen kaikkeen. "Okei, nyt minua opetetaan tappamaan ja murtautumaan kiellettyihin paikkoihin, tämähän on täysin normaalia eikä tässä ole mitään eettisesti väärää." Samaan aikaan olin kuitenkin aika mielissäni, sillä minulla on heikko kohta herrasmies(nais)rosvoihin.

Kaverini Annika, joltä tämän kirjan siis lainasi, alkoi lukea Gail Garrigerin aiempaa, kirjasarjaa, jonka nimi on Parasol Protectorate. Hän on huomannut Finishing Schoolin ja Parasol Protectoraten välissä yhteyksiä. Ilmeisesti ne sijoittuvat samaan viktoriaaniseen steampunk -rinnakkaistodellisuuteen. Samoja hahmoja esiintyy molemmissa kirjoissa, kuten muun muassa Sidheag, jonka taustatarina jäi mielestäni E&E:ssä heikoksi. Hänellä on ilmiselvästi värikäs menneisyys, joten jäi harmittamaan, ettei siitä kerrottu enemmän. Ilmeisesti taustatarinaa kerrotaan enemmän toisessa sarjassa. Ehkä Gail Carrigerin kirjat ovat kuin Cassandra Claren: ne kannattaa lukea julkaisujärjestyksessä. Jos joku on lukenut Claren The Infernal Devicesin ilman The Mortal Instrumentsiin tutustumista, hänestä sarja on varmasti tuntunut oudolta. Ehkä syy, miksi E&E tuntui vähän siltä, ettei kaikkea selitetä tarpeeksi, on siinä, että lukijan pitäisi jo tuntea rinnakkaistodellisuuden säännöt aiemman lukemisen perusteella. Vampyyrit, ihmissudet ja ilmalaivat heitettiin päin kasvoja ja huudettiin perään että deal with them.


Yksi kirjan hienouksista oli tapa nimetä lukuja. Oppitunteja ja niiden nimiä!


Samaan aikaan kuitenkin harmitti, ettei kyseissä luvussa välttämättä ollut oppituntia, jossa opetetaan, kuinka tärkeää on pukeutua oikeaoppiseen pukuun. Luvun nimi saattoi viitata vaikkapa siihen, kuinka Sophronia lähtee suorittamaan tehtävää ja huomaa matkan varrella, kuinka tärkeä joku osa hänen mekossa oikeastaan onkaan. Olisin halunnut enemmän oppitunteja, enemmän selityksiä ja hitusen vähemmän toimintaa. Tyttökoulun hamehelmat juoksentelivat nukkumaanmenoajan jälkeen paikasta toiseen vieläkin holtittomammin kuin Harry Potter Tylypahkassa, ja Harry sentään jäi aina välillä kiinni.

Kirja on englanninkielinen. Tarina sijoittuu noin vuoteen 1850, joten monet yksinkertaiset asiat on ilmaistu suloisen monimutkaisesti. "It is imperative that I speak with Mrs Barnaclegoose immediately." Joskus piti katsoa sana ranskankielisestä sanakirjasta, sillä englanninkielisestä ei aina ollut apua. Varsinkin joitain vaatesanoja. Osaa sanoista ei löytynyt mistään, joten ne piti yrittää päätellä kontekstista, ja osa taisi olla Carrigerin itse keksimiä termejä. Joskus taas mukana oli aivan loistavia kielikuvia, joille jäi naureskelemaan hetkeksi. "She looked like a glorious avenging goddess from some ancient erotic myth."

Osallistun tällä kirjassa Aikamatka 2013 -haasteeseen katekoriaan 3. Myllynkivikauluksia ja pönkkähameita.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Huomenna tuulet voimistuvat

Kirjoittanut: Monta kirjoittajaa, sivuja: 207

Finnconissa piipahdin Osuuskumman pöydässä. Minulla yritettiin myydä Steampunk!-kokoelmaa, mutta koska jo omistan sen, päätin ostaa Huomenna tuulet voimistuvat -novellikokoelman, jota olin jo vähän aikaa netissä katsellut. Ekologinen scifi kuulosti kiinnostavalta. Aloitin kirjan lukemisen lukumaratonin aikana, mutta lopetin pari päivää sen jälkeen. Huomatkaa, kuinka otin kuvan kirjasta luonnonmukaisella alustalla :)

Minun suurin ongelmani novellien kanssa yleensä on se, että olen usein kahden vaiheille: joko novelli on yksinkertaisesti huono, tai sitten siinä on joku mystinen taiteellisuuden taso, jota en tajunnut. En koskaan osaa sanoa. En ole harjaantunut novellien lukija. Tässä antologiassa kohtasin ongelman onneksi vain muutaman kerran. Yleiskuva antologiasta on hyvä. Hienoisia pettymyksiä tuotti ainoastaan kokoelman lyhyt sivumäärä. Useat novellit olivat vain 10 sivua pitkiä suurehdolla fontissa. Olisin mielelläni lukenut hieman pidempiä tekstejä.

Kun kirjoitin tekstiä Osuuskumman toisesta novelliantologiasta, sanoin jokaisesta novellista erikseen sanasen, joten aion tehdä nyt samoin.

Janne Harju: Niin lähti kaunis päivänsäde
Mitä olen muiden blogeja kurkkinut, tämä tuntuu olevan monien suosikki. Minun suosikkieni listaan novelli ei yltänyt, mutta mielestäni se toimii hyvänä aloituksena kokoelmalle. Novellin puhekielimäisyys haittasi ensiksi, mutta kun pääsin tarinaan sisään, se melkein unohtui. Novellin päähenkilö on ajatutunut ongelmalliseen tilanteeseen, jossa hän on alkanut tajuta yhteiskuntansa epäkohdat, vaikkei haluaisikaan. Novelli sijoittuu selvästi tulevaisuuteen, mutta päähenkilön ongelmat eivät ole aivan vieraita. Moni meistäkin varmasti hyvin mielellään sulkisi silmänsä kaikelta pahalta, mitä tässä maailmassa tapahtuu.

M.G. Soikkeli: Urho ja kettu
Nyt päästään novelliin, jota en oikein tajunnut. Se tuntui hajanaiselta ja kummalta. Ensiksi ajattelin, että puhutaan kettutarhauksesta ja luontoaktivisteista, jotka vapauttavat kettuja, mutta loppua kohti aloin pohtia, olivatko ketut sitten laisinkaan kettuja. En tiedä, valaiskaa oppimatonta.

Jussi Katajala: Mare Nostrum
Varmasti yksi suosikkini. Lukumaratonin aikana jo kommentoinkin, että tämä novelli oli juuri sellainen, minkälaisia novelleja haluaisin lukea, sellainen jossa tarina kehittyy pikku hiljaa, herättää lukijan uteliaisuuden, antaa vastauksia kysymyksiin ja päättyy suureen paljastukseen lopussa. Novellissa humboldtinkalmari alkaa hallita Chad-nimistä miestä. Vaikka kalmarin äkillinen huima älykkyysosamaan nousu sai aikaan hieman kulkakarvojen kohotusta, novelli tuntui toimivan. Oli hauskaa lukea, kuinka kalmarit ottivat maailman haltuun.

Anni Nupponen: Juuret
Nupponen voitti Atarox-palkinnon novellillaan Joka ratasta pyörittää, joka oli minunkin suosikkini Steampunk!-kokoelmassa. Odotukset olivat siis korkealla. Onneksi Juuret ei pettänyt. Tarinan asetelmasta tuli hitusen mieleen Nupposen kirja Nainen ja kuningas, sillä se tapahtui vankilassa, jossa kaksi henkilöä jakoivat elämäntarinoitaan. Toisella heistä ei kuitenkaan ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Novellissä käsitellään ruokapulaa, joka tästä novellista eteenpäin onkin koko loppu kokoelman pääteema.

Samuli Anttila: Sadasta tuhanteen
Heti kun sanoin, että Juurista eteenpäin käsitellään ruokapuolaa, tulee Anttilan novelli, jossa ruokapula on ehkäpä kaiken takana, mutta ei ole aivan näyttämön etuosassa. Kaksi kalastajaa löytää saarelta hylätyn veneen ja paketin, jossa on jotain harmaata ainetta. Kun asia on poliisien kanssa selvitetty, miehet menevät koteihinsa, mutta siellä he huomaavat jonkin olevan vialla. Toinen heistä, Markku, alkaa oireilla kummalla tavalla: ruokahalu kasvaa ja impotenssi katoaa. Novellin edetessä olin todella kiinnostunut, mitä Markulle tapahtuu, mutta lopussa olin hieman pettynyt. Aivan kuin novellia ei olisi viitsitty kirjoittaa loppuun.

Saara Henrikson: Painovoiman sieppaamat
Tästä minulla ei ole valitettavasti paljon sanottavaa. En edes muistanut novellia ennen kun aloin uudestaan selaamaan kirjaa. Novellissa seurataan valaiden tutkimusta. Se, etten muista novellista juuri mitään, kertoo ehkä sen, ettei siinä mielestäni ollut oikein mitään merkittävää... Muistaakseni lukiessa pidin siitä, ja selailun jälkeen novelli alkaakin palautua mieleeni, mutta tämä ei kuitenkaan yllä kokoelman suosikkeihini.

J.S. Meresmaa: Lintukoto
Odotukset olivat jälleen korkealla, olenhan lukenut Meresmaan muitakin tekstejä ja pitänyt niistä. Joo, ei pitäisi antaa kirjailijan aiemman tuotannon vaikuttaa millään lailla, mutta eihän sille oikeasti voi mitään. Yleiskuvani Lintukodosta on lopulta melko positiivinen, mutta tämäkin tuntui sortuvan samaan ongelmaan kuin Anttilan Sadasta tuhanteen. Alkuasetelma oli todella kiinnostava. Perhe muuttaa uuteen plusenergiataloon, joka alkaa kuitenkin imeä energiaa myös talon asukkaista. Pelkäsin perheenjäsenten puolesta ja olin aivan varma, että jotain todella kamalaa tapahtuu, mutta loppu tuli liian nopeasti ja asiat jäivät ratkaisematta.

Christine Thronel: Metsä minun pyhäiseni
Olen aivan varma, että olin Finnconissa kuuntelemassa jotain paneelia, jossa Christine Thronel oli puhumassa. En vain saa yhdistettyä nimiä kasvoihin. Thronel on tuttu nimi myös hänen aiempien tekstien kautta. Tällä kertaa hänen novellissaan oli varsinainen puunhalausmeininki. Tyyti-niminen tyttö on kiinnostunut metsistä, mutta hänen äitinsä ei halua, että tytär osallistuu mielenosoituksiin ja metsänvaltauksiin. Erityisen kiinnostavaa tässä novellissa oli Tyytin äidin käytös. Hän on vieraskorea nainen, joka haluaa pitää kulisseja yllä. Novellin maailmassa taustalla häärii hallitseva yhteiskunta, joka pystyy nopeasti tuhoamaan ihmisen elämän, jos hän käyttäytyy yhteiskunnanvastaisesti. Tyyti ei kuitenkaan yhteiskunnasta välitä, vaan isänsä innoittamana karkaa metsiin. Novellin aikana aloin pohtia, miten Tyytin vanhemmat ovat päätyneet yhteen, kun he ovat niin erilaisia. Joko erilaisuus viehättää, he ovat kasvaneet erilleen... tai hallitseva yhteiskunta on määrännyt puolisot.

Mixu Lauronen & Anastasia Lapintie: Vilja®
Kokoelman ehdottomasti vauhdikkaimmassa novellissa ei juonenkäänteitä puutu. Juhani Sääksi saa tietää, että hänen tätinsä Vilja Onninen on kuollut ja jättänyt Juhanille perinnön. Perintönä on avain ullakolle, jonka koko sisällön hän saa pitää. Ullakolta löytyy näennäisesti pelkkää roskaa, mutta yksi muistitikku saa Juhanin liikkeelle. Juhani asuu Suomessa, jossa lähes kaikki ruoka on geenimanipuloitu, jotta sitä riittää kaikille, ja jotenkin hänen tätinsä liittyy kaikkeeen. Tätä novellia lukiessa aloin miettiä, kuinka paljon asioita ihmiset pitävät normaalina ainoastaan siksi, koska he ovat kasvaneet siihen maailmaan. Jännittävää seikkailua olisin mielelläni lukenut vielä usean sivun enemmän.

Tarja Sipiläinen: Puuton maa
Suruhenkinen novelli on kokoelman toiseksiviimeisin. Ei ehkä suosikkini, mutta oikein kelpo luettava. Maailma on ajautunut maailmanlopun meininkiin, jossa ihmisiä on enää vähän ja puut ovat suurimmaksi osaksi kuolleet. Jos oikein ymmärsin, puita on korvattu mekaanisilla laitteilla, jotka hoitavat tärkeän yhteyttämisen, jonka seurauksena maapallolle tuotetaan happea. Surumielisestä novellista tuli kuitenkin hyvä olo.

Risto Isomäki: Luonnon järjestys
En tiedä oliko tämän tarkoitus olla huumorinovelli, mutta minun mielestäni se oli hiukan huvittava. Novellissa käsitellään loista, joka saa hiiret käyttäytymään kummallisesti tiikerien lähettyvillä, mutta joka vaikuttaa myös ihmisten käytökseen. Lopulta yksin novellin henkilöistä altistuu loisille. Loiset olivat kiinnostava idea, joka periaatteessa voisi olla mahdollinenkin. Kysymyksiä herätti kuitenkin novellin lopussa oleva teksti "Julkaistu aiemmin Suomen lääkärilehdessä."
___

Suurin ongelmani novellien kanssa oli se, ettei niitä tunnuttu vievän loppuun. Useimmat niistä olivat kuin lupaavalta vaikuttavan kirjan ensimminen luku. Novellien ei ole aina tarkoitus selittää kaikkea, mutta kyllä alkoi ärsyttää, kun yksi toisensa perään tarinat jäivät auki tai ne tuntuivat lässähtävän loppua kohti. Onko liikaa vaadittu, että lankoja vedetään kasaan loppua kohti? Vai olisiko vain enemmän pitänyt lukea rivien välistä? Tulkita?

Olisin myös halunnut, että novellit olisivat olleet hieman raaempia. Surkeita ihmiskohtaloita, traagisia onnettomuuksia, surullisia loppuja. Tämä kuitenkin taitaa kertoa enemmän minusta lukijana kuin itse antologian sisällöstä. Monilla novelleista olisi ollut mahdollisuus mässäillä dystopialla, mutta lopputulos jäi laimeaksi.

Loppuhuomautus: luin tekstin uudestaan ja huomasin, että kuulostan varsin negatiiviselta. Hmm... Ilmeisesti moitteita on helpompi antaa kuin kehuja. Mielestäni kuitenkin seitsemän yhdestätoista oli hyviä ja erittäin lukemisen arvoisia, ja näistä seitsemästä viisi oli loistavia.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kahdeksan

Kirjoittanut: Katherine Neville, sivuja: 667

Pitkää kirjaa on virkistävää lukea. Vihdoin asiat selitetään juurta jaksoin! Mutta entä sitten, jos kuudessasadassa sivussa ei lopulta tapahdukaan juuri mitään?

Kahdeksan on kirja, joka keskittyy salaperäiseen shakkilautaan ja sen nappuloihin. Kirja kerrotaan kahdessa eri ajassa, vuoden 1973 nykyajassa (kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1988) ja noin vuoden 1790 menneisyydessä. Nykyajassa liikutaan New Yorkissa ja Algerissa, kun taas menneisyydessä loikitaan Ranskasta Englantiin ja Venäjälle ja myöskin Algeriaan. Kaikessa on mukana kirottu shakkipeli, jonka uskotaan liittyvän itse Aleksanteri Suureen.

Peli ja sen nappulat on alun perin olleet piilotettuna Montglanen luostarissa, mutta epävakaan poliittisen tilanteen takia luostarin abbedissa päättä levittää kirotut nappulat ympäri maailmaa, jotta kukaan ei enää ikinä pääse pelaamaan vaarallista peliä. Hän kutsuu luokseen luotettavia nunnia, joille hän kertoo salaisuuden ja lähettää heidät maailmalle. Serkukset Mireille ja Valentine saavat tehtäväkseen asettua Pariisiin ja toimia samalla yhtenä tukipisteenä, jonne muut nunnat voivat tulla turvaan ongelmien ilmetessä.

Nykyajan tapahtumat alkavat siitä, kun tietokoneasiantuntija Katherine Velis saa eriskummallisen työkomennuksen Algeriin. Hän ei koe olevansa pätevä, mutta hänen on pakko lähteä. Kummalliset tapahtumat kuitenkin alkavat seurata Katherinea jo ennen lähtöä: ennustaja ennustaa hänen joutuvansa suureen vaaraan ja shakkiturnauksessa tapahtuu itsemurha, joka ei välttämättä ole itsemurha. Katherine huomaa, että joku tarkkailee häntä, eikä hän pääse tunteesta eroon edes Algerissa. Pikkuhiljaa hän saa selville, että hän on merkittävä henkilö keskellä järjestäytymistä, jonka tavoitteena on koota Montglanen shakkipeli uudestaan kokoon.

Aluksi olin erittäin innostunut kirjasta. Vasta noin 100. sivun kohdalla alkoi kunnolla tapahtua, juoni alkoi tiivistyä, mutta hidas tempo ei haitannut, sillä mukana oli paljon yksityiskohtia, joita luin mielelläni. Kiinnostunut tarinaan pysyi yllä noin 300. sivulle asti, mutta sen jälkeen lopahti. Tuntui, ettei uutta tietoa ollut tullut viimeiseen 200:n sivuun. Hahmot vain juoksivat paikasta toiseen sekä menneisyydessä että nykyisyydessä, kokoajan puhuttiin mysteeristä ja hoettiin "oletko koskaan kuullut Montglanen pelistä?" mutta mitään kunnon juonenkäänteitä ei sattunut silmääni. Välillä olin sekaisin hahmoista ja jouduin jo vähän kirjoittelemaan nimiä muistiin, jotta pysyn perässäni kuka on kukin.

Silloin kuitenkin kun kirjassa oli hyvä hetki menossa, se olikin sitten loistava. Erityisesti tykkäsin Da Vinci -koodimaisesta historian sotkemisesta. Mukaan oli heitetty sekä Napoleon, Isaac Newton, Katariina II Suuri sekä hänen lapsenlapsensa Aleksanteri I. Sain myös kirjan aikana tietää shakista enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka en ole koskaan kunnolla shakkia pelannut ja sen vuoksi säännötkin ovat hämärän peitossa, pysyin kuitenkin shakkifaktoissa mukana. Kirjailija tuntuu ottaneen huomioon, ettei jokainen lukija ole shakin asiantuntija. Lukiessa aloin kuitenkin pohtia, pitäisikö tutustua peliin vähän tarkemmin, niin kiinnostavalta kirja sen sai kuulostamaan. Shakin lisäksi mukana oli paljon matematiikkaa ja musiikkia.

Ajoittain kirjassa oli sivukaupalla kuvailua matkustamisesta tai jostain muusta, jonka olisi mielestäni voinut ottaa pois. Joskus kuitenkin en osannut päättää, oliko kohtaus hyvä vai ei. Esimerkiksi kirjan lopussa Katherine ja hänen ystävänsä Lily ajavat tuhansia kilometrejä pitkin aavikkoa. Ajamisen olisi voinut ohittaa muutamalla lauseella, mutta oli myös ihan mukava lukea, kuinka tuskaisaa oli, kun kaksi kaupunkilaistyttöä joutuvat ajattelemattomuuttaan aavikon sään armoille.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntui, että kirja oli liian hidastempoinen mutta siinä oli samaan aikaan liikaa pikku kikkoja. Monglanen shakkipeli tuntui vaikuttaneet aivan kaikkeen, mitä historiassa on tapahtunut. Sotia, vallankumouksia, vapaamuurareita, luonnonilmiöitä, kansojen tuhoja, alkemisteja... Olisipa kirjailija rajannut shakkipelin vaikutusalueen vain muutamaan asiaan.

Kuitenkin pidin lopetuksesta. Se oli ehkä kirjan paras osio. Kahden eri aikakauden henkilöt kuroutuivat yhteen tavalla, joka ei ollut juolahtanut mieleeni, mutta heti kun se paljastettiin, tuli sellainen olo että sehän oli aivan päivänselvää. Kirja olisi voinut koko ajan olla samanlainen kuin viimeiset sata sivua.

Kahdeksan on tällä hetkellä omani, mutta taidan vapauttaa sen BookCrossingiin.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lukumaraton - jälkimaininkeja

Oli aivan loistava idea aloittaa jo heti puoleltaöin! Koska olen aivan mahdoton yökyöpeli, ei tuntunut missään valvoa neljään asti ja lukea. Tunnelma oli kohdillaan: sain istua rauhassa iltahämärän valloittamalla parveekkeella ja siemailla Earl Greytä, ilman että perheenjäsenet tulevat koko ajan häiritsemään ja pyytämään pikku palveluksia. Ajoissa aloittaminen tarkoitta luonnollisesti sitä, että pääsin ajoissa myös lopettamaan.

Päivällä sitten ongelmat alkoivat. Jouduin suorittamaan monia pikkuaskareita ja pysymään lopulta tiukkana, että ei, tänä iltana en voi askarrella karkkirasioita veljen häihin, vaan ne pitää tehdä huomenna. Kaikki eivät tajua lukumaratonin hienoutta. Minulle se on keino saada lässähtäneeseen lukuintoon lisäpotkua! Joidenkin mielestä se kuulostaa kummalta jutulta jota tapahtuu jossain - hui kauhistus - internetin puolella.

Toinen loistava idea oli lukea novelleja! Vaikka olen huomannut kehoituksen "lue vain lyhyitä kirjoja maratonin aikana", olen aika lailla ignoorannut sen ja ainoastaan valinnut kirjoja, jotka haluan saada luetuksi. Novellit kuitenkin olivat hyviä tauottajia. Yleensä kykenen noin 50-100:n sivuun kerrallaan, joten aina kun tuli ähky jonkun kirjan kanssa, lukaisin novellin. Loistavaa!

Yleisesti ottaen fiilikseni oli koko maratonin ajan mahtava. Mikään kirja ei takkuillut, ei tarvinnut pakottaa eteenpäin, ja aika tuntui kuluvan hirveän nopeasti. Yhtäkkiä olikin jo seuraava ilta klo 23:00. Siinä vaiheessa lukuinto tyssähti, ja paljastan että istuin netissä 20 minuuttia ennen kuin menin vielä lukemaan viimeiset kaksi novellia.

Sain luettua 536 sivua, mikä on tähän asti paras tulos mihin olen yltänyt. Luonnollisesti seuraavan maratonin aikana pyrin ylittämään sen. Jotkut ovat lukeneet yli 1000 sivua, siitä suuri hatunnosto heille!

Maratonin seurauksena kirjavuoreni ei enää ahdista. Jaoin sen kontrollifriikkinä neljään pinoon.

  1. Keskeneräiset kirja - lue nämä ensin loppuun (3 kirjaa)
  2. Kavereilta lainatut - lue seuraavaksi, jotta ehdit palauttaa ennen muuttoa (2 kirjaa)
  3. Kirjaston kirjat - ei niin tärkeä saada luetuksi ja palautetuksi ennen muutoa, koska kirjastoja on Suomessa joka puolella, mutta olisi kiva saada ne luetuksi ennen muuttoa myöskin (3 kirjaa)
  4. Omat hyllyn reunalle unohtuneet kirja - näillä ei ole kauhea kiire (3 kirjaa)
Maratonin aikana huomasin, että olen aika aktiivinen päivittäjä. Tungin mukaan kuvia, musiikkia, tekstiä ja jopa piirustuksia. Kauheat maratonbileet! Samaan aikaan muissa blogeissa päiviteltiin maltillisen siivosti. Olisin ehkä tarvinnut jonkun, joka tulee lätkäisemään tekstin päälle ison Nobody cares! -leiman. Vai oliko superinnokkaasta päivityksestäni mitään iloa?

Aion kyllä osallistua seuraavaan Blogistanian lukumaratoniin, jos joku sellaisen organisoi. 


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Blogistanian lukumaraton 24.7.2013

Osallistuin edelliseen Blogistanian lukumaratoniin vähän extemporee. Tällä kertaa olen paremmin mukana, jopa ilmottauduin Hys, äiti lukee nyt! -blogiin. 

Tällä kertaa tavoitteena on rikkoa edellisen kerran säälittävä 385 sivumäärä. Sen pitäisi olla helpompaa, sillä tällä kertaa sisko ei varmaan pyydä katsomaan TV-sarjaa, mikä romutti maratonini ihan kokonaan. Olen kuitenkin keskiviikkoiltana menossa pariksi tunniksi keskustaan leikkimään turistia kotipaikkakunnassani (eli siis osallistun ilmaiseen opastettuun kiertoajeluun) joten luvassa on tauko lukemiseen. Siispä pyrin olemaan mahdollisimman ahkera kaikkina muina aikoina!

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.

2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 

3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa. 

4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 

5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa. 

6. Lukumaratonin hastagina somessa on #lukumaraton.


Kirjoiksi valikoitu seuraavat:
 - Katherine Neville: Kahdeksan (Minulla on enää alle 100 sivua jäljellä, joten luen tämän ensiksi loppuun) Luettu loppuun klo 1:35
 - Noble Smith: Konnun kootut viisauset (Ajattelin, että elämänohjekirja voisi olla hyvää maratonkamaa) Luettu loppuun klo 14:14
 - Osuuskumman novelliantologia: Huomenna tuulet voimistuvat (Maratonin aikana on minihaaste: lue jokaisen lukemasi kirjan välissä novelli. Luen novellit tästä kirjasta.)
 - Gail Garriger: Etiquette & Espionage (Pitäähän yksi englanninkielinenkin olla mukana)
 - Dan Brown: Enkelit ja demonit 

Jos vahingossa sattuu niin, että saan nuo luettua, niin 1. lähettäkää joku minulle kukkia palkinnoksi 2. lisää kirjoja kyllä löytyy, ei huolta. Valikoin nämä kirjavuorestani sillä perusteella, että uskon niiden kaikkien olevan kivaa tavaraa maratoonaamista varten. 

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Anna J aloittaa maratonin jo heti puolen yön jälkeen. Koska oma unirytmini on sitä luokkaa, etten pitkään aikaan ole mennyt ennen kahta nukkumaan, ja satuin vielä ostamaan päivällä suklaalevyn jota en ole vielä ehtinyt tuhota, puolelta öin aloittaminen kuulostaa loistavalta idealta! Sittenhän maraton on jo huomenillalla ohi, eikä tarvitse torstaiaamua siihen tuhlata. Siispä aloitan klo 00:00.

30 minuuttia aikaa valmistautua.


klo 00:00
Kävin hakemassa maton parvekkeelta, koska olin ollut tänään reipas ja siivonnut. Samalla huomasin, että ulkona on mitä miellyttävin suomalainen suvi-ilta, joten eikun kynttilöitä virittämään. Tunnelmallisesti alkaa tämä maraton!



Klo 1:35

Kahdeksan luettu. Olipas hieno lopetus! Mottoni on, että älä tuomitse kirjaa ennen kun olet lukenut sen loppuun, ja tässä kirjassa se todella piti paikkansa. Välillä kirja on tuntunut nihkeältä, mutta onneks loppu pelasti. 

Sivuja luettu: 574-667 = 93s.

Yht. 93 sivua


klo 2:18

Huomenna tuulet voimistuvat -novelliantologia aloitettu välipalanovellilla. Kirja alkaa Janne Harjun novellilla Niin lähti kaunis päivänsäde, jonka puhekielimäisyys sai minut aluksi epäileväksi, mutta joka loppujen lopuksi olikin erittäin luettava novelli.

Sivuja luettu: 7-24 (sis. saatepuheen ja itse novellin) - 17s.

Yht. 110 sivua

klo 3:16

Aloitin Konnun kootut viisaudet. Kaikki Tolkienin tuotantoon edes jotenkin liittyvä on vain yksinkertaisesti ihanaa - varokaa, fanityttö liikenteessä! Hymyilen lähes koko ajan lukiessani. Haluaisin olla hobitti. Kuulostaa mukavalta elämältä. (Toisaalta, rakastan internettiä liikaa, ja tämä kirja tuntuu olevan hieman nettivastainen.)

Kirja on kaverilta lainattu, ja sen alkulehdiltä löytyi tällainen teksti. :) Toivottavasti ei kaveri kauheasti pahastu, kun jaan sen blogissani.

Nyt nukkumaan! 

Okei, en varmaan vielä nukahta (sanotaanko, että ehkä klo 4 aikaisintaan) mutta sammutan koneen, enkä päivitä vasta kun olen herännyt. Sleepytimen mukaan, jos nukahtan neljältä, tasan klo 10 on hyvä aika herätä. Kannattaa, arvon lukijat, joskus kokeilla sleepytimea. Sen avulla olen selvinnyt ilman uupumusta sellaisten vaikeiden aikojan yli, jolloin ei ole pystynyt nukkumaan paljon, mutta on kuitenkin onnistunut nukkumaan unisyklit oikein.

Sivuja luettu: 11-56 = 45s. 
Yht. 155 sivua

klo 11:49

Unta riittikin yhteentoista asti, koska nukahdin varmaan vasta joskun viideltä. Tuntui, että pää oli liian innostunut maratonin aloituksesta, ettei se suostunut sammumaan yöunia varten. Luinpas siis hieman lisää.

Aamu on kulunut lukemisen lisäksi muun muassa aamukahvin keitossa.


Tämä on aivan kamala korvamato tällä hetkellä. Se soi koko eilisen päivän päässä, kuvittelin että yön aikana se lähtisi pois, mutta ei, edelleen soi päässä. Ja paras keinohan päästä korvamadoista eroon on kuunnella kappaletta jatkuvasti. (Kappaleessa on mukana joku Doctor Who fanivideo, mutta se tuli mukaan vain, koska en löytänyt muuta versiota, jossa on hyvä audio)

Sivuja luettu: 57-101 = 44s.
Yht. 199 sivua

klo 14:17


Aamukahvi maistui Tardis-mukista!

Konnun kootut viisauden luettu loppuun. Olipas söpö kirja, vaikken ihan kaikesta ollut herra Smithin kanssa samaa mieltä. Siitä sitten tarkemmin omassa postauksessa. Kirjan lopussa olleen hobittitestin mukaan olen kuitenkin superhobitti!


Kirjassa ei huumoria säästelty.

Lukumaraton sujuisi muuten hyvin, mutta talossa on draamaa. Äiti ei ymmärrä miksi haluaisin vain lukea kokoajan, joten niskaani on langennut haittaavia velvollisuuksia: piti vahtia, ettei riisupuuro pala pohjan (oikealla kädellä hämmensin, vasemmalla pitelin kirjaa), pitää tilata ja hakea pizzat kohta ja lähteä kaupungille ostamaan askartelutarvikkeita tulevia häitä varten. Tämän vuoksi jätän ilmaisen turisteilun illalla väliin, jotta ehdin hoitaa perhevelvollisuuksia.

Aiempi korvamato on korvautunut Song Of Lonely Mountainilla :)

Sivuja luettu: 102-215 = 113s.
Yht. 312 sivua

klo 15:50

Välipalanovelli luettu, M. G. Soikkelin Urho ja kettu. Se oli hieman oudompi kuin ensimmäinen novelli. Ensimmäinen novelli haastoi minut puhekielisyydellään, nyt oli vuorossa preesenssi. Lisäksi itse novellin sisältö jäi epäselväksi. Oliko kyseessä jotain kettujen ja ihmisten risteyksiä? Äh, olen huono "taidelukija", tykkään lukea enemmän viihdekirjallisuutta. Hyi minua.

Tässä välissä oli myös lounastauko ja seuraavaksi luvassa lisää taukoa kun pitää lähteä keskustaan asioille.

Sivuja luettu: 25-44 = 19s.
Yht. 331 sivua

klo 18:01

Perhevelvollisuudet hoidettu, kaupungilla juostu helleilmassa suklaakonvehtien ja silkkinauhojen perässä. Samaan syssyyn skannasin pari piirustusta, jotka nyt lätkäisen tähän perään kun tuli mainittua :)




Ostin vihkon jossa on valkaisemattomat sivut. Nyt tuntuu, että joka piirustus näyttää coolilta taustavärin takia!

Nyt lähtee luvun alle Etiquette & Espionage!

klo 20:34

Goodbye Stranger soi edelleen päässä...
Anyways, aloitin E&E:n ja luin sitä sivulle 46 saakka. Sitten tuli sellainen olo, että huvittaa lukea suomeksi, niin tartuin Huomenna tuulet voimistuvat -kokoelmaan ja lukaisin seuraavan novellin, joka on Jussi Katajalan Mare Nostrum. Tykkäsin siitä todella paljon! Juuri sellainen novelli, joita tykkään lukea: pikkuhiljaa alkaa selvitä, mitä on kyse, ja aivan lopussa tulee vielä viimeinen käänne.

Sivuja luettu: 45-71 = 26s. & 1-46 = 46s. = 72s.
Yht. 403 sivua.
Sivumäärätavoitteeni saavutettu!

klo 20:54

Edelleen koneella. Hyi, hyi. Pitipä tulla mainitsemaan, että Mare Nostrumissa mainittiin Chevrolet Impala, mikä lämmitti Spn:ää katsoneena mieltäni :)

klo 22:55

Jälleen kerran sama kaava: jonkin verran E&E:tä ja sitten taas yksi novelli. Anni Nupposen novelli oli kivaa luettavaa.

Sivuja luettu: 72-91 = 19s & 47-124 = 77s = 96s.
Yht. 499 sivua

klo 23:59

Viimeisen tunnin käytin pelkästään novellien lukemiseen. Sain luettua kaksi novellia. 
Sivuja luettu: 92-129 = 37
Yht. 536 sivua

Parhain suoritukseni ikinä! Maratoninjälkeisiä aatteita luvassa huomenna.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Opiskelijaelämä, täältä tullaan!

Joku jo vähän kommentoikin, että tällaisista uutisista pitäisi kertoa näkyvästi blogissa, eikä vain mainita kuin ohimennen muun bloggauksen sivussa ;) No, täältä pesee. Luvassa on virallinen tiedoitus: minä pääsin opiskelemaan. Ensi syksynä olen suomen kielen opiskelija ja hyökkään teidän kaikkien blogeihin ja korjaan jokaisen pilkkuvirheen.

Joku pahan luokan stalkkeri on ehkä jo huomannut, että olen muuttanut blogin kuvausta. Ennen siellä luki "välivuosi", mutta eipäs lue enää. Olen myös maininnut asiasta twitterissä. Syy miksi en ole asiasta puhunut, on ollut se, että sain hyväksymiskirjeen kolmeen paikkaan, joten olen joutunut paljon miettimään, minkä paikan otan vastaan. Nyt kuitenkin on päätös syntynyt. Edessä on muutto toiseen kaupunkiin, ja se on suuri muutos minulle, joka ei ole koskaan ennen muuttanut.

En osaa sanoa vielä, mikä on blogin tulevaisuus. Tietenkin haluan jatkaa, koska blogilla on ollut iso merkitys välivuosieni aikana. Tottu puhuakseni, jonain päivinä tuntui, että ainoa asia joka esti päätäni hajoamasta oli blogitekstin kirjoittaminen. Välivuosien aikana olen ollut töissä kahdessa eri koulussa kouluavustajana, rippileireillä yövalvojana ja postilla kirjeiden lajittelijana, mutta aika paljon on tullut vietettyä aikaa työttömänä ilman tietoa tulevaisuudesta, kun edes kaupan kassat eivät huolineet töihin. Niinä päivinä, kun välivuosi turhautti toden teolla, blogitekstin kirjoittaminen sai minut tuntemaan, että teinpäs edes jotakin suhteellisen järkeväksi katsottavaa päiväni aikana.

Perustin tämän blogin välivuosieni aikana. En siis ole pitänyt näin aktiivista blogia ikinä kunnon opiskelun lomassa. Koska olen jonkin verran suomen kielen opintoja jo suorittanut avoimessa yliopistossa, saattaa olla, että ensimmäinen vuoteni on rennohko, mutta voi myös olla, että minut yllättää kiireinen opiskelijaelämä, jota en edes osaa aavista etukäteen. Kun aikoinaan siirryin yläasteelta lukioon, muistan että lukemieni kirjojen määrä romahti. Nytkin voi käydä niin. En vielä osaa sanoa.

Aion kyllä jatkaa bloggaamista, ei huolta! Bloggaus on kuitenkin merkittävästi tehnyt lukutahdistani ahkerampaa. Olen heinäkuuhun mennessä lukenut 42 kirjaa, kun viime vuonna luin kokonaisuudessaan 52 kirjaa. Se on kuitenkin tärkeä harrastus, jota en noin vain hylkää.

Sarjis napattu täältä: Source

Kun sain kuulla, että olen päässyt opiskelemaan, yksi ensimmäisistä ajatuksistani oli: noniin, nyt loppui kirjojen ostelu. Siksi tuo sarjakuva. Uusi kirjahyllyni alkaa olla jo uhkaavan täynnä, vaikka hankin sen vuosi sitten elokuussa. En tietenkään mene vannomaan täydellisen kirjanostolakon nimiin, Suomalaisen kirjakaupan lahjakortissani on vielä rahaa jäljellä, mutta nyt vihdoin ja viimein saan ehkä luettua hieman enemmän niitä kirjoja, joita hyllyyn olen ostanut, eikä uudet kirjat kurvaa edelle sen takia, että uusi on viehättävämpää. Samaan aikaan minun myös pitää lukea ne kirjat, jotka olen lainannut kavereiltani, jotta pystyn palauttamaan ne ennen kuin muutan.

Jep. Eipäs tässä muuta. Välivuodet ovat ohi ja syksyllä saan taas opiskelija-alennukset käyttööni. 

PS. Päivitin profiilikuvani uudempaan versioon.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Päivä 16 – Paras naishahmo

Kun aloitin tämän haasteen, ensimmäisenä vilkaisin kohtaa 16. Keksin silloin jo, kenestä haluan puhua, ja sitten harmittelin, että kohtaan 16 on kauhean kauan aikaa, sillä vedän tätä haastetta eteenpäin varsin hitaalla tahdilla.

Hahmosta josta haluan puhua, on Millenium-trilogian Lisbet Salander. Hän on hahmo, johon olen samaistunut eniten mistään hahmoista, joihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Samaan aikaan olen ehkä hieman huolissani itsestäni, sillä Lisbet ei oikein ole hahmo, johon on mukava samaistua. Kirjasarjassa ei koskaan anneta minkäänlaista diagnosia, mutta minun mielestäni hänellä voisi olla aspergerin oireyhtymä.

Minulla on ilmeisesti joku taipumus tykätä hahmoista, joilla on mahdollisimman kurjaa. Lisbetillä on takanaan väkivaltainen lapsuus, huonot välit siskoonsa, huonoja ihmissuhteita, ymmärtämättömyyttä ja hyväksikäyttöä. Hän on vetäytynyt kuoreensa ja haluaisi vain, että hänet jätettäisiin rauhaan. Hän on loistava siinä mitä tekee, mutta ihmiset haluavat hyötyä hänestä väärin tavoin.

Ensimmäisessä kirjassa, Miehissä jotka vihaavat naisia, Lisbet tuntuu olevan pikemminkin väline, jolla kirjan juoni, kadonneet Harrietin tapaus, saadaan selvitettyä, kuin oikea ihminen. Kahdessa seuraavassa osassa Lisbet kuitenkin nousee sarjan selkeäksi päähenkilöksi. Tai no, joidenkin mielestä Mikael Blomkvist on päähenkin - ehkä hän onkin, mutta Lisbet on kuitenkin se, jonka ympärillä kaikki pyörii. Voisiko tähän heittää kommentin, että kirjallisuudessa on pakko olla n. 35-vuotias tavismies päähenkilönä, jotta kirja saa mahdollisimman paljon lukijoita?

Jälkikäteen ajateltuna on pelottavaa, kuinka paljon Lisbetin hahmo pääsi vaikuttamaan omaan ajatteluuni. Minulla sattui silloin olemaan vielä varsin epäsosiaalinen ajanjakso elämässäni. Lisbet on kirjoitettu niin, että aloin ihailla hänen periksiantamattomuuttaan ja symptisoitumaan häneen niin paljon, että hetken halusin olla kuin Lisbet Salander. Kukapa ei haluaisi olla yhtä taitava tekniikassa ja huomaamaan tärkeitä yksintyiskohtia joita muut eivät huomaa?

Samaan aikaan olisi kuitenkin tehnyt mieli ravistaa Lisbetiä olkapäistä. Hänellä ei ole lainkaan sosiaalisia taitoja (tämän kyllä laittaisin autismin kirjon piikkiin). Hän tuntuu olettavan omituisia asioita ihmisten käytöksen perusteella, muun muassa, ettei Mikael ole kiinnostunut hänestä koska tämä viettää aikaa jonkun toisen naisen kanssa. Hänellä oli myös kummallisia pukuleikkejä, joita lukiessa tuli sellainen olo, että kirjailijalla on ollut vähän liian hauskaa niitä suunnitellessaan.

Lisbet Salander on kaiken kaikkiaan erittäin kiinnostava hahmo, ja ilman häntä en olisi edes halunnut lukea Millenium-trilogian kahta viimeistä osaa. Hän on kirjasarjan henki. Onhan englanninkielisessä versiossa hänet nostettu päähenkilöksi myös käännettyjen nimien perusteella.

Ps. Terveisiä kaikille uusille seuraajille! :)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tyttö joka muuttui lasiksi

Kirjoittanut: Ali Shaw, sivuja: 393

Nyt on pakko myöntää rehellisesti, että kiinnostuin kirjasta sen kannen perusteella. Eikö olekin kaunis? Olin kirjaa pyöritellyt käsissäni useaan kertaan kirjakaupassa ennen kuin löysin sen kirjastosta. En kuitenkaan pelkästään kannen perusteella päätynyt lainaamaan tätä, vaan itse tarinakin kuulosti kiinnostavalta.

Kirja kertoo Midas Crookista, joka on yksinäisyyteen vetäytyvä nuori mies, jonka suurin intohimo on valokuvaus. Eräänä päivänä hän kohtaa valokuvausretkellään nuoren naisen, jolla on eriskummalliset tukevat rakennustyömaakengät jalassaan. Hän arvelee Idaksi esittäytyvän tytön olevan jollain lailla sairas. Ihmisseuraa välttävä Midas huomaa haluavansa tietää enemmän Idasta. Hän tutustuu tyttöön ja saa kuulla, että tytön jalat ovat lasia, ja lasi on leviämässä.

Kirja oli hyvin erilainen kuin odotin. Olisin olettanut, että kirjassa keskitytään enemmän siihen että... no, että Ida on muuttumassa lasiksi. Niinhän sitä takakannessa, välilehdessä ja kirjan nimessä asti mainostetaan. Toisaalta, kirjojen nimet ovat usein harhaanjohtavia. Englanninkielinen nimi kuuluu The Girl With Glass Feet, mistä tulee mieleen Miehet jotka vihaavat naisia englanninnos The Girl With The Dragon Tattoo, jossa Lisbet Salander ei vielä ole niin suuressa roolissa kuin trilogian kahdessa myöhemässä osassa. Olisin olettanut Tytöltä joka muuttuu lasiksi tarkempaa kuvailua Idan muuttumisesta, enemmän hänen tuntemuksiaan, ja myös edes jonkinlaisen puolitieteellisen selityksen, miksi Idalle on tapahtumassa niin.

Hyviä puolia kirjassa kuitenkin on paljon. Rakastin sitä, kuinka kirja onnistui luomaan hienon saaristomaiseman, jonka pystyin kuvittelemaan silmieni eteen joka kerta kun tartuin kirjaan. Melkein haistoin suolaisen meriveden ja kuulin lokkien äänet. Tykkäsin myös todella paljon Midaksen hahmosta. Kirjallisuudessa esiintyy paljon hahmoja, jotka tykkäävät vetäytyä yksinäisyyteen, mutta tuntuu että liian usein he unohtavat yksinäisyydenkaipuuunsa, jotta juoni pääsee käyntiin. Kirjan luettuani olen nyt sitä mieltä, että sen tarkoitus ei ollut kertoa sitä, kuinka Ida muuttuu lasiksi, vaan sen päämääränä on kertoa Midaksen tarina, kuinka kaikki vaikuttaa häneen ja hänen perusluonteeseensa. Midas joutuu astumaan kauas mukavuusalueeltaan, jotta voi tavoitella onneaan ja päästä eroon pelostaan, että muuttuu liikaa isänsä kaltaiseksi.

Minulla on aina ongelmia, jos kirjassa on liikaa hahmoja. Koskaan ei tiedä, kuka hahmo on tärkeä ja kannattaako sen nimi muistaa myöhempiä tilanteita varten, sillä aina ei voi luottaa, että kirjailija pitää hahmot mukana. (Mielestäni "jos ase näytetään, sitä käytetää" sääntöä pitäisi noudattaa enemmän.) Tässä kirjassa kohtasin jälleen kerran sen ongelman. Kirjassa on yllättävän monta hahmoa, jotka kaikki liittyvät jollain lailla, joskus hyvin löyhästi, Midaksen ja Idan tarinaan. Olisin halunnut lukea hieman enemmän Midaksen ja Idan suhteen kehityksestä. Jälleen kerran kävi niin, että päähenkilöt vain olla möllöttävät kun sivuhenkilöt rakentavat tarinan ympärille. Onneksi vaikkapa Midaksen paras ystävä Gustav on lopulta erittäin ratkaiseva henkilö. :)

Tuntui, että nopean aloituksen jälkeen tarina jäi laahaamaan paikoilleen yli sadaksi sivuksi, kunnes se käynnistyi uudelleen noin 250. sivun kohdalla. Kirjassa on paljon takaumia ja monet tärkeät kohdat piti poimia luontokuvauksen keskeltä, ja luontokuvausta oli paljon. Hienon saaristolaistunnelman luomiseksi ei olisi ehkä tarvittu niin paljon kuvausta, varsinkin kun kyseessä ei ole fantsiakirja.

Fantasiasta päästääkin kirjan yliluonnollisiin elementteihin. Ihmiset eivät oikeasti muutu lasiksi (news flash!) ja mukana on myös muuta kummallisuutta. Miljöö on kuitenkin niin realistinen, etten osaa päättää, heikensikö se yliluonnollisia kohtia vai tekikö se niistä uskottavampia. Aiemmin jo sanoinkin, että olisin halunnut jonkinlaisen selityksen Idan ongelmaan, ja syy on juuri tämä. Jos kirja olisi antanut edes jonkun teorian, olisin ollut tyytyväisempi. Spoiler: Kirjan lopussa, kun Midas upottaa jalkansa veteen ja iilimato tarttuu hänen jalkaansa, luulin hetken, että sen jälkeen paljastuu, että saaren iilimadot aiheuttavat lasiksi muuttumisen, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Iilimatokohtaus oli juonen kannalta melko turha. Spoiler loppuu.

Kirja on hvin kauniisti kirjoitettu. Takakannessa lukee "Vain lasinen sydän ei liikutu tästä." Otin sen haasteena. Ehkä sydämeni on hiukan lasia, sillä en liikuttunut niin paljon kuin olisin halunnut. Loppu on surullisen kaunis, mutta jollain tavalla minulle tuli siitä hyvä mieli. 

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sunnuntain uutispommit: J. K. Rowling ja Cory Monteith

Ajatukseni ovat pyörineet lähes ainoastaan kahden asian ympärillä.

Toinen niistä on J. K. Rowling. Hän on nimittäin julkaissut kirjan salanimellä Robert Galbraith. Kirja julkaistiin jo viime huhtikuussa. Kyseinen kirja, The Cuckoo's Calling, oli ehtinyt myydä n. 1500 kappaletta ennen kuin kirjailijan henkilöllisyys paljastui. Ei ole kovin yllättävää, että sen jälkeen kirjan myynti kasvoi huimasti, sillä nykyään se on Amazonin Best Sellers -listalla.

Ennen kirjailijan henkilöllisyyden paljastumista The Cuckoo's Calling oli ehtinyt saada positiivista palautetta. Osassa palautteesta ihmeteltiin, miten esikoirkirjailija on kyennyt kirjoittamaan niin hyvän kirjan. Vilkaisin hieman Goodreadsissa kirjan sivua, missä kirja on saanut lähes pelkästään neljää tai viittä tähteä.

Ymmärrän kyllä hyvin, miksi Rowling on näin halunnut tehdä. Hän on maineikas kirjailija, joten tuskin kukaan pystyi lukemaan The Casual Vacancya täysin neutraalisti. Salanimen turvin hän on varmasti saanut arvokasta palautetta tekstistään.

Nyt kuitenkin salaisuus on tullut julki ja tuhannet fanit ryntäävät ostamaan kirjaa. Ei kait siinä mitään pahaa ole. Itsekin lisäsin kirjan vaivihkaa lukulistalleni, sillä olen kiinnostunut lukemaan kaikki kirjat, mikä Rowling on kirjoittanut. Pakko kuitenkin myöntää, etten olisi varmaan koskaan edes kuullutkaan The Cuckoo's Callingista, ellei se olisi kuuluisan kirjailijan kirjoittama. Varmasti satoja hyviä kirjoja menee ohitse vain sen takia, ettei kukaan kuuluisa ole kirjoittanut sitä. Tai koska kaikkea ei käännetä suomeksi.

En vielä ostanut kirjaa, sillä sen hinta oli korkea ja taloudellinen tilanteeni on muutosvaiheessa syksyllä alkavan opiskelun takia. Pitää seurata, tuleeko se kirjastoon, ja suomennetaanko se.

Toinen uutinen on Cory Monteith. Hän ei ollut niin suuri maailmantähti kuin vaikkapa Michael Jackson tai Whitney Houston, joten kaikki eivät häntä ehkä tiedä. Hän näytteli Gleessä Finn Hudsonin hahmoa neljän kauden verran. Ja lauantailtana hänet löydettiin hotellihuoneesta kuolleena.

Minä olen seurannut Gleetä nyt yli kaksi vuotta varsin aktiivisesti. Aluksi olin aika kovakin fani, sillä se iski juuri siihen puoleen minussa, joka rakastaa musikaaleja ja imelää high school draamaa. Nykyään olen seurannut sarjaa hieman maltillisemmin, mutta seurannut kuitenkin. Coryn hahmo on ollut koko ajan mukana. Hänen hahmonsa ei ollut lempihahmoni, mutta en erityisemmin inhonnutkaan häntä. Ja vaikka hahmo olisikin ollut inhokkini, se ei olisi saanut minua inhoamaan itse näyttelijää. Cory Monteith oli todella mukavan oloinen ihminen. Hänellä oli myös päihdeongelmia, joiden takia hän oli ollut hoidossa. Hän oli kuitenkin parantumassa ja menossa naimisiin.

Vaikka olen kokenut useiden julkkisten kuoleman ja fanien suremisen, muun muassa edellä mainitsemani Michael Jacksonin tapauksen, tämä on ensimmäinen kerta, kun minusta tuntuu, että jonkun julkkiksen poisnukkuminen koskettaa minua hieman henkilökohtaisemmin. Olen katsonut useita haastatteluita, jossa Cory on mukana, ja joskus myös seurasin hänen twitteriään. Cory Monteith ei ollut idolini, mutta silti minusta tuntuu, että jokin aikakausi on nyt päättynyt.

Aina ajattelee, että vasta vanhempana joutuu tilanteeseen, jossa kuulee uutisia tiettyjen henkilöiden kuolemasta. Vaikka kyseessä olisi "vain julkkis", se on kuitenkin oikea ihminen, ja julkisuuden henkilö voi merkitä paljon fanille, vähintään inspiroivana ihmisenä.

Kun seuravaan kerran katson Gleetä, se ei enää tunnu samalta.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kaukamoinen

Kirjoittanut: Petteri Hannila, sivuja: 190

Tämä on ainoa kirja, jonka sain luettua kokonaisuudessaan viime keskiviikon lukumaratonin aikana. Kiinnostuin kirjasta sen saaman blogihuomion takia. Kyseessä on omakustanne, jonka nettisivuja on ollut kiinnostava tutkia. Näin myös kirjan pöydän Finnconissa, mutten uskaltanut mennä juttelemaan.

Muistellen historian oppituntejani, kirja sijoittuu rautakauteen. Se alkaa siitä, kun Vierra-niminen tyttö on serkkunsa kanssa matkalla suorittamaan aikuistumisriittiä. Matkalla he kuulevat ennustuksia ja joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä kotiseutunsa tulevaisuudesta. Jos Vierran serkku Aure nousee päälliköksi, hiemo menestyy aluksi, mutta tuhoutuu jonkin ajan kuluttua. Jos taas Vierrasta tulee päällikkö, heimoa kohtaa aluksi huono onni, mutta se paranee loppua kohden. Vierra ei halua olla päällikkö, vaikka hänelle annetaan siihen mahdollisuus.

Kaikista hienoin asia mielestäni tässä kirjassa oli matriarkaalinen yhteiskunta. Olisin halunnut kuulla siitä enemmänkin, saada yksityiskohtia sen maailman ihmisten ajatusmaailmasta, mutta toisaalta, kirjan tapa käsitellä sitä kuin se olisi maailman arkipäiväisin asia oli myös hyvä ratkaisu. Alussa oleva kalevalamittainen runo onneksi selkeyttää vähän kirjassa esiintyvän Kainun kansan käsitystä heidän maailmastaan. Aloin pohtia Vierran maailmaa niin paljon, että iski inspiraatio kirjoittaa itsekin jotain samankaltaista.

Kaukamoisessa jokainen luku tuntuu kuin omalta novellilta, jossa kerrottaan jokin vaihe Vierran elämästä. Ensimmäisen luvun kohdalla olin hieman huolestunut ratkaisusta, sillä olisin halunnut tietää, mitä tapahtui välittömästi sen jälkeen, kun ensimmäinen luku loppuu. Kirjan luettuani olin kuitenkin tyytyväinen ratkaisuus. Kirja lähtee aivan eri suuntaan, mitä alussa aavistelin. Vaikka jokainen luku on oma tarinansa, ne kuitenkin muodostavat jatkuvuuden Vierran elämässä.

Olen hieman kuullut negatiivisia sanoja omakustanteista. Olen myös lukenut omakustanteita, jotka ovat olleet aika heikkoja. (Yleensä joko kerronnassa tai taitossa ärsyttäviä pikku ongelmia.) Kaukamoinen ei kuitenkaan ole yksi näistä kirjoista. Vaikka kirja on kooltaan pieni, sitä on miellyttävä käsitellä. Itse tarinaan en tekisi juuri mitään muutoksia, tosin voisin ehkä lisätä hieman enemmän dialogia ja poistaa muutamia kuvailukohtauksia. Jossakin kuitenkin olen kuullut kommenttia, että kirjasta on vaikea sanoa, mikä sen tarkoitus on. Oli virkitävää, että tarina lähti eri suuntaan kun odotin, mutta olisin kuitenkin halunnut, että lopussa olisi tuotu enemmän alun tapahtumia esiin. Tuntuu, ettei ihan kaikkia lankoja onnistuttu vetämään yhteen.

Jos tykkäät historiasta, varsinkin paleofiktiosta, suosittelen tätä kirjaa. Muinaisuus tulee mukavasti esiin esimerkiksi kalevalamittaisten runoja avulla (mikä on, näin sivumennen sanoen, yksi ainoista runomuodoista joita pystyn lukemaan). Mieleen tuli muun muassa Luolakarhun klaani tai Maijaliisa Dieckmannin Ram-sarja.

Tämä kirja sopii hyvin Aikamatka 2013 -haasteeseen.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kellopelikuningas (Gigi ja Henry 2)

 
Kirjoittanut: Magdalena Hai, sivuja: 313 + liitteet

Luin Magdalena Hain Gigistä ja Henrystä kertoman steampunk-kirjasarjan aloitusosan Kerjäläisprinsessan viime kevään aikana. Päällimmäisenä jäi mieleen, että kirja oli ihan mukava, mutta ehkä hiukan liian lyhyt. Kun Kellopelikuningas sitten ilmestyi, olin heti innostunut sen huomattavasti suuremmasta sivumäärästä. Olin Kellopelikuningasta hypistellyt jo paikallisissa kirjakaupoissa, mutta Finnconista löysin sen paljon edullisemmin. Aloitin lukemisen matkalla lentokentälle. Pakko myöntää, että pelkäsin kirjan puolesta. Entä jos se ei olekaan hyvä? Huomasin kuitenkin ilokseni, että tarina vei heti mukanaan. Enkä kadu lainkaan, että ostin kirjan.

Kirjan alussa Gigin perhe on muuttanut Keloburgin Rahastoon. Heidän perheensä on alkanut elää varakasta elämää, johon Gigi ei tunnu sopeutuvan. Nyt kun taloudelliset ongelmat ovat mennyttä aikaa, perheen sisällä alkaa muodostua uudenlaista kitkaa. Gigin äiti odottaa tyttäriltään erilaista elämää kuin mitä he itse haluaisivat elää. Samaan aikaan Gigin isä on uppounut ilmalaivan rakennusprojektiin. Kaikki eivät kuitenkaan ole innostuneita ilmaraivan rakentamisesta. Gigin ystävä Henry esittelee Gigin maanalaiselle katulapsijengille, joka on saanut selville, että salaperäinen Sokean Jumalan veljeskunta on syvästi rakennusprojektia vastaan.


Eniten tässä kirjassa ehkä pidin siitä, kuinka Gigi suhtautuu kaikkeen, mitä tapahtuu tai mitä hänelle on tapahtunut. Hän on selvästi traumatisoitunut Kerjäläisprinsessan tapahtumista. Vau, päähenkilö johon seikkailu on jättänyt jälkensä! Gigi joutuu muistojensa lisäksi tasapainottelemaan entisen ja nykyisen elämänsä välillä. Hän ei tunne sopeutuvan Rahastoon, sillä ei hallitse tapoja ja on ylhäistön mielestä kummajainen silmälappunsa kanssa, mutta Alhaistossa häntä pidetään yhtä lailla kummajaisena. Hyväksyntää hän tuntuu saavan maanalaisesta katulasten jengistä, jota johtavat Naseem ja Nikanor, uudet hahmot, joihin tykästyin saman tien. 

Sivumäärän lähes tuplaantuminen aiheutti sen, että kirjassa päästiin enemmän fiilistelyn puolelle. Ehkä minusta on vihdoin tulossa aikuinen, kun en enää kaipaa jatkuvaan toiminnan tykitystä. Kirjan juoni lähtee hitaahkosti liikkeelle, mutta koin sen ainoastaan positiivisena asiana. Alkuun mahtuu tunnelmointia ja Keloburgiin tutustumista. Kun toiminnan puolelle päästään, sitä oli mielestäni sopivasti. Kellopelikuningas onnistuu olemaan sekä hyvä lanukirja (hei, opin uuden sanan coniviikonlopun aikana!) että oiva lukupaketti aikuisellekin. Siinä tehdään ratkaisuja, joihin ei kovin usein lapsille ja nuorille suunnatussa kirjallisuudessa törmää. Positiivinen yllätys! Muutama kohtaus särähti raakuudellaan, varsinkin lopun liitteissä, mutta kun muistelee, minkälaista verta ja väkivaltaa tuli itse lapsena luettua, ei muutama yksityiskohta katulapsien elämästä enää tuntunut niin järkyttävältä. 

Erityisesti pidin siitä, mitä lopussa tapahtuu. Se, miten Naseem auttoi Gigiä... Kohtaus oli erittäin tunteellinen ja olisin sen halunnut jatkuvan muutaman sivun pitempään. Myös Gigin ja hänen äitinsä välinen keskustelu lopussa oli hienoa luettavaa. Gigi kasvaa kirjan aikana lapsesta nuoreksi aikuiseksi.

Tämä sarja on ilmeisesti trilogia. Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että lukisin mielellään Gigin seikkailuja useammankin kirjan verran. Kolme kirjaa tuntuu yhtäkkiä niin vähältä. Lisää Gigiä, lisää Henryä ja lisää Naseemia ja Nikanoria. Pelkään, ettei kahta viimeksi mainittua nähdä kolmannessa osassa laisinkaan.

Lisäplussaa kirjalle vielä kohtauksesta, jossa Gigi kiroaa syvyysnäkönsä katoamista. Odotin koko kirjan ajan, että se mainitaan. Ai niin, ja vielä sananen Sokean Jumalan veljeskunnasta. Ääriuskonnolliset ilmiöt ovat aina kiinnostaneet minua, joten olin iloinen, että sellainen oli Kellopelikuninkaaseen otettu mukaan.


Useinmiten piirrän kirjojen hahmoja jos 1. en osaa vakauttaa heidän ulkonäköään päässän, jollon tarvitsen piirustuksen avuksi 2. hahmon ulkonäköä on kuvailtu heikosti, mutta koen tarvitseni siitä tarkan mielikuvan 3. kirjailija onnistuu luomaan päähäni niin selkeän kuvan, että se vaati päästä piirretyksi. Nikanorin hahmon tapauksessa toteutui kohta 3. Mieleeni nousi heti jonkin sortin sekoitus River Songia ja Meridaa. Ja ta-daa, jaksoin jopa värittää.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Päivä 15 – Paras mieshahmo

Haasteen puoliväli saavutettu! Haasteeni tuntuu tosin etenevän hitaasti, koska joka kerta kun katson, mitä seuraavaksi pitäisi kertoa, ensimmäinen ajatukseni on, että mitä ihmettä tuohon nyt sanoisi. Vaihtoehtoja on niin paljon!

Niin kuin vaikkapa mieshahmoja. Jos lasketaan ainoastaan vain ne kirjat, joista olen pitänyt todella paljon, mieshahmojen kaarti on todella suuri. Mieshahmoja tuntuu yleensä olevan enemmän kuin naishahmoja, joten ongelmana on vakava runsaudenpula. Siispä minun on pakko nimetä useampi hahmo.

Tyrion Lannister
Varmaan useimpien lempihahmo kirja(tai TV-)sarjassa. Jo ensimmäisten lukujen kohdalla hän voitti minut puolelleen. Lyhytkasvuisena syntynyt, äitinsä synnytyksessä tappanut perheen kuopus. Hänen isänsä ei voi olla edes varma, onko lapsi hänen. Tyrionin onneksi hän on syntynyt rikkaaseen Lannisterin sukuun, sillä köyhempi perhe olisi vienyt hänet metsään kuolemaan. Tyrionin aseet ovat vähäiset. Hän ei pärjää taistelussa eikä häntä tunnuta kelpuutettavan mihinkään muuallekaan. Hänen ainot korttinsa ovat hänen älynsä ja rikas sukunsa. Hän jatkuvasti vetoaa sukunsa mahtavuuteen, minkä avulla hän saa kerättyä ympärilleen ihmisiä, jotka tekevät hänen elämästään siedettävämpää. Kurjasta lähtötilanteesta huolimatta hän ei tunnu lannistuvat helposti. Hänellä on sekä huumorin- että moraalintajua. Vaikka hän vetoaa oman sukunsa rahakirstuu, hän ei arvioi muita sukujen perusteella. Hänen tarinansa kiinnostaa minua ehkä eniten Tulen ja jään laulussa. Vaikka hän saavuttaa asioita (on kuninkaan kourana, rahastonhoitajana ja tekee sodassa sankaritekoja) häntä silti poljetaan maahan.

Jaime Lannister
Nyt tulee heti perään toinen Tulen ja jään laulun hahmo, mutta antaa mennä. Aluksi en pitänyt Jaimesta ollenkaan. Epämiellyttävä jätkä, joka harrastaa insestisuhdetta siskonsa kanssa. Mutta heti kun Jaimesta alettiin kertoa enemmän, hahmo nousi suosikkieni listalle. Ehkä minä vain tykkään näistä väärinymmäretyistä hahmoista jotka geneerisesti luokitellaan usein pahisten puolelle. Jaime on Lannisterin perheen vanhin poika, joka on rakastunut kaksoissiskoonsa. Hänen siskonsa on naitettu vieraalle miehelle, joten Jaime liittyy kuninkaankaartiin, jonka valan vannoneena miehenä hän ei saa mennä naimisiin ja perustaa perhettä. Jaimen päätös tekee myös Tyrionin tilanteesta kiinnostavan, sillä perheettömänä Jaimen ei kannattaisi antaa periä Lannisterin rahoja, joten Tyrion toisena poikana olisi luonnollinen seuraava vaihtoehto. Jaime joutuu myös kirjasarjan aikana luomaan uusia käsityksiä ihmisistä, kun hän joutuu naissotilas Briennen matkaan.

Remus Lupin
Lapsena ihmissuden tartunnan saanut mies, jota ei alun perin meinattu päästää edes Tylypahkaan. Dumbledore kuitenkin näki Lupinissa muutakin kuin hänen "ongelmansa", jolloin Lupin pääsi kouluun ja sai hienon ystäväporukan. Kuherruskuukautta ei kuitenkaan kovin monta vuotta kestä, kun Lupinin huono-onnisuus jatkuu. Hänen paras ystävänsä ja tämän vaimo tapetaan, toisen parhaan ystävän pettämänä, ja kolmas ystävä passitetaan väärin syytettynä vankilaan istumaan elinkautista. Lupinille ei jää jäljelle enää mitään. Kun hän 12 vuoden päästä saa paikan Tylypahkan professorina, hän joutuu pian jättämään sen, sillä hänen lapsuudentuttuna, jota hänen paras ystävänsä James kiusasi kouluaikoina, paljastaa Lupinin ihmissusisalaisuuden koko koululle. Professoriajan jälkeen hän liittyy Feeniksin kiltaan, jossa hän tapaa Tonksin, johon rakastuu, mutta ei halua edetä suhteessa, sillä pelkää ihmissuteutensa vahingoittavan naista. Samaan aikaan hänen ainoa lapsuudenystävänsä, joka ei ole häntä pettänyt, kuolee. Kun Lupin lopulta menee Tonksin kanssa naimisiin, hän kuolee Tylypahkan taistelussa, juuri sopivasti, ettei koskaan näe lapsensa Tedin varttumista. Voiko enää surkeampaa tarinaa miehellä olla? Remus Lupin keräsi sympatiani jo ensimmäisellä lukukerralla.

Muitakin kivoja hahmoja olisi, mutta nimetäänpä nämä kolme.
Useinmiten lempihahmojen kanssa käy niin, ettei niitä ehdi muodostua yksittäisessä kirjassa. Tietenkin lukuhetkellä on omat mieltymyksensä, mutta yleensä ykkössuosikeiksi nousevat kirjasarjoissa esiintyvät hahmot, joiden tarinaa seuraa useiden osien verran.

The Amulet of Samarkand (The Bartimaeus Trilogy 1)

Kirjoittanut: Jonathan Stroud, sivuja: 462, kieli: englanti

Kaverini törkkäsi tämän kirjan käteeni ja kehui sen maasta taivaisiin. Joten ei auttanut muu kuin alkaa lukea.

Kirja on ilmestynyt Harry Potterien kulta-aikaan vuonna 2003. Aluksi voisi luulla, että kyseessä on lähes kopio Pottereista. 11-vuotias velhopoika, jonka täytyy pelastaa maailma (tai no tässä tapauksessa Lontoo).
Kun aloin lukea kirjaa pidemmälle, huomasin hyvin nopeasti, että pottermaisuutta kirjassa on vain päähenkilön ikä ja se, että se sijoittuu Iso-Britanniaan.

Tarinassa selviää hyvin alussa, että velhot eivät ole kirjan todellisuudessa piiloutuneet "jästeiltä", vaan ovat ottaneet kaikki maan korkeimmat virat haltuunsa ja pyörittävät kaikkea. Velhot ovat voimakkaita, joten miksi ihmeessä he tyytyisivät piilottelemaan maan alla? Velhoilla on kuitenkin salaisuus: heillä ei oikeasti ole taikavoimia, vaan he saavat voimansa demoneilta, joita he kutsuvat ja hallitsevat.

Nathaniel-niminen orpopoika on velhon opissa. Hän opiskelee, miten demoneita hallitaan, mutta hänelle ei kerrota kaikkea vallitsevasta yhteiskunnasta. Eräänä päivänä kuitenkin mies nimeltään Simon Lovelace nöyryyttää nuorta velhopoikaa julkisella paikalla. Nathaniel haluaa kostaa, joten hän päättää varastaa Lovelacelta jotain arvokasta. Hän kuitenkin tarvitsee demonin apua.

Mukaan astuu demoni (tai djinni, kuten hän itse haluaa tulla kutsutuksi) Bartimaeus, jonka on pakko auttaa poikaa. Hän lähtee ryöstöretkelle ja palaa mukanaan Samarkandin amuletti, joka paljastuu olevan erittäin merkittävä esine, ja Lovelace haluaa sen takaisin.

Mielestäni tarina on kerrottu todella virkistävällä tavalla. Paljastetaanpa nyt heti alussa, että kirja alkaa siitä, kun Nathaniel kutsuu demonin paikalle. Vasta sen jälkeen aletaan pikku hiljaa paljastaa, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Mielestäni edellä kertomani asiat eivät kuitenkaan ole spoilereita, sillä ne selviävät hyvin kirjan alussa ja osa lukee myös takakannessa. Juoni rakentuu nuortenkirjoille epätavallisella tavalla. Kertojina toimivat sekä Nathaniel että Bartimaeus. Nathanielin luvut kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta Bartimaeus käyttää ensimmäistä persoonaa ja paljon sivuhuomautuksia.

Erityisen kiinnostavaksi nousi Bartimaeuksen hahmo. Demonina hän pystyy ottamaan haltuun useita muotoja - tosin jotkut muodot ovat hänelle mieluisempia, sillä hän osaa hallita joitain muotoja paremmin kuin toisia. Koska aina ei pysynyt perässä, missä muodossa Bartimaeus on milloinkin, hahmon kanssa kävi niin, ettei hän enää tuntunut aineelliselta olennolta, vaan jonkinlaiselta hengeltä, joka haahuilee ympäriinsä. Mielestäni se oli kiinnostavaa, sillä Bartimaeus kertoo jossain vaiheessa, ettei helvetissä demoneilla ole samankaltaista muotoa miten ihmiset sen ymmärtävät.

Toinen kiinnostava seikka on Nathanielin ja Bartimaeuksen yhteistyö. He eivät pidä toisistaan isäntä-orja suhteen seurauksena, mutta heidän on pakko alkaa tehdä yhteistyötä, jotta Samarkandin amuletin aiheuttamat ongelmat selviävät.

The Amulet of Samarkand on kaiken kaikkiaan kuitenkin hauska seikkailukertomus. Kunhan juoneen pääsee mukaan, sen lukee hyvin nopeasti. Minä tavallaan luin tämän nopeasti, parissa päivässä, mutta noiden parin päivän välissä oli noin kahden kuukauden tauko, sillä... no, joskus kirjat vain jäävät lojumaan.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Blogistanian lukumaraton 10.7.

Minullahan oli lukumaraton ihan äsken! Mutta koska kirjavuori on Finnconin jälkeen entistä huojuvampi ja huomaan, että nyt on Blogistanian suuri lukumaraton, en voi olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi. Maraton siis alkaa tänään (kirjoitan tätä illalla 9.7. ja ajastan julkaisun aamuksi, tulen sitten päivällä päivittämään kun oikeasti aloitan) ja sen saa aloittaa mihin kellonaikaan itselle sopii, kunhan jatkaa seuraavat 24h.


Tavoitteenani ei todellakaan ole saada noita kaikkia luetuksi, ehei. Otin vain kuvan kirjahyllyni reunasta. Kaksi noista on parhaillaan kesken. Viimeksi 24h:n lukumaratonissa luin 519 sivua, joten tällä kertaa tavoittelen myöskin 500 sivun rajan ylittymistä.

Jos joku osaa selittää, mitä blogistanian tarkoittaa, selityksiä otetaan vastaan. Yritin googlettaa, mutta mielestäni en löytänyt hyvää vastausta. Onko se joku sivusto? Järjestäytyminen? Vai yleisesti nimitys blogimaailmalle?

Klo 13:30
Maraton alkaa!
Taidanpa aloittaa Kaukamoisesta. Tavoitteena on saada se luettua kokonaan.

Klo 17:06
Kaukamoisesta 112 sivua luettu. Olin ylpeä itseeni, mutta kun selailin muiden blogeja, muut ovat lukeneet ihan hirveällä turbovauhdilla eteenpäin D: Ai jai. Kaukamoinen on kuitenkin osoittanut oikein kiinnostavaksi kirjaksi. Erityisen positiivisesti olen yllättynyt kirjassa esiintyvästä matriarkaalisesti yhteiskunnasta.
Tässä kolmen ja puolen tunnin aikana on tosin tullut myös käytettyä koiraa ulkona ja syötyä lounasta.

Klo 17:26
Skypekeskustelu sai jumittumaan koneelle. Nyt kyllä menen, enkä palaa ennen kuin Kaukamoinen on luettuna. Jos se ei ole, niin häpeä minut vieköön.

Klo 19:23
Kaukamoinen luettu! Eipä tarvitse hävetä.
Muistin juuri, että olin luvannut siskolleni, että katsomme Supernaturalia tänä iltana. Ups. No, nyt taitaa lukumaraton vähän siihen kaatua, mutta aion kyllä lukea kaiken muun ajan kun katson TV:tä.
Sivuja luettu: 190

Klo 2:12
Joo... Supernaturalin katsominen vähän venyi. Mutta siskoni antoi täyden luvan syyttää häntä, joten nyt kaikki, luokaa paheksuva katse hänen suuntaansa.
Parhaillaan luen Tyttöä, joka muuttui lasiksi.
Sivuja luettu: vaivaiset 252

Klo 13:45
Puoli kahdelta lopetin lukemisen. Pääsin Tytössä, joka muuttui lasiksi sivulle 195 asti. Luettuja sivuja siis kertyi vaivaiset 385, mikä on vain 20 sivua enemmän kuin aiempi 12 tunnin maraton. Säälittävää.

No, jos halutaan positiivisia olla, niin sainpahan ainakin Kaukamoisen luettua. Se on kummitellut hyllynreunallani ikuisuuden. Olo on helpottunut, kun saa jotain kauan venynyttä hoidettua pois alta. (Kuulostaa aivan, että lukukokemus oli epämiellyttävä, kun puhun "helpottuneesta olosta". Tiedätte kuitenkin varmaan sen, kun jonkun kirjan lukeminen vain venyy ja venyy ja alkaa pohtia, kannattaisiko se palauttaa kirjastoon lukemattomana vai saako sitä ikinä luetuksi)

Toinen positiivinen seikka tässä on se, että luin kuitenkin melkein 300 sivua enemmän, mikä on normaali päivätahtini. Kaukamoisessa olisi saattanut helposti mennä kolmekin päivää. Mitä lyhyempi kirja, sitä hitaammin luen.

Ensi viikolla on uusi maraton. Nyt en yli 500 sivun tavoitettani rikkonut, mutta ensi viikolla tavoitteeni on rikkoa tämän viikon sivumäärä. Sen ei pitäisi niin kamalan vaikeaa olla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...