lauantai 27. heinäkuuta 2013

Huomenna tuulet voimistuvat

Kirjoittanut: Monta kirjoittajaa, sivuja: 207

Finnconissa piipahdin Osuuskumman pöydässä. Minulla yritettiin myydä Steampunk!-kokoelmaa, mutta koska jo omistan sen, päätin ostaa Huomenna tuulet voimistuvat -novellikokoelman, jota olin jo vähän aikaa netissä katsellut. Ekologinen scifi kuulosti kiinnostavalta. Aloitin kirjan lukemisen lukumaratonin aikana, mutta lopetin pari päivää sen jälkeen. Huomatkaa, kuinka otin kuvan kirjasta luonnonmukaisella alustalla :)

Minun suurin ongelmani novellien kanssa yleensä on se, että olen usein kahden vaiheille: joko novelli on yksinkertaisesti huono, tai sitten siinä on joku mystinen taiteellisuuden taso, jota en tajunnut. En koskaan osaa sanoa. En ole harjaantunut novellien lukija. Tässä antologiassa kohtasin ongelman onneksi vain muutaman kerran. Yleiskuva antologiasta on hyvä. Hienoisia pettymyksiä tuotti ainoastaan kokoelman lyhyt sivumäärä. Useat novellit olivat vain 10 sivua pitkiä suurehdolla fontissa. Olisin mielelläni lukenut hieman pidempiä tekstejä.

Kun kirjoitin tekstiä Osuuskumman toisesta novelliantologiasta, sanoin jokaisesta novellista erikseen sanasen, joten aion tehdä nyt samoin.

Janne Harju: Niin lähti kaunis päivänsäde
Mitä olen muiden blogeja kurkkinut, tämä tuntuu olevan monien suosikki. Minun suosikkieni listaan novelli ei yltänyt, mutta mielestäni se toimii hyvänä aloituksena kokoelmalle. Novellin puhekielimäisyys haittasi ensiksi, mutta kun pääsin tarinaan sisään, se melkein unohtui. Novellin päähenkilö on ajatutunut ongelmalliseen tilanteeseen, jossa hän on alkanut tajuta yhteiskuntansa epäkohdat, vaikkei haluaisikaan. Novelli sijoittuu selvästi tulevaisuuteen, mutta päähenkilön ongelmat eivät ole aivan vieraita. Moni meistäkin varmasti hyvin mielellään sulkisi silmänsä kaikelta pahalta, mitä tässä maailmassa tapahtuu.

M.G. Soikkeli: Urho ja kettu
Nyt päästään novelliin, jota en oikein tajunnut. Se tuntui hajanaiselta ja kummalta. Ensiksi ajattelin, että puhutaan kettutarhauksesta ja luontoaktivisteista, jotka vapauttavat kettuja, mutta loppua kohti aloin pohtia, olivatko ketut sitten laisinkaan kettuja. En tiedä, valaiskaa oppimatonta.

Jussi Katajala: Mare Nostrum
Varmasti yksi suosikkini. Lukumaratonin aikana jo kommentoinkin, että tämä novelli oli juuri sellainen, minkälaisia novelleja haluaisin lukea, sellainen jossa tarina kehittyy pikku hiljaa, herättää lukijan uteliaisuuden, antaa vastauksia kysymyksiin ja päättyy suureen paljastukseen lopussa. Novellissa humboldtinkalmari alkaa hallita Chad-nimistä miestä. Vaikka kalmarin äkillinen huima älykkyysosamaan nousu sai aikaan hieman kulkakarvojen kohotusta, novelli tuntui toimivan. Oli hauskaa lukea, kuinka kalmarit ottivat maailman haltuun.

Anni Nupponen: Juuret
Nupponen voitti Atarox-palkinnon novellillaan Joka ratasta pyörittää, joka oli minunkin suosikkini Steampunk!-kokoelmassa. Odotukset olivat siis korkealla. Onneksi Juuret ei pettänyt. Tarinan asetelmasta tuli hitusen mieleen Nupposen kirja Nainen ja kuningas, sillä se tapahtui vankilassa, jossa kaksi henkilöä jakoivat elämäntarinoitaan. Toisella heistä ei kuitenkaan ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Novellissä käsitellään ruokapulaa, joka tästä novellista eteenpäin onkin koko loppu kokoelman pääteema.

Samuli Anttila: Sadasta tuhanteen
Heti kun sanoin, että Juurista eteenpäin käsitellään ruokapuolaa, tulee Anttilan novelli, jossa ruokapula on ehkäpä kaiken takana, mutta ei ole aivan näyttämön etuosassa. Kaksi kalastajaa löytää saarelta hylätyn veneen ja paketin, jossa on jotain harmaata ainetta. Kun asia on poliisien kanssa selvitetty, miehet menevät koteihinsa, mutta siellä he huomaavat jonkin olevan vialla. Toinen heistä, Markku, alkaa oireilla kummalla tavalla: ruokahalu kasvaa ja impotenssi katoaa. Novellin edetessä olin todella kiinnostunut, mitä Markulle tapahtuu, mutta lopussa olin hieman pettynyt. Aivan kuin novellia ei olisi viitsitty kirjoittaa loppuun.

Saara Henrikson: Painovoiman sieppaamat
Tästä minulla ei ole valitettavasti paljon sanottavaa. En edes muistanut novellia ennen kun aloin uudestaan selaamaan kirjaa. Novellissa seurataan valaiden tutkimusta. Se, etten muista novellista juuri mitään, kertoo ehkä sen, ettei siinä mielestäni ollut oikein mitään merkittävää... Muistaakseni lukiessa pidin siitä, ja selailun jälkeen novelli alkaakin palautua mieleeni, mutta tämä ei kuitenkaan yllä kokoelman suosikkeihini.

J.S. Meresmaa: Lintukoto
Odotukset olivat jälleen korkealla, olenhan lukenut Meresmaan muitakin tekstejä ja pitänyt niistä. Joo, ei pitäisi antaa kirjailijan aiemman tuotannon vaikuttaa millään lailla, mutta eihän sille oikeasti voi mitään. Yleiskuvani Lintukodosta on lopulta melko positiivinen, mutta tämäkin tuntui sortuvan samaan ongelmaan kuin Anttilan Sadasta tuhanteen. Alkuasetelma oli todella kiinnostava. Perhe muuttaa uuteen plusenergiataloon, joka alkaa kuitenkin imeä energiaa myös talon asukkaista. Pelkäsin perheenjäsenten puolesta ja olin aivan varma, että jotain todella kamalaa tapahtuu, mutta loppu tuli liian nopeasti ja asiat jäivät ratkaisematta.

Christine Thronel: Metsä minun pyhäiseni
Olen aivan varma, että olin Finnconissa kuuntelemassa jotain paneelia, jossa Christine Thronel oli puhumassa. En vain saa yhdistettyä nimiä kasvoihin. Thronel on tuttu nimi myös hänen aiempien tekstien kautta. Tällä kertaa hänen novellissaan oli varsinainen puunhalausmeininki. Tyyti-niminen tyttö on kiinnostunut metsistä, mutta hänen äitinsä ei halua, että tytär osallistuu mielenosoituksiin ja metsänvaltauksiin. Erityisen kiinnostavaa tässä novellissa oli Tyytin äidin käytös. Hän on vieraskorea nainen, joka haluaa pitää kulisseja yllä. Novellin maailmassa taustalla häärii hallitseva yhteiskunta, joka pystyy nopeasti tuhoamaan ihmisen elämän, jos hän käyttäytyy yhteiskunnanvastaisesti. Tyyti ei kuitenkaan yhteiskunnasta välitä, vaan isänsä innoittamana karkaa metsiin. Novellin aikana aloin pohtia, miten Tyytin vanhemmat ovat päätyneet yhteen, kun he ovat niin erilaisia. Joko erilaisuus viehättää, he ovat kasvaneet erilleen... tai hallitseva yhteiskunta on määrännyt puolisot.

Mixu Lauronen & Anastasia Lapintie: Vilja®
Kokoelman ehdottomasti vauhdikkaimmassa novellissa ei juonenkäänteitä puutu. Juhani Sääksi saa tietää, että hänen tätinsä Vilja Onninen on kuollut ja jättänyt Juhanille perinnön. Perintönä on avain ullakolle, jonka koko sisällön hän saa pitää. Ullakolta löytyy näennäisesti pelkkää roskaa, mutta yksi muistitikku saa Juhanin liikkeelle. Juhani asuu Suomessa, jossa lähes kaikki ruoka on geenimanipuloitu, jotta sitä riittää kaikille, ja jotenkin hänen tätinsä liittyy kaikkeeen. Tätä novellia lukiessa aloin miettiä, kuinka paljon asioita ihmiset pitävät normaalina ainoastaan siksi, koska he ovat kasvaneet siihen maailmaan. Jännittävää seikkailua olisin mielelläni lukenut vielä usean sivun enemmän.

Tarja Sipiläinen: Puuton maa
Suruhenkinen novelli on kokoelman toiseksiviimeisin. Ei ehkä suosikkini, mutta oikein kelpo luettava. Maailma on ajautunut maailmanlopun meininkiin, jossa ihmisiä on enää vähän ja puut ovat suurimmaksi osaksi kuolleet. Jos oikein ymmärsin, puita on korvattu mekaanisilla laitteilla, jotka hoitavat tärkeän yhteyttämisen, jonka seurauksena maapallolle tuotetaan happea. Surumielisestä novellista tuli kuitenkin hyvä olo.

Risto Isomäki: Luonnon järjestys
En tiedä oliko tämän tarkoitus olla huumorinovelli, mutta minun mielestäni se oli hiukan huvittava. Novellissa käsitellään loista, joka saa hiiret käyttäytymään kummallisesti tiikerien lähettyvillä, mutta joka vaikuttaa myös ihmisten käytökseen. Lopulta yksin novellin henkilöistä altistuu loisille. Loiset olivat kiinnostava idea, joka periaatteessa voisi olla mahdollinenkin. Kysymyksiä herätti kuitenkin novellin lopussa oleva teksti "Julkaistu aiemmin Suomen lääkärilehdessä."
___

Suurin ongelmani novellien kanssa oli se, ettei niitä tunnuttu vievän loppuun. Useimmat niistä olivat kuin lupaavalta vaikuttavan kirjan ensimminen luku. Novellien ei ole aina tarkoitus selittää kaikkea, mutta kyllä alkoi ärsyttää, kun yksi toisensa perään tarinat jäivät auki tai ne tuntuivat lässähtävän loppua kohti. Onko liikaa vaadittu, että lankoja vedetään kasaan loppua kohti? Vai olisiko vain enemmän pitänyt lukea rivien välistä? Tulkita?

Olisin myös halunnut, että novellit olisivat olleet hieman raaempia. Surkeita ihmiskohtaloita, traagisia onnettomuuksia, surullisia loppuja. Tämä kuitenkin taitaa kertoa enemmän minusta lukijana kuin itse antologian sisällöstä. Monilla novelleista olisi ollut mahdollisuus mässäillä dystopialla, mutta lopputulos jäi laimeaksi.

Loppuhuomautus: luin tekstin uudestaan ja huomasin, että kuulostan varsin negatiiviselta. Hmm... Ilmeisesti moitteita on helpompi antaa kuin kehuja. Mielestäni kuitenkin seitsemän yhdestätoista oli hyviä ja erittäin lukemisen arvoisia, ja näistä seitsemästä viisi oli loistavia.

2 kommenttia:

  1. Mukava kun olet jaksanut paneutua arvostelussa sanomaan jotakin jokaisesta novellista. Tekijät varmaan kiittävät! Antologioiden arvostelut ovat yleensä liian yleisluontoisia. Eikä tästä jäänyt mielestäni liian negatiivinen maku :D

    Ekosci-fi ei kiinnosta minua, mutta Osuuskumman tuotokset kylläkin. Pitää kai katsella millaista antologiaa sieltä ilmestyy seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä ainakin ilmestyy uusi steampunk-kokoelma, jonka olen jo vaivihkaa lisännyt "osta kun ilmestyy"-listalleni.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...