lauantai 16. marraskuuta 2013

Päivä 21 – Lapsuuden lempikirja


Oikeastaan minun pitäisi sanoa, että Harry Potterit olivat lapsuuden lemopikirjani, mutta puhutaanpa jostain muuta. Ennen kun 8-vuotiaana tartuin Pottereihin ensimmäistä kertaa, en ollut lukenut juuri mitään kuvakirjoja kummempaa, mutta sen jälkeen kun olin lukenut kaikki neljä siihen mennessä ilmestynyttä Potteria, kohtasin pahan ongelman: mitä lukea seuraavaksi. Muistan olleeni silloin jonkinlaisessa sanataidekerhossa, jossa jokaisen jäsenen täytyi pitää kirjaesitelmä lempikirjastaan, enkä halunnut tehdä Pottereista, koska kaikkihan ne jo tiesivät.

Silloin isäni ehdotti, että lukisin Viisikon, joka sattuu olemaan meillä hyllyssä. Enpäs silloin tiennyt, että Viisikot ovat aivan yhtä tunnettuja kirjoja kuin Potterit. (Tai kenties nykyään jopa vähemmän tunnettuja? Minulla ei ole esittää mitään tilastoja, joten älkää luottako sanaani.)

Luin lapsena Viisikkoja hyvin ja kirjoja lukiessa tuli aina nälkä. Alkoi tehdä mieli lukea seuraava osa ja syödä muutama herkullinen voileipä. En lukenut niitä mitenkään järjestyksessä, mutta ei sarjassa olekaan mitään kauhean suurta jatkuvuutta. Joka kirjassa mennään seikkailuista toiseen, joskus tosin saatetiin viitata joihinkin aiempiin tapauksiin.

Tykkäsin Viisikoista niiden seikkailujen takia, luonnollisesti. Mielestäni oli kauhean jännää kun lapset jahtasivat kaikenlaisia roistoja vanhoissa linnoissa, autioilla saarilla ja mystisissä metsissä. Muistan kyllä ihmetelleeni sitä, kuinka seikkailunalttiita lapset olivat. Minne ikinä he menivätkään, samassa paikassa oli aina joku rosvokopla hämäräpuuhissa. Minua myös ihmetytti se, kuinka lapsien vanhemmat päästivät lapset joka kerta jollekin leirintäalueelle, ihan joka ikinen loma, vaikka edellisellä lomalla he olivat jälleen kerran joutuneet rikollisten ansaan. Toisaalta, kenties Iso-Britannian poliisit olivat hyvin kiitollisia Viisikoiden olemassaolosta, sillä hehät ratkoivat varmasti puolet alueen rikoksista ihan vain vahingossa. 

Ihmettelin myös sitä, miten lasten vanhemmat lähettivät lapset kummiin paikkoihin lomille, vaikka lapset jo kävivät sisäoppilaitoksissa. Eiväthän lapset nähneet vanhempiaan juuri ollenkaan. Jotain englantilaisuutta jota en vain ymmärrä? Samaa asiaa olen nimittäin ihmetellyt Pottereissa, Hermione vietti vuodesta tosi vähän aikaa vanhempiensa kanssa ja käytännössä asui lomat Weasleyilla. Okei, tarinan kannalta otollista, että Hermionekin on paikalla, mutta mutta...

Jossain vaiheessa olen vaivihkaa adoptoinut isäni vanhat Viisikot omaan hyllyyni.


Viisikoita lukiessani muistan säälineeni Paulia, sillä tiesin että murrosikä koittaa hänelle jossain vaiheessa ja se voi olla rankkaa. En koskaan ajatellut Paulia poikatyttönä vaan ajattelin hänen olevan poika joka oli vain syntynyt väärän sukupuolen kehoon. Olen myöhemmin ajatellut asiaa, varsinkin silloin kun kuulee väitteitä, ettei lapsien nenän eteen saa tunkea sellaisia vaikeasti selitettäviä asioita kuten homoseksuaalisuus tai transsukupuolisuus. En lapsena pitänyt asiaa mitenkään vaikeasti ymmärrettävänä. Wikipedian mukaan Pauli meni aikuisena naimisiin, hänellä oli kolme lasta ja hänen tyylinsä oli paljon naisellisempi.

Pitäisi joskus lukea vähän Viisikoita uudestaan. Ala-asteella ja vielä yläasteikäisenä luin paljon Viisikkoja, Replicoita, Seitsemän tassua ja Pennyjä, Vihervaaran Annaa ja paljon Astrid Lindgrenin kirjoja, en tosin yhtään Peppiä. Näitäkö kirjoja syyttää siitä, minkälainen olen nykyään? :D

Lapsuuden lempikirjoista puheenollen, vielä on aikaa osallistua arvontaan. Se päättyy ensi maanantaina!

11 kommenttia:

  1. Heh, minun kohdallani tämä meni toisinpäin, mutta johtuu ehkä muutaman vuoden ikäerosta (: Pottereita ei vielä ollut siihen aikaan, kun minä olin 8-vuotias. Itse aloin lukea Enid Blytonia saman tien, kun opin 6-vuotiaana lukemaan. Kaikki ne kirjat moneen kertaan luettuani minusta tuntui vaikealta keksiä mitään muuta kiinnostavaa luettavaa, mutta siinä vaiheessa oli jo pari Potter-suomennostakin ilmestynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että monet ovat kirjoittaneet lapsena omia Viisikko-tarinoita, ennen kun ovat tienneet mitä sana fanfiction tarkoittaa :D Itse en sellaisia kirjoitellut, mutta Viisikot inspiroivat luomaan omia tarinoita joissa seikkaili nelihenkinen lapsiporukka.

      Poista
  2. Viisikot olivat lapsuuteni suosikkikirjoja ja kyllähän nuo maistuvat hyvin vielä aikuisenakin, ainakin lukemani 13 ensimmäisen (suomennetun) Viisikon perusteella :D Olipa mielenkiintoinen tuo linkittämäsi Wikipedia -sivu, en tiennytkään Paulan/Paulin aikuisuuden vaiheita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus siis luen nostalgiamielessä joitain viisikkoja, on jo ehtinyt sopivasti unohtaa juttuja niin kirjat voivat tuntua ihan uusilta!

      Poista
  3. Olin myös kova Viisikko-fani, paitsi että luulin Enid Blytonia pitkään mieheksi. Nyt kun aloin ajattelemaan asiaa tajusin kahlanneeni ahkerasti myös Salaisuus-, Seikkailu- ja Sos-sarjoja. Tuntuu, että ne ajat ovat kuin toisesta elämästä. On tullut kasvettua sittemmin jonkun verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin luulin Enid Blytonia mieheksi! Sitten jossain toisessa kirjass apäähenkilöllä oli naispuolinen ystävä nimeltään Enid ja olin hyvin hämmentynyt.

      Minäkin luin Seikkailu-sarjaa ja tykkäsin siitä jopa ehkä hieman enemmän kuin Viisikoista, koska kirjat olivat pidempiä, eli pidempi seikkailu, mutta valitsin Viisikot tähän, koska se on se toinen merkittävä kirjasarja minulle Pottereiden jälkeen.

      Poista
  4. Täällä myös Viisikko-fani, joka on aikonut ja aikonut kaivaa lapsuuden suosikin naftaliinista, mutta vielä en ole onnistunut! Mutta toteutan sen vielä! =D Seikkailu-sarja oli Blytoneista minulle se kaikista ihanin, SOS-kirjoista taas en niin välittänyt. Minua aina kauhistuttaa, kun luen jostain että "Potterit olivat lapsuuteni suosikkeja" ja hups, Irene tuntee olonsa aika... vanhaksi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potter-sukupolvi on tullut tänne jäädäkseen :D Joskus miettii että on oikeastaan onnekas kun on elänyt juuri sen ajan kun oli hyvässä kohdeiässä ja kirjasarja oli vielä kesken. Se oli jännää aikaa.

      Minäkin yritin lukea muutaman SOS-kirjan, mutta ne taisivat olla vähän nuoremmille suunnattu, ei ainakaan minun kohdallani napannut.

      Poista
  5. Viisikot kuuluivat minun nuoruuteeni, samoin kuin Salaisuus-, SOS- ja Seikkailu-sarjat. Seikkailut olivat minunkin suosikkejani, vaikka Viisikkoja luin enemmän. SOS oli vähän pienemmille. :)

    VastaaPoista
  6. Moikka! Joku muukin on luullut Enid Blytonia mieheksi! En olekaan ainoa. Aikana ennen internettejä ei tosiaan tiedon saaminen asioista ollut itsestäänselvää. Minulle 80-luvun alussa asia selvisi vasta, kun hoksasin Riihimäen kaupunginkirjastossa (aikuisten osastolla!) engl. kiel. Barbara Stoneyn kirjoittaman elämänkerran. Suomennettiin vasta n. viitisen vuotta sitten.
    Mistä arvelette sen johtuvan, että luulimme täti-Blytonia mieheksi?
    Näin jälkeenpäin en yhtään keksi mistä se voisi johtua.
    Lukemisen iloa kaikille!

    - Sami -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Enid vain kuulosti miehen nimeltä. Lapsena minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitkä ulkomaalaiset nimet ovat miesten ja mitkä naisten nimiä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...