perjantai 18. lokakuuta 2013

Ken vainajia muistelee ja muita myyttisiä tarinoita

Useita kirjoittajia, sivuja: 174 + liite

Heräteostos, jonka hankin Fanfestistä muutama viikko sitten, on osoittautunut oivaksi syyslukemistoksi opiskelun ohella. Olen entistä enemmän innostunut novelleista. Noin puoli vuotta sitten lähdin kokeilemaan. Entä jos astuisin ulos mukavuusalueeltani ja lukisin vaihteeksi jotain lyhyempää? Ensiaskeleen jälkeen olen uskaltanut astua pitkän proosan alueelta jo useaan otteeseen ja joka kerta taidan innostua vain lisää. Olen keksinyt novellien hienouden, juhlikaamme!

Ken vainajia muistelee ja muita myyttisiä tarinoita on Espoon sciense fiction- ja fantasiaseura ESC ry:n julkaisema novelliantologia joka sisältää yksitoista mystistä novellia ja yhden sadan sanan raapaleen. Kirjan sisältö on seuraava:

Esipuhe
Shimo Suntila: Sauna
Anne Leinonen: Ken vainajia muistelee
Jussi Katajala: Rautakihlat
Mari Saario: Holvikirkon kanttorin poika
Tarja Sipiläinen: Kaikuja
Juha Jyrkäs: Seitsemän hengen kertomus
Markus Malinen: Maria Antintytär
Eero Korpinen: Vainajan palmikko
Heikki Nevala: Syämmen syrjä
Mixu Lauronen: Aallot
Samuli Anttila: Rajat

Mukana on minulle tuttuja nimiä, kuten esimerkiksi Shimo Suntila, Heikki Nevala, Markus Harju (Steampunk! Koneita ja korsetteja), Samuli Anttila, Mixu Lauronen, Tarja Sipiläinen (Huomenna tuulet voimistuvat) mutta myös täysin uusia nimiä. Lukiessani en oikeastaan ajetellut, kuka oli minkäkin novellin kirjoittanut, joten nyt kun kävin kirjoittajia läpi, yllätyin monessa kohtaa.

Kuten jokaisessa novelliantologiassa, osa novelleista ovat mielestäni loistavia ja osa ei ole oikein minun makuuni. Suosikeiksini nousivat Anne Leinosen Ken vainajia muistelee, Mari Saarion Holvikirkon kanttorin poika, Eero Korpisen Vainajan palmikko ja Mixu Laurosen Aallot. Jokaisessa novellissa oli joku konflikti, jonka selvittämisestä olin erityisen kiinnostunut. Erityisesti haluan nostaa esille kaksi novellia. Holvikirkon kanttorin poika lähes räjäytti tajunnan kun yhtäkkiä kesken novellin osasin yhdistää tietyt seikat ja tajusin, mitä kirjoittaja on tekemässä. Aallot taas olisi voinut olla melko simppeli murhamysteeri, mutta eräs ominaisuus päähenkilössä novellista kiinnostavan. Tykkäsin kuinka tämä tietty ominaisuus oli tuotu esille ilman että sitä kertaakaan sanoilla osoitettiin.

Osa novelleista kuitenkin tuntuivat toistavan antologiassa jo aiemmin olleita novelleita. Esimerkiksi Samuli Anttilan Rajat olisi ollut todella hyvä, ellen olisi jo lukenut Syämmen syrjää. Molemmissa novelleissa modernin maailman päähenkilön arkielämään saapuu jotain yliluonnollista jostain ulkopuolelta ja se yliluonnollinen sotkee päähenkilön perhe-elämän.

Sitten on myös novelleja, joista en voi sanoa pitäneeni, mutta omalla tavalla kuitenkin nautin niiden lukemisesta. Onko tuossa nyt mitään järkeä? Shimo Suntilan raapale Sauna aiheutti aikamoisen alkuhämmennyksen. Luin sen kuitenkin pari kertaa uudestaan ja aloin miettiä sitä toden teolla. Hatunnosto sille, että joku raapale sai minut kunnolla miettimään sen sisältöä, koska raapaleet lyhyyden takia menee pääkopassani samaan kategoriaan runojen kanssa, ja niitä en koskaan jaksaisi miettiä. Jussi Katajalan Rautakihlat taas oli hyvin hämmentävä lukukokemus. Olin aluksi todella närkästynyt päähenkilön tapaan ajattela, että hänellä on oikeus noin vain taikakeinoin sitoa itseensä hyvä morsianehdokas kysymättä naisen mielipidettä.

Heikki Nevalan Syämmen syrjä tuntui omalla tavallaan läheiseltä. Lueskelin novelliantologiaa kirjastossa aina silloin kun en jaksanut päntätä tulemaan kirjallisuuden tenttiin. Olin juuri kerrannut muistiinpanot, jossa puhuttiin muun muassa sitä, kuinka lukijalla on tapana täydentää tekstiä omilla kokemuksillaan, kun päätin lukea Nevalan novellin. Teksti on vain resepti, jonka avulla lukija muodostaa omat mielikuvansa. Varmasti jokainen on huomannut, että jos vaikkapa hahmon asuinaluetta ei määritellä tarkkaan, sen helposti sijoittaa omille kotikonnuille. Niinpä Syämmen syrjän sijoitin automaattisesti Ouluun (sillä en ole vielä sisäistänyt uutta kotikaupunkiani). Kun luin novellia pidemmälle, siinä alettiin puhua torin reunaan rakennettavasta kallioparkin sisäänkäynnistä. Kuulostaako tutulta? Kallioparkkia (tai Kivisydäntä, kuten se on nykyään nimetty) ollaan rakentamassa Ouluun ja yksi sisäänkäynti on torinrannassa. Pikainen vilkaisu kirjoittajan tietoihin, Nevala on oululainen. En ole kovin montaa Ouluun sijoittuvaa kirjaa lukenut, joten oli jännää ajatella että nyt päähenkilö todennäköisesti on Oulun yliopistollisessa sairaalassa eikä vain missä tahansa sairaalassa, jonka kuvittelen Oysin näköiseksi.

Sattuipa tätä novelliantologiaa lukiessa eräs erikoinen tapahtuma. Törmäsin nimittäin Matkalla Mikä-Mikä-Maahan-blogin pitäjään Anna J:hin täysin sattumalta. Minulla oli junanvaihto Tampereella. Junan vaunut oli jouduttu ilmeisesti vaihtamaan eri vauhuihin kuin mihin istumapaikat oli myyty, joten paikat olivat aivan sekaisin. Anna J. sattui istumaan juuri sillä paikalla, minkä lippuni osoitti. Minkälainen yhteensattuma tämä voi olla? Istuuduin viereen, juttelimme bloggaamisesta ja välillä lueskelin novelleja. Oli mukava tavata ihka oikea toinen kirjabloggaaja :)

Summa summarum, kuten ala-asteen opettajani tapasi sanoa, Ken vainajia muistelee ja muita myyttisiä tarinoita oli positiivinen lukukokemus. Olisin kaivannut pikkaisen karmivimpia novelleja näin syksyn synkkyyden kunniaksi ja kansikuvan antamien odotusten perusteella, mutta kaiken kaikkiaan sain sitä mitä tilasinkin: monipuolisia novelleja, jotain uuskummaa, reaalifantasiaa, vähän historian lehtien havinaa, hiukan kummituksia ja ripauksen hämmennystä ja hihitystä.

4 kommenttia:

  1. Heh, oli hauska tosiaan törmätä sinuun junassa ja samalla todistaa toista kirjabloggaajaa hyvin tyypillisessä touhussa: kirjaa lukemassa! :)

    Minua vähän houkuttaa tämä kokoelma, ja erityisesti noista novellien nimistä houkuva vanhanaikainen henki tuntuu viehättävältä. Tämä olisikin oiva jatko tällä hetkellä kesen olevalle Topeliuksen Morsian ja muita -kauhunovelleja teokselle :) Mutta saas nähdä, lukupinot ovat nimittäin aika suuret tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa novelleista tosiaan henki kunnon vanhaa aikaa!
      Jokainen kirjabloggaajan krooninen ongelma: kirjapinot ovat liian korkeita. Voi kun olisi aikakone niin voisi aina ottaa ylimääräisen viikonpäivän viikkoon, jotta ehtisi lukea kaikki mitä haluaa.

      Poista
  2. Tuo kansi jostakin syystä vetoaa minuun ja kuulostaa muutenkin tutustumisen arvoiselta novellikokoelmalta. Huomasin viime talvena, että novellit ovat varmaan paras ratkaisu, jos on tentti tulossa, koska romaania lukiessa jää miettimään, mitä tapahtuu seuraavaksi. Yhden novellin voi lukea melko nopeasti ja sitten keskittyä jälleen tenttiin lukemiseen. Tosin en ole käyttänyt tätä huomiotani kuin yhden kerran hyväksi, mutta ajattelin kokeilla uudelleen tänä lukuvuonna. Nyt syksyllä minulla ei tosin ole paljon tenttejä, mutta ehkä keväällä sitten viimeistään kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiseen tarkoitukseen novellit ovat hyviä. Minua aina häiritsee, jos on jotain kesken, joten minua häiritsee jos on romaani kesken, mutta novellin voi lukea yhdeltä istumalta. Hyvää aivojen retoutusta koesumassa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...