sunnuntai 25. elokuuta 2013

Enkelit ja demonit

Kirjoittanut: Dan Brown, sivuja: 516

...ja niin huijasin teidän kaikki lukemaan blogiani söpön kissanpennun kuvalla.

Jotenkin minusta tuntuu, että aika monen kirjallisuuden ystävän yksi suurimmista guilty pleasureista on Dan Brownin kirjat. Ne ovat vietävän mukaansatempaisevia, kiinnostavia ja tapahtumarikkaita, vaikka niiden kieli on yksinkertaista, hahmot pintapuolisia ja - vaikka niissä käsitelläänkin taidehistoriaa - itse kirjat ovat kaukana taiteellisuudesta - mutta kyllä niitä lukee mielellään. Kaikki se historia, taide, salaliittoteoriat, kuolleet kultit ja kristinuskon sohiminen kepillä yhdistettynä vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. TDan Brownin kirjat toimisivat paremmin elokuvina, jopa lukujen lyhyydestä tulee elokuvamainen olo. Osa Brownin kirjoista on kuvattu mielestäni ihan onnistunein tuloksin. Kirjoihin kuitenkin mahtuu paljon enemmän kiinnostavia faktoja ja yksityiskohtia, joten vaikka Enkelit ja demonit aikoinaan kävin katsomassa elokuvateatterissa, päätin vihdoin lukea itse kirjankin.

Kirja kertoo Robert Langdonista, Harvardin uskonnollisen symbologian professorista, joka kutsutaan Cerniin tutkimaan outoa murhaa, johon liittyy kadonneeksi uskottu Illuminati-salaseura. Murhattu Leonardo Vetra on tutkija ja harras uskovainen mies, joka on urallaan halunnut todistaa tieteen avulla Jumalan luomistyön todeksi. Samalla kun hän on onnistunut luomaan materiaa, hän loi antimateriaa, joka osoittautui äärimmäisen räjähdysherkäksi. Murhan yhteydessä antimateria on kuitenkin varastettu. Mukaan hyppää Vittoria Vetra, Leonardon tytär ja tutkija hänkin. Robert ja Vittoria alkavat jahdata antimateriaa, jonka piilopaikaksi paljastuu hyvin pian mikäs muu paikka kuin tieteen suurin vastustaja, Vatikaanivaltio. Robert ja Vittoria lentävät kiireesti Vatikaaniin, sillä antimateriaa estää räjähtämästä ainoastaan säiliö, jonka akku kuluu loppuun puoleen yöhön mennessä.

Alku lähtee hitaasti käyntiin. Sadannen sivun paikkeilla Robert edelleen pyöri Cernissä pällistelemässä murhatapausta ja lataamaa kalloonsa päivitystä, että Illuminatit ovat elinvoimainen salaseura. Kun Robert ja Vittoria vihdoin pääsevät Vatikaaniin, tarina saa kaivatun piristysruiskeen. Sen lisäksi, että antimateria on varastettuna, Vatikaanissa paljastuu, että paavi on kuollut, ja on aika valita uusi. Valitettavasti neljä suosikkiehdokasta ovat kadoksissa...

Ehkä Brownin yksi koukuttavimmista elementeistä on oikeiden taideteosten ja paikkojan hyväksikäyttö. Olen käynyt Roomassa vuonna 2007, joten aika monet nähtävyydet ovat jääneet muistiin ja se auttoi kirjan lukemista. Jopa se, että muisti suunnilleen kaupunkin asemakaavan ja on seisonut Pietarinkirkon aukiolla, tuntuivat antavan lisämausteen lukemiselle. Oikeat paikat saavat juonen kuulostamaan uskottavalta, minkä vuoksi tietyt uskonnolliset piirit ovat närkästyneetkin Brownin kirjoista. Minusta kuitenkin on aina kiinnostavaa, jos uskontoja uskalletaan vähän sorkkia. Luin mielelläni paavinvalintaprosessista, Vatikaanin säännöksistä, historiasta ja tieteen ja uskonnon vastakkainasettelusta. Mukana on monenlaisia hahmoja: fanaattisia uskovaisia, maallisempia uskovaisia, heitä jotka kyseenalaistavat, heitä jotka tuomitsevat tieteen, heitä jotka pyrkivät tieteen avulla ymmärtämään Jumalan luomistyötä, heitä jotka ovat avoimia monille eri uskonnoille, heitä jotka ovat jyrkästi katolilaisia ja kieltävät kaiken muun, heitä jotka eivät välitä tippaakaan. Pidin sitä ehkä yhtenä kirjan parhaana puolena. Toiminnan lomassa ehditään käydä usea hengellisyyttä käsittelevä keskustelu, jotka onnistuivat herättämään ajatuksia. Erityisen kiinnostavana hahmona pidin camerlengo Carlo Ventrescaa, jonka menneisyydestä paljastui kaikenlaista kiinnostavaa ja jota toden teolla säälin loppupuolella. Ei siitä sen enempää. Ne, jotka kirjan ovat lukeneet, arvaavat mitä tarkoitan.

Yksi kirjan söpöistä puolista on se, kuinka se on selvästi aikansa lapsi. Kirja on julkaistu vuonna 2000, jolloin internet ja matkapuhelimet olivat vielä lapsenkengissä (kylläpäs teknologia on kehittynyt!) joten oli hauskaa lukea, kuinka hahmot olivat hämmästyneitä siitä, kuinka joku oli löytänyt jotain tietoa netistä ja kuinka jollain oli niinkin tehokas kännykkä mukanaan.

Olin nähnyt elokuvaversion, joten minua hieman haittasi, että tiesin loppuratkaisun ja sen, mitä neljälle kadonneelle kardinaalille tapahtuu. Muuten olin kyllä aika hyvin ehtinyt unohtaa tapahtumat, joten luin kirjaa oikein mielellään. Kirja on sellainen, jonka pystyy vain nappaamaan käsiin rauhallisella hetkellä, lukemaan pari lukua ja jatkamaan muuta elämää jos se vaatii yhtäkkiä huomiota. Oikein sopiva kirja siis hektiseen opiskeliaelämän aloitukseen. Nyt tekisi kyllä mieli katsoa elokuva uudestaan, sillä olisihan se hienoa nähdä omin silmin ne kaikki taideteokset, joissa kirjassa puhutaan. Piti aina välillä googlailla. Da Vinci -koodista on olemassa kuvitettu laitos, enkä lainkaan ihmettele.

Joskus löysin referenssejä ihan omasta lähiympäristöstä. Kun kirjassa aletiin puhua dollarin setelissä esiintyvästä symboliikasta, pystyin kaivamaan setelin esiin ja tutkia sitä omin silmin. :)

Jos et Dan Brownin kirjoista tykkää, nyt seuraa varoitus: suunnitteilla on lukea ainakin kaikki kirjat joissa Robert Langdon seikkailee. Da Vinci -koodi odottaa yöpöydällä. Nyt huvittaa lukea taidehistoriassa höystettyä toimintaseikkailua.

11 kommenttia:

  1. Olet ehkä tämän jo kuullutkin, mutta Kadonnut symboli on huonoin noista Robert Langdon -kirjoista. Uusin, Inferno, muistuttaakin sitten taas enemmän Enkeleitä ja demoneita ja Da Vinci -koodia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jai, mitenhän sitten Kadonneen symbolin kanssa käy. Se on mulla enkuksi vieläpä, joten jos tarina ei ole vetävä, kynnys lukea loppuun on korkea. No, pitää ainakin yrittää.

      Poista
    2. Kadonneessa symbolissa ainakin tökkii se, että kirja on ainoa sarjan osa, joka ei sijoitu Euroopan maankamaralle vaan Yhdysvaltoihin. Taidehistoria ei kanssa tainnut oikein painottu toisin kuin muissa Robert Langdoneissa. Muistan aika hämärästi sen juonen, mikä kanssa taitaa hieman kertoa siitä, miten lähtemättömän vaikutuksen kirja minuun teki. Aika monen olen kuullut Kadonneeseen symboliin pettyneen ja pitäneen taas enemmän Infernosta, mutta tuskin kaikki tätä mieltä kuitenkaan ovat. :) Ihan vetäviä nuo kaikki Langdonit taitavat olla juoneltaan eikä minun Kadonnutta symboliakaan tehnyt mieli jättää kesken. Halusin kuitenkin niin paljon tietää, mitä kirjassa tapahtuu.

      Poista
  2. Minä tunnen oloni aina ulkopuoliseksi, kun kirjabloggaavat kirjoittelevat Dan Brownin teoksista. Herran kirjoista olen lukenut ainoastaan Da Vinci -koodin, enkä voi sanoa, että kirja mitenkään lumosi. Aihe oli aivan mielettömän mielenkiintoinen (olen hulluna uskontoaiheisiin mysteereihin ja historiaan ylipäätään), mutta jotenkin kirja ei onnistunut minua vakuuttamaan. Tässä vaiheessa yleensä sanon, että elokuvana Da Vinci -koodi miellytti minua enemmän, mutta tuosta statementista saan yleensä kieroja katseita :D Minua Brownin kirjoissa häiritsee eniten kirjoitustyyli, joka on niin yksinkertaistettua ja toistettavaa, että se tuntuu liian kaupalliselta eikä omaperäiseltä ollenkaan. Yritin kerran alkaa lukea Enkeleitä ja demoneita, mutta kesken jäi muutaman kymmenen sivun jälkeen juuri sen kirjoituksen takia. Paraneekohan tämä uusimmissa Brownin kirjoissa, siitä pitäisi ottaa selvää sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulun myös niihin, jotka lähinnä kyllästyivät kirjan (Da Vinci -koodi) parissa, mutta katsoivat leffan ihan mielellään. Jotenkin se vain oli toimivampi, kun kaikkea ei niin alleviivattu, että lukija oli koko ajan päähenkilöitä edellä juonessa.

      Olen lukenut kolme danbrownia. Tämän Enkelit ja demonit ja sitten vielä jonkin, jonka nimen jo unohdin (jep). Ongelmallisinta on se, että mies kirjoittaa saman kirjan uudestaan ja uudestaan. Kaikissa kolmessa oli ihan sama rakenne. Eräs kaveri luki Infernon, ja totesi, että "Olihan se viihdyttävä, mutta... enkö minä ole lukenut tämän kirjan jo kolme kertaa?"

      Poista
    2. Totta, Brownin kirjat toistavat itseään, olen lukenut nyt Enkelit ja demonit ja Da Vinci -koodin, ja niiden perusteella voin sanoa, että molemmat kirjat alkoivat murhalla, Robertin mukana on naishahmo ja kirja päättyy jonkun hahmon takinkääntöön. Itse juoni ei ehkä minua näissä kirjoissa ole kiinnostanut eniten, vaan se taidehistoria ja uskonnolliset symbolit ja kaikki mitä siitä on onnistuttu repimään.

      Poista
  3. Jee, kissojen kuvat ovat aina tervetulleita! =D

    Enkelit ja demonit luin melko pian Da Vinci-koodin jälkeen, ja pidin kyllä siitäkin paljon. Kertakaikkiaan mitä opinkaan Vatikaanista tuon kirjan aikana, ja se yhdistettynä seikkailuun! =D Minusta Brown ei ole lainkaan niin kammottavan huono kirjoittaja, niin kuin jotkut häntä pitävät... Minä olen - valitettavasti- lukenut paljon huonompaakin... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huonompaa on tullut luettua. Ja joo, kirjasta oppi aivan hirveästi vatikaanista!

      Poista
  4. Ainoastaan Inferno on lukematta. Todella uskomaton tarinanketoja.

    VastaaPoista
  5. Sattumalta luin juuri itsekin myös enkelit ja demonit ja Da Vinci -koodin. Elokuvia en ole aikaisemmin nähnyt, kun yritän aina lukea kirjat ennen kuin katson siitä tehdyn elokuvan. Pidin enkelit ja demonit -kirjaa perempana kuin Da Vinci -koodia. Ensimmäisessä oli makuuni enemmän toimintaa ja mielenkiintoisemmat tapahtumat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelit ja demonit taitaa jopa olla parempi. Olen Da Vinci -koodin lukenut niin monta vuotta sitten, etten enää muista, mutta E&D:ssä tuli sellainen olo, että kyllähän se on mielenkiintoisempi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...