perjantai 29. marraskuuta 2013

Saituri

Kirjoittanut: Molière, sivuja: 123

Saituri on yks Molièren useista komedioista. Se sijoittuu klassismin kauteen ja on julkaistu vuonna 1668. Klassismille on tyypillistä takertua tiettyihin kaavoihin. Silloin ajateltiin, että jos tekstissä on tietyt ominaisuudet, se on automaattisesti hyvä. Näytelmät koostuivat viidestä näytöksestä, henkilöhahmot olivat korkea-arvoisia ja heitä oli näytelmissä vähän ja kieli oli ylevää. Tragediaa suosittiin, mutta minun piti lukea komedia.

Saituri on viisinäytöksinen näytelmä, joka kertoo ylhäissyntyisen perheen tapahtumista noin yhden vuorokauden ajalta. Näytelmä alkaa siitä, kun Harpagon suunnittelee avioliittoa erään Marianen kanssa, mutta samaan aikaan Harpagonin poika Cléante on rakastunut samaiseen tyttöön. Näytelmän aikana juonitellaan avioliittoaikeiden parissa puolin ja toisin, Harpanonin saituruutta unohtamatta.

Kun uusin äidinkielen ylioppilaskokeen, tekstitaidon kokeessa oli pätkä tästä näytelmästä. Muistan kirjoittaneeni tarkan analyysin Harpagonin ja hänen poikansa palvelijan La Fléchen suhteesta. Oli jännää lukea kohtaus keskeltä näytelmää. Olin oikeastaan vähän pettynyt. Olin muodostanut hienoja johtopäätöksiä Harpagonin ja La Fléchen käytöksestä, mutta sain huomata, ettei La Fléchellä loppujen lopuksi ole kovin suurta roolia näytelmässä. Sen sijaan näytelmässä enimmäkseen naureskellaan salaa Harpagonin saituruudelle ja yritetään saada uppiniskainen perheenpää taivuteltua muiden perheenjäsenten tahtoon. Siitä se näytelmän koomisuus mielestäni muodostuu. Kaikki pitävät Harpagonia vähän tyhmänä, ja koska Harpagon uskoo heidän juttujaan, ehkä hän vähän tyhmä onkin.

Tämä on neljäs näytelmä, jonka olen tänä syksynä lukenut. Ottaen huomioon, että lukupakettiin kuului kahdeksan kirjaa, näytelmien osuus on ollut aika suuri. Alkaa pikku hiljaa näytelmät kyllästyttää, sillä joka kerta toivoo, että voisi katsoa näytelmät lavalla lukemisen sijaan. Samaan aikaan näytelmät ovat ihan mukava vaihtoehto 600-sivuiselle Don Quijotelle, sillä näytelmän lukee parissa tunnissa. Kevään lukupaketissa ei pitäisi onneksi näin monta näytelmää olla. Toki on ymmärrettävää, että näytelmiä on näin paljon, sillä romaani ei ollut vielä näihin aikoihin kehittynyt siihen muotoon mitä se nykyään on. 

Vielä pitäisi yksi essee naputella, niin syksyn lukupaketti olisi koossa!

8 kommenttia:

  1. Moliéren Saituri tuli luettua lukiossa äidinkielen kurssille, Mielikuvat ovat vähän hämärät ja niitä oli tarkoitus terästää kesällä lukumaratonilla, joka kuitenin vähän feilasi. Hauskaksi teokseski muistan ajatelleeni tätä ja ensimmäiseksi näytelmäkseni se antoi aika positiivisen kuvan näytelmien lukemisesta. Sen jälkeen olen lukenut mm. Kesäyön unelman ja lisää näytelmiä tulee koettua varmaan jatkossa Ibsenin muodossa (kunhan saan gradun ensin kirjoitettua).

    VastaaPoista
  2. Mutta ihan kutkuttavahan tämä on sitten näyttämöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä joskus mukava nähdä tämä lavalla.

      Poista
  3. Olen sekä lukenut että nähnyt näytelmän pari kertaa. Herkullinen persoona ja mainio kitupiikki tuo Harpagon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän hän on. Varsinkin loppuratkaisu Harpagonin osalta on huvittava.

      Poista
  4. Saituri oli muistaakseni ihan kiva, itsekin näkisin tämän mielelläni esitettynä. Tyypittely on toisaalta herkullista klassismin antia, toisaalta vähän etäännyttävää nykylukijan näkökulmasta.

    VastaaPoista
  5. En paljoakaan muista tämän näytelmän tarkoista tapahtumista, mutta sen muistan, että se oli mielestäni hulvattoman hauska! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...