maanantai 23. syyskuuta 2013

Kuningas Paksujalka

Kirjoittanut: Sofokles, sivuja: 96

Kirjallisuuden sivuaineopinnot ovat alkaneet ja sitä mukaan eteeni on lätkäisty lukulista, joka koostuu kirjoista, joihin en varmaan koskaan vapaaehtoisesti tarttuisi. Yksi tällainen kirja on Sofokleen Kuningas Paksujalka (Oidipus). Sain käsiini oudolta kuulostavan suomennoksen, sillä kaikki muut oli kirjastosta lainattuna. Lukulistan kimppuun käyminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä, mutta vihdoin sain aloitetuksi. Aloitin matalan kynnyksen kirjasta, eli siitä jossa on vähiten sivuja. Yksi kirja luettu, tuntuu että stressi on vähän laantunut :)

Näytelmä alkaa tilanteesta, jossa kuningas Oidipuksen kaupunki on ruton vallassa. Oraakkelin mukaan kaupunki selviää vain jos edellisen kuninkaan Laioksen murha selvitetään ja murhaaja häädetään kaupungista. Oidipus uskoo murhaaja olevan vielä elossa ja saattavan uhata häntäkin. Paikalle kutsutaan ihmisiä kertomaan lisätietoa murhasta. Pikku hiljaa kaamea totuus alkaa paljastua Oidipukselle.

Oli kiinnostavaa lukea kirjaa, johon viitataan tosi useasti. Koin useita ahaa-elämyksiä. Samaan aikaan minua kuitenkin harmitti, että olin "spoilaantunut" kirjan juonenkäänteistä. Voiko enää puhua spoilaantumisesta, kun kirja on ollut luettavissa iät ja ajat? Kuningas Oidipus on näytelmä, jossa varsinaiset tapahtumat ovat tapahtuneet näytelmän ulkopuolella ja nyt niitä aletaan selvitellä. Tuli mieleen nykyajan rikoskirjallisuus, jossa tosi useasti selvitellään jälkeenpäin miten murha on tapahtunut ja kuka on syyllinen. Itse Aristoteles on pitänyt Kuningas Oidipusta täydellisenä esimerkkinä tragediasta, joten hyväksi todettu tyyli on varmasti säilynyt nykypäivään asti.

Jos en olisi tiennyt näytelmän kulusta mitään, en taustoja enkä lisätietoja, olisin pitänyt sitä varsin kehnona. Oidipus on todella itsepäinen ja tekee nopeita johtopäätöksiä ilman päteviä perusteita. Hän on hidas ja vainoharhainen. Oikeastaan kaikki hahmot tuntuivat olevat todella hitaita. Kun Oidipuksen menneisyys alkoi selvitä, lukijana tajusin juonekulun jo todella alussa, mutta hahmot sen kun vain pohtivat pohtimistaan. Kaiken lisäksi näytelmä päättyy kurjuuteen ja itsemurhiin, joihin olen lopen kyllästynyt. Miten minusta tuntuu, että lähes kaikki maailmaan (oikeastaan Euroopan) kirjallisuuden klassikot tuntuvat päättyvän itsemurhiin. No, onhan Kuningas Oidipus tragedia, joten loppu oli arvattavissa.

Opintoja varten joudun pohtimaan kirjassa esiintyvää kohtaloa ja oikeudenmukaisuutta. Kun aloin asiaa enemmän miettiä, minun alkoi käydä sääliksi Oidipusta. Hänelle on ennustettu, että hän tulee tappamaan isänsä ja naimaan äitinsä, ja vaikka hän kuinka yrittää välttää sitä, vaikka hänen vanhempansakin yrittävät välttää sitä, hän ei kykene sitä väistämään. Silti Oidipus kärsii siitä rangaistuksen. Kuka on päättänyt Oidipuksen kohtalosta?

Seuraavaksi lukulistalla olisi vähän Homeroksen Odysseiaa ja Danten Jumalaista näytelmää. Kun kävin Odysseian lainaamassa, hihkaisin riemusta kun huomasin, ettei se ole runomuodossa. Mutta Jumalainen näytelmä... Miten ikinä tulen selviytymään siitä? (Lukijoille tiedoksi: minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää runoja)

Älkää huoliko, blogini ei tule täyttymään maailman(Euroopan)kirjallisuuden klassikoista, sillä luen ah-niin-paheellisia viihdekirjoja siinä välissä, mutta ajettlin bloggailla kouluun luettavista kirjoista sen takia, että pystyn jäsentämään ajatuksiani tätä kautta paremmin.

torstai 19. syyskuuta 2013

Makeannälkä

Kirjoittanut: Ian McEwan, sivuja: 385

Kun luen oikein hyvän kirjan, minun on yhtäkkiä vaikea kirjoittaa siitä. Miten voin ilmaista, kuinka paljon pidin kirjasta, vaikka siinä olisikin jotain kritisoitavaa? Kirja imaisi minut mukaani ensimmäisestä sivusta alkaen ja nautin joka hetkestä, jotka sen parissa vietin. Miten saan sen vaikuttamaan juuri niin hyvältä, kun koin sen olevan? 

Minusta tuntuu, että Ian McEwanin kirjojen kohdalla pohdin aina näitä kysymyksiä. 

Makeannälkä sijoittuu 70-luvun Iso-Britanniaan ja kertoo Serena Fromesta, jonka feministisiä aatteita viljelevä äiti laittaa tyttärensä opiskelemaan matematiikkaa, sillä Serena sattuu olemaan siinä luonnostaa lahjakas. Serenaa kuitenkin kiinnostaisi enemmän kirjallisuus. Yliopistossa hän viettää kaiken mahdollisen ajan lukien kirjoja, suoriutuen pääaineopinnoistaan vain keskinkertaisin arvisanoin. 

Tähän väliin on pakko kysäistä: keiden mielestä kirjallisuus kertoo liikaa ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta? Toki on jollain tapaa luonnollista ajatella, että kirjaa lukeva henkilö on kiinnostunut kirjallisuudesta ja kykenee siksi samaistumaan hahmoon, joka rakastaa kirjoja. Minua on kuitenkin alkanut tämä hieman häiritä.

Kun jatkoin kirjaa pidemmälle, sain ilokseni huomata, ettei McEwan ollut laittanut Serenaa rakastamaan kirjoja vain huvin vuoksi. Valmistuttuaan yliopistosta Serena nimittäin saa huomata, että hänen lukeneisuudestaan on hyötyä. Serenan poikaystävänsä esittelee hänet miehelle, jonka kautta Serena pääsee maansisäisen tiedustelupalvelun MI5:sen palkkalistoille, ja siellä hän pääsee mukaan projektiin, jonka tarkoituksena on rahoittaa lupaavia kirjailijoita. Jokaisella Makeannälkä-projektin työntekijällä on oma kohteensa, joten niin Serena matkustaa tapaamaan omaa kohdettaan. Ennen tapaamista Serena tutustuu kirjailijan tuotantoon ja rakastuu kirjailijaan jo ennen kun he tapaavat.

Wikipedian mukaan chick lit " -- käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Tarina sijoittuu yleensä maailman suurimpiin metropoleihin, ja päähenkilönä on useimmiten 20–30-vuotias sinkkunainen, jolla on kiinnostava ura --". Luonnehtisin tämän määritelmän perusteella Makeannälkää fiksuksi politiikalla ja historiallisella ajanjaksolla maustetuksi chick litiksi. Serena on aikansa moderni nainen ja hänellä on kevyt ja osittain humoristinen ote elämäänsä. Tarina sijoittuu Lontooseen, tosin välillä käydään muissa kuuluisissa paikoissa. Päähenkilö on parikymppinen nainen ja hänen uraansa voi luonnehtia kiinnostavaksi. Chick litillä tuntuu olevan huono maine, onhan se aika puhdasta viihdekirjallisuutta ja kehdataan kirjoittaa kevyesti ja suunnata vielä parikymppisille naisille, mutta jos chick lit kirjoitettaisiin aina niin kuin tämä, ei tyylistä varmasti olisi valittamista.

Ja jossain vaiheessa minulla loksahti! Käsissäni oli kirja, jota olen etsinyt jo yli vuoden päivät. Kirja, jonka päähenkilö elää samaa tilannetta kuin minä. Hetkeä, jolloin ei ole enää lapsi eikä teini, mutta ei silti koe olevansa kunnon aikuinen aikuinen. Parikymppinen, aloittelemassa itsenäistä elämää, ehkä hieman epävarma, mutta takana on sen verran elämänkokemusta, että kaikkein typerimmät virheet on tehty teini-iässä. 

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän aloin hämmästellä McEwanin tapaa kertoa tarinoita. Hänen tyylinsä uppoaa minuun. Olen tullut siihen tulokseen, että McEwan osaa kuvata henkilöhahmoja uskottavasti. Hän ei ehkä kerro tarkkaan hahmojen ulkonäköä, mutta osaa silti tuoda esiin tarpeeksi piirteitä, jotta hahmoista on helppo muodostaa mielikuvia. Hänen hahmonsa vaikuttavat aidoilta ihmisiltä, jotka olisivat voineet joskus elää. Alon aidosti välittää hahmoista.

McEwanin kirjoille on tyypillistä, että koko kirja saa aivan uuden sävyn loppuratkaisun jälkeen. Makeannälkä ei poikkea tästä kaavasta. Makeannälän juonenkäänne on sellainen, joka laittaa koko tarinan aivan uuteen valoon. Tekee mieli lukea kirja uudestaan, jotta voi katsoa, miten uusi tieto vaikuttaa lukukokemukseen. Spoilereita! Jossain vaiheessa loppua aloin aavistella, mitä tulemaan pitää, mutta kun paljastus tehtiin, olin silti ällistynyt. Vaikka Tom on parhaansa mukaan yrittänyt kurkistaa Serenan ajatuksiin, häneltä on varmasti jäänyt jotain huomaamatta. Kuka on Serena? Minkälainen hän on oikeasti?  Serena kaiken sen jälkeen on täydellinen mysteeri. Entä itse Tom? Miten hän kuvaa itsensä Serenan näkökulmasta? Entä minkälainen ihminen Tom itse on? Spoilerit loppuu.

Makeannälkä herätti niin paljon kysymyksiä. Aloin erityisesti pohtia kertojan roolia. Kun kirjailija kertoo tarinan jonkun henkilön näkökulmasta, lukija automaattisesti olettaa, että kaikki on totta. Pääsemme kurkistamaan päähenkilön ajatuksiin juuri sellaisina kuin ne ovat emmekä kyseenalaista niitä. Mutta entäpä silloin, kun emme enää voi olla varma? Kuinka paljon kirjailija huijaa lukijaa?

Hieno kirja. Suosittelen. Kiitoksia kavereille, jotka hankkivat tämän minulle syntymäpäivälahjaksi.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kesän 2013 muistot

Anna J. blogissaan Matkalla Mikä-Mikä-Maahan heitti minua haasteella, jossa kootaan kesän 10 hyvää ja huonoa puolea ylös.

Ensiksi ne hyvät puolet!

1. Gishwhes. Loistava kesän päätös. Elokuussa viikko kaikenlaista hullua, tuntui melkein että palasi lapsuuteen, aikaan jolloin tietokone ja velvollisuudet eivät olleet vaatineet aikaansa ja pystyi vain kavereiden kanssa tekemään vaikka mitä. Kaikkea sai aikaan kun vain ryhtyi toimeen.

Item 38: Rage against the dying of the light. Järjestimme mielenosoituksen.

2. Se hetki, kun pääsykokeet oli ohi. Tuntui, että kauhea paino oli nostettu hetkeksi harteilta. Silloin sai luvan unohtaa kaiken ja nauttia kesästä, tulokset tulevat vasta myöhemmin.



3. Opiskelupaikan saaminen. Minulle oikeastaan kävi niin, että sain varmuuden opiskelupaikasta jo ennen tulosten saapumista. Olin nimittäin hakenut myös suomen kielen opettajalinjalle ja sain kutsun haastatteluun. Kutsukirjeessä luki kokeesta saamani pistemäärä. Olin saanut niin hyvät pisteet, että pääsisin niillä heittämällä sisään, ellei jostain ihmeen syystä pisterajat nouse ennennäkemättömiin lukemiin. Silloin kun avasin sen kirjaan, pulssini oli varmaan 200. Sitten kun sain oikean hyväksymiskirjeen, osasin suhtautua jo vähän rennommin. Opiskelupaikka kuitenkin on hieno juttu, en olisi enää uutta välivuotta kestänyt.

4. Lukumaratonit. Olin kyllä ennenkin vetänyt maratoneja, mutta ainoastaan yksin ja oman aikataulun mukaan. Nyt koin suurta blogistanian yhteisöllisyyttä, kun tiesin että ympäri Suomea (ja kenties ulkomaillakin) useat muut bloggaajat istuivat myöskin kirjan ääressä. Aina tauoilla kävin kurkkimassa muiden blogeja ja seurasin miten kaikilla menee.



5. Finncon. Vaikka siitä ensiksi kriiseilin, niin kannatti lähteä! Sieltä on jäänyt tosi hyviä muistoja, vaikka yksin olinkin liikkeellä. Ylitin itseni monta kertaa, esimerkiksi moikkaamalla kirjabloggaajia ja kirjailijoita.

6. Veljeni häät. Niistä en täällä ole puhunutkaan, mutta veljeni tosiaan meni naimisiin. Häät olivat aika perinteisen suomalaiset kesähäät, mutta juuri sellaisena ne olivat mukavat. Seuraavana aamuna olin kyllä aivan uuvuksissa. Juhliminen on rankkaa.




7. Tiimi kolmas pyörä. Aina kun voi ystävien kanssa hengata, päivä on parempi. Aina ei tarvitse olla suuria suunnitelmia. Joskus riittää vain elokuvan katsominen, joskus taas tungemme suumme täyteen vaahtokarkkeja koska se oli joku haaste (minä en tunkenut koska olen tylsä tyyppi), ja joskus huudatamme vain musiikkia, esimerkiksi Let's Have A Kikiä (Gleen versiota) josta on muodostunut eräänlainen teemakappaleemme, enkä ole ihan varma miksi.

8. Kirjat. Jotenkin tänä kesänä lukeminen tuntui sujuvan. Ja se on tietenkin aina mukavaa.

9. Iso-Syöte & Ruka. Kävin pikkusiskoni kanssa reissun Lapissa ja vaikka reissu oli työmatka, eli kävimme suursiivoamassa vuokramökkejä, matka oli silti ihan mukava. Tien päällä kahdestaan. Sen parin päivän aikana kyllä ehdin täysin kyllästyä kesähitteihin.






10. Kesästä nauttiminen. Silloin kun helteenvihaajana lämpötila oli mielestäni laskenut sopimiin lukemiin, pystyin ottamaan rennosti ja nauttimaan vaikkapa ampparimehujään. Ne ovat suosikkejani.



 Ja sitten ne huonot puolet:

1. Cory Monteith. Nuoren näyttelijän kuolema kosketti enemmän mitä olisin osannut etukäteen aavistaa.

2. Sää. Sää ei ole erityisen huono ollut. Oikeastaan aika hyvä. Olen vain aika huono nauttimaan säästä. Kova helle tekee minusta toimintakyvyttömän. Hellettä ei meinaa päästä mitenkään karkuun. Samaan aikaan kuitenkin koen jonkin sortin syyllisyyttä. Kesä on Suomessa lyhyt vuodenaika, joten pitäisihän siitä nauttia.

3. Kalenterini hukkaaminen. Pikku juttu, mutta silti se tuntuu isolta. Kalenteri on kuitenkin aika henkilökohtainen pieni vihko. Onneksi minulla ei ole siellä mitään oikeasti tärkeää, esimerkiksi salasanoja. Siellä kyllä lukee blogini osoite, että jos joku on löytänyt kalenterini ja sen sijaan että olisi ottanut yhteyttä minuun, on vain alkanut stalkkia minua, niin hyi hyi häpeä. Tätä kesä-haastetta on vaikea tehdä, koska en voi selata kalenteria ja sieltä tarkistaa mitä kesän aikana tulikaan tehtyä. Olin kirjoitellut sinne joitain juttuja, jotka ulkopuoliselle saattaa kuulostaa tosi kummilta, esimerkiksi gishwhes-ohjelmaa.


4. Allerginen reaktio lääkkeestä. Aloin käyttää ihovoidetta, joka pamautti yhden yön aikana naamani punaiseksi ja hilseileväksi. Samana päivänä oli tulossa vieraita kylään. Onneksi meikillä saa ihmeitä aikaan, mutta ei silti ollut kivaa kun kasvot olivat useita päiviä ärtyneessä tilassa.

5. Takkuilevat nettitilaukset. Aina joskus ne myöhästelee, mutta joka kerta se on ärsyttävää. Tänä kesänä pari kertaa päivystyn postilaatikolla turhaan, koska en ollut ihan varma, milloin paketti saapuu perille. No, onneksi en ikinä tilaa mitään millä on kauhea kiire.

6. Tylsät hetket. Minulla ei ollut kesälle kauheasti suunnitelmia, joten usein saatoin vain olla tosi tylsistynyt.

Okei, pakko sortua siihen, mitä monet muutkin ovat tehneet, eli negatiivisia puolia ei vain keksi kymmentä kappaletta. Turha alkaa väkisin keksimään :)

Koska alkaa olla jo syyskuun puoliväli, katsoin että on hyvä lopettaa haaste tähän, koska kohta kesästä alkaa olla jo niin kauan, että sen yhteenveto tuntuu jo turhalta. Kiitoksia kuitenkin Anna J:lle haasteesta!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Aseenkantajan kunnia (Keskilinnan ritarit 1)

Kirjoittanut: J. S. Meresmaa, sivuja: 87

Minusta tuntuu, että olen nyt täysin mainoksen uhri, mutta kun kirjaa mainostetaan homoeroottisena veijaritarinana fantasiamaailmassa, niin onhan siihen pakko tutustua. En ole kovin usein tällaiseen suomalaiseen tekstiin törmännyt. Olen ikuisella löytöretkellä, etsimässä hyviä veijaritarinoita, ja olen ryhtynyt myös etsimään kirjoja joissa lgbt-hahmot ovat esillä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kyseessähän on siis pienoisromaani, Kerkilinnan ritarien ensimmäinen osa, joka keskittyy kahden hahmon, Konnon ja Jehremin ympärille. Konno on Jehremin aseenkantaja, mutta Jehrem erottaa Konnon tehtävästään. Syyt erotukseen ovat Konnon mielestä heikot, mutta hän ei voinut sanoa vastaan ja palaa masentuneena kotiseuduilleen. Jehrem uskoo tehneensä jalosti, sillä hän on huomannut kehittäneensä jonkin sortin ihastuksen aseenkantajaansa, eikä halua sotkea Konnon tulevaisuutta rikkomalla ritarin ja aseenkantajan pyhää suhdetta. Potkut aseenkantajan hommista saavat kuitenkin huhut liikkeelle ja Konnon maine tahraantuu.

Noin kahdeksassakymmenessä sivussa tapahtuu paljon. Tapahtumat ovat mukaansatempaisevia, minkä seurauksena luin kirjan yhdellä istumalla. Minulla oli vaikeuksia aloittaa kirja, sillä minulla ei ole e-lukulaitetta enkä osannut siirtää tiedostoa Lumiaani, joten minun piti lukea teksti koneen näytöltä. Jotenkin aina, kun yritän lukea jonkin sortin juonellista kertomusta, tietokoneen näyttö muuttuu erittäin unettavaksi, oli teksti kuinka pitkä tahansa. En ymmärrä! Pystyn lukemaan vaikka kuinka pitkiä artikkeleita ja muutenkin istumaan koneen ääressä tuntikausia, mutta heti kun pitäisi keskittyä romaaniin... ei onnistu! Niinpä minun piti melkein pakottaa itseni aloittamaan Aseenkantajan kunnia. Tein sen junassa. Kun pääsin tekstissä eteenpäin, totesin että julkinen paikka ei ehkä sittenkään ollut paras mahdollinen paikka lukea tekstiä. Minä kun kuvittelin, että kirjan romanttinen vireys muodostuu enimmäkseen haikeiden katseiden vaihdoista ja haaveilusta. Olin väärässä. 

Jotenkin minulle tuli tätä lukiessa sellainen olo, että lukisin ficciä. Ficeissä ei minusta ole mitään pahaa, olenhan itsekin niitä lukenut. Tietenkin fanfictionin saralla on paljon tekstejä jotka mielyhyvin jätän lukematta, mutta pienellä kaivelulla sieltä voi löytää helmiä. En nyt vertaa Aseenkantajan kunniaa ficceihin sen sisällön takia, vaan sen formaatin takia. Kun luin julkisella paikalla tietokoneen ruudusta tekstiä, tuli usein mieleen ne kerrat kun olen bussissa istuessani lukenut jotain ficciä. Juuri kun menin sanomaan, etten vertaa Aseenkantajan kunniaa ficciin, minun on pakko mainita, että siitä löytyy samanlainen virittäytyminen mikä on noin joka toisen ficin pääjuoni: Will they, wont they? En ole varma, onko se hyvä juttu. Ainakin minulle käy niin, että muu juoni muuttuu toissijaiseksi ja kiinnitän huomiota vaan siihen, kuinka hahmot vaihtavat katseita. Tuntuu kun lukisin tekstiä vain sitä hetkeä varten, kun he vihdoin tunnustavat tunteensa toisiaan kohtaan.

Onneksi Aseenkantajan kunniassa oli myös muutakin juonta. Jehremin entinen aseenkanatja on kuollut, ja nyt on paljastunut, että se ei ollutkaan tapaturma. Mukaan mahtuu juonittelua ja pieniä valheita. Olen siitä mielessä ristiriitainen romantiikan lukija, että tykkään kyllä rakkaustarinoista, mutta harvoin ne saavat minut täysin tyytyväisiksi ja sen vuoksi olen niitä alkanut vähän karttamaan. Alkaako muitakin kyllästyttään se, että joka tarinassa päähenkilö kohtaa vastakkaisen sukupuolen edustajan ja loppupuolella tietyn ennalta-arvattavan kaavan jälkeen pussaillaan? Hohhoijaa. Niin kuin J.S. Meresmaa haastattelussaan sanoi, hänkin tykkää rakkaustarinoista, mutta on kyllästynyt niiden heteronormatiivisuuteen. Nyt kun nenäni alle oli laitettu teksti, jossa kaksi miestä rakastuvat (tai en nyt vielä tiedä puhutaanko rakkaudesta, sillä 80:ssä sivussa ei ehditty vielä niin pitkälle tunteissa mennä) minä silti huomasin jonkinlaisen epätasa-arvon, joka vallitsee Konnon ja Jehremin välissä. Toki osa johtuu siitä, että kyseessä on aseenkantajan ja ritarin suhde. Toinen on luokkayhteiskunnassa korkeammassa asemassa. 

Romantiikkaa, mysteeri ja kaiken lisäksi Konnon hahmokehitys on aika paljon tavaraa pienoisromaaniin. Olisin halunnut että teksti olisi vähän pidempi. Toki jatkoa on luvassa, näin päättelen siitä, että kirjan nimessä lukee Keskilinnan ritarit 1. Olisin kuitenkin halunnut, että ensimmäisen osan asioita olisi käsitelty vähän laajemmin. Siinä selkeästi saatetaan joitain juttuja loppuun, mutta silti kaikki tuntui etenevän liian nopeasti. Olisin kaivannut hieman kuvailua maailmasta. Nyt lukijan piti muodostaa mielikuvia ilman juuri minkäänlaisia suuntaa antavia ohjeita. Olisin myös halunnut tietää lisää Keskilinnan elämästä ja niistä ajoista, mitä Konno ja Jehrem viettivät siellä. Olisin halunnut enemmän ritarikertomuksia, mutta tarina alkaa siitä, kun aseenkantajan ajat ovat ohitse. Aseenkantajan kunnia jätti nälkäiseksi.

Kannattaa muuten vilkaista kirjailijan lukunäyte ja haastattelu kirjasta. Lukunäytteessä minulle selvisi joidenkin nimien oikeaoppinen lausuminen. Vai mikä on oikeaoppista lausumista fantasiamaailman nimissä? Varmaan sitä kannattaa kuunnella kirjailijaa, hänhän sen maailman luoja on.

torstai 12. syyskuuta 2013

Fuksin seikkailut osa II

Kirjabloggaamien tökkii. Olen lukenut kaksi kirjaa, mutta en saa niistä mitään kirjoitetuksi. Eivät ne huonoja kirjoja olleet, ehei! Annoin niille 4 ja 5 tähteä. Ehkä siksi onkin niin vaikeaa? Miten kirjoittaa hyvästä kirjasta niin, ettei ylikehu sitä? Entä sitten jos kuitenkin alkaa esittään kritiikkiä ja saa kirjan vaikuttamaan huonommalta mitä se omasta mielestä oli?

Näitä asioita pohtiessani päätin skannata luonnoskirjaani ja lätkäistä tänne lisää juttuja joita on tullut piirretyksi.









Heitä kahta voitte syyttää useista blogissani esiintyvistä kirjoista, sillä heidän hyllyistään olen lainaillut kirjoja ahkerasti. Ja he ovat niitä minun käsiini melkein väkisin tunkeneet. (Tosin minun käsiini kirjoja ei väkisin tungeta, otan ne vastaan vähän liiankin helposti)

Cafe Brahen muffinnit ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Aloitin akateemisen elämäni hankkimalla hienon salkun.

Ja ruokalajonossa ehdin ihmetellä sitä, kuinka onnistun pukeutumaan mielestäni kiinnostavaan väriyhdistelmään vaikka heräsinkin aamulla aivan liian myöhään.

Ostin yliviivaustussin joka tuo mieleeni sonic screwdriverin

Kävin lainaamassa kevyttä viihdelukemistoa sivuainettani varten. Näillä ainakin uskoisin unen tulevan.
Yritin etsiä myös Odysseisaa, mutta ainoat mitä löysin, olivat joko ruotsiksi tai arabiaksi.

Olen muuten todellä hämmentynyt siitä, kuinka paljon täällä kuulee ruotsia. Olen tottunut siihen, että sitä kuulee vain Etelä-Suomen matkoilla, mutta nytpä en enää ole matkoilla. Kirjatossa oli ruotsinkielinen ala-asteluokka retkellä, ja romaanien puolelta löytyi monta hyllyä ruotsinkielisiä kirjoja. Voinpahan ottaa tämän kaiken kielikylpynä. Virkamiesruotsi häämöttää tulevaisuudessa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

200. postauksen kunniaksi!

Anna J. blogissa Matkalla Mikä-Mikä-Maahan teki loistavan koosteen blogihistoriastaan 100. postauksensa kunniaksi. Minä saavutin juuri 200. postauksen rajapyykin, joten päätin tehdä samanlaisen katsauksen. Mitä kahdessasadassa blogitekstissä ehtii tapahtua? Siitä on kohta kaksi vuotta kun perustin blogini (7.10.2011)

Mistä kaikki alkoi?
Minulla oli kuolemaa tekevä sarjakuvablogi Vuodatuksessa. En ollut jaksanut piirrellä, mutta huomasin että olin kirjoitellut sinne enenevissä määrin juttuja kirjoista joita olin lukenut. Siirsin blogin Bloggeriin ja hylkäsin sarjakuvablogiyritykseni. 

Mitkä olivat viisi ensimmäistä kirjabloggaustani?
1. David Levithan: Boy Meets Boy (olen aika ylpeä, että tämä oli ensimmäinen kirjabloggaukseni)
2. Suzanne Collins: Nälkäpeli (koko sarja)
3. Alice Sebold: Oma taivas
4. Sara Gruen: Vettä elefanteille
5. Ian McEwan: Rannalla

Ah, muistoja. Nuo kaikki kirjat liittyvät aikaan jolloin olin ala-asteella kouluavustajana. Luin niitä aina ruokatunneilla.

Mistä viidestä kirja-arviostani pidän eniten / ovat mielestäni parhamipiani? (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)
1. J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

2. Ian McEwan: Lauantai
3. Ian McEwan: Rannalla (Kaksi McEwania. Kenties herran kirjoitustyyli inspiroi minua kirjoittamaan arvioita joista itsekin tykkään?)
4. Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan
5. Kristiina Vuori: Siipirikko
Mihin viiteen kirja-arvioon olisin voinut mielestäni panostaa enemmän? (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)
1. Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

2. J.S. Meresmaa: Mifongin aika
3. J.K. Rowling: The Casual Vacancy
4. Felix J. Palma: The Map of Time
5. David Levithan & Rachel Cohn: Nick and Norah's Infinite Playlist
Kaikki ovat sellaisia, joista oli enemmän ajatuksia mitä sain kirjattua ylös ja nyt vähän harmittaa, etten tehnyt teksteistä parempia. 

Mitkä kirjat olen tainnut ylistää korkeimmalle? (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)

1. Random Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
2. Jean M. Untinen Auel: Luokakarhun klaani
3. J.S. Meresmaa: Mifongin perintö
4. Chris Colfer: The Land of Stories - The Wishing Spell

Mitkä kirjat olen tainnut haukkua suurimmalla tunteella? (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)
1. Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan
2. E. L. James: Fifty Shades of Grey
En muista muita kirjoja erityisemmin haukkuneeni. 
Kommentoiduimmat postaukseni (lukumäärät sis. omat kommenttini):
1. Blogistanian lukumaraton 24.7.2013 (17 kommenttia)

2. Finncon 2013 (25 kommenttia)
Yleinen kommenttien määrä näytti olevan noin 1-6 kommenttia per postaus

Bloggaukset, jotka eivät ole saaneet yhtään kommenttia:
1. Konnun kootut viisaudet

2. Kahdeksan
3. Girl, Interrupted
4. Mifongin aika
5. Kielemme kohtalo
6. I don't know how to draw him
7. Päivä 09 - Kirja josta et uskonut pitäväsi
8. Yösyöttö
9. Päivä 07 - Aliarvostettu kirja
10. Skandaalilehdistön hampaissa
11. Lauantai
12. Steampunk! Koneita ja korsetteja (Kiinnostaa sinäänsä, sillä tällä hakusanalla ihmiset löytävät blogiini aika usein)
13. Edulliset ostokset, parhaat ostokset
14. Just Don't Fall
15. Marttakerhoilua
16. Hobitti, eli sinne ja takaisin
17. Luetut 2012
18. The Map of Time
19. Elokuvat 2012
20. Yösirkus
21. Helsingin alla
22. Sunshine Award
23. Nanowrimo kuvina
24. City of Lost Souls
25. Skyfall (silti yksi joka kerryttää google-asumia jatkuvasti)
26. Stalinin lehmät
27. Langenneiden enkelten kaupunki
28. Parade's End
29. Käsilaukkutiedettä ja Casual Vacancy
30. Näkijän tytär
31. Varjojen kaupungit 1-3
32. The Infernal Devices
33. Mash-up
34. The Land of Stories
35. Operaatio Kuninkaiden koitos
36. Kuvia
37. Kesän lukuhaasteen välikatsaus
38. Third Star
39. Spoilereita
40. Doctor Who
41. Hugo
42. Ian McEwan: Rannalla
43. Luetut kirjat 2011
44. Juhlapyhät
45. Vettä elefanteille
46. Adele
47. Seikkailu pakkokoehauissa
48. Jokilaakso
49. Boy Meets Boy
50. Hei :)
Tylipas yhtäkkiä kauhean epäsuosittu olo kun näitä kertyi näin hirmuisen paljon!
Osa näistä tuli yllätyksenä, sillä osa teksteistä on sellaisia, joihin olen ollut ylpeä. Mutta osa ei oikeastaan yllätä minua lainkaan. En olisi itsekään kommentoinut, jos joku toinen olisi blogannut samasta aiheesta. Minulla on kuitenkin tykkää-nappi käytössä, ja useassa näistä oli tykkäyksiä vaikkei kommentteja ollutkaan. Tykkäys-nappula on kätevä, koska aina ei ole mitään kommentoitavaa, mutta sillä voi kuitenkin osoittaa lukeneensa tekstin :)

Minkä kirjojen kansista olen onnistunut nappaamaan mielestäni onnistuineimmat otokset?


En yleensä ota kauhean taiteellisia kuvia, päämääräni on ottaa mahdollisimman tarkka ja tunnistettava kuva kannesta, mutta joskus olen hieman innostunut napsimaan erikoisempia otoksia.
Tämä on aivan erityissijalla kaverini kissan takia

Kesän trendi oli ottaa kuvat ulkona nurmella. Luin paljon mökillä, joten aurinkoisina päivinä otin kirjakuvat hyvässä valaistuksessa luonnon helmassa.




Yksi trampoliinilla otettu kuva mahtuu joukkoon. Pitäisi alkaa harrastaa enemmän tuota, että sisällyttää kuvan kirjanmerkin, kun se, minkä kirjanmerkin valitsen millekin kirjalle ei ole täysin sattumanvaraista.

Kaikista tavanomaisinta minulle on ottaa kuva päiväpeitollani. Tykkään siitä, kuinka tämä kirja sointuu peiton väreihin. Mukana jopa jotain perspektiiviä.

Innostuinpa kerran etsimään jotain muitakin taustoja.

Tämäkin on erikoinen, otin sen jopa matolla ja mukana on kuvakulmaa.


Teen Anna J.:n listaan vielä pari omaa lisäystä

Mitkä ovat koko ajan luetuimmat postauksesi?
2. Skyfall (387)

Kaksi ensimmäistä osuvat hakukoneisiin usein varmaan siksi koska nimet ovat englanninkieliset. Kärpästen herran suosion takana on varmasti koululaisia. Toivottavasti ette kopsaa tekstiäni esitelmiinne, koululaiset *heristää sormeaan* Kirjat kannattaa lukea koulussa, minä ainakin olin aina ihan mielissään lukemassa äikäntunteja varten kirjoja. Mikä olisi ollut parempi kotiläksy?

Mitkä ovat tällä hetkellä hakukoneiden avainsanat, jotka ovat johtaneet blogiisi?

www.siksi
5
lumoava kirous kirja
2
gigi ja henry trilogia
1
gishwhes
1
helsingin alla kirja
1
kirjavaras
1
kärpästen herra
1
staoinin lehmät
1
todellavaiheessa.blogspot.com
1

Alkoi tuo www.siksi ihmetyttää. Se on esiintynyt jo jonkin aikaa.

Noniin, eiköhän tässä ala olla jo aika hyvä katsaus. Seuraava katsaus sitten 300. tai 400. postauksen jälkeen. Vanhoihin teksteihin palaaminen oli pelottavaa. Tyylini on muuttunut. Huomasin tykkääväni enemmän vanhoista teksteistäni. Olin silloin jollain lailla vapautuneempi. Myönnän kyllä, että lukijamäärän kasvaessa minusta on tullut varautunut. Mitä uskallan enää sanoa, kun useampi kuin yksi ihminen saattaa lukea tekstini? Pitäisi kerätä lisää rohkeutta ja alkaa kirjoittaa vanhaan malliin, rennosti ja vähän pilke silmäkulmassa. 

Mikä teillä on erityisesti jäänyt mieleen? Saiko joku postaukseni sinut lukemaan kirjan ja kadut sitä syvästi? Tai kenties olet ikuisesti kiitollinen minulle kun toin kirjan tietoisuutesi?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...