keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Divergent

Kirjoittanut: Veronica Roth, sivuja: 487, kieli: englanti

"I realize that the decision might be simple. I will require a great act of selflessness to choose Abnegation, or a great act of courage to choose Dauntless, and maybe just choosing one over other will prove that I belong. Tomorrow, those two qualities will struggle within me, and only one can win." -s. 37

Beatrice Prios elää tulevaisuuden Chicagossa, maailmassa, jossa rauha on saavutettu jakamalla ihmiset viiteen eri ryhmään perustuen heidän luonteenominaisuuksiina. Abnegation, vaatimaton, joka haluaa auttaa muita ja elää elämänsä epäitsekkäästi. Dauntless, uskalias, joka pyrkii voittamaan pelonsa ja suojelemaan kaupunkia. Erudite, älykäs ja terävä, joka rakastaa tietoa ja sen käsittelyä. Candor, rehti ja rehellinen, ja Amity, rauhallinen ja sopuisa. 

Kirja on suomennettu nimellä Outolintu, mutta en pääse siihen käsiksi, joten en tiedä, miten mikäkin termi on käännetty kirjaan. Pahoitteluni, jos tämä aiheuttaa epäselvyyttä.

Jokainen 16-vuotias joutuu valitsemaan oman osastonsa. Kaikki nuoret testataan, mutta sen jälkeen he ovat vapaita valitsemaan osaston, jonne haluavat. Todellisuudessa vain harva nuorista vaihtaa osastoa, sillä kaupungin säännöt ovat ankarat. Jos vaihtaa osastoa, käytännössä katsoen hylkää perheensä, eikä saa nähdä heitä enää juuri koskaan. 

Beatricen testitulos on epätavallinen. Yleensä nuoret automaattisesti päätyvä samaan osastoon perheensä kanssa, mutta Beatrice saa kaksi tulosta. Hän on joko Abnegation, vaatimaton, tai Dauntless, rohkea. Hän saa kuulla olevansa poikkeava, Divergent, jota ei voi helposti lajitella yhteen lokeroon. Poikkeavuus on jotain vaarallista, joten Beatricen käsketään olemaan hiljaa, ilman että hän kunnolla tietää, mitä poikkeavuus merkitsee. Beatrice joutuu vaikean valinnan eteen. Haluaako hän jatkaa turvallista ja rauhallista, mutta jokseenkin pitkästytävää yhteisöelämää Abnigationeiden parissa, vai haluaako hän riuhtaista itsensä irti juuriltaan ja olla jotain aivan muuta. Voisiko pieneen tilaan ahdetun tytön sisällä piileä jotain rohkeaa?

Valinnan hetkellä hän pääty Dauntlessiin. Hän kokee, ettei ole tarpeeksi epäitsekän valitsemaan omaa kotiosastoaan.

Mielestäni Divergent on äärettömän mielenkiintoinen kirja, varsinkin kun peilaa sitä nykyaikaan ja etsii metaforia. Itse juonessa saattoi olla joitain tökkiviä kohtia, ja jos minä olisin ollut kirjasta päätäntävallassa, olisin tasapainoittanut kirjan koulutusjaksoa ja taustalta tihkuvaa poliittista juonta niin, ettei lopun toimintakohtaus tuntuisi niin irralliselta kuin se nyt tuntui, mutta kaikkien tällaisten pikkuvikojen lisäksi kirjaa oli erittäin kiinnostavaa lukea.

Mielestäni kirjassa on selkeä vertauskuva nykyajan nuorten valintoihin. Me joudumme tekemään aika ratkaisevia valintoja ilman että oikeastaan tiedämme, miten se vaikuttaa elämäämme. Jatkanko normaaliin yläasteeseen vai menenkö kauempana sijaitsevaan kouluun, joka on erikoitusnut liikuntaan/musiikkiin/kuvikseen. Menenkö lukioon vai amikseen? Ammattikorkeakoulun vai yliopistoon? Kaikki nämä valinnat tehdään nuorena, ilman juuri minkäänlaista kokemusta. 

Divergentissä valinnan lopullisuudesta on tosin tehty kärjistetympi. Jos 16-vuotias ei selviydy siirtymäriitistä, hän ei pääse osaston jäseneksi, mutta vanhaankaan ei ole palaamista. Hän joutuu yhteiskunnon ulkopuolelle, köyhyyteen.

Toinen metafora löytyy siitä, kuinka kirja käsittelee poikkeavutta. Vallitsevassa yhteiskunnassa ei saisi olla erilainen. Erilainen on vaarallinen. Kaikkien on mahduttava yhteen osastonsa antamaan muottiin, ja jos siihen ei mahdu, on ulkopuolinen. Vaikka asetelma jälleen kerran on varsin räikeä, se on pelottavan lähellä tämän hetken maailmaa. Elämme näennäisen tasa-arvon maailmassa, mutta oikeasti jokainen vähänkin poikkeava saa leiman otsaansa. Tykkää pukeuta näyttävästi? Pakko olla mieleltään epävakaa. On mieleltään epävakaa? Ei saisi olla. Haluaa olla jotain muuta kuin oletetaan? Kuinka kehtaa. Beatricen tavoin joutumme usein piilottamaan epätavallisuutemme.

Kirjassa Beatrice pohtiikin paljon sitä, mikä lopulta on minkäkin osaston tärkein ominaisuus. Hän tasapainoittelee paljon kahden ominaisuuden välillä. Mikä on rohkeaa ja mikä on epäitsekästä. Onko rohkeaa ottaa luoti jonkin toisen puolesta? Mutta eikö se samalla ole epäitsekästä? Miksi Dauntlessit ja Abnegationit ovat sitten niin erilaisia? Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen ominaisuuteen?

Beatrice on elänyt hyvin suojattua elämää. Vertaisin Abnegationia jopa amisheihin, tai mihin tahansa muuhun tiiviiseen ja suljettuun uskovaiseen yhteisöön. Hän ei ole saanut puhua ruokapöydässä, esittää kysymyksiä, eikä juurikaan katsoa omaa kuvajaistaan peilistä. Hänet on opetettu asettamaan aina muiden tarpeet omiensa edelle. Nyt hän kuitenkin asettaa omat tarpeensa muiden edelle ja valitsee osaston, jonne kokee kuuluvansa.

Valitettavasti sen maailman koulujärjestelmä ei valmenna nuoria tulevaisuutta varten juuri ollenkaan. Beatrice ei tiedä, mitä odottaa. Dauntlessien elämäntapa tulee hänelle täysin yllätyksenä. Hän on aina ihaillut Dauntlessien rohkeutta, mutta vasta nyt hän ymmärtää, mistä on todellisuudessa kyse: pelkojensa kohtaamisesta ja niiden voittamisesta. Hän pelkää muutosta, mutta ei voi enää perääntyä, joten hän hyppää tuntemattomaan ja valitsee itselleen uuden nimen. Hän on tästä eteenpäin Tris, sillä Beatrice on tyttö, joka eli tukahdutettua elämää, mutta Tris on tyttö, joka pääsi vapaaksi.

Kirjassa esiinty todella mielenkiintoista nimillä leikittelyä. Minua on aina kiinnostanut nimet ja niiden merkitys. Minua kiinnostaa se nimi, jonka ihminen myöhemmin valitee itselleen. Hankkimani Divergent-trilogian paketissa tuli mukana kirjanen, jossa kirjailija Veronica Roth avaa sarjansa maailmaa, ja siinä hän kertoi, että häntäkin on aina kiinnostanut nimet, joita ihmiset valitevat myöhemmin itselleen. Nimen vaihto liitetään useissa uskonnoissa siirtymäriitteihin. Kun ihminen valitsee itselleen kuvaavamman nimen tai on muuten siitä päätäntävallassa, hänestä tulee jonkin toinen.

Aloin pohtia asiaa nettinimerkkienkin osalta. Monille nettinimimerkit ovat osa anonyymiyttä, mutta minulle se on osa identiteettiä. Kun olen netissä, sosiaalisessa mediassa, olen Reta, mutta kun elän arkipäiväistä elämääni, olen Anna. Yläasteella minua viehätti ajatus siitä, että pystyin rakentamaan itselleni täysin uuden identiteetin, jonka avulla voi olla sellainen, minkälainen haluaisin olla, mutta mitä en oikeassa elämässä aina uskalla. Silloin aloin käyttää netissä nimeä Reta Rees. Se kuulosti vahvalta, jo pelkkien äänteiden perusteella. Myös Tris kuulostaa paljon vanhempia kuin Beatrice ja on paljon ytimekkäämpi.

Tristin kehitystä oli kiinnostava seurata kirjan edetessä. Alkupään Tris ei olisi pystynyt samoihin radikaaleihin ja epämoraalisiin ratkaisuihin kuin lopussa. Hän oppii ajattelemaan kirjan aikana. Hän alkaa ymmärtää enemmän, mitä häneltä vaaditan ja miksi hän ei halua täyttää vaatimuksia. Mielestäni oli todella virkistävää lukea young adult -kirja, jossa päähenkilö voi toimia epämoraalisesti.

Divergent oli hyvin erilainen kirja mitä odotin. Se on pitkästä aikaa kirja, jonka takia halusin hylätä kaikki velvollisuuteni ja vain käpertyä lukemaan tarinaan. Yhdessä välissä kuitenkin pidin tauon ja yritin hahmotella, miltä Tris mielestäni näyttää, sillä Tris henkisen kehityksen lisäksi muuttuu myös fyysisesti.


Loppuun vielä eräs kappale. Kirjasessa Veronica Roth on listannut kappaleita, jotka ovat inspiroineet häntä kirjan kirjoittamisessa. Bongasin sieltä erään erittäin tutun laulun, joka oli minulle melko tärkeä varsinkin lukion aikana. Eräänlainen voimaa antava kappale silloin kun elämä potki päähän. Tiedän, että suurin osa ei jaksa kuunnella bloggauksissa olevia kappaleita, mutta upotanpa sen silti mukaan, sillä mielestäni se sopii kirjan tunnelmaan erittäin hyvin.


If you still are alive / my regrets are few / If my life is mine / what shouldn't I do / I get wherever I'm going / I get whatever I need / While my blood's still flowing / and my hearts is beating like a hammer

9 kommenttia:

  1. Olipas kiinnostavaa lukea tästä. Töissä pisti tämä silmääni, mutta koska yritän edelleen lukea oman hyllyn kirjoja, niin jätin tämän ajatuksen tasolle. Kiinnostaisi tietää, että onko tässä jotain uutta nuorten dystopian tiimoilta? Ettei vain ole saman vanhan toistoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä kirja muistutti hieman enemmän Ally Condien Tarkoitettu-sarjaa, joka alkaa utopiasta (hahmojen näkökulmasta, lukija aavista heti, että jotain on pielessä) mutta joku muuttuu dystopiaksi kirjan edetessä. Mitä vilkuilin jo jatko-osaa, näyttää siltä, että rakenne on samantyylinen. Ensimmäisessä kirjassa kamppaillaan yhteiskunnan sisällä, toisessa lähdetään tutkimaan tuntemattomia maita. Divergent on vain astetta toimintapitoisempi, Tarkoitettu oli pikemminkin oodi taiteelle. Ja Nälkäpeli kritisoi vahvasti meidän nykyaikamme mediaa.

      Jokaisessa on omat siis juttunsa, mutta kyllähän nämä ovat varsin samanlaisia, Mielestäni kuitenkin sen verran erilaisia, että aion lukea jatko-osan.

      Poista
  2. Tämä kiinnostaisi, ihan vain tulevan elokuvankin takia, mutta samaa mietin kuin Katri; onko tämä vain uusi nälkäpeli niin kuin jotkut sanoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä pohditaan, onko joku uusi jokin :D Vastasinkin tuohon Katrin kommenttiin.

      Katsoin muuten elokuvan trailerin ja näytti siltä, että Hollywood on tapahtunut. Erästä 18-vuotiasta poikaa näyttelee 29-vuotias näyttelijä. Huvituin.

      Poista
    2. Piti käydä itsekin katsomassa traileri. Shailene Woodley näyttää olevan nykyään vähän joka paikassa. Kyllähän tuo sen verran kiintoisalta näytti, että taidan sen joskus katsoa... Saa nähdä kyllä kumpaan tartun ensin, kirjaan vai elokuvaan.

      Poista
  3. 487 sivua? Taisi olla iso fontti kun suomennoskin on semisuurehkolla kirjainkoolla ja rivivälillä yli sata sivua lyhempi. ;)

    Pitkästä aikaa oikeasti koukuttava kirja. Tris oli mukava hahmo. Väkisin yritti olla oikein kiltti, mutta lopulta kun ei ollut pakko niin... Maailma on erittäin mustavalkoinen ja melkein epäuskottava, mutta ihan mukava silti. Neljä on ihana. (Lähinnä koska teiniminä tahtoo vähän ihastua jokaiseen fiktiiviseen pääjätkään... ;)) Hyvä kirja.

    Ja hieno piirrustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä oon vilkuillut suomennosta kaupassa, siinä on paljon enemmän tekstiä per sivu ja kirjan sivut ovat leveämmät. Ei tuossa mun versiossa ole mitenkään harvinaisen suurta fonttia, se vain on vähän väljemmin aseteltu. Oon nähnyt paljon isompaakin fonttia (mm. jotkut englanninkieliset Percy Jacksonit)

      Minäkin aina nuorempana tykästyin moniin poikiin kirjoissa, varsinkin ne sivuhahmot olivat parhaita, kun niistä ei kerrottu kaikkea ja pystyi kehittämään omia teorioita. Nykyään en kyllä voi enää tykätä niistä samalla tavalla, kun ne "vanhat ja varttuneetkin" alkavat olla 4-5 vuotta minua nuorempia. :D

      Poista
  4. Tämä olisi tarkoitus lukea lähiaikoina. Saa nähdä tuleeko kiire lukea se ennen leffaa. Hyvän tekstin oot kirjottanu! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...