torstai 9. tammikuuta 2014

Käen kutsu

Kirjoittanut: Robert Galbraith (J. K. Rowling), sivuja: 463

Viime kesän suuri uutinen oli J. K. Rowlingin uusi salanimellä kirjoitettu dekkari, jonka kirjamakuni hyvin tunteva kaveri hankki minulle joululahjaksi. En ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, mutta tykkään niitä aina silloin tällöin lukea. 

Aluksi tuntui oudolta lukea dekkaria näin hienosta painoksesta: kovakantinen, irtokannet, aivan uutuuttaan kiiltelevä. Miellän dekkarit aina vähän nuhruisiksi pokkareiksi, joita lainaa kirjastosta ja jotka on luettu jo useita kertoja läpi. Kirjan sivujen välistä löytyy epäilyttäviä tahroja ja sivut ovat koirankorvilla. Melkein pelkäsin tarttua omaan kappaleeseeni, sillä pelkäsin saastuttavan niin hienon kirjan. Tietenkin noin puolessa välissä kirjaa kaadoin sen päälle vahingossa vettä, eikä kirja siis enää ole neitseellisessä tilassa.

Käen kutsu kertoo etsivä Cormoran Strikesta, joka kamppailee rahahuolien ja sotkuisen eron parissa. Yllättäen hänen toimistollen marssii mies, joka haluaa, että Strike alkaa tutkia adoptoidun siskonsa, kuuluisan supermallin Lula Landryn, itsemurhaa. Mies on varma, että Landry on murhattu. Suuren palkkashekin kannustamana Strike alkaa perehtyä Lula Landryn traagiseen elämään.

Mietin pitkään kirjan nimeä. Käki on lintu, johon liittyy paljon uskomuksia. Nuori laskee vuosia avioliittoon, vanha laskee vuosia hautaan. Käki tunnetaan myös eläimenä, joka tyrkkää poikasensa muiden hoidettavaksi. Näiden tietojen perusteella Käen kutsu sopii hyvin kirjan nimeksi, sillä Lula Landrysta käytetään lempinimeä Käki.

Käen kutsua oli todella kiinnostava lukea, sillä tämä oli ensimmäinen Rowlingin Pottereiden ulkopuolinen kirja, jonka luin suomeksi. The Casual Vacancyn luin englanniksi. Huomasin heti, että vaikka genre on erilainen, kirjoitustyyli on pysynyt hyvin samana. Tekstissä on paljon sivuhuomautuksia sulkujen sisällä, eikä Rowling säästele yksityiskohdissa. Kirjassa on paljon yksityiskohtia, jotka eivät vie juonta eteenpäin, mutta kertovat paljon kirjan hahmosta. Yksityiskohtien takia kirjaa oli kiinnostavaa lukea, vaikka itse juoni ei ehkä ollut kaikista nappaavimmasta päästä.

Minusta on kiintoisaa, ettei itse juoni pystynyt pitämään minua tiukasti otteessaan. Nautin kirjan lukemisesta, mutta en juonen takia. Ehkä se johtuu siitä, että tämä on Rowlingin ensimmäinen julkaistu dekkari, mutta sitten aloni miettiä Pottereita. Lähes jokaisessa Potterissa on hyvin dekkarimaisia piirteitä. Kirjoissa tapahtuu mysteerisiä asioita, joita Harry sitten alkaa selvittää, joten luulisi, että dekkarin kirjoittaminen onnistuisi. Cormoran Striken nuuskiminen ei tuntunut kuitenkaan tuottavan tarpeeksi nopeasti tulosta. Hän kyllä haastattelee vaikka ja ketä, mutta haastattelut jäävät hyvin epämääräisiksi, enkä oikein missään vaiheessa osannut epäillä ketään. 

Oman kokemukseni mukaan dekkareissa annetaan paljon vinkkejä, joista osa johtaa harhaan ja osa saa epäilemään joitain hahmoja, mutta Käen kutsussa tuntui siltä, että jokaisessa haastattelussa toistettiin aivan samat asiat kuin aiemmin, mutta vain hieman eri näkökulmista. Paikoittain tärkeitä juttuja jätettiin kertomatta, tai mainittiin vain, että Striken hoksottimet alkoivat raksuttaa, mutta vasta myöhemmin selvisi, miten Strike oli onnistunut päättelemään tuloksia. Toisaalta tyyli muistutti hyvin paljon Agatha Cristien kirjoja, joissa lukijalle annetaan näennäisesti vinkkejä, mutta vasta aivan lopussa oikeasti paljastetaan, mitä kulissien takana on tapahtunut. Yleensä salapoliisi kutsuu luokseen seurueen, jolle hän kertoo aukottoman päätelmänsä.

J. K. Rowlingista on kehkeytynyt kiinnostavan realistininen kirjailija Pottereiden jälkeen. Jopa inhorealistinen. Juuri kukaan hahmoista, malleja lukuunottamatta, ei ole millään lailla viehättävä. En tietenkään halua lukea kirjaa, jossa jokainen hahmo on yhtä hyvännäköinen kuin filmitähti (tällaisiakin kirjoja olen lukenut), mutta en myöskään olisi kaivannut tarkkaa kuvausta siitä kuinka jonkun hahmon maha hyllyy liian tiukkojen housujen vyön yli. 

Aion kyllä lukea seuraavan osan Cormoran Striken seikkailuista, jos sellainen ilmestyy. Erityisesti minua kiinnosti Striken sihteeri Robin, joka onnistui nokkeludellaan selvittämään muutaman juonen kannalta oleellisen yksityiskohdan. Toivottavasti Robin pääsee vielä suurempaan rooliin seuraavissa osissa. Kenties tästä muodosta hauska kaksikko, joka holmeswatsonmaisesti selvittää kaikki nykyajan Lontoon erikoisimmat murhatapaukset.

5 kommenttia:

  1. Tämän lukemista odotan kyllä mielenkiinnolla. Tämä on niin erilaista Pottereihin verrattuna

    VastaaPoista
  2. Olen kirjaston varausjonossa, toivottavasti saan kirjan pian. :) En ole lukenut Rowlingilta muuta kuin Potterit. Dekkarigenre menee aina, joten tämä kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
  3. Minua kiinnostaa kovasti lukea tämä, mutta vähän vierastan dekkareita..

    VastaaPoista
  4. Minäkin luin tämän ihan äskettäin ja huomasin saman kuin sinä: mahdollista murhamysteeriä enemmän kiinnostivat henkilöt.

    VastaaPoista
  5. Tämä on tulossa minulle lukuun. Kiinnostavaa kyllä lukea erilaista Rowlingia, kun on ihan eri maailmaa kuin Potterit. Odotukset on aika ristiriitaiset kun Potterit ovat suosikki kirjojani ja toisaalta taas olen melko nirso dekkareiden suhteen. Luen kyllä dekkareita, mutta vaadin paljon että dekkari on mielestäni oikeasti hyvä. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...