torstai 29. elokuuta 2013

Kirjabloggaaja bloggaa kirjablogikirjasta

Kirjablogikirja: Rivien välissä
kirjoittaneet: Katja Jalkanen & Hanna Pudas, sivuja: 160

Kyseessä on varsinainen kirjabloggausception, kun liityn useiden bloggaajien seuraan ja kirjoitan kirjablogikirjasta. Kiinnostuin kirjasta luonnollisesti jonkun toisen blogin kautta ja varasin sen saman tien kirjastosta. Koska pidän itseäni edelleen suhteellisen nuorena kirjabloggajana ja minusta tuli kirjabloggaaja vähän niin kuin vahingossa tai ainakin täysin suunnittelematta, halusin lukea tämän kirjan ihan vain jotta saisin lisää valotusta siihen, mistä oikein on kyse.

Vaikka kirja on "vain" 160 sivua pitkä, se ei tuntunut liian lyhyeltä. Rivien välissä raottaa kirjablogi-ilmiötä. Sitä varten on haastateltu kirjabloggaajia, kirjailijoita ja myös kustannustoimittajia. En oikein ole varma, onko kirja suunnattu heille, jotka eivä kirjabloggaa mutta ovat kiinnostuneita asiasta, vai heille, jotka bloggaavat ja haluavat lisätietoa. Oli niin tai näin, tekstiä luki mielellään. Rivien välissä on kirja, jonka voisi vaikkapa ojentaa jonkun uteliaan tuttavan tai sukulaisen käsiin jos he alkavat ihmetellä, mitä minä oikein harrastinkaan. Kirjassa käsitellään sitä, ketkä bloggaavat ja miksi ja miten kirjabloggaus voi vaikuttaa kirjojen näkyvyyteen, miten blogeissa mainostetaan (vai mainostetaanko ollenkaan), miten kustantamot, kirjailijat, kriitikot ja ihan tavis lukijat suhtautuvat kirjabloggaamiseen ja minkälaisia tempauksia kirjabloggarit ovat järjestäneet. 

Jokainen ajankohtainen painettu kirja on painokoneesta tultuaan jo vanhentunut, ja niin kävi myös tämänkin kirjan parissa. Milloin tämä onkaan julkaistu? Vuonna 2013, mutta kuitenkin vuoden ensimmäisen puoliskon puolella? Kirjaa lukiessa huomasin, että osa jutuista, joista puhuttiin vain aavistellen, ovat nyt tapahtuneeet, esimerkiksi Blogistanian lukumaratonit, joita vedettiin heinäkuussa kaksi kappaletta. Osa jutuista taas ovat sellaisia, jotka kuulostivat tosi siisteiltä, mutten ollut osallistunut niihin. Milloin nämä tempaukset on järjestetty? Olisin kaivannut päivämääriä, sillä aloin pohtia, olinko tempausten aikaan ollut jo mukana kirjabloggausmaailmassa. Vai seuraanko ihan "vääriä" blogeja kun tunnun aina missaavan kaikki kissanristiäiset joihin haluaisin osallistua?

Eniten minua on kirjabloggaamisen aloitettuani ihmetyttänyt se, kuinka kirjabloggaamista on pidetty jotenkin erikoisena juttuja ja että me bloggaajat astuisimme joidenkin varpaille, aivan kuin emme saisi tehdä tätä. Rivien välissä -kirja otti luulot pois ja selitti mielestäni aika tyhjentäväksi, miksi on ihmisiä, jotka haluavat blogata lukemistaan kirjoista. Minulle ainakin kävi niin, että tuntui täysin luonnolliselta kirjoittaa ajatuksia ylös lukemistani kirjoista, en ajatellut että siinä olisi mitään erikoista. Johan on olemassa vaikka minkälaisia muoti-lemmikki-käsityö-kakku-blogeja, miksei sitten myös kirjablogejakin? Vasta myöhemmin olen tajunnut, minkälainen vaikutusvalta kirjabloggaajien yhteisöllä tuntuu olevan.

Osittain kirja tuntui söpöltä, sillä siinä seliteltiin internetin ilmiötä sellaisille, jotka eivät netissä niin paljon käytä aikaa (<3-hymiön merkityksestä lähtien). Sellainen selittely hymyilyttää 90-luvun lasta joka on kasvanut lapsuudesta aikuisuuteen internetin kanssa lähes samaa tahtia, mutta ehkä se vanhempi sukulainen jolle tämän kirjan ojentaa valistusmielessä tulee arvostamaan selkeitä selityksiä. Toinen hymyilyä aiheuttava asia oli tuttujen blogien nimien viliseminen kirjan sivuilla. Taisi olla myös kuvia tuttujen blogien ulkoasuista.

Toivottavasti Rivien välissä on yksi monista kirjoista, joita aiheesta kirjoitetaan ja julkaistaan.

PS. 
Kirjabloggaamista harrastetaan aika lailla joka puolella - tällä hetkellä istun junassa naputtelemassa tätä tekstiä. Aluksi vähän ujostutti avata kone näin julkisella paikalla, kun yleensä nettiä tulee selattua vaan kotona ilman että joku kurkkii olan yli, mutta minun tulee totutella pitkiin junamatkoihin muuton seurauksena, ja aina ei - hui kauhistus - jaksa vain lukea. Tuleepahan tämäkin junamatka käytettyä jotenkin hyödyksi :)

maanantai 26. elokuuta 2013

Fuksin seikkailut osa I

Koska Finncon-postaukseni sai huiman yleisön suosion, huomasin yhtäkkiä tekeväni samantyylisiä muistiinpanoja fuksien perehdyttämiskurssilla. Tässä on tämänkertaiset tuotokset!



Huomasin karttailmiön silloin, kun leikimme leikkiä, jossa maahan kuvitellaan iso Suomen kartta ja kaikki asettuvat sinne mistä on kotoisin.




En edes itse ajattele olevan nörtti koska sormi menee useasti suuhun tekniikan kanssa, mutta tietynlainen kulttuurinörtti kyllä myönnän olevani. 





Jotain "tylsyystaidetta", eli mitä tuli piirreltyä luennoilla.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Enkelit ja demonit

Kirjoittanut: Dan Brown, sivuja: 516

...ja niin huijasin teidän kaikki lukemaan blogiani söpön kissanpennun kuvalla.

Jotenkin minusta tuntuu, että aika monen kirjallisuuden ystävän yksi suurimmista guilty pleasureista on Dan Brownin kirjat. Ne ovat vietävän mukaansatempaisevia, kiinnostavia ja tapahtumarikkaita, vaikka niiden kieli on yksinkertaista, hahmot pintapuolisia ja - vaikka niissä käsitelläänkin taidehistoriaa - itse kirjat ovat kaukana taiteellisuudesta - mutta kyllä niitä lukee mielellään. Kaikki se historia, taide, salaliittoteoriat, kuolleet kultit ja kristinuskon sohiminen kepillä yhdistettynä vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. TDan Brownin kirjat toimisivat paremmin elokuvina, jopa lukujen lyhyydestä tulee elokuvamainen olo. Osa Brownin kirjoista on kuvattu mielestäni ihan onnistunein tuloksin. Kirjoihin kuitenkin mahtuu paljon enemmän kiinnostavia faktoja ja yksityiskohtia, joten vaikka Enkelit ja demonit aikoinaan kävin katsomassa elokuvateatterissa, päätin vihdoin lukea itse kirjankin.

Kirja kertoo Robert Langdonista, Harvardin uskonnollisen symbologian professorista, joka kutsutaan Cerniin tutkimaan outoa murhaa, johon liittyy kadonneeksi uskottu Illuminati-salaseura. Murhattu Leonardo Vetra on tutkija ja harras uskovainen mies, joka on urallaan halunnut todistaa tieteen avulla Jumalan luomistyön todeksi. Samalla kun hän on onnistunut luomaan materiaa, hän loi antimateriaa, joka osoittautui äärimmäisen räjähdysherkäksi. Murhan yhteydessä antimateria on kuitenkin varastettu. Mukaan hyppää Vittoria Vetra, Leonardon tytär ja tutkija hänkin. Robert ja Vittoria alkavat jahdata antimateriaa, jonka piilopaikaksi paljastuu hyvin pian mikäs muu paikka kuin tieteen suurin vastustaja, Vatikaanivaltio. Robert ja Vittoria lentävät kiireesti Vatikaaniin, sillä antimateriaa estää räjähtämästä ainoastaan säiliö, jonka akku kuluu loppuun puoleen yöhön mennessä.

Alku lähtee hitaasti käyntiin. Sadannen sivun paikkeilla Robert edelleen pyöri Cernissä pällistelemässä murhatapausta ja lataamaa kalloonsa päivitystä, että Illuminatit ovat elinvoimainen salaseura. Kun Robert ja Vittoria vihdoin pääsevät Vatikaaniin, tarina saa kaivatun piristysruiskeen. Sen lisäksi, että antimateria on varastettuna, Vatikaanissa paljastuu, että paavi on kuollut, ja on aika valita uusi. Valitettavasti neljä suosikkiehdokasta ovat kadoksissa...

Ehkä Brownin yksi koukuttavimmista elementeistä on oikeiden taideteosten ja paikkojan hyväksikäyttö. Olen käynyt Roomassa vuonna 2007, joten aika monet nähtävyydet ovat jääneet muistiin ja se auttoi kirjan lukemista. Jopa se, että muisti suunnilleen kaupunkin asemakaavan ja on seisonut Pietarinkirkon aukiolla, tuntuivat antavan lisämausteen lukemiselle. Oikeat paikat saavat juonen kuulostamaan uskottavalta, minkä vuoksi tietyt uskonnolliset piirit ovat närkästyneetkin Brownin kirjoista. Minusta kuitenkin on aina kiinnostavaa, jos uskontoja uskalletaan vähän sorkkia. Luin mielelläni paavinvalintaprosessista, Vatikaanin säännöksistä, historiasta ja tieteen ja uskonnon vastakkainasettelusta. Mukana on monenlaisia hahmoja: fanaattisia uskovaisia, maallisempia uskovaisia, heitä jotka kyseenalaistavat, heitä jotka tuomitsevat tieteen, heitä jotka pyrkivät tieteen avulla ymmärtämään Jumalan luomistyötä, heitä jotka ovat avoimia monille eri uskonnoille, heitä jotka ovat jyrkästi katolilaisia ja kieltävät kaiken muun, heitä jotka eivät välitä tippaakaan. Pidin sitä ehkä yhtenä kirjan parhaana puolena. Toiminnan lomassa ehditään käydä usea hengellisyyttä käsittelevä keskustelu, jotka onnistuivat herättämään ajatuksia. Erityisen kiinnostavana hahmona pidin camerlengo Carlo Ventrescaa, jonka menneisyydestä paljastui kaikenlaista kiinnostavaa ja jota toden teolla säälin loppupuolella. Ei siitä sen enempää. Ne, jotka kirjan ovat lukeneet, arvaavat mitä tarkoitan.

Yksi kirjan söpöistä puolista on se, kuinka se on selvästi aikansa lapsi. Kirja on julkaistu vuonna 2000, jolloin internet ja matkapuhelimet olivat vielä lapsenkengissä (kylläpäs teknologia on kehittynyt!) joten oli hauskaa lukea, kuinka hahmot olivat hämmästyneitä siitä, kuinka joku oli löytänyt jotain tietoa netistä ja kuinka jollain oli niinkin tehokas kännykkä mukanaan.

Olin nähnyt elokuvaversion, joten minua hieman haittasi, että tiesin loppuratkaisun ja sen, mitä neljälle kadonneelle kardinaalille tapahtuu. Muuten olin kyllä aika hyvin ehtinyt unohtaa tapahtumat, joten luin kirjaa oikein mielellään. Kirja on sellainen, jonka pystyy vain nappaamaan käsiin rauhallisella hetkellä, lukemaan pari lukua ja jatkamaan muuta elämää jos se vaatii yhtäkkiä huomiota. Oikein sopiva kirja siis hektiseen opiskeliaelämän aloitukseen. Nyt tekisi kyllä mieli katsoa elokuva uudestaan, sillä olisihan se hienoa nähdä omin silmin ne kaikki taideteokset, joissa kirjassa puhutaan. Piti aina välillä googlailla. Da Vinci -koodista on olemassa kuvitettu laitos, enkä lainkaan ihmettele.

Joskus löysin referenssejä ihan omasta lähiympäristöstä. Kun kirjassa aletiin puhua dollarin setelissä esiintyvästä symboliikasta, pystyin kaivamaan setelin esiin ja tutkia sitä omin silmin. :)

Jos et Dan Brownin kirjoista tykkää, nyt seuraa varoitus: suunnitteilla on lukea ainakin kaikki kirjat joissa Robert Langdon seikkailee. Da Vinci -koodi odottaa yöpöydällä. Nyt huvittaa lukea taidehistoriassa höystettyä toimintaseikkailua.

tiistai 20. elokuuta 2013

Gishwhes - jälkimaininkeja

Viikko on yhtä aikaa tosi pitkä ja tosi lyhyt aika. Viikko on aivan liian lyhyt aika saada tehtyä kaikki listassa olevat itemit. Jos olet kiinnostunut, mitä tänä vuonna oli määrä tehdä, pääset katsomaan listaa täältä. Osa tehtävistä on aika helppoja, sellaisia jotka vaativat vain viitsimistä, esimerkiksi uimapuvun tekeminen teepusseista tai auton koristeleminen roskilla. Osa taas vaatii oikeasti tuuria tai suhteita. Täytyy joko olla paljon pokkaa pyytää tai oikeasti tuntea joku toimitusjohtaja, joka suostuu tanssimaan Single Ladies -tanssin puku päällä. Täytyy joko asua Espanjassa tai olla valmis matkustamaan sinne, jotta pääsee ottamaan kuvan jostain tietystä museosta. Osa vaatii aikaa ja järjestelyä - etsipä jostain kameli, neulopa villapaita patsaalle, matkusta paikkakunnalle jossa voi hypätä benji-hypyn. Viikko on hyvin lyhyt aika saada järjestettyä kaikki niin, että pystyisi kaikki jutut tekemään. Voittajaryhmät ovat yleensä erittäin hyvin organisoituneita ja he hakevat ryhmiinsä jäseniä, joilla on yhteyksiä ja jotka asuvat ympäri maailmaa. Heillä on yhteyksiä Kiinaan, Japaniin, Eurooppaan, Afrikkaan - yksi item oli suoritettava tietyssä japanilaisessa eläintarhassa.

Sellaiset ryhmät, jotka eivät halua voittaa, saavat tyytyä helpompien asioiden tekemiseen. Sellainen oli meidän ryhmän, Team Superwholock. Yksi item oli suunnitella tiimille uniformu, ja alhaalla näkyy meidän ryhmämme tuotos. Näytämme aivan kiireisiltä bisnesnaisilta, jotka ovat kylpylälomalla :D Nimemme perusteella ryhmämme voisi olla voittaja-ainesta - viime vuoden voittaja oli Team Bad Wolf. Lyhyt, ytimekäs, eikä kauhean kaukaa haettu. Tavoitteenamme oli kuitenkin vain pitää hauskaa ja saada siinä samalla mahdollisimman paljon juttuja tehtyä. Nyt kun tehtävistä on sallittua jakaa kuvia, olen todennut, että ryhmämme suoriutui aika hyvin. Olen nähnyt joitain aivan hirveän surkeita suorituksia, mutta olen myös nähnyt todella loistavia juttuja. Sanoisin, että olimme ihan jeees ryhmä. Ei voittomatskua, mutta ei aivan pohjanoteerauskaan.



Viikko on hyvin pitkä aika olla näin tiiviissä yhteydessä neljääntoista ihmiseen. Minusta tuntui aivan kuin olisin ollut rippileirillä isosena jälleen. Ainakin meidän seurakunnassamme rippileireillä sattui ja tapahtui ja silloin sai laittaa luovuutensa koetukselle, kun piti aaltopahvista, jätesäkeistä ja maalarinteipistä valmistaa uskottavat rekvisiitat iltaohjelmaa varten. Gishwhes oli kuin rippileiri ilman hengellistä puolta, kuin rippileiri jossa oli tiettyjä etuja, esim oma sänky ja netinkäyttämahdollisuus.

Sanoinkin jo, että tehtävistä on nyt sallittua jakaa kuvia. Joudutte kuitenkin jäämään piinaavaan tuskaiseen odotuksen tilaan - en ehdi postata kuvia vielä! Pitää juosta junaan ja aloittaa yliopisto-opinnot. Teen sen heti, kun on mahdollista. Osa hyvistä behing the scenes -kuvista on edelleen kaverin koneella, enkä ole vielä painostanut häntä tarpeeksi että hän lähettäisi ne minulle.

Opinnot alkavat yhden laukun voimin. Eka viikko pitää punkata kaverin nurkissa.

Ps. Tänään on Misha Collinsin syntymäpäivät ja yritin lahjoittaa sen kunniaksi paypal-tilini tyhjäksi hänen hyväntekeväisyysjärjestölleen Random Actsille, mutta rahojani ei hyväksytty. Ehkä syynä oli se, että paypal-tililläni on 0,47€. Pieni summa, mutta jos jokainen Collinsin twitter-seuraaja lähettäisi 50 snt, siitä tulisi jo 50 000 euroa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Gishwhes - seitsemäs vuorokausi


  • 15 ryhmänjäsentä
  • Neljä hampurilaisateriaa
  • Kolme levyä suklaata (muuhun kuin syömistarkoitukseen)
  • Vaikka kuinka monta kilometriä ratin takana
  • Aivan liian vähän tunteja yössä
  • Kaksi totaalista hermojen menettämistä tehtävien parissa
  • Paljon kirosanoja
  • Hirveästi randomeja tehtäviä
  • Niin paljon naurua, että poskiin sattui ja se aiheutti päänsäryn
  • Lukemattomia oman itsensä ylittämisiä
  • 89,69 euroa
  • Yksi unohtumaton viikko
Kutsuisin tätä aika mahtavaksi viikoksi. Välillä on hermostuttanut, välillä on väsyttänyt aivan vietävästi ja välillä on miettinyt, että miksi edes lähdin tähän mukaan, mutta kaikki kannatti. Kuluneen viikon aikana en ole ollut sekunttiakaan ikävystynyt. Joko olen ollut suorittamassa jotain tehtävää, valmistelemassa sitä, tai tekemässä kiireessä kaikkea muuhun elämään liittyvää pakollista toimintaa, joka on pakko juuri tällä viikolla saada tehdyksi. Useana yönä olen räpytellyt silmiäni vielä viiden maissa aamulla ja kironnut herätykelloa kun se on käskenyt nousta "jo" yhdeltätoista että ehdin pukemaan neulegraffitin julkisen patsaan päälle tai osallistumaan isoon tyynysotaan, mutta pitkästä aikaa olen kokenut sen tunteen, että kun sänkyyn vihdoin pääsee painamaan pään tyynyyn, uni tulee saman tien.

Kaksi viimeistä päivää olivat varsin rauhallisia. Eilen ainoana tehtävänä oli valmistaa perukki oikeista hiuksista, jotka on leikattu jonkun tiimin jäsenen päästä. Sattumalta kaverini oli juuri ennen Gishwhesiä leikannut pitkät hiuksensa lyhyiksi ja hän oli valmis uhraamaan säästämänsä letin. 

Peruukki oli ehkä koko viikon vaikein tehtävä. Kokeilimme kaikkea: pujottelimme hiuksia neuloihin ja ompelimme sukkanauhasta valmistettuun "uimalakkiin", mutta siinä olisi mennyt ikä ja terveys. Katsoimme paljon youtube-videoita peruukinteosta. Kuulemma ammattilaisella menee ammattivälineillä 50 tuntia hyvän peruukin tekemiseen. Yritimme seuraavaksi teipata pieniä hiustuppoja sukkahousulakkiin, mutta sekin epäonnistui. Seuraavaksi otimme oikean ompelukoneen käyttöön, mutta jo pian selvisi, ettei niin kannata tehdä. Pelkäsimme, että hajotimme vahingossa ompelukoneen, kun koneistoon meni hiuksia. Lopulta otimme pikaliimaa ja aloimme lätkiä hiussuortuvia sen avulla. Koko olohuoneen lattia oli täynnä hiuksia ja niitä löytyi kaikkien vaatteista. Jossain vaiheessa liimaaminen alkoi turhauttaa, joten pidimme taukoa, jonka aikana telkkarista näkyi Narnia - velho ja leijona. Ihanien nostalgiatunnelmien jälkeen peruukki valmistui pian. Peruukki päässä näytti aivan laitapuolen kulkijalta joka ei ole pessyt tai harjannut hiuksiaan vähintään vuoteen xD

Peruukki päässä kuvasimme myös tanssit West Collins -räppiin. Eräs item on ollut tehdä räppi West Collinsin (aka the most adorable kid I know) puheesta ja luoda siihen oma tanssi. Peruukki näytti niin mainion huvittavalta, että laitoimme peruukin omistajan tanssimaan räpin tahtiin.

Seuraavana päivänä, eli tänään, oli enää pari juttua: kuvata asut tiimin uniformua varten, luoda dramaattinen kohtaus aiheesta "death by chocolate" ja käydä laittamassa muistomerkki merkittävästä fiktiivisestä historiallisesti tapahtumasta jonnekin julkiselle paikalle. 

Sydäntä särki uhrata suklaata näin paljon, mutta ainakin kuvista tuli hyvin dramaattisia.

Kun kiinnitimme sinitarralla muistolaattaa jonnekin julkiselle paikalle, ohitse sattui kulkemaan turistiryhmä. Nyt ilmeisesti kyseinen laatta löytyy usean turistin lomakuvista. Pelkään, että se löytyy kohta jostain uutissivustostakin, koska tässä pikkukaupungissa ei koskaan tapahdu mitään.

Gishwhes päättyy tänään noin klo 23:10 Suomen aikaa. Ryhmämme on lähes valmis. Enää vain muutaman jutun viimeistelyä. Kokemus oli sellainen, että aion varmasti ensi vuonnakin osallistua! Ensi vuonna olen paremmin varautunut. Osaan varata enemmän teippiä ja kartonkia ja tulevan vuoden aikana aion opetella videoiden editoimista, ettei minun tarvitse anoa, lahjoa ja kiristää toisia ryhmän jäseniä muokkaamaan videot jotka on kuvattu. Rahaa meni yllättävän vähän - suurin osa noista on aterioita ja satunnaisia pikkuostoksia, kuten suklaalevyjä ja jätesäkkejä - mutta täytyy aina olla varmuus, ettei tili lähesty nollaa. Ensi vuonna aion myös organisoida järjestyksen paremmin: tehtävät, jotka vaativat paljon jälkikäsittelyä, kannattaa tehdä heti alussa. Kannattaa myös heti alussa hoitaa asiat, jotka vaativat virkamiesaikaa. Viikonloppu tulee nopeasti, eikä silloin voi enää tehdä tiettyjä tehtäviä. Tiedän myös nyt, missä Suomessa on kameleita ja missä voi hypätä benjihypyn, mutta täältä olisi ollut aivan liian pitkä matka lähteä ajamaan paikan päälle.

Ryhmäni oli mahtava. Kaikki olivat mukavia ja innostuineita ja joku ryhmästämme aina onnistui tekemään jotain, minkä uskoin olevan lähes mahdotonta. Kansainvälisyydestä huolimatta yhteishenki oli loistava. Ylitin itseni jopa siinä, että puhuin englantia ääneen, mitä en siis yleensä tee. Tarvitsimme nimittäin yhteen videoon voice oversin, ja kun kukaan muu ei pystynyt sitä tekemään, avasin puhelimeni äänityksen ja aloin puhua. Olen ryhmästä ehkä se, joka ääntää englantia huonoiten, mutta tulipahan sekin tehtyä.

Odotan innolla hetkeä, jolloin tehtävät saa laittaa julkisesti nettiin. Silloin pääsen näkemään muiden ryhmien tuotoksia (muutamaa odotan innolla, varsinkin flash mobeja!) ja pääsen myös jakamaan täällä blogissakin paljon parempia kuvia!

Huh, mikä viikko! It was abnosome!

lauantai 17. elokuuta 2013

Gishwhes - viides vuorokausi

Mikä ihmeen Gishwhes? Tsekkaa täältä!

Tällä kertaa laukustani löytyy
  • Tyhjä tutin pakkaus
  • Kolmet yöhousut ja villasukat
  • Huopahattu
  • Goottihenkisiä vaatteita
  • Mustaa kajaalia ja kirkkaanpunaista huulipunaa
Myöskin, mökille unohtui
  • Mustekalapehmolelu
  • Purjelaivan pienoismalli
Kaiken lisäksi
  • Törmäsin vanhassa koulussani opooni, joka ei kyseenalaistanut lainkaan, miksi olen koulun kuvisluokassa valmistamassa mielenosoituskylttejä
  • Viikon aikana syötyjen hampurilaisaterioiden määrä on noussut kolmeen.
  • Joka paikkaan sattuu. 
Vaikka Gishwhes ei ole urheilusuoritus, olen kuluneen viikon aikana riehunut sen verran, etten lainkaan ihmettele että joka paikkaan tuntuu sattuvan. Ihmettelenpäs vaan, mikseivät liikunnanopettajat järjestä tyynysotaa liikuntatunneillaan, sillä se se vasta urheilusuoritus olikin.

Tänään siis pääsin osallistumaan suureen tyynysotaan. Vanhasta lukiostani löytyi eräs toinen ihminen, joka myöskin osallistuu Gishwhesiin. Suomi on pieni maa. Sama tyttö istui viime marraskuussa samoissa Nanowrimo-miiteissä kanssani. Meidän Gishwhes-ryhmämme oli jo tyynysodan suorittanut, mutta autoimme häntä kaverihengessä. Tyynysodassa piti olla vähintään 10 osallistujaa ja kaikilla piti olla yöpuvut päällä. Nyt voi laittaa taas uuden raskin listaan asioista, joita olen tehnyt: hengannut koulussa pyjama päällä.

Suoritimme tyynysodan jälkeen eräänlaisen mielenosoitustehtävän, johon pystyimme käyttämään samaa porukkaa. Huomasin tehtävien aikana, että vaikka en ole luonnollinen johtajahahmo, tilanteiden organisoiminen tarpeen tullen onnistuu.

Koululla suoritettujen tehtävien jälkeen oli aika tehdä jotain, mihin tarvitsin ehkä eniten pokkaa jos lasketaan kaikki tehtävät, joita olen kuluneen viikon aikana tehnyt. Tehtävänanto kuului seuraavasti:
Go through a fast food drive-through with an adult dressed as a baby in a car seat in the back. The adult must have a pacifier in his or her mouth and must be pre-verbal. The video clip must scan from the driver ordering food to the adult-child in the backseat to the fast-food employee at the window. FYI the adult-child will require extra napkins.
Eli ei kun tuttia ostamaan. Matkaan tarttui myös tuuliviiri, vaikka viirin takana luki, että ei alle kolmivuotiaille. Kaverini puettiin vauvaksi ja minä tilasin. Pokka oli pakko pitää samalla kun tilasin hampurilaisia. "Joo, eihän tässä mitään tapahdu, mutta saisinko lisää lautasliinoja?" Huomasin samalla, etten todellakaan ole kovin äidillinen. Kun aikuis-vauva hakkasi minua tuuliviirillä, olisi tehnyt mieli vain ärähtää että "jätä äiti nyt rauhaan". Onneksi ei ole perheenlisäystä suunnitteilla...

Yllättävää kyllä, drive in -ravintolan myyjä ei näyttäyt olevan moksiskaan. Toisaalta, ehkä he näkevät vaikka mitä. Kummia kaveriporukoita, polttarimenoja, muuten vain sekalaista sakkia. Kun ajoin auton sivuun hampurilaiset sylissä, tuli taas sellainen olo, että mitä tulikaan tehtyä. Mutta tulipa tehtyä.

Otimme päivän päätteeksi kaksi kuvaa, joiden tehtävänannot olivat hyvin epämääräiset: Take the road less travelled ja Release the kraken. Kyseessä oli ns. vapaita tehtäviä, joissa pystyy tekemään lähes mitä vain kunhan sen kuvatekstiksi sopisi annettua teksi. Siinä sitten kohta seisoin kumpparit jalassa joessa uittamassa mustekalapehmolelua vedessä. Sitä kuvaa varten jouduin pyytämään isäni apua ja hän ihmetteli kovasti, miksi haluan ottaa hyvin kummallisia valokuvia ja miten valomiekka liittyy koko projektiin.

Ja jonkin ajan kuluttua pukeutuin pröystäileviin goottivetimiin ja painelin suolle, tielle jossa kovin moni ei kulje. Suo sijaitsi junaradan vieressä :) Tuli kulkuriolo kun käveleskeli junarataa pitkin.


Tässä on ainoa kuva, jonka pystyn tämän päivän behing the scenes -kuvista julkaisemaan ilman pelkoa, että ne paljastavat liikaa. Lupaan postata paljastavampia juttuja heti kun se on mahdollista.

perjantai 16. elokuuta 2013

Gishwhes - neljäs vuorokausi

Kalenterissa lukee väärin, sunnuntainakin on vielä aikaa!

Mistä tietää, että Gishwhes on meneillään? Siitä, että huone on aivan kaaoksen vallassa, kaikki ateriat tulee syötyä joko pikaruokalassa tai tietokoneen ääressä samalla kun selaa nettiä etsien juttuja Gishwhesiä varten, siitä kun jalasta löytyy iso mustelma jonka alkuperään en kykene selvittämään ja siitä, että laukkuun on kertynyt kaikenlaista kummallista krääsää, kuten muun muassa
  • Puinen veistos kamelista, jonka päähän on teipattu Misha Collinsin naamasta kuva
  • Pahvista valmistetut kanan siivet ja heltta
  • Metrikaupalla paperinarua
  • Sakset
  • Pahvista valmistettu STOP-kyltti
  • Kauheasti hiuspinnejä. Niille löytyy vaikka minkälaista käyttöä!
  • Tummansininen nahkainen kravaatti
  •  ja toissapäivänä laukun sisältöön kuului myös kaksi alastonta barbia.
Jos sinulla ei ole hajuakaan mistä puhun, kurkistapa aiempiin kirjoittamiini juttuihin.



Eilen minulla oli välipäivä, sillä ajoin tädin luokse noin kahden tunnin päähän kyläilyn ja muuton merkeissä. Sain häneltä ylimääräisen nojatuolin uuteen kämppääni. Kuvassa tätini kissa, jota silittelin niin paljon, että koirani tyli kateelliseksi. Päivän aikana seurasin ryhmäni etenemistä facebookin kautta. Ehdin myös tehdä paljon ajatustyötä. Kun saavuin yhdeksän maissa kotiin, minulla oli paljon uusia ideoita ja vietinkin loppuillan valmistelutöissä. Askartelin juttuja, googlasin tietoa, päivitin listaa siitä, mitä on jo saatu suoritettua. Oli kyllä vähän typerä olo askarrella kanan helttaa kahdelta yöllä...

Tänään sitten on ollut aivan kauhean kiireinen päivä. Olen juossut joka puolella kaupunkia, mutta vain osa siitä on liittynyt Gishwhesiin. Välillä nimittäin tajuaa, että herran jestas tässähän ollaan jo lain mukaan aikuinen, joten joskus pitää vähän leikkiä aikuista. Halusin hakea erästä stipendiä, joten huristelin ympäri kaupunkia erilaisia todistuksia hakien. Kun stipendihakemus oli pantu menemään, minulle sallittiin vain pieni ruokatauko, jonka jälkeen lähdin haalimaan kasaan kaikenlaista tavaraa mitä uuteen asuntoon tarvitsee: kattiloita, lautasia, juustohöyliä yms. Vasta kun uuden asunnon keittiön sisältö oli hankittuna, pääsin kotiin vaihtamaan cossi-vaatteita ylle ja suuntaamaan kohti kaupunkia, jossa oli määrä suorittaa muutama tehtävä.

Kyllä. Cossi-vaatteet... Mielestäni cosplay on hienoa ja tykkään tosi paljon jos joku on pukeutunut joksikin hahmoksi, mutta koskaan en ollut itse harkinnut cosplayaamista. Toki se olisi hauskaa, mutta en vain ole keksinyt ketään hahmoa, jota voisin cossata. Yllättäen Gishwhesin items-listassa oli kuitenkin cossaamistehtävä. Ihmeellistä, miten nopeasti sellaisen pystyy kasaamaan. Mustat housut, puvun kengät, valkoinen kauluspaita, iskän kaapista pöllitty kravaatti ja kaverilta lainaan trenssitakki. Oli todella kummallinen olo kun peilistä tuijotti yhtäkkiä naispuolinen Castiel, mutta tulipahan nyt sellainen cossi tehtyä. Yksi kohta lisää juttuihin, joita en varmaan koskaan olisi tehnyt jos en olisi tähän hulluun tempaukseen lähtenyt mukaan.

Cosplay-vaatteet iltalevolla.

Cossaamisen jälkeen suoritimme kavereiden kanssa tehtävän, johon tarvittiin kanan siipiä ja kamelipienoismallia... Mutta siitä ei sen enempää ;)

Tämän jälkeen aloimme kerätä halauskuvia. Yksi tehtävistä on kerätä niin paljon halauskuvia kuin mahdollista. Kuvassa kahden tai useamman ihmisen pitää halata ja samalla pidellä kylttiä jossa lukee jonkinlainen viesti, kuten "I love hugs". Pysäyttelimme sopivan näköisiä kaveriporukoita kaupungilla ja kyselimme, haluavatko he ottaa halauskuvia. Kuvat kootaan galleriaan, joka koittaa rikkoa Guinnesin maailmanennätyksen suurimmasta internetissä olevasta halausgalleriasta.

Jos haluat auttaa minua halikuvien kanssa, voit ottaa kuvan sinusta ja kaveristasi halaamassa ja pitelemässä kylttiä ja lähettää sitten kuvan minulla sähköpostiin annuliinu_92 (at) hotmail.com, josta minä laitan kuvan eteenpäin oikeassa muodossa. Viimeistään sunnuntaihin noin klo 20:00 mennessä, että ehdin. Lue asiasta lisää täältä.

Lukea en ole ehtinyt juuri lainkaan. Dan Browning Enkelit ja demonit olisi kesken, mutta eihän siihen pysty keskittymään, kun on niin paljon muuta ajateltavaa. Tänään posti toi myös minulle Chris Colferin uuden kirjan, mutta huomasin, että olen tilannut väärän kokoisen painoksen. En halua, että kaksi saman sarjan kirjaa ovat noin eri kokoisia.


Jos Gishwhesistä on jotain käytännön hyötyä, niin ainakin se, että olen yllättävän hyvin onnistunut hoitamaan asioita. Yleensä puhelinsoitot, varsinkin virastoihin, ovat kauheita kompastuskiviä minulle, mutta tänään vietin koko aamun soitellen vaikka minne. Oli vain pakko saada asiat hoidettua mahdollisimman nopeasti. Nytkin laitoin saman tien viestiä asiakaspalveluun ja tiedustelin, onko mahdollista vaihtaa tilaamaani kirjaa toiseen painokseen.

Nyt pitäisi kai mennä nukkumaan. Kello alkaa olla jo puoli viisi! Gishwhes on tehnyt nukkumisajankohdistani kiintoisat. Huomenna pitää olla kahdeltatoista vanhassa lukiossani värmäämässä porukkaa tyynysotaan ja jossain vaiheessa pitäisi myös käydä tilaamassa drive in -ravintolasta ruokaa vähän erikoisemmalla tavalla ja myös vapauttaa kraken. Mitähän tuo krakenin vapauttaminen nyt tarkoittaakaan...


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Gishwhes - toinen vuorokausi

Toinen vuorokausi on ehtinyt kulua umpeen. Nopean aloituksen jälkeen oli ruhtinaallista saada nukkua noin kahdeksan tuntia. Aamulla en ollut ehtinyt edes pukeutua kunnolla päivävaatteisiin kun kaverini saapuivat kylään ja aloimme valmistella tehtäviä jotka pystyi tekemään minun kotonani. Jos sinulla ei ole hajuakaan, mistä puhun, katsasta aikaisempi bloggaus.

Ensimmäisenä saimme aikaan teddy bear hostage situationin. Sitä varten saimme kaivella esiin vanhoja leluja. Onneksi minulla on kaksi isoveljeä, joille lapsena ostettiin kamala kasa erilaisia leluaseita. Saimme niistä aikamoisen tilanteen pystyyn, varsinkin kun taloudesta löytyy kaksi noin 5-vuotiaan lapsen kokoista nallekarhua. Yhden valokuvan takia tuli sotkettua kylpyhuone punaisella vesiväreillä niin, että seiniä saikin siivousvaiheessa kunnolla hinkata. Äitini sattui näkemään rooliasuun puetun nallekarhun ja hän varmaan piti asiaa hyvin kummallisena. Tulipa vain mieleen, että jos olisin 10-vuotias, vanhemmat eivät varmaan ihmettellisi ollenkaan jos alkaisin ottaa nallekarhuja panttivangeiksi, mutta 21-vuotiaana se voi olla hieman... erikoisempaa.

Lapsuuden uudelleenlöytämisen jälkeen oli aika käydä käsiksi kirjahyllyyni. Tehtävänä oli rakentaa kirjoista tunnistettava rakennus tai maamerkki. Valitsimme Eiffel-tornin.

Suunnitteluvaihe

Jälkikäteen ajateltuna Eiffel-torni ei ehkä ollut kaikista helpoin vaihtoehto, eikä lopputulos ehkä ollut hienoin mahdollinen, mutta mielestäni siitä tuli tunnistettava. Rakennelma sortui ainoastaan yhden kerran - pidän sortumista oikeastaan hyvänä asiana, sillä olimme ehtineet kehitellä rakennustekniikka aika hyvin ja pystyimme pohjustamaan kaiken uudestaan ja tukevammin.

Oli ihan hauskaa nähdä, kuinka rakkaiksi ja tutuiksi käyneet kirjat menettivät "kirja-arvonsa" ja muuttuivat rakennuspalikoiksi. Samaan aikaan kyllä kirjoja tuli kutsuttua nimeltä, esim: "Annapa se Silmarillion tänne, se olisi juuri sopivan kokoinen tämän Veljeni Leijonamielen ja Mifongin perinnön väliin!" Nyt kirjat ovat hyllyssä aikamoisessa sekasotkussa: muistin suunnilleen, mikä kirja kuuluu mihinkin hyllyyn, mutta tarkka järjestys ei ole syöpynyt mieleen. Voisinhan käydä tarkistamassa sen tuosta kuvasta joka on blogissani, mutta muutan parin viikon kuluttua, jolloin hylly pitää purkaa uudelleen muutenkin.

Kirjojen kanssa leikkimiseen meni yllättävän paljon aikaa. Jossain vaiheessa ehdin panikoida, sillä alkoi ukkostaa. Yksi tehtävistä olisi taitella origamikurki rankkasateessa ilman sateensuojaa. Tietenkään en osaa taitella paperikurkea, joten aloin paniikissa opetella netista löytämisen ohjeiden mukaan. Sade ehti kuitenkin laantua ennen kun sain kurkea valmiiksi... Suomen ukkoskuurot ovat niin lyhyitä.

Kuuden maissa illalla menimme kaverini luokse. Olin keksinyt, että voisi olla näyttävää, jos erääseen tehtävään pukeutuu Disney-prinsessaksi. Minulla sattuu olemaan Belle-mekko, joten ei kun se vain niskaan. Onnistuin jopa laittamaan hiuksenikin jotenkin, vaikka yleensä pidän hiuksia auki nimenomaa siitä syystä, kun en osaa laittaa niitä mitenkään.

Jee, epämääräisiä kuvia!
Lupaan laittaa parempia kuvia kunhan kisa on ohi.
En viitsi postata liian paljastavia juttuja vielä.

Prinsessatuokion jälkeen meitä odotti ilouutinen, sillä eräs kaverini oli onnistunut auttamaan meitä yhden tehtävän suorituksessa ja sähköpostiini oli tupsahtanut erittäin tervetulleita kuvia! Tämän innostuksen siivittämänä aloimme kyhätä peruukkia - mutta se osoittautui paljon vaikeammaksi mitä olimme kuvitelleet. Väsyneitä luovutimme siinä ja kokeilemme joku toinen päivä uudestaan.

Mutta ei huomenna. Huomenna minulla on välipäivä jonka aikana käväisen tädin luoda hakemassa huonekaluja uuteen kämppään ja hoitelen muita juoksevia asioita muuttoon liittyen.

Lisää kahvia naamaan, jotta aivot jaksaa taas kulkea!

Tänään olen myös
  • Unohtanut pestä hampaat, koska olin niin tekemisen tuoksinnassa, että vasta illalla tajusin unohdukseni. Hyi minua hammaslääkärin kauhua.
  • Opetellut beatboxaamista.
  • Yrittänyt etsiä suihkumyssyä marketista. Eikö niitä oikeasti myydä missään?
  • Laulanut ja tanssinut Daft Punkin tahtiin kaverin parvekkeella, siniseen peruukkiin pukeutuneena.

tiistai 13. elokuuta 2013

Gishwhes - ensimmäinen vuorokausi

Ensimmäinen vuorokausi on kulunut kummallisissa merkeissä. Jos et tiedä, mistä puhun, valaisin asiaa aiemmassa postauksessa. Aloitimme vuorokauden hyvin reippasti. Sen jälkeen kun ryhmämme oli päässyt jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, kuka suorittaa minkäkin tehtävän, kello alkoi olla noin 3-4 aamulla. Kiiruhdimme kuitenkin adrenaliinin voimin perheeni mökille, jossa oli muistini mukaan kauheasti ylimääräisiä teepusseja. Onneksi olin huomannut pussit muutamaa päivää aiemmin, sillä nyt niille tuli tarvetta. Meidän piti nimittäin askarrella teepusseista uimapuku.


En ole varmaan koskaan ennen tutustunut teepussin rakenteeseen näin tarkasti. Koko pöytä leijun teen tuoksussa kun olimme saaneet bikinit valmiiksi. Kun olin saanut otettua häikäisevän muodikkaat rantakuvat uimapukumallistamme, palasimme kaverini kotiin ja päätimme pitää pienen ruokatauon. Aamukuudelta ei voinut paljon alkaa kokkailla, joten söimme vain nuudeleita, ja nuudelikupin ilme kuvastaa aika hyvin sen hetken mielentilaa.


Otimme vielä kuvia joita varten yhden meistä täytyi pukeutua vanhaan wanhojentanssimekkoon. Onneksi sellainen oli tallessa, minä kun vuokrasin omani. Kun kaksi itemiä oli saatu suoritettua, paneuduimme yöpuulle...

...ainoastaan noustaksemme ylös jo yhdeltätoista, sillä yhdellä meistä oli koulua. Onneksi kyseinen lukio on varsin taiteellinen, joten pystyimme kysymään opettajilta lupia tiettyihin tehtäviin. Aloimme ottaa myös halausgalleriaan kuvia, mutta myöhemmin huomasimme, että olimme ottaneet kuvat jotenkin väärin, joten ne eivät kelpaa. Onneksi emme ehtineet ottaa niitä kovin montaa!

Keskipäivällä pikemminkin vain suunnittelimme, mitä meidän pitää tehdä ja mitä materiaalia saamme niihin ja mistä, ja mitä teemme minäkin päivänä.

Myöhemmin illalla kävimme kaupungilla katsastamassa paikallisten merkkihenkilöiden paitsaita, jotta voimme jonkun niistä pukea neulegraffittiin, ja vierailimme erään kaverini luona ja otimme monta säännönmukaista halauskuvaa. Nyt on kuitenkin aika mennä nukkumaan. Huomenna jatkuu. Luvassa on jotain, mihin liittyy nallekarhu ja kirjahyllyni sisältö. 

Minusta tuntuu yhtäkkiä, että vuorokaudessa saa aikaan aivan hirveästi, jos oikeasti vain laittaa nokan tuhisemaan. Liian usein tulee vain laiskoteltua lähes koko päivä ja päivän saavutukseksi voi kutsua sitä, jos vie roskat. Nyt olen juossut ympäri kaupunkia koko päivän. Ihmeellistä on myös se, kuinka ei oikeastaan edes ehdi väsyttää kun on koko ajan jotain tekemistä.

Jatkuu kun taas ehdin jotain kirjoittaa!

maanantai 12. elokuuta 2013

Maineeni pilaus (tai kenties kohotus) - GISHWHES

Joku stalkkeri on kenties huomannut, että Cannot wait -listassa on jo jonkin aikaa keikkunut mystinen GISHWHES. Mikä se on ja miksi osallistun siihen?

GISHWHES on lyhenne sanoista The Greatest International Scavenger Hunt The World Had Ever Seen. Kuulin siitä jo jonkin aikaa sitten ja se kuulosti todella hienolta. Kyseessä on netin kautta toimiva Scavenger hunt, jossa suoritetaan erilaisia hassuja tehtäviä, dokumentoidaan ne, postataan gishwhesin nettisivuille ja saadaan hyvin suoritetuista tehtävistä pisteitä. Jokainen osallistuja on koottu 15 hengen kansainväliseen ryhmään ja eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa huikean matkan jonnekin, tänä vuonna Kanadaan, viime vuonna Skotlantiin. Voittajaryhmän tosin täytyy olla valmis käyttämään paljon rahaa ja uhrata kaiken vapaa-aikansa, joten mahdollisuudet voittaa on aika pieni. Halusin kuitenkin mukaan, sillä viime vuoden tehtävät kuulostivat hauskoilta ja satuin tuntemaan omasta kotikaupungistani kaksi kaveria, joiden kanssa olisi hauska yhdessä suorittaa tehtäviä. Asiasta voit halutessasi lukea tarkemmin GISHWHESin nettisivuilta. Tapahtumalla on muun muassa Guinnesin ennätys, muistaakseni maailman suurimmasta Scavenger huntista.

Scavenger hunt alkoi 11.8. Suomen aikaa noin klo 23:10. Päätin, että bloggaan aiheesta jonkin verratn myös bloggeriin, sillä ainakin nyt tapahtuu jotain, mistä kertoa jotain. Itse suoritettujen tehtävien dokumentteja ei saa postata minnekään muualle nettiin kilpailun aikana, mutta sallittuja juttuja ovat ns. behind the scenes tarinat. Niitä saatan ajan puitteissa jonkin verran kirjoitella.

Olemme nyt kahden kaverini kanssa käyneet noin 150 itemin listan läpi ja keskustelleet kansainvälisen ryhmämme kanssa facebook-chatin kautta mahdollisuuksista siitä, kuka voi tehdä mitäkin. Luvassa on muun muassa koiran kouluttaminen että se tottelee jotain muuta nimeä kuin omaansa, teepusseista vaatteiden loihtimista, flash mob, neulegraffiti, kavereiden kehuminen twitterissä (tein sen jo), hyväntekeväisyystekoja ja kaikenlaista hullua.

Yksi "hulluuksista" oli twitter-tunnuksen perustaminen herätyskellolle. Tunnuksella täytyy olla vähintään 200 seuraajaa viikon loppuun mennessä ja sen täytyy tweetata joka päivä vähintään kerran kellonaika. Tiimini twitter on TÄSSÄ, joten jos koet että haluat auttaa, voit mennä seuraamaan. En lähetä kirouksia perääsi jos lopetat seuraamisen heti kun GISHWHES on ohi! :) Eräs Supernaturalin näyttelijä, Osric Chau, oli halukas auttamaan meitä, joten hän alkoi seurata tunnusta!

Kahvia kolmelta yöllä, sillä tällä viikolla ei nukuta!

(Tosin mulla on myös muutto edessä, joten en voi olla kaikessa mukana sataprosenttisesti)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Siipirikko

Kirjoittanut: Kristiina Vuori, sivuja: 440 + liitteet

Siipirikko on ehdottomasti kirja, johon pitää varata aikaa ja keskittymistä. Se ei ole välipalakirja, jota voi lukea luvun silloin tällöin ja pysyä silti koko ajan tarinassa mukana. Aina kun nappasin Siipirikon käsiini, minun täytyi tietää, että edessä on vähintään tunti lukurauhaa, jotta pystyn keskittymään tekstiin täydellisesti. En kokenut sitä kuitenkaan huonona asiana. Kieli oli kiinnostavaa ja kaunista, mutta hidaslukuista. Nautin sen vanhahtavista sanavalinnoista. En kuitenkaan antaisi kirjaa lahjaksi sellaiselle, joka ei ole tottunut lukemaan paljon.

Siipirikko kertoo Seljan tarinan lapsuudesta noin kolmikymppiseksi (jos nyt pysyin laskuissa mukana). Selja kaapataan 8-vuotiaana orjaksi Karjalaan. Orjuutettujen joukossa on Seljan lisäksi muutamaa vuotta vanhempi rälssiperheen tytär Cecilia Kokko, jota myös Seljaksi kutsutaan. Cecilia kuolee pitkospuiden varrelle, ja Selja omii Cecilian vaakunasormuksen, josta myöhemmin tulee hänelle sekä onni että taakka.

Aluksi Selja päätyy orjaksi talouteen, jossa ei ole paljon asukkaita. Talouden varallisuus perustuu metsästyslintujen kouluttamiseen ja myymiseen. Selja osoittaa lahjakkuutta kasvattamisessa, joten isäntä Mielo kouluttaa Seljaa ja opettaa hänet samalla myös lukemaan ja kirjoittamaan, jotta tyttö voi hoitaa myös kirjanpidon. Mutta kuten lähes jokaisessa kirjassa, jonka päähenkilö on orjuutettu, Seljakin harkitsee karkaamista. Ennen karkaamista taloon kuitenkin saapuu ritari nimeltään Aijo Knutinpoika Haukka, joka on tullut ostamaan kotkaa. Aijo huomaa Seljan kantaman vaakunasormuksen ja olettaa tytön olevan kuolleeksi otaksuttu Cecilia Kokko.

Nämä tapahtumat ovat vasta aivan alkusoittoa. Tästä seuraa lähes 400 sivua lisää tapahtua, jossa Seljaa viedään joka suuntaan. Mielestäni jokainen luku palveli hyvin tarinaa. Kirjassa ei tuntunut olevan mitään ylimääräistä. En voi olla vertaamatta kirjaa Vuoren aiempaan kirjaan, Näkijän tyttäreen, josta taisin sanoa, että muuten hyvä, mutta noin 100 sivua liian pitkä. Siipirikossa sivuja on huomattavasti vähemmän, mutta pidin sitä parempana ratkaisuna. Pakko kyllä myöntää, että loppuhäivytystä olisin lukenut vielä muutaman sivun enemmän. Näkijän tyttäreen verrattuna olin myös kiinnostuneempi, mitä Seljalle tapahtuu. Eirasta en välittänyt yhtä paljon.

Alusta alkaen Selja ja Aijo vilkuilevat toisiaan, ja sitä mukaan kun Selja saa parannettua varallisuusasemaansa, Aijon kiinnostus vain tuntuu kasvavan. Mielestäni Seljan ja Aijon romanssinpoikanen ei kuitenkaan ollut se kipinä, joka jatkoi minua lukemaan. Minua kiinnosti enemmän se, miten Selja saa asemaansa parannettua, ja paljastuuko henkilöllisyyshuijaus koskaan. Aluksi en edes ymmärtänyt, mitä Aijo ja Selja toisissaan näkivät. He olivat vain mies ja nainen (tai tyttö, Seljan alkutaipaleella) jotka eivät koskaan käyneet kunnollisia keskustaluita. He vilkuilivat toisiaan lähes eläimellisen kiinnostuneesti, mutta salaa varastettujen suudelmien tai jännittävien heinäpeltoseikkailujen sijasta he olisivat toden teolla tarvinneet kunnon rehellisen keskustelun. Mutta mitä 1300-luvulle sijoittuvan maailman hahmoilta voi olettaa? Maine ja tulevaisuus voi olla pilalla yhdestä väärin lausutusta lauseesta, joten mitään ei uskalleta ääneen sanoa. Loppua kohti aloin kuitenkin hieman lämmetä Aijon ja Seljan tarinalle, mutta koko ajan toivoin, että Selja osaisi olla varovainen, sillä Aijolla on värikäs naismenneisyys, eikä se välttämättä enteile hyvää.

Eläimellisestä kiinnostuksesta päästäänkin hyvin siihen seikkaan, jota en voi olla ohittamatta, kun puhun tästä kirjasta. Yleensä valitan (kavereilleni, en täällä blogissa juurikaan), kuinka kirjallisuus harrastaa hyvin paljon niin kutsuttua "seuraavana aamuna" sensurointia. Pariskunta pääsee petipuuhiin, mutta kaikki oleellinen jätetään kertomatta. Olen sitä mieltä, että silloin kun lakanoita heilutellaan, tapahtuu suurinta hahmokehitystä. Mitä hääyönä tapahtuu? Onko se kiusallista? Onko se romanttista? Ymmärtävätkö osapuolet toisiaan? Siipirikossa ei tätä ongelmaa ollut. Makuualustat saavat kyytiä useampaan otteeseen ja kohtaukset tuntuvat pitkiltä ja yksityiskohtaisilta. Välillä jopa huvituin siitä, kuinka lähes jokainen hahmo tuntui ajattelevat aivan jollain muulla kuin aivoillaan. 

Pidän kirjaa hienona kasvukertomuksena. Seljaa käytetään paljon hyväksi, mikä tietenkin oli kamalaa luettavaa, mutta Selja kasvaa nuoreksi naiseksi, joka alkaa ymmärtää itseään paremmin. Tässä vaiheessa on pakko mainita, että vaikka kerronta oli välillä hyvinkin tarkkaa, oikeissa kohdissa osattiin hypätä hieman yli. Huomasin Siipirikossa selvän nuoren tytön seksuaalisen heräämisen. Selja on hämmentynyt tunteistaan, sillä pitkään on ajateltu, ettei naisilla ole tarpeita ja heidän kuuluu vain maata hiljaa selällään. Seljaa tekisi mieli tehdä muutakin, mutta hän uskoo sen olevan väärin ja uskoo olevansa matkalla helvetin tuliin tai vähintään hyvin pitkään kiirastuliaikaan. Olisi tehnyt mieli välillä ottaa Selja luokseni kylään ja antaa vähän terveystietovalistusta. Toki Seljalla on jotain huolehdittavana, sillä raskauden pelko on todellinen ja äpärän syntyminen kauhea häpeä.

Yksi juttu minua häiritsi kerronnassa pahasti. Aikahypyt, joita ei mainita saman tien. Saatoin lukea monta sivua olettaen että tapahtuvat sijoittuvat seuraavaan päivään, kunnes paljastetaan, että lukujen välissä onkin kulunut useita kuukausia, joskus jopa vuosia. Piti järjestellä aikajana päässä kokonaan uusiksi. Aikahypyt harmittivat, sillä olisin esimerkiksi halunnut lukea paljon tarkemmin, mitä tapahtui joidenkin suurten juonenkäänteiden seuraavana päivänä.

Kirjoitin jo Goodreadsiin, että antaisin kirjalle 4,5 tähteä, sillä lukukokemus oli lähes täydellinen, mutta kirja ei kuitenkaan kohonnut aivan ykkössuosikkieni joukkoon. Eniten minua jäi hämmentämään kirjassa esiintyvän Primus-kotkan hyvin pieni osuus. Olin olettanut, että sitä olisi paljon enemmän. Plussaa kuitenkin lopun liitteistä ja sanastosta. Sieltä pystyi kivasti tarkistelemaan asioita.

Muutama spoileripitoinen ajatus valkoisella fontilla:

  • Jaksan aina puhua siitä, kuinka kirjallisuuden pitäisi olla vähemmän heteronormatiivista. Siipirikosta homohahmo löytyi, mikä on toki positiivinen juttu, mutta jälkeenpäin jäin miettimään, miksi Stenistä oli tehty selvä pahis joka kuolee lopussa. Finnconissa jossain paneelissa puhuttiin siitä, että pitkään on ollut valloilla tapa, että jos homohahmoja esiintyy, niiden pitää olla joko pahiksia tai vähintään kuolla väkivaltaisesti. Ehkä seuraavaksi haluaisin lukea kirjan, jossa homohahmo on esitetty samaistuttavana henkilönä ja hänellä on kutakuinkin onnellinen loppu.
  • Kohtaus jossa Anna alkaa ryypätä ja menee saunaan Seljan kanssa oli mahtavaa luettavaa. Luin sen automatkalla mummolaan ja pelkäsin että virnistelen liikaa ja perheeni ihmettelee miksi oikein ilmeilen niin vahvasti kirjalle.
  • Morren blogissa vissiin mainittiin, että kirjassa on hänen inhokkikliseensä, raskaaksi ekasta kerrasta. Mahdollista, mutta epätodennäköistä. Minua se ei kuitenkaan haitannut. Kannattaa muutenkin lukea Morren arvostelu, vaikkei hän kirjasta pitänyt niin paljon kuin minä. Siinä on monta hyvää mainitsemisen arvoista seikkaa.
  • Olen koko ajan kahden vaiheilla. Pelkäsin ja odotin koko kirjan ajan, että Seljan huijaus paljastuu. Odotin, että niin tapahtuu, koska kerronnallisesti "jos ase näytetään, sitä käytetään" -sääntö toteutuu melko usein. Seljan huijauksen olisi pitänyt tulla ilmi. Olin kuitenkin helpottunut, kun Selja selvisi vähällä. Aloin kuitenkin miettiä, että eikö 1300-luvulla oikeasti osattu päätellä, onko tyttö 14 vai 18? Cecilia Kokko oli kuitenkin neljä vuotta Seljaa vanhempi, ja siksi luulisi sukulaisten olleen hämmästyneitä, kun kotiin palaakin tyttö aikuisen naisen sijasta.
Lukunauha on aina kiva.

Osallistun tällä kirjalla Aikamatka 2013 -haasteeseen kategoriaan 1. Ritarit ja linnanneidot. Taitaa olla nyt joka kategoriassa jokin kirja luettuna. :)

torstai 8. elokuuta 2013

Päivä 17 – Suosikkilainauksesi lempikirjastasi

En ole mikään kovin suuri lainausten keräilijä. Kaikki muistiin kirjoittamani lainaukset taitavat löytyä tämän blogin sivupalkista, joten tuntuisi turhalta toistaa ne tässä. En kirjoittele lainauksia kovin usein ylös lukiessani, en muista niitä jälkikäteen. Joskus kyllä (omista) kirjoistani alleviivaan joitain hyviä kohtia.

Nyt kun aloin hieman kaivella, mieleen kuitenkin nousi muutama hyvä lainaus.
"A mind needs books as a sword needs a whetstone if it is to keep its edge"
"Never forget who you are, for surely the world won’t. Make it your strength. Then it can never be your weakness. Armor yourself in it, and it will never be used to hurt you." 
"Let them see that their words can cut you and you’ll never be free of the mockery. If they want to give you a name take it make it your own. Then they can’t hurt you with it anymore."
Kaikki on Tyrion Lannisterin suusta ja George R. R. Martinin kynästä (tai näppäimistöstä). Valtaistuinpelin olen jossain vaiheessa tainnut nimetä jonkin sortin lempikirjakseni, joten eiköhän tässä ole tämän haasteen osuus täytetty.

lauantai 3. elokuuta 2013

Rajalla - oikeasti parempi jatko-osa

Kirjoittanut: Ally Condie, sivuja: 339

Luin Condien trilogian ensimmäisen osan Tarkoitetun noin vuosi sitten ollessani Tukholmassa, mutta en koskaan blogannut siitä. Matkaseurani tuntee kirjan nimellä Tukholma-kirja, sillä olin päätynyt lukemaan kirjaa, koska posti ei ollut vielä tuonut tilaamani George R. R. Martinin Kuninkaiden koitosta, ja valitin koko matkan ajan siitä, kuinka tylsä kirja Tarkoitettu on. Kuinkas sitten kävikään, tylsä aloitus muuttuikin kiinnostavaksi kirjan lopussa. Jatko-osa päätyi "lainaa jos joskus sattumalta kirjastosta löydät" listalle, ja tällä viikolle se sattui silmään.

Edellisessä osassa Cassia-niminen tyttö on saanut hallitsevalta yhteiskunnalta avioparin, hänen täydellisen lapsuudenystävänsä Xantherin. Cassia kuitenkin on rakastunut Ky'hin, joka on luokiteltu yhteiskunnan mukaan toisen luokan kansalaiseksi. Tarkoitetussa Cassialle on selvinnyt, että yhteiskunta on mätä paikka ja hän on kiinnostunut vastarintaliikkeestä.

Rajalla alkaa siitä, kun Cassia on hankkiutunut työleireille ulkoprovinsseihin, jotta hän löytäisi Ky'n, joka on myös lähetetty samalla alueelle töihin. Ky'n työ on vaarallista ja hän suunnittelee karkaamista erämaahan. Ensimmäisen osan epäkiinnostavasta kolmiodraamasta on päästy eroon, vaikka Cassia ja Xanther ovat edelleen yhteiskunnan silmissä tuleva aviopari. Xanther tukee Cassian päätöksiä ja jopa auttaa häntä saamaan tietoa yhteiskunnan historiasta. Kun Cassia lähetetään töihin samalle alueelle, jossa Ky on, hän saa kuulla Ky'n jo karanneen erämaahan, ja Cassia päättää lähteä perään.

Olisin halunnut, että kirjan alussa olisi enemmän yhteenvetoa edellisen osan tapahtumista. Suoraan sanottuna, olin ehtinyt unohtaa todella paljon. Muistin vain palasia sieltä täältä, enkä juurikaan sitä, miten kirja lopulta päättyi. Noin parikymmensä ensimmäistä sivua kului hämmennyksen vallassa, mutta sitten taas pääsin juoneen mukaan.

Kirja esittelee vihdoin muutaman uuden hahmon. Ensimmäisessä osassa olleet hahmot tuntuivat epäkiinnostavilta, mutta nyt Cassian mukaan tarttuu Indie-niminen tyttö, jonka motiivit ovat hämärän peitossa, ja Ky'n erämaajengiin lähtevät mukaan Vick ja nuori Eli. Matkan varrella he myös törmäävät Hunter-nimiseen mieheen, ensimmäiseen sarjassa esiintyvään hahmoon, joka ei ole elänyt elämäänsä yhteiskunnan vaikutuksen alaisena. Myös vanhoista hahmoista kuullaan uutta. Ky'n menneisyyttä raotetaan, ja lukijalle paljastuu, että Xantherilla on jokin salaisuus.

Trilogian keskimmäisessä osassa vihdoin paneudutaan enemmän yhteiskuntaan ja sen historiaan. Silti jäin tiedonnälkäiseksi. Miten yhteiskunta kehittyi? Miten ihmiset antoivat sen ottaa niin suuren vallan? Lukija saa kuulla historiasta samaan aikaan kun kirjan hahmot: pikkuhiljaa, hajanaisina paloina. Yhtää aikaa kiintoista mutta turhauttava seikka. 

Rajalla-kirjassa ei tapahdu toiminnallisesti paljon. Hahmot vaeltavat erämaassa yrittäen löytää vastarintaliikkeen. Kiinnostavat palat koostuvat siitä, mitä he matkan varrella paljastavat menneisyydestään ja mitä he sattuvat löytämään erämaasta. Spoiler: Kun he löytävät yhteiskunnan geenipankin ja mm. Cassian kudosnäytteitä, hetken aikaa ajattelin, että yhteiskunta on jo keksinut tavan herättää ihmiset henkiin ja Cassia onkin klooni aiemmasta itsestään, ja kenties kloonaussyklejä on ollut jo useampi. Asiaa ei viety päätökseen. Toivottavasti kolmannessa osassa kerrotaan enemmän luolassa olleista kudosnäytteistä. Spoiler loppuu.

Muutama asia minua häiritsee, ensimmäkseen kielen käytössä. Joka toinen luku on Cassian näkökulmasta, joka toinen Ky'n näkökulmasta. Molemmat on kuitenkin kerrottu ensimmäisessä persoonassa, joten varsinkin minun nopealla lukutahdilla, johon pääsin tämän kirjan kanssa, ja johon ei kuulu luvun nimien tsekkaaminen, unohdin välillä, kumman silmien kautta tarinaa nyt katsotaankaan. Ei ole kovin suuri spoileri, että Cassia ja Ky löytävät toisensa jossain kirjan vaiheessa, joten varsinkin sen jälkeen menin useasti sekaisin. "Hetkinen, miten hän puhuu Cassialle, minä luulin, että nyt on Cassian näkökulma meneillään." Myös preesenssi ja lyhyet lauseet häiritsivät. Ne tuntuvat toimivan paljon paremmin englannin kielessä.

Vaikka Rajalla oli mielestäni parempi kuin Tarkoitettu, ei tämä sarja silti mikään superloistava ole. Odotukseni olivat todella matalalla, joten ne oli helppo ylittää. Silti tämä on oikein luettava, viihdyttävä ja ajatuksiaherättävä sarja. Rajalla päättyi juuri niin kun arvelinkin, ja nyt vain toivon, ettei trilogian päätösosa tee Matkijanärhiä. (Mielestäni Matkijanärhi oli aikamoinen mahalasku, mutta Nälkäpelin päätösosa jakaa mielipiteitä)

Kolmatta osaa odotellessa. Jospa se sattuisi kirjastossa silmään lähitulevaisuudessa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...