torstai 12. joulukuuta 2013

Smaugin autioittama maa

Olen istunut tyhjän palstan edessä jo vaikka kuinka kauan, mutta en tiedä, mistä aloittaisin. Minusta tuntuu kuin Smaugin autioittama maa olisi ennakkovaroituksetta repäissyt minut jonkinlaiselle Keskimaa-tripille, enkä ole vieläkään kunnolla laskeutunut. Pää huitelee Konnussa, Ereborissa, Rohanissa, Gondorissa ja välillä myös Mordorissa.






Kävin katsomassa Hobitin toisen osan yönäytöksessä. Finnkino oli järjestänyt paikan päälle fanitapahtuman, jossa oli arvontaa, livemusiikkia ja rekvisiittaa. Suuri osa yleisöstä oli pukeutunut teeman mukaan. Myös minun teemapukeutumiseni oli kehittynyt viime vuodelta, jolloin olin ainoastaan mieleltäni keskimaalainen. Tänä vuonna muistin ripustaa kaulaani Arwenin iltatähden, jonka olen hankkinut itselleni joskus lukion aikana.


Koen että en pysty kirjoittamaan elokuvasta juuri mitään spoilaamatta kaikkea, joten tässä tulee lyhyt spoilaamaton mielipide ennen kun siirryn itse fanituksen puolelle. Jos tykkäsit ensimmäisestä osasta, pidät varmasti tästäkin. Elokuva ei ehkä ole yhtä selkä draaman kaareltaan, mutta se onkin trilogian keskiosa, joilla monesti on ongelmana se, että niiden täytyy jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi ja luoda pohja päätösosalle. Hobitti on sellainen elokuva, jossa kohtausten leikkaamisen sijasta lähes joka sivu kuvataan onnistuen silti säilyttämään kaikki kiinnostavana. Kaikki näyttää upealta, kuulostaa hienolta ja elokuvan jälkeen tulee sellainen olo, että voisi lähteä metsästämään örkkejä jousipyssy aseenaan. Jos Odottamattoman matkan onnistui tekemään kääpiöistä siistejä, niin Smaugin autioittama maa sai minut rakastumaan haltioihin uudelleen. 

Saliin asteltiin mukavasti hobittikolon oven kautta. Tosi kiva, että joku oli jaksanut panostaa tuollaiseen!

Mielestäni elokuva alkoi vähän tökkien. Kaikki alun takaumasta Beornin talolle tuntui vähän kummalta. Kaiken lisäksi minua harmitti, että kääpiöiden esittäytyminen Beornille oli jätetty pois, sillä se on yksi kirjan lempikohdistani. Ehkä se löytyy Extended Editionista. Olin aluksi vähän huolissani. Miksi elokuva ei tunnu nappaavan? Mutta kun kääpiöt ja Bilbo pääsevät vihdoin Synkmetsään, saa tarina vihdoin vähän ryhtiä ja unohdin kokonaan alun kankeuden. Siinä vaiheessa kun Legolas ja Tauriel pelmahtivat paikalle varsin näyttävästi, olin jo täysin elokuvan lumoissa.

Tässä vaiheessa pakko kehaista mahtavaa leffaseuraa, eli salillista selkeitä faneja. Juuri sellaista tunnelmaa hankin yönäytöksestä. Kun hahmoja esiteltiin valkokankaalla ensimmäistä kertaa, ihmiset hurrasivat. Suomalainen leffayleisö on yleensä aika ujoa, joten on mukava poikkeus olla joskus faninäytöksessä, jossa uskalletaan kunnolla reagoida. Yleisössä oli ilmiselvästi kunnon Legolas-faneja, ainakin volyymitasosta päätellen. 

 Ennen elokuvaa valkokankaalle heijastettiin kuvia elokuvasta. Kuvassa Tauriel.

Monia varmasti kiinnostaa Tauriel, sillä mikäli ymmärsin oikein, hahmo on täysin uusi eikä se perustu mihinkään Tolkienin nimeämään hahmoon. Siitä huolimatta Taurielilla on todella paljon ruutuaikaa. Olin aluksi hyvin epäileväinen Taurielin suhteen, mutta päädyin kuitenkin tykkäämään hänestä. Hänen jousella ampumistaan oli ilo seurata. Ja kuten Taurielia näyttelevä Evangelina Lilly itsekin on sanonut, on naurettavaa kuvata yhdeksän tunnin elokuva ilman yhtäkään suuremmassa roolissa olevaa naishahmoa. No, onhan Galadriel olemassa, mutta Smaugin autioittamassa maassa hän taisi vilahtaa noin kaksi sekuntia.

Tässä vaiheessa on pakko kyllä myöntää, etten ole ihan varma, mitä mieltä olla. Tauriel oli hieno nainen, mutta oliko hänen roolinsa tarpeellinen? Ehdin jo jonkun kuulla valittavan siitä, että hän on kyllästynyt naishahmojen tunkemiseen sinne missä niitä ei alun perin ole ollut. Tolkien kirjoitti Hobitin käsittelemään miesten seikkailua.

Naishahmoilla on vaikeaa. He ovat aina liikaa jotain ja liian vähän jotain. Jos heitä ei ole, siitä valitetaan, ja jos heitä on, ilmeisesti siitäkin valitetaan.

Ainakin Taurielilla oli upean pitkät hiukset. Monta kertaa elokuvaa katsoessa mietin millä ihmeen haltiavoimillaan hän saa ne pysymään niin siistinä ilman että hänen jousipyssynsä sotkeutuu niihin örkkijahdin aikana.

En kuitenkaan lämmennyt kolmiodraamalle, jota yritettiin viritellä Legolaksen, Taurielin ja Kilin välille. Se tuntui aivan siltä, että kolme hämmentynyttä teini-ikäistä kamppailevan ensi-ihastuksiensa kanssa osaamatta kunnolla nimetä tunteitaan. Legolas ei näyttänyt olevan oikeasti kovin rakastunut Taurieliin, hän tuntui pikemminkin leikittelevän ajatuksella Taurielista ja hämmentyvän tajutessaan, ettei ehkä merkitsekään Taurielille koko elämää. Taurielin kiintymys Kiliin taas tuli vähän puun takaa - käydään muutaman keskustelun talismaaneista ja seuraavaksi juostaan jo erämään halki pelastamaan kääpiöprinssiä pulasta. No, onneksi joku sentään pelasti Kili-paran, jotta hän pääsee kuolemaan siihen aikaan kun kirja sen hänelle on määrännyt. En nyt muista, oliko Kilillä kirjassa ongelmia örkkinuolen kanssa...

Onneksi kolmiodraama oli vain pieni osa elokuvaa. Myönnän kuitenkin vähän hymyilleeni kun Kilin ja Taurielin sormet hipaisivat. :)

Kääpiöt ovat erittäin pulaanajatuvaa väkeä. Koko kirja/elokuva koostuu episodeista, joissa kääpiöt ajatuvat ongelmasta toiseen. Juuri kun he vapautuvat hämähäkkien hyökkäyksestä (hämähäkit muuten puhuivat aivan samalla tavalla kuin Klonkku) he jo joutuvat haltioiden saartamiksi. Välillä elokuvaa katsoessa tuli sellainen olo, että voiko tästä enää pahemmaksi mennä, ja ilmeisesti voi. Örkit astuvat kehiin!

Totta puhuakseni örkit kiinnostivat minuta elokuvassa kaikista vähiten, mutta mitäpä olisi Keskimaa ilman örkkejä. He sentään tekivät tynnyrikohtauksesta erittäin vauhdikkaan. Kohtaus oli hyvin pitkä, mutta viihdyin sen parissa joka sekuntin. Kääpiöillä näyttää olevan aivan uskomaton tiimityö, sillä he heittelivät aseita toisilleen niin sulavasti. Ilmeisesti kääpiöt osaavat lukea toistensa ajatukset. Myös Legolas ja Tauriel olivat erittäin sulavaliikkeisiä. Kaikki sujui kuin rasvattu salama, joka hyppelehtii kääpiöiden päiden päällä ja lävistää nuolella kolme örkkiä yhdellä iskulla. Sitä oli ilo katsella, vaikka realistisuus oli jäänyt jonnekin Synkmetsän alkumetreille.

Olin onnellisesti unohtanut Bard Jousimiehestä lähes kaikki yksityiskohdat, joten elokuvan Bard sai voittaa minut puolelleen aivan omin voiminsa. Minulla on aina ollut heikko kohta vähän kapinallisiin hahmoihin, joten Bardin ei tarvinnut nähdä siinä paljon vaivaa. Bard muuten näytti enemmän Will Turnerilta kuin Orlando Bloom koskaan.

Rakastuin Esgarothin kaupunkiin. Sen pieniä siltoja, lauttoja ja soppeja oli kiinnostava katsella. Voisin katsoa kokonaisen elokuvan, jossa seikkaillaan pelkästään Esgarothissa.

Ja sitten Smaug. Trailerin perusteella olin vähän epäileväinen. Entä jos Smaug onkin pettymys? Onneksi Weta Workshop ei pettänyt, vaan Smaug oli hieno näky. Pidin erityisesti Smaugin esittelykohdasta, siitä kun Bilbo näkee silmän, sitten sieraimen ja siitä päättelee kuinka suuri lohikäärme onkaan. Martin Freeman näytteli Bilboa jälleen kerran erinomaisesti, hänen Bilbollaan on monia pieniä söpöjä eleitä ja varsinkin hermostuessaan hän on todella mainio.

Pelkäsin aluksi myös Benedict Cumberbatchia Smaugin äänenä. Trailerissa kuullaan muutama lause, jotka eivät vakuuttaneet minua. Kuvittelin jo kauhulla, kuinka joudun katsomaan koko kohtauksen epämukavasti kiemurrellen, mutta kävikin niin, että traileriin oli valittu juuri ne vuorosanat, jotka kuulostivat elokuvassa vähän oudoilta, mutta muuten Smaug kuulosti oikein smaugmaiselta.


Elokuvan jälkeen Taru sormusten herrasta päätyi jotenkin mystisesti yöpöydälleni. Nyt alkaa ikuisuusprojekti. Ehkä kesällä pystyn bloggaamaan TSH:sta.

Muutama elokuvan yksityiskohta, jotka haluan vielä nostaa esiin. En varmasti ole ainoa, joka lähes kiljaisi riemusta kun Legolas näki kuvan Gimlistä, enhän? Enkä varmasti ole ainoa, jolle on TSH-elokuvan repliikin iskostuneet päähän ikuisiksi ajoiksi, joten välillä tuntui, että elokuva teki tahallisia paralleleja repliikkien avulla. Kun Bard sanoi pojalleen Bainille "Keep it secret" (piilottaessaan mustaa nuolta), odotin että hän olisi vielä lisännyt "keep it safe". Kiinnostavaa oli myös seurata kuinka Hobitissa toistuu (tai ennakoituu, miten sen haluaa ajatella) teema jonkun tietyn esineen lumoavuudesta. Bilbolle, Klonkulle ja Frodolle se on sormus, mutta Thorin on aivan Arkkikiven vallassa.

Kaiken kaikkiaan pidin Hobitin toisesta osasta todella paljon. Kaikki näytti siltä kuin olin kuvitellutkin, mutta ainoastaan noin tuhat kertaa paremmalta. Elokuvista poistuttua kuulin ympärilläni mielipiteitä elokuvasta. Osa oli sitä mieltä, että Smaugin autioittama maa oli paljon parempi kuin Odottamaton matka, jonkun taas kuulin sanovan, että hän olisi voinut nukahtaa saliin ja nähdä unia, jotka ovat mielenkiintoisempia.

Olin yllättynyt kuinka pitkälle elokuva jatkui. Seuraavassa osassa varmaan sitten vain soditaan, suretaan kuolleita ja matkamaan kotiin. Puolen tunnin loppuhäivytys. Ei ainakaan minua haittaa. Peter Jackson tuntuu tykkäävän näyttävistä sotakohtauksista, ja niitä on mielestäni kiinnostava seurata. Kirjassa sota tapahtuu hyvin nopeasti (niin nopeasti, että ekalla lukukerralla se melkein meni minulta ohi), joten odotan innolla, että kolmannessa osassa päästään kunnolla perehtymään asiaan.

8 kommenttia:

  1. Vau, nyt minun lapseni ovat kateellisia sinulle, sillä he elävät jo Hobitti-huumassa, milloin pääsevät elokuviin. Itse jaksan odottaa rauhallisempaa aikaa. Samoin kävi Taru sormusten herrasta-elokuvien kanssa. Silti olen katsonut ne jo moneen kertaan.
    Taru sormusten herrasta-kirjan voisin lukea ja myös Hobitti-kirjan. Aikoinaan kun ostin kirjat, lapseni antoivat ne lainaan kavereilleen ja ne taisivat kiertää aikamoisen ympyrän ystäväpiirissä. Hobitti-kirja ei koskaan palannut takaisin. Se taitaa elää elämäänsä jonkun kirjahyllyssä.
    Loistavat kirjat ja elokuvat mitä olen lukenut ja katsonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se ei olisi ollut tällainen erikoistapaus eli yönäytös, ei minulla olisi ollut niin "kiire" tätä katsomaan. Yönäytöksessä on kuitenkan tunnelmaa, niin menin sinne.

      Olen Hobitin lukenut kahdesti ja TSH:n yhdesti, joten pitää tasata lukukerrat :D

      Poista
  2. Voi, toivon että voisin olla yhtä innoissani Hobitti-leffasta kuin sinä! Mutta ei, vaikka leffa oli minusta parempi kuin ensimmäinen osa, se ei jotenkin koskettanut minua. Jos ajattelen sitä leffana, se oli minusta hyvä ja suht onnistunut, maisemat ja Smaug olivat mahtavia! Mutta minua vaivasi liikaa se, että elokuvalla tuntuu olevan aika vähän tekemistä Tolkienin Hobitin kanssa. Totta kai elokuva on erilainen formaatti ja se ei voi täysin seurata kirjaa, mutta tästä on tehty jotenkin tunnelmaltaan ja juoneltaan ihan erilainen... TSH-leffat kunnioittavat enemmän alkuperäistä tekstiä ja muutenkin säilyvät varmaan suosikkeinani. Mutta kyllä Hobitti oli katsomisen arvoinen, ja se näytti erittäin hienolta. Ja lohikäärme teki minuun vaikutuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan edes ajatellut tuleeko siitä samanlainen tunnelma kuin kirjassa. Ehkä tuli, sillä ei ole kauheasti valitettavaa. Elokuva on sen verran venytetty ja kohtauksia on lisätty, joten en ehkä edes ajattele sitä täysin elokuvaversiona itse kirjasta. Pikemminkin kirja + lisäkohtauksia joilla pohjustetaan TSH:n tapahtumille

      Poista
  3. Oon edelleenki nii kade että teillä siellä oli tuommosta ohjelmaa ja NÄYTETTII kuvia ja meillä ei ollu mitää. :( Paitsi joku cossas PETER JACKSONIA. Oli kyllä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oo ennen aatellut että Peter Jacksoniakin vois cossata :D

      Poista
  4. Voi ei, mistä ihmeestä olet Ostanut tuon riipuksen. ?:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...