sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Päivä 24 – Kirja joka jokaisen pitäisi lukea

En nyt ole ketään paheksumassa, jos et ole lukenut jotain kirjaa. Varmasti sinulla on hyvä syy, miksi et ole lukenut sitä, tai kenties et ole kuullut siitä, tai kenties sinua vain ei kiinnosta. Se ei tee yhtään vähemmän kultturellia tai yhtään enemmän tyhmää. Kaikkihan me tässä maailmassa vähän tyhmiä ollaan :) Jokainen lukekoon juuri niitä kirjoja mitä haluaa.

Haasteessa nyt kuitenkin pitää puhua kirjasta, jonka jokaisen pitäisi lukea, niin toimitaanpa ohjeen mukaan.


Sinuhe egyptiläinen on kirja, jonka luin muistaakseni ysillä tai lukion alussa, eli siitä alkaa olla jo aikaa. Kirja kuitenkin kuuluu lue-joskus-uudestaan -listalleni, sillä pidin kirjasta ensimmäisellä lukukerralla sen verran paljon, että toinen lukukerta on toivon mukaan mielekäs. Olen ehtinyt unohtaakin kirjasta sen verran asioita, että lukukokemus saattaisi avautua aivan uudella tavalla.

Jos joku ei ole lukenut kirjaa siksi, koska pelkää sen olevan liian raskas tai vieroksuu Egyptiä ja sen historiaa, niin huoli pois! Kirja on mielestäni aika helppolukuinen, vaikka sivut saattavat näyttää raskailta. Ainakin minä pystyin hyvin kiinnostuneena koko kirjan halki. Joku kaverini joskus sanoi, että kirja on vähän masentava, mutta minua se ei haitannut. Mielestäni historia esitetään kirjassa todella kiinnostavasti ja yksityiskohtaisesti.

Saatan kuitenkin olla hieman puolueellinen suosittelija, sillä olen aina ollut kiinnostunut muinaisesta egyptistä, minkä vuoksi ei ollut lainkaan yllättävää, että kirja osui ja upposi.

Selätä klassikkopelkosi tällä kirjalla!

5 kommenttia:

  1. Kirjan lukemisesta on jo pitkä aika. Se pysyy hyvin muistissa, kun katson aina sen elokuvaversion, kun se tulee telkkarista. Hieno kirja ja uskomatonta, että Waltari kirjoitti sen, vaikka ei ollut edes käynyt Egyptissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma egyptin historiaan perehtyneet tutkijatkaan eivät ole löytäneet kauheasti virheitä kirjasta, tosin tämä tieto on yläasteen äikänopeltani peräisin, eli en tiedä kuinka luotettavaa tieto on. Hienoa työtä kuitenkin, Waltari!

      Poista
  2. Sivumäärä on pelottanut minut ainakin tämän tapauksen suhteen, mutta pitäisihän sille nyt antaa mahdollisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni kirja pysyi kiinnostavana aika lailla loppuun saakka.

      Poista
  3. Minulla on Sinuhe odotellut useamman vuoden kirjahyllyssä lukemistaan, en tiedä mitä oikein viivyttelen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...