lauantai 23. marraskuuta 2013

Point Pleasant

Kirjoittanut: Jen Archer Wood, sivuja: 402, kieli: englanti

Nyt tulee suuri kirjabloggaajan paljastus: lukeminen on minulle oikeastaan hyvin vaikeaa. Minun on vaikeaa aloittaa. Kirjaan uppoutuminen vie huomioni kokonaan, joten minun täytyy olla varma, että pystyn sillä hetkellä katoamaan tästä todellisuudesta ja elää kirjan maailmassa tuntikausia. Monesti joudut vähän pakottamaan itseäni. Tiedän että tykkään siitä, kunhan olen päässyt vauhtiin. 

Sitten joskus tulee vastaan kirjoja, joista ei millään pääse irti. Kun sen kirjan maailmaan on kerran päässyt, se ei meinaa jättää laisinkaan. On pakko lukea vielä seuraava sivu, vielä seuraava luku. Lapsuuden parhaat lukukokemusmuistot muodostuvat juuri näistä kirjoista. Minulle lukeminen on aina eräälainen etsintäretki. Etsin kirjoja, joihin pystyn uppoutumaan samalla intohimolla kuin lapsena. Aina se ei tarkoita, että kirja olisi erityisen hyvä. Joskus kirja on vain kirjoitettu niin koukuttavasti, että sitä ei malta laskea käsistä, esimerkkinä Ally Condien Rajalla. Mutta kukapa ei rakastaisi sitä tunnetta, kun ei malta odottaa hetkeä jolloin voi vihdoin pukeutua pehmeään yöpukuun ja käpertyä peiton alle moneksi tunniksi lukemaan kirjaa.

Jen Archer Woodin Point Pleasantissa minulle kävi juuri kuvailemallani tavalla. Pyörittelin kirjaa kädessäni useita päiviä ennen kun aloitin sen lukemisen, mutta kun olin aloittanut, en millään malttanut laskea sitä käsistäni. Mikään ei ollut parempaa kun koulupäivän jälkeen heittäytyminen kirjan maailmaan.

Idea kirjassa on varsin simppeli: Ben-niminen mies on muuttanut kotikylästään Point Pleasantista 13 vuotta sitten eikä ole käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen. Kylään jäi hänen isänsä, muutama lapsuuden ystävä, joiden kanssa hän on erottunut huonoissa väleissä ja yksi pelottava yliluonnollinen kokemus, jota hän ei saa mielestään. Ben on rakentanut itselleen uuden elämän Bostonissa. Hän on nykyään menestyvä kauhukirjailija. Uuden kirjan julkaisu ei kuitenkaan annan hänelle samaa mielihyvää kuin aiemmat julkaisut, joten hän kokee olevansa tyhjän päällä. Samaan aikaan hän saa kuulla, että se yliluonnollinen ilmiö, jota hän lapsena oli todistamassa, on palannut Point Pleasantiin. Hetken mielijohteesta Ben päättää palata kotikyläänsä selvittämään mistä oikein on kyse.

Kauhu taitaa olla uusi genrevaltaukseni. Tilanne on kiinnostava, sillä muistan joskus sanoneeni, että kaikki kauhuelokuvat ovat tylsiä ja että miksi kukaan ikinä lukisi kauhukirjoja. Noh, pitäisi sanoa, että vannomatta paras, sillä mieli voi muuttua. Olen vihdoin tajunnut kauhun jujun. En edelleenkään kaipaa moottorisahoja ja suolenpätkiä, mutta muut pienet kauhunväristykset ovat oikein tervetulleita. Kiinnostavaa minusta Point Pleasantissa on se, ettei Ben tiedä vielä pitkään aikaan, minkä kanssa hän on tekemisissä. Metsässä lymyävä monsteri onkin lopulta jotain ihan muuta kuin mitä luullaan.

Sen lisäksi että Ben päätyy selvittämään Point Pleasantin hirviön tapauksen, hän joutuu kohtaamaan kaiken sen, minkä hän jätti parikymppisenä taakseen. Hän saa huomata, kuinka vähän kylä on muuttunut, mutta kuinka erilaiselta se silti tuntuu. Kaikista eniten Benillä on selviteltävää lapsuudenystävänsä Nicin kanssa, sillä he erosivat riidoissa eivätkä ole sen jälkeen puhuneet kertaakaan. Osittain tämä tuntui hieman oudolta, elämmehän me maailmassa, jossa lähes kaikilla on kännykät ja tietokoneet.

Kirjan sivuilla oli kuvitusta, joka sopi hyvin tunnelmaan.

Minusta tuntui, kuin kirjan ylle olisi laskeutunut tumma filtteri, joka luo kaikkeen tietynlaisen tunnelman. Pidin siitä tunnelmasta todella paljon. Miljöö oli hieman synkkä ja haikea, kaikessa oli mukana se tietty amerikkalainen kauhu, joka on varmasti monille tuttu. En ole vielä yhtään Stephen Kingin kirjaa lukenut, mutta voisin kuvitella, että hänen kirjoissaan on samanlainen tunnelma. Jollain tapaa kirjasta tuli minulle mieleen lapsuus. Ehkä se johtuu niitä Halloween-piirretyistä joita olen katsonut. Samaan aikaan minulle tuli koti-ikävä. Ei ikävä kotiin fyysisenä paikkana, josta olen juuri muuttanut pois, vaan kotiin jonnekin selittämättömään paikkaan, jonnekin kauas ja tavoittamattomaan. Minkäs minä itselleni voin, romantikko kun olen, enkä tarkoita nyt romantiikkaa rakkaudenkaipuuna vaan tyylisuuntana.

Point Pleasant on alun perin ollut fanfic, mutta toisin kun Fifty Shades of Grey, mielestäni se on erittäin hyvä sellainen. Fanficit eivät ole kaikkien kakkupala, mutta minun on myönnettävä, että joskus niitä luen. Niin sanoituissa oikeissa kirjoissa en yleensä välitä kauhean monimutkaisista ihmissuhdekuvioista, koska en ole onnistunut löytämään sellaista, johon suhtautuisin vakavasti. Yleensä lueskelen kaiken draaman vähän kieli poskessa, sillä tuntuu, ettei niihin ole paneuduttu tarpeeksi paljon (sanamäärällisesti). Ehkä se johtuu siitä, että ensiksi pitää estellä hahmot ennen kun mitään pääsee tapahtumaan. Fanfiction parissa hahmot ovat tuttuja, joten saman tien voidaan lähteä liikkeelle. Kaiken sen sekamelskan seasta onnistuu joskus löytämään helmiä, joiden kohdalla harmittelen, että miksei tätä ole julkaitu oikeana kirjana, sillä inhoan lukea pitkiä tekstejä koneen ruudulta. Nyt kun oli mahdollisuus tarttua painettuun kirjaan, otin sen mielelläni vastaan.

Huomasin heti, että minulla oli aivan erilainen asenne tarinaa kohtaan kun se oli painettu kirjaksi. Jos olisin lukenut tämän koneen ruudulta, en olisi jaksanut keskittyä hitaasti lähtevään alkuun. Olisin myös saattanut huokailla vähän vähemmän muutamalle kliseiselle vuorosanalle, jotka oli jostain syystä jätetty lopulliseen versioon mukaan. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että kirja oli onnistuttu muokkaamaan sen verran pitkälle, että oli vaikea tunnistaa, kuka on kukin hahmo ollut alkuperäisessä versiossa.

Point Pleasant aloittaa rauhallisesti, kiihtyy puolessa välissä ja jälleen lopettaa hitaasti. Kaikki meni juuri niin kuin halusin. En nyt tarkoita, että joka juonenkäänne meni mieleni mukaan, jossan välissä pyörittelin silmiä Benin käytökselle, mutta kirjan rakenne oli juuri sitä mitä tällä hetkellä kaipasin. 

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tämä positiivinen kauhulukukokemus saa sinut innostumaan myös Stephen Kingin kirjoista ;) Minäkään en ole verta ja suolenpätkiä -tyyppisen kauhun ystävä, mutta hyytävästä, vaivihkaa hiipivästä tunnelmasta pidän ja sen King todella osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. King on ollut lukulistallani jo hyyyyyyvin pitkään, pitäisi ottaa niskasta kiinni joku päivä ja oikeasti aloittaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...