keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lumikko ja yhdeksän muuta

Kirjoittanut: Pasi Ilmari Jääskeläinen, sivuja: 322 + liite

Joskus on todella vaikea kirjoittaa hyvistä kirjoista. Tämän vuoksi kirjoitan Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjasta vasta yli viikko sen jälkeen, kun olen saanut sen luettua, vaikka yleensä kirjoitan noin vuorokauden sisällä kirjan lukemisesta. Aluksi minusta tuntui, että kirjan täytyy antaa hautua mielessä jonkin aikaa. Sitten tulikin kaiken maailman joulukiireitä.

Saamansa blogihuomion vuoksi olen ollut kiinnostunut Jääskeläisen kirjoista jo jonkin aikaa. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui kronologisesti kirjailijan ensimmäinen romaani, eikä tämä varmasti ole viimeinen Jääskeläisen kirja, jonka luen. 

Kirja alkaa siitä, kun Ella Amanda Milana -niminen äidinkielen ja kirjallisuuden sijaisen novelli julkaistaan ja kuuluisa kirjailija Laura Lumikko lukee sen. Ella saa kutsun Lumikon kuuluisaan kirjallisuusseuraan, joka ei ole saanut uusia jäseniä sitten sen alkuaikojen. Kaikki yhdeksän muuta jäsentä ovat enemmän tai vähemmän menestyneitä kirjailijoita ja nyt Ellallakin olisi mahdollisuus ryhtyä kirjailijaksi. Ellaa kuitenkin kiinnostaa kirjallisuusseuran menneisyys. Seuran jäsenten kesken käydään jatkuvasti Peliä, jolla on omat erikoiset sääntönsä. Pelin sääntöjä noudattaen Ella alkaa kaivaa muilta seuran jäseniltä tietoa seuran alkuajoista, tietoja joita kaikki eivät halua muistaa.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Jo se on hyvän kirjan merkki, kun ei malta odottaa, että olisi seuraavan kerran vapaa-aikaa, jotta voi paneutua kirjaan oikein kunnolla. Pidin siitä, kuinka kaikkialla tapahtui pieniä selittämättömiä asioita, pidin siitä kuinka pienistä yksityiskohdista pystyi rakentamaan mielikuvaa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Pidin kirjan tunnelmasta, joka nousi minulle jopa tärkeämmäksi kuin se mitä lopulta tapahtuu. Kirja on sopivalla tavalla outo ja sopivalla tavalla tuttu, sopivalla tavalla suomalainen, mutta sopivalla tavalla kuin jostain vieraasta paikasta. Tapa puhua kirjan henkilöhahmoista tittelien ja sukunimien kera tuntui omalla tavallaan erottavan romaanin maailmaa suomalaisesta kasuaalista meiningistä, jossa joskus kutsumme tasavallan presidenttiäkin Saleksi.


Tykkäsin myös todella paljon siitä, kuinka lähellä monet jutut olivat omia opintojani. Ella on äikänopena käynyt läpi suunnilleen samoja juttuja yliopistossa kuin minä parhaillaan, joten oli mukavaa bongailla jotain, jota on itse käsitellyt aivan vasta. Tykkäsin siitä, kuinka kirja tuntui kuin oodilta kirjoittamiselle. Olen jostain lukenut, ettei kirjailijan kannattaisi kirjoittaa ensiteoksenaan kirjaa, joka käsittelee kirjoittamista, mutta tässä se toimi oikein hyvin. (Tosin nyt wikipediasta kurkkasin, ettei tämä taidakaan olla Jääskeläisen ensiteos, vaan sitä ennen on julkaistu novellikokoelma.)

Olisin kuitenkin halunnut, että lopussa olisi selitetty asioita hieman enemmän. Lukuhetkellä, juuri kun sai kirjan luettua, loppu tuntui täydelliseltä. Tykkään kirjoista, joissa kirjailija vähän huijaa lukijaa ennen lopun viimeistä paljastusta. Sellaisia kirjoja pitäisi olla enemmän. Mutta kun annoin kirjan vähän aikaa hautua, mieleen nousi uusia ajatuksia. Miksi jotain ei selitetty? Eihän sitä kaikkea tarvitsisi selittää auki, mutta tuntui, että osa luoduista konflikteista jäivät huonolla tavalla epämääräisiksi.

Nyt heti risujen jälkeen on kuitenkin pakko todeta, että pidin kirjasta sen verran paljon, että hankin sen englanninkielisenä amerikkalaiselle ystävälleni joululahjaksi. Olen jo jonkin aikaa etsinyt suomalaista kirjaa, josta pidän ja joka on käännetty englanniksi, jotta voin vähän esitellä suomalaista kirjallisuutta hänelle. Lumikko ja yhdeksän muuta on sellainen, jonka takana voin seisoa tukevasti ja jota viitsii suositella muille.

7 kommenttia:

  1. Minulla on Lumikko odottamassa lukupinossa, jospa sen ensivuonna viimein luen. Ihana kirjanmerkki sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Sopii vieläpä kirjan henkeen!

      Poista
  2. Minäkin luin tämän vasta ja oli ensimmäinen P.I.J:ni! Kiinnostus lähti - tadaa, yllätys, yllätys, - juuri muista blogeista. Minä luen (yhä) hyvin vähän kotimaista kirjallisuutta; siihen nähden tämä kirja oli kohtalainen, en edes inhonnut sitä enkä mitään, tarinasta pidin aika lailla, mutta kirjan kielessä oli jotain sellaista, joka turhautti minua, liikaa toistoa. Mutta melko jees, vaikka en riemusta puhkuen ole suuntaamassa lopun tuotannon pariin; jossain vaiheessa ehkä kuitenkin tsekkaan lisää. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kotimaisen kirjallisuuden lukeminen on suuresti kasvanut blogin ansiosta. Blogien ansiosta olen löytänyt kiinnostavia suomalaisia kirjoja, kun taas ennen elin harhaluulossa, että Suomessa ei kirjoiteta kiinnostavia kirjoja. Mielestäni Jääskeläisen kirjassa on aika vähän sellaisia juttuja, joista en pidä kotimaisessa kirjallisuudessa.

      Poista
  3. Mä luin tän myös joskus syksyllä lukumaratonin yhteydessä. Bloggaamatta jäi vaikka tykkäsin, kun oli vähän sumeat tunnelmat maratonin jälkeen sekä *lisää tähän valitsemasi tekosyy*:D Mua myös vähän häiritsi, että joitakin asioita ei ihan selitetty. Mä myös luin tän osittain yleisen Jääskeläinen-hehkutuksen vuoksi ja se vähän häiritsi, sillä yleensä saan kauhean vastareaktion kaikesta ylenmääräisestä ihastelusta ja jätän tahallani lukematta sellaiset kirjat, ainakin siksi kunnes polemiikki menee ohitse (näin siis yleensä).

    P.S. Ihana kirjamerkki! Saanko kysyä mistä noin hienoja saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanmerkin ostin kesällä Finnconin taidekujalta. Tässä on taiteilijan Deviantart: http://myrntai.deviantart.com/

      Poista
    2. Ooh! Kiitos, käyn kurkkimassa vähän kuvia :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...