lauantai 21. joulukuuta 2013

Will Grayson, Will Grayson

Kirjoittanut: John Green & David Levithan, sivuja: 310 + liitteet, kieli: englanti
"Grayson, are you abandoning your asexuality?" -- "I'm not asexual, I'm arelationshipal." s. 42
Tämä kirja on ollut hyllyssäni ikuisuuden. Joskus selaisin nettikauppoja ja päätin tilata John Greenin Looking for Alaskan, koska olin kuullut siitä paljon kehuja ja seurasin John Greenin Youtube-kanavaa. Sorruin kerrankin hankkimaan vielä toisen kirja, jota kauppa ehdotti minulle. Olin lukenut kirjan toisenkin kirjoittajan toisen teoksen, eikä tämä Will Grayson, Will Grayson ollut kauhean kallis. Kun paketti saapui kotiin, luin vain Looking for Alaskan, ja Will Grayson, Will Grayson jäi hyllyyn kummittelemaan. Jonkin aikaa sitten bloggasin kirjoista, jotka minun olisi jo ajat sitten pitänyt lukea. Postaus sai minut ottamaan itseäni niskasta kiinni, joten pakkasin kirjan laukkuun kun lähdin joululomalle. 

Kirja kertoo kahdesta Will Grayson -nimisestä high schoolia käyvästä pojasta, joilla on molemmilla omat ongelmansa. John Greenin Will Grayson on poika, joka jää aina parhaan ystävänsä Tiny Cooperin varjoon, eikä ole edes varma, haluaisiko olla Tinyn kaveri. Tiny on isokokoinen ja äänekäs jalkapallojoukkueen jäsen, joka rakastuu uuteen poikaan joka toinen päivä ja suunnittelee musikaalia nimeltään Tiny Dancer, joka kertoo hänen elämästään. Will taas ei ole koskaan ollut erityisen onnekas naisrintamalla, eikä ole oikeastaan aivan varma, sopiiko hän nykyajan high school pojan stereotypiaan.
"I realize that properly speaking guys should only think about sex and the acquisition of it, and that they should run crotch-first toward every girl who likes them etc. But: That part I enjoy most is not the doing, but the noticing. Noticing the way she smells like oversugared coffee, and the difference between her smile and her photographed smile, and the way she bites her lower lip, and the pale skin of her back. I just want the pleasure of noticing these things at safe distance - I dont want to have to acknowlegde that I am noticing. I dont want to talk about it or do stuff about it." - s. 47
David Levithanin will grayson (hänen joka lukunsa oli kirjoittu lähinnä pienin kirjaimin, mikä ärsytti minua aluksi suunnattomasti, mutta totuin siihen nopeasti ja loppujen lopuksi taisin pitää Levithanin tyylistä vähän enemmän, ja tästä eteenpäin puhun hänen willistään aina pienin kirjaimin) on poika, jolla on diagnosoitu masennus ja joka on melko tietoisesti työntänyt lähes kaikki ihmiset pois elämästään. Ainoa ihminen, joka tuntuu tuovan iloa hänen elämäänsä on Isaac-niminen poika, jonka hän on tavannut netissä ja jonka kanssa hän jutteelee päivittäin netin kautta.

Will Grayson ja will grayson asuvat aivan eri paikkakunnilla, mutta eräänä päivänä Tiny raahaa Willin Chicagoon katsomaan jotain bändiä ja samana päivänä will ja Isaac päättävät vihdoin tavata ja valitsevat paikaksi Chicagon. Sattumalta molemmat Willit kohtaavat, ja vaikka kohtaaminen on varsin lyhyt, se tuntuu kääntävän poikien elämän suunnan.

Minulla on aina ollut vähän ongelmia John Greenin kirjojen kanssa, sillä kaikki ylistävät niitä, mutta minusta ne ovat tuntuneet vain keskivertoisilta nuortenkirjoilta. Nyt voin kuitenkin liittyä John Greenin (ja David Levithanin) ylistyskuoroon. Lyhyesti sanottuna: kirja oli loistava! Nautin sanavalinnoista ja pienistä arkielämän huomioista. Se olisi ollut nopealukuinen, mutta halusin välillä pitää taukoa, jotta loistavaa kirjaa olisi vielä vähän jäljellä. Aiemmat John Greenin kirjat ovat olleet hirveän masentavia. Vaikka Will Grayson, Will Grayson sisälsi myös masentavia ja sydäntäsärkeviä kohtia, pääsääntöisesti tarina on täynnä riemua.

Kirjaa oli kiinnostavaa lukea, koska siinä oli paljon asioita, joita olen itsekin huomannut jokapäiväisessä ihmissuhdeviihdyssiä. Vaikka kirja kertookin teini-ikäisistä, tietyt ihmissuhdeongelmat eivät katoa iän myötä. Tai sitten minä vain olen jämähtänyt teini-ikään ja kaikki muut ovat päässeet eroon epävarmuudesta ja kommunikaatio-ongelmista. Tai sitten kaikki vain näyttelevät olevansa aikuisia, vaikka oikeasti ovatkin vain ylikasvaneita lapsia, joiden täytyy esittää ympäröivän maailman paineesta, että ymmärtävät kaiken veronmaksusta ja olevansa okei sen kanssa, että kaikki vapaa-aika menee ruokakaupassa, tiskaamisessa, pyykkituvassa tai muissa Aikuisissa Asioissa. Ainakin siltä minusta joskus tuntuu. Teini-ikäiset ovat vasta opettelemassa elämää, mutta ei täysi-ikäisyyden koittaessa kukaan vielä ole valmis aikuinen. Siksi en kokenut missään vaiheessa olevani liian vanha lukemaan tätä kirjaa.

Pidin kirjassa siitä, kuinka Willin ja willin elämät olivat kääntäen rinnasteisia toisiinsa. Samaan aikaan kun Will koki, että hän etääntyy Tinysta, will muuttui lähemmäksi Tinyn kanssa. Will inhosi jotain asiaa elämässään, josta will oli kateellinen, ja toisin päin. Mielestäni kirjan päähenkilö loppujen lopuksi on Tiny. Tinya seurattiin molempien näkökulmien kautta, ja kaikki pyöri sen sateenkaaria joka suuntaan syöksevän persoonan ympärillä. Oli kiinnostavaa lukea, miten eri tavoin molemmat Willit suhtautuivat Tinyyn.

Erityisen kiinnostavaa oli myös se, kuinka David Levithan kirjoitti tarinaa masentuneen henkilön näkökulmasta. Monesti lukee kirjoja, joissa käsitellään masennukseen sairastumista tai sen diagnosointia ja hoidon aloittamista, mutta will graysonin tarina aloitetaan vaiheesta, jossa hän on saanut pillerit käteen ja toivotettu hyvää loppuelämää. will graysonin elämässä on hyviä ja huonoja päiviä, eikä hänen elämänsä muutu maagisesti paremmaksi, kun hän kohtaa oikeita ihmisiä. Kuinkahan monta nuortenkirjaa olen lukenut siitä, kuinka söpö mutta masentunut teinityttö tapaa oikean pojan, jolloin kaikki ongelmat katoavat saman tien? will grayson ei parannu kuin salaman iskusta, mutta hänen tarinansa osoittaa, että oikeiden ihmisten parissa elämä voi olla helpommin elettävää.
"mental health days only exist for people who have the luxury of saying 'i don't want to deal with things today' and then can take the whole day off, while the rest of us are stuck fighting the fights we always fight, with no one really caring one way or another, unless we choose to bring a gun to school or ruin the morning announcements with a suicide." s. 227
Olen erittäin iloinen, että luin tämän kirjan. Ainoa kysymys vain on se, miksi ihmeessä minulla kesti niin kauan aloittaa?

Alle vielä asioita, jotka sisältävät suuria spoilereita. Maalaa näkyviin.
Vaikka kirja onnistui monessa asiassa hyvin, minua aluksi ärsytti todella paljon se, että Isaac osoittautui huijaukseksi. Olin mielettömän vihainen Mauralle. Miten hän saattoi tehdä niin? Miten hänen mieleensä ei tullut, että Isaac kenties merkitsi jotain willille, ja että will antaisi anteeksi helposti? Haluaisin joskus lukea kirjan, jossa nettisuhde osoittautuu menestykseksi. Liian monesti ihmisiä varoitetaan nettisuhteiden vaaroista. Ne ovat kuitenkin viisikymppisiä pedofiileja! Todellisuudessa olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin netin kautta ja tavannut heitä onnistuneesti oikeassa elämässä. Toki aina riski on olemassa... mutta haluaisin silti lukea kirjan, jossa nettisuhde onnistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...